En tiedä dream teamista, mutta kyllä tuolla materiaalilla olisi pitänyt mennä pudotuspeleihin. Teoriassa se on edelleen mahdollista, mutta todennäköisyydet ovat varmaan jotain muutaman prosentin luokkaa.
Otteluiden luokattomien loppujen lisäksi maalivahtiosaston tilanne eli koko kevään ajan. Ensin Julius Hudacek yritti murtaa mj-kiroustaan, mutta harjoituspeilt eivät tuoneet muutosta vanhaan perinteeseen - seurajoukkueessa vahva kausi ja sitten selkeä notkahdus maajoukkueen veräjällä. Marek Ciliak tuli vasta aivan leirityksen lopussa remmiin. Samoin Patrik Rybar. Molemmat haparoivat jo valmistavissa otteluissa. Slovakialla on ollut epävarma mv-tilanne käytännössä koko kevään ajan. Rybar pysäytti kiekkoja hyvin USA:ta vastaan, mutta suli Kanadan käsittelyssä. Suomea vastaan Ciliakin olisi pitänyt ottaa Kakon ensimmäinen osuma kiinni ja Fehervary-kahvituksen yhteydessä peliväline meni turhan helposti sisään. Tuo maalivahtipelin epävarmuus ei ainakaan lisännyt joukkueen luottamusta alakerran pitävyyteen. Ja tilannetta monimutkisti myös se, että Jaroslav Halakin mahdollista vapautumista NHL:stä odotetiin aivan loppuun asti.
Puolustuksessa Andrej Sekera oli kurko, mutta ei hänkään pystynyt yksin ihmeisiin. Kova suoritus pelata tuolla tasolla vajaata 25 minuuttia illasta toiseen, vaikka vyöllä on vain kourallinen NHL-mittelöitä kahdelta viime vuodelta (loukkaantumiset). Iso vastuu alkoi painaa Erik Cernakia. Kiekot polttelivat lavassa, syöttöjen laatu heikkeni ja kuditkin muuttuivat epämääräisiksi sutaisuiksi. Martin Marincin - Christian Jaros -pakkipari ylitti odotukset. Varsinkin Marincin luuti oikein hyvän turnauksen häärien monien hämmästykseksi 2-yv:ssä ainoana viivamiehenä. Kaikki meni kelvollisesti aina siihen Saksan voittomaalia edeltäneeseen tunarointiin saakka. Kaksi NHL-paria loivat selkärangan, johon Slovakia kykeni nojaamaan.
Martin Fehervary, 19, on kehittynyt rutkasti vuoden aikana. Tiettyä ujostelua edelleen havaittavissa, mutta aina kun uskalsi käyttää suurinta vahvuuttaan eli luistelua, nuorukainen esiintyi edukseen. Marek Daloga jatkoi "anti-J.Hudacek" -linjalla eli seurajoukkueessa vaisu, mutta maajoukkueessa sitten uudella tasolla. Harmittaa miehen puolesta, että pelit jäivät kesken kasvovamman seurauksena. Michal Cajkovsky on hidas, mutta ruutunsa hoitava fyysinen pelote. Patrik Kochille ei sattunut pahoja hasardeja vähäisellä vastuulla.
Suurin huoleni kohdistui ennen MM-kisoja hyökkäyspelin hitauteen, mutta suureksi hämmästyksekseni sain todistaa vauhdikkainta slovakkiryhmää sitten vuoden 2012. Hyökkääjät olivat jopa nopeita luistimilla, käänsivät peliä vinhasti ja pyrkivät suuntaamaan hyökkäykset kohti vastustajan maalia. Pohjoisamerikkalaista pelityyliä, josta pitää nostaa hattua pääkäskyttäjä Craig Ramsaylle. Slovakian pelissä oli myös muita variaatioita. Kuten kiekonhallinta, joka mahdollisti vaihtojen suorittamisen ilman luopumista pelivälineestä. Myönteisten asioiden joukkoon jäi myös roiskimisen vähyys. Slovakian tavoitteena oli aidosti pelata kiekollista jääkiekkoa, eikä vain lyödä kiekkoa ränniin, pleksin kautta ulos tai punaviivalta päätyyn.
Ramsay aloitti kisat huippumaita vastaan keskialueen trapilla, mutta avasi sitä aina aktiiviseen karvaukseen asti. Mielestäni tuo oli yksi osatekijä Slovakian pelin levähtämiseen. Keskialue avautui turhan paljon karvauksen ajoitusten mennessä pieleen. Alivoimapeli osoittautui heikoksi lenkiksi. Slovakia pelasi liian passiivista av:tä. Kuinkakohan monta kertaa vastustaja pääsi kävellen Slovakian alueelle pyörittämään ylivoimaa? Suomi oli tästä hyvä esimerkki. Heille ei tuottanut minkäänlaisia pulmia laittaa tivolia pystyyn slovakkipäädyssä.
Hyökkääjien joukossa oli suurin määrä nuoria nimiä, jotka astuivat näkyviin rooleihin. Robert Lantosi 23, Matus Sukel 23, Marian Studenic 20 ja Adam Liska 19. Michal Kristofkin on vasta 25 ja ura vahvassa noususuhdanteessa. NHL-vahvistuksista Tomas Tatar heilutti maaliverkkoa vain kerran isoja maita vastaan. Richard Panik jäi ilman osumia. Ei kaksikko huonosti pelannut, mutta osumatehokkuus lepäsi muiden harteilla. Tatar ja Panik joutuivat suurempiin rooleihin maajoukkuepaidassa kuin NHL:ssä. Joidenkin ennakko-odotukset kohosivat kenties vääriin mittasuhteisiin. Ladislav Nagy paransi kisojen edetessä nousten jopa näkyvään asemaan. Valitettavasti Saksa-pelin 3. erän älytön selkätaklaus himmensi uransa päättävän veteraanin viimeisiä arvokisoja. Kahden vuosikymmenen palvelukset Slovakialle eivät tule ensimmäisenä mieleen ainakaan huomenna.
Vaikka Kanada- ja Saksa-pelien loput olivat katastrofaaliset tuhoten pudotuspelipyrkimykset, asioita on katsottava laajemmalla perspektiivillä. Tämä Slovakia oli aivan poikkeuksellinen peli-ilmeeltään ja sitoutumiseltaan. Fanien luoma paine pystyttiin kääntämään positiiviseksi voimavaraksi. Ero oli kuin yöllä ja päivällä verrattuna mihin tahansa viime vuosien slovakkinippuihin. Ja varsinkin edellisiin kotikisoihin 2011. 8 vuotta sitten Glen Hanlon huipensi omalla saamattomuudellaan hengettömän kultaisen sukupolven viimeiset arvokisat pannukakuksi.
Kanada-ottelun peliaika 59.59 ja Saksa-taiston kaksi viimeistä peliminuuttia ovat näköjään välttämättömiä kokemuksia kasvuprosessissa. Maan jääkiekkoa ei olekaan vielä kuopattu, vaikka 25 vuoden kannattajasurani aikana usko on ollut koetuksella lukemattomia kertoja. Matematiikassa miinus miinus muuttuu plussaksi. Ehkä Slovakiakin ottaa kahdesta tyrmäysiskusta opiksi ja onkin se osapuoli, joka pääsee itse antamaan sen kolmannen. Höntsäillään vielä viimeiset pelit alta ennen kesälomaa.
Loppuun on vielä todettava, että kotiyleisö osoitti oman negatiivisen puolensa näissä kisoissa. Ei siitä mihinkään pääse, että rima alitettiin enemmän kuin kertaalleen. Kaiken hyvän kannustuksen lisäksi on nostettava esiin myös lieveilmiöt.
EDIT: Lyöntivirheitä korjattu.