Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Itse olen kyllä taipuvainen sanomaan, että mikäli ei saada NHL:stä selkeää vahvistusta maalille tyyliin Rask, Saros tai Raanta niin mennään sitten ihan rohkeasti jollain Euroopassa pelaavalla kassarilla. Säteri, Olkinuora ja Metsola pelasivat kaikki hyvät kaudet ja pudotuspeleissä Säteri on ollut aivan uskomaton eikä ole päästänyt maaliakaan johonkin 133 minuuttiin, eikä hänelle ole siis tehty vielä yhtään maalia pudotuspelien aikana.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Randalf

Jäsen
Vielä kerran pojat!

Tämmöistä ajattelin:

Korpikoski-Kontiola-JMA
Jokinen (A) -Koivu (C) -Pesonen
Kuusela-Lehterä*-Peltola
Joensuu-Koskiranta-Pyörälä
Anttila, Armia

Lehtonen-Hietanen
Lepistö-Pokka
Marttinen-Mäntylä
Kukkonen (A) -Melart

Niemi
Metsola
Säteri
(*=/Immonen)

Sääli sinänsä, jos kisat nyt perutaan, mutta ainakin runko on ensi vuonna taas pikkuisen kokeneempi! Tämä voi jopa kääntyä Suomen eduksi ensi kisoja ajatellen.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tämä on ensimmäinen kerta kun Rasmus Ristolainen ei kieltäydy MM-kisoista
Seuraamme surullisin mielin hänen MM-unelmansa kariutumista. Ensi vuonna on sitten taas jotakin kremppaa, väsymystä tai muuta asiaankuuluvaa, mikä varmasti estää kisoihin tulon. Erityisen koskettavaa on se, että hän jopa vuokrasi lentokoneen kaveriensa kanssa päästäkseen Suomeen. Hän teki sen tietysti, koska halusi osallistua heti ensimmäiseen MM-leiritykseen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Lupaan syödä lepakon, jos kisat pelataan.
Säästyt näillä näkymin lepakon syömiseltä syksyyn tai talveen asti tämän vuoden puolella kun kisathan ovat jo vahvistettukin perutuiksi ainakin nyt kevään osalta ja ehkä sinänsäkin kokonaan ellei kesäkuuhun mennessä tai viimeistään myöhemmän kesän mittaan muuta päätetä.

IIHF kun peruutti oman maaliskuun lopun kokoontumisensa kuten myös Kongressinsa pidon toukokuulta kun se olisi ollut 21.5.2020-23.5.2020 välisenä aikana jolloin kisojen tai monen, monen muun asian käsittely lykkäytyy aikaan tulevaan.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Lupaan syödä lepakon, jos kisat pelataan.
Säästyit lepakon syömiseltä kokonaan aiempaan nähden kisojen tullessa pelatuksi sitten kuitenkin ensi vuonna.

Jopa ihan alintakin MM-kisojen sarjatasoa myöten mitä kyllä melko paljon vieläkin ihmettelen, mutta se kuuluu toiseen aihealueeseen.

Kisat kun peruttiin lopullisesti melko ennakoitua aikaisemmin jo nk. Vapun Korvilla.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
2021 tullaan myös pelaamaan euro-pelaajilla, jos seuraava nhl-kausi alkaa normaalia myöhempään ja jatkuu pitkälle kesälle.
Hauska taas nähdä, minkälaisia kokoonpanoja Kanada ja USA saavat kasaan euro-pelaajistaan. Venäjälle tämä tietenkin kelpaa, kun saavat KHL-pelaajistaan kelpo porukan koottua. Toivottavasti suomalaiset KHL-ukot innostuvat tulemaan mukaan, kun aika monesti heitäkin jäädään kaipaamaan NHL-pelaajien ohella.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
No siis ylipäätänsä on varmaan mielenkiintoisia joukkueita, jos seuraava turnaus järjestetään. Ei ole edes varmaa, miten meidän kotimainen liigamme pyörii ensi kaudella, saatikka sitten joku KHL.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
2021 tullaan myös pelaamaan euro-pelaajilla, jos seuraava nhl-kausi alkaa normaalia myöhempään ja jatkuu pitkälle kesälle.
Ja jos NHL:n osallistuminen 2022 olympialaisiin toteutuu, niin melko varmasti NHL pelaajilta jää myös 2022 MM-kisat väliin. Ehkä kevääseen 2023 mennessä NHL on jo kirinyt normaaliin aikatauluun?
 
Ja jos NHL:n osallistuminen 2022 olympialaisiin toteutuu, niin melko varmasti NHL pelaajilta jää myös 2022 MM-kisat väliin. Ehkä kevääseen 2023 mennessä NHL on jo kirinyt normaaliin aikatauluun?
Ja Olympialaisten kanssa samana keväänä pelattavat MM-kisat on muutenkin hieman välikisat, joten NHL-pelaajia ei sinänsä osaa edes kaivata.

Toimiva World Cup syksyisin neljän vuoden välein ja Olympialaiset talvella NHL-pelaajilla neljän vuoden välein. Näin saataisiin nauttia joka toinen vuosi maailman parhaiden pelaajien maajoukkueturnaus. MM-kisat säilyisivät nykyisellään joka vuosi ja olisivat siten enemmänkin europelaajien karnevaali. Kisaturisteillehan ei sinänsä tunnu olevan merkitystä mitä tähtiä siellä NHL:stä pelaa ja katsojat takuulla löytävät lehtereille entiseen malliin ja täten tuovat IIHF:n kassaan edelleen miljoonia.
 
RELEASE THE KRAKEN

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toimiva World Cup syksyisin neljän vuoden välein ja Olympialaiset talvella NHL-pelaajilla neljän vuoden välein. Näin saataisiin nauttia joka toinen vuosi maailman parhaiden pelaajien maajoukkueturnaus. MM-kisat säilyisivät nykyisellään joka vuosi ja olisivat siten enemmänkin europelaajien karnevaali.
Jos pystyisin päättämään niin World Cup ja Olympialaiset joka neljäs vuosi, ja MM-kisat (tai ”EM-kisat”) joka toinen vuosi. Näin olisi yhdet arvokisat vuosittain. Mutta eihän jääkiekkoliitot MM-kisojen rahantekokoneestaan tule luopumaan vähääkään.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jos pystyisin päättämään niin World Cup ja Olympialaiset joka neljäs vuosi, ja MM-kisat (tai ”EM-kisat”) joka toinen vuosi. Näin olisi yhdet arvokisat vuosittain. Mutta eihän jääkiekkoliitot MM-kisojen rahantekokoneestaan tule luopumaan vähääkään.
Eikä pidä luopuakaan. Minä haluan seurata MM-kisoja joka kevät, kuten suurin osa heistäkin, jotka julkisesti arvostelevat jokakeväisiä kisoja..On mukamas äijämäistä olla sitä mieltä ja kaiketi sitten "akkamaista" kannattaa jokakeväisiä kisoja..Kisojen arvostus on todellisuudessa kutakuinkin samalla tasolla järjestetäänpä ne joka vuosi tai joka toinen vuosi. Jos kerran haluaa seurata kisoja, niin miksi niitä haluaisi olevan harvemmin..
 

Lauriman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojatkin ehkä hieman välillä
Eikä pidä luopuakaan. Minä haluan seurata MM-kisoja joka kevät, kuten suurin osa heistäkin, jotka julkisesti arvostelevat jokakeväisiä kisoja..On mukamas äijämäistä olla sitä mieltä ja kaiketi sitten "akkamaista" kannattaa jokakeväisiä kisoja..Kisojen arvostus on todellisuudessa kutakuinkin samalla tasolla järjestetäänpä ne joka vuosi tai joka toinen vuosi. Jos kerran haluaa seurata kisoja, niin miksi niitä haluaisi olevan harvemmin..
Lisään samaan kategoriaan viime vuosina varsin tutuksi tulleen Skoda Cup-termillä vähättelyn. Tämä kuten mm-kisojen arvostuksen puute täällä Suomessa on johtunut yksinomaan siitä että Suomi voittaa nämä kisat kolmeen muuhun kärkimaahan verrattuna äärimmäisen harvoin ja nhl-pelaajia ei pääsääntöisesti Suomen edustaminen ole kiinnostanut. Kummasti nuo vähättelyt pääsääntöisesti hävisi viime kevään jälkeen ja näitä tämän kevään kisoja ihan innolla odotettiin.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Pittsburgh Penguins, Carolina Hurricanes
Viime vuosien perusteella olen saanut käsityksen, että MM-kisat olisivat nostaneet arvoaan pelaajien silmissä. Kanadalla oli aivan ylivoimainen materiaali vuosina 2015-2017, Ruotsin NHL-pelaajilla on ollut jopa tunkua maajoukkueeseen viimeisen kolmen MM-turnauksen ajan, Yhdysvallat on alkanut esittää ihan hyviä pelillisiä otteita vaikka mitalisaldona onkin vain kaksi pronssia viimeisen viiden MM-turnauksen ajalta, ja Venäjällä oli viime MM-kisoissa yksi 2000-luvun nimekkäimpiä joukkueita, joka kaiken lisäksi pelasi hyvin yhteen joukkueena. Lisäksi keskikastin maat ovat nostaneet tasoaan ja pystyvät lähes säännöllisesti haastamaan kärkikastin maita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy