Mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että jääkiekko kasvoi sinuun?

[Sateentekijä]

Eli, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että jääkiekko kasvoi sinuun?

Omalta osaltani vaikutusta on varmasti ollut Mertarannan iänikuisella pauhaamisella, tarhassa ja kaduilla pelatulla katulätkällä, suurilla jääkiekkopersoonilla, erityisesti Joe "Herra Rannelaukas" Sakicilla.

Noista elementeistä se on keuhkoon ja mieleen kasvanut. Jos alkaa miettimään, että keitä nämä suuret persoonat ovat, jotka sitoivat minut jääkiekkoon, niin tässä he ovat (kentällinen tehty):


Jaromir Jagr - Joe Sakic - Pavel Bure
Al MacInnis - Scott Stevens
Dominik Hasek


90-luvun puolivälissä vaahtosammuttimen kokoisena ja näköisenä tiesin (lähestulkoon) nämä jengit NHL:stä: Avalanche, Devils, Wings ja Stars. Tämä neljän kopla oli vaikuttava ryhmä ja tuntui, että ne tappelivat aina kannusta, kaudesta toiseen.

---

Dominik Hasek. Kun puhutaan Dominaattorista, niin "What save by Dominik Hasek!!!!!!!!" -huudahdus soi korvissani vieläkin. "Vatkain"-maski päässä pelannut Hasek oli aivan yliluonnollisen tuntuinen. Se ainutlaatuinen tyyli ja tapa shokeerasi. Hasekin ansiosta muistan Buffalo Sabresin vanhan, suurimmaksi osaksi mustaa (kotipaita) sisältäneen pelipaidan. Katulätkässä ja pihalla keppien kanssa sohiessa jokainen halusi olla Hasek. Siis ne, ketkä joutuivat maalivahdiksi.

Roy ja vieläkin pelaamassa oleva legenda Marty Brodeur on myös mainittava, ettei tule penaltia. Hasek, Roy ja Brodeur pitivät muita pilkkanaan, niin sensaatiomaisia he olivat.

---

Al McInnis. Huhhuh!!! Se lämäri - perkeleenmoinen. Änäriä kun hakkasi, niin kiekkoa vain heitti McInnisille viivaan, niin oli varma, että siellä soi tai ainakin pleksejä pääsee rääkkäämään. Tuntui aina ihan sulalta hulluudelta ottaa Al aina kentälle ja laittaa pyssy laulamaan. En kadu.

---

Scott Stevens. Tai pikemminkin "I destroy you" -heppu. Se johtajuus ja ne uskomattomat avojääntaklaukset. Stevensillä vaan vastustajilta ilmat pihalle ja pelon tunne vastustajan puseroon. Aina sai nauttia!

---

Jaromir Jagr - tshekkiläinen panssarivaunu, joka tuhosi vastustajan aina sillä hetkellä, kun häntä eniten tarvittiin. Aina, kun "Jarmo" pääsi offensiiviselle alueelle, alkoi maanjäristys ympäri P-Amerikkaa. Kultasormi, joka oli pitelemätön Pens-män. Kuritti aina veemäisesti leijonalaumaa.

---

Joe Sakic. Super-Joe nyt ei esittelyjä vaadi tai saatikka sellaista kaipaa, kuten ei nämä muutkaan pelaajat. Rannelaukaus- ja syöttötaito olivat silmiä hiveleviä. Se, miksi aikoinaan valitsin joukkuelajeissa aina numeron 19, on tämän miehen syytä. Samaan hengenvetoon on kylläkin todettava, että myös Steve Yzermanin johtajuus ja periksiantamattomuus vei mukanaan. Kun molemmat Herra Huikeudet käyttivät numeroa 19, niin se oli siinä ja number 19 pysyy itselläni edelleen The Ainutlaatuisena numerona.

Pytyn antaminen Ray Bourquelle veikin sitten kielen mennessään. Tälle teolle ei löydy edes sanoja.

Pavel Bure. Toisen laiturin kanssa teki tiukkaa, mutta hävittäjiäkin nopeampi ollut Bure on tällä paikalla. Naganon viisi maalia Suomen verkkoon jätti pysyvän muistikuvan. Oli se niin konemaisen ärsyttävää suorittamista. Florida Panthersista ensimmäinen muisto on varmaan se, kun faija osti kauppatorilla Panters-lippiksen. No, se lippis ei pitkään kerennyt vanheta käsissä, sillä armoton tuuli vei sen mukanaan Itämereen. Suru oli suunnaton.

---

Latu on nyt aurattu. Tarkoituksena olisi siis koota kenttä, ei aikakautesi parhaista pelaajista, vaan niistä pelaajista, jotka sytyttivät sinuun kipinän ja "jouduit" kiekkofaniksi. Jos ei saa kentällistä täyteen tai ei viitsi sellaista tehdä, niin voi toki luetella pelaajia, jotka tuntuivat silloin joskus yliluonnollisilta.

Yleinen keskustelu käy mainiosti, ei mitään kenttää tarvitse koota.

Jos kenttäni gubet heittäisi jäälle nykypäivänä heidän ollessaan prime-ajassa, niin welcome to the jungle krospi ja ove. Nenäliinoille ja lääkäreille olisi tässä skenaariossa tilaus. Ja ei tarvitse miettiä, keille.

 

[Vanha Len]

Asuinalueena junnuna 70-luvulla Kupittaan tienoo sekä helvetin fanaattinen penkkiurheilijaisä. Mitä tässä muutakaan voi tuon yhtälön jälkeen tulla kuin kiveksistä Tepsiin kiinnikasvanut sekasikiö. Fudis oli faijalle ehkäpä vielä tärkeämpää mutta se on mulle selkeästi kakkostilalla.

Isä pakotti katsomaan 70-luvulla mustavalko Salorasta Englannin liigaa ja vittu kun oli tylsää. Ei siitä saanut poistua muuta kuin vessaan. Nyt naurattaa...silloin ei.

 

[anatsu]

Vanhemmat veivät viisi vuotiaana jääkiekkotreenehin ja sen jälkeen jääkiekko on ollut osa joka päiväistä elämää jollain tavalla. Eikä ole aikomustakaan päästää lajista irti.

Perkele, kun minä RAKASTAN tätä lajia!

 

[Kourujärven Ponnistus]

Raumal' ei paljon vaihtoehtoja ollut. Faija vei mut matsiin joskus 90-luvun alussa ja siitä se sitte lähti. Allan Measures tuli ala-asteella puhumaan englannin tunnilla meille ja jakoi nimmareita, tämä oli sellainen hetki, jonka vieläkin muistan todella hyvin, siitä sitte alkoi "katis", eli katupallo kuviot.
Väännettiin muksuina aina tennispallolla koulun jälkeen, kunnes porukat tuli himaan. Muistan vieläkin, kuinka pelit loppui heti, kun vanhempien auto kääntyi pihaan ja siirrettiin maali pois autotallin edestä. Tämä harrastaus meni jopa niin pitkälle, että perustettiin oma "kaupunginosajoukkue". Faija toi saksasta ihan oikean maalivahdin kilven, vittu se oli hieno ja kesti monta vuotta. Tehtiin jostain ihmeen superlon-kloonista polvarit ja Karhun vanha pesäpalloräpsä stunttasi moken räpylää. Saakeli että oli hienoa aikaa.
Tähän vielä SM-liiga vohvelit ja keräilykortit ja mitä näitä kaikkia oli.

Pieniä asioita, hyviä muistoja, ei mikään ihme että samalla polulla ollaan vieläkin.

 

[Fordél]

Kiteyttäisin jääkiekon hienouden sanoihin vauhti, taito, älykkyys, fyysisyys, intohimo ja taktinen joukkuepeli.

Jääkiekko on todella monipuolinen urheilulaji, koska se on samaan aikaan fyysinen, vauhdikas että taitoa ja älykkyyttä vaativa laji. Kun nämä elementit yhdistyvät yhdessä lajissa, siitä ei voi olla pitämättä! Tämän lisäksi se on vielä taktinen joukkuepeli, jota pelataan suurella intohimolla niin omalle joukkueelle kuin katsojille taktisen puolen luodessa siihen oman mielenkiintonsa.

Näiden elementtien perusteella ihannekenttäni on:

Jarkko Ruutu (fyysisyys) - Raimo Helminen (taito) - Saku Koivu (älykkyys)
Petteri Nummelin (taito) - Teppo Numminen (joukkuepeli)
Patrik Roy (intohimo)

 

[Rautapohkeet]

Itse muistan sen kuinka joskus ala-asteen ensimmäisillä luokilla keräiltiin jääkiekkokortteja. Näistähän oppikin sitten hyvin pelaajia.

Suurin vaikutin jääkiekon seuraamiseen taitaa olla Isälläni. Pienestä pitäen on tullut lätkää seurattua telkusta. Maaotteluita, sekä seurapelejä. Niinhän siinä sitten kävi, kun Isäni on Jokerifani, niin poika seurasi esimerkkiä ja tällä tiellä ollaan. Varmaan aika normitarina tää, mutta harvemmimpa tähän mitään dramatiikkaa liittyy.

 

[Red Wursti]

Oma jääkiekon seuraaminen alkoi kun olin ehkä jotain 5 vanha ja asuimme isäni kanssa Hämeenlinnassa ja naapurissa asui HPK:n pelaaja Mika Lartama ja hänen kauttaan saatiin lippuja HPK upeaan areenaan silloin!

Vieläkin muistoissa on HPK:n 'halliin' mahtui liki 3000 ihmistä ja sieltä se sitten lähti se että jokaiseen peliin oli päästävä ja isäni urheillulisena sällinä sitten vei poikaa hallille bussilla!

 

[Knightrider]

Mä en edes muista, koska tarkalleen ottaen aloin seurata jääkiekkoa. Kai se kasvoi pikkuhiljaa, isä on aina ollut kova seuraamaan jääkiekkoa ja jalkapalloa.

Varhaisin muistoni on se, kun pikkutyttönä olen ollut Kupittaan vanhassa jäähallissa. Seuraava askel oli tv-otteluiden seuraaminen, siinä sitä varmaan jäätiin koukkuun. Jossain vaiheessa uskallauduin mukaan hallille isän ja pikkusiskon kanssa, ja sen jälkeen jääkiekosta tulikin sitten pysyvä osa elämää. Varmaan TPS:n menestys osallaan vaikutti tuohon, gloryhunttaus lienee aika yleinen tapa tutustua lajiin. Nykyään touhusta on gloryhunttaus aika kaukana, hallilla käydään myös syksyn pimeinä iltoina, tarvittaessa myös yksin (viime vuosina on ollut jatkuvasti vaikeampaa houkutella ihmisiä Artukaisiin, jostain kumman syystä..)

Asenteet on muuten aika vahvasti edelleen niin, että vaan pojat seuraa jääkiekkoa. Kun itse sanon käyväni matseissa, vastaukset ovat luokkaa "pelaako sun poikaystävä Tepsissä vai?" tai "onpa epänaismainen harrastus". Silti, viime vuosien taaperruksen ja jortikoiden/jalosten/koivujen/virtojen aikojen jälkeen tuntuu mukavalta, että taas ollaan noususuhdanteessa. Kai sitä jollain tapaa kokee ansainneensa jotain parempaa noiden synkkien vuosien jälkeen. Ja entistä ärsyttävämmältä se tuntuu, kun puolituntemattomat luulevat minun "löytäneen" tämän joukkueen tasan viikko sitten.

 

[Worrell]

En kyllä oikein muista milloin aloin oikein kunnolla seuraamaan jääkiekkoa.

Kipinä lähti kuitenkin joskus 8-10 vuotiaana, kun pelasin lätkäpelejä naapurini kanssa. Silloin tuli hakattua EA:n lätkäpelit ihan puhki. Jotenkin silmääni iski Phoenix Coyotesin joukkue ja sen pelipaita ja sitten noita pelejä tuli pelattua Coyotesilla aika paljon. Ensi kipinä lähti siis ihan näistä videopeleistä.

Joitain muistikuvia on siitä, kun isäni seurasi jääkiekkoa. Tuolloin en kyllä koko lajista edes pahemmin perustanut, kun olin sen verran nuori. Kunnon jääkiekon seuraaminen alkoi about 12-vuoden ikäisenä ja silloin jo seurasin NHL:ää jonkin verran, niin tiivisti kuin voi. SM-liigaakin tuli seurattua ja seuratuin kausi oli edellinen työsulkukausi. Sen jälkeen en ole pahemmin kotimaista liigaa seurannut.

Eli kaippa tämä on ollut ns. monen sattuman summa. Mutta se kunnon kipinä on jo aikanaan lähtenyt noista videopeleistä ehkäpä. Isäni kun ei ole koskaan
ollut mikään jääkiekkotietäjä, niin ei sitä kautta ole tullut "opittua" kauheasti. Ja väärää joukkuettakin se kannattaa... Heh.

 

[Jomppa75]

Jaa-a, siinäpä hulahtikin ketjua selatessa mahtavat fiilikset pään läpi kun aloin miettimään oman "jääkiekkouran" alkua. Ajankohta oli 1970 -luvun loppu, seurana isoveli, jonka kanssa käytiin katsomassa Iisalmessa Kankaan montun reunalla ulkojäillä legendaarisen IPK:n aladivaripelejä. Siellä sitä kauheassa pakkasessa sormet, varpaat ja nokka jäässä tojottaessa syttyi kipinä, joka ei sammu niin kauan kun henki kulkee, vasta sitten. Silloisia pelaajia en muista nimeltä, mutta se fiilis ei unohdu koskaan. Jotenkin aivan järjettömän hienoa oli seistä ja katsella nappulana, kun höyryävät ukot pelasivat aivan tosissaan ja samalla sai jännittää jämähtävätkö tulostaulun numerot. Näin nimittäin riittävällä pakkasella kävi. Siitä se homma sitten lähti.

Sittemmin jo hieman vartuttuani tuli seurattua em. joukkueen otteita hyvinkin tiuhaan, parhaimmillaan lähes jokainen kauden peli katsottiin paikan päällä,siis vieraspelitkin. Muistan kerrankin, kuinka ensin bussilla Kuusamoon peliä katsomaan ja sitten heti ylihuomenna Anjalankoskelle sama homma. Hienoa aikaa ja edullistakin, tuolloin nimittäin seuralla oli käytössäään oma vanha bussi ja kuski, joka näitä reissuja ajeli ja meitä kuskaili. Oli mahtavaa! Paljon sai tuttuja ja ystäviä ja tosi hienoja kokemuksia. Saunaillat pelaajien kanssa joihin saimme kutsun nimenomaan pelaajilta olivat unohtumattomia ja monet muhevat jutut siellä sai kuulla. Eräskin nykyinen liigasentteri perusteli varsin värikkäin sanakääntein ja voimakkaan miimisin elein silloisen valmentajansa metodien heikkoutta saunan lauteilla liki tunnin synkällä monologilla....vaikea olisi siitäkään miehestä uskoa!

Nykyisin seuraan IPK:ta lähinnä tiedotusvälineiden kautta, muutama vanha tuttu on, joiden kanssa asioilla aina tavatessa spekuloidaan. Monen monta kertaa olen muuttanut ja aina olen käynyt kiekkoa katsomassa siellä missä olen asunut. "Luonnollisesti" en ole siirtynyt kannattamaan aina eri paikkakuntien joukkueita, mutta pelejä olen aina käynyt katsomassa. Nykyisin seuraan Jukureiden pelejä, syksyllä alkaa 11. kausi samalla kausaripaikalla. Vieraspeleissä en juurikaan enää käy, niitä tulee max 1-2/kausi. Sitä se lähestyvä keski-ikä teettää...

Itselleni jääkiekossa on tärkeää se fiilis ennen peliä, tieto, että kohta voi mennä hyvissä ajoin hallille, nähdä ne tutut ukot siinä samassa katsomossa, vaihtaa vähän kuulumisia ja turista. Ja peli kun alkaa, sitä elää kohtuuvahvasti mukana, fanipäädyssä en lippua ole heiluttamassa, mutta ääni kyllä lähtee lähes joka pelissä..

Mutta kaikkein hienointa jääkiekossa on kuitenkin itse peli, urheilulaji nimeltään jääkiekko.

PS. On muuten hieno ketju, kiitos avaajalle!

 

[-FNM-]

Itselläni homma lähti aikoinaan siitä, kun PTV näytti JYPin/maajoukkueen ottelut. Tästä nyt on aikaa se parikymmentä vuotta. Isälläni toki myös oli vaikutusta eteenkin aivan varhaislapsuudessa, kun asui vielä kanssamme (eli vuoteen 90´). Muistan tuolta 80-90-lukujen taitteesta ottelun jossa Ari Haanpää teki viisi maalia. Itseeni tuo teki todellisen vaikutuksen. Sen jälkeen taisi olla radio Keski-Suomi josta tuli mm. kuunneltua HIFKiä vastaan pelattua pronssipeliä/välier(i)ää(en jaksa tarkistaa kumpaa). Vaikka isäni ei kanssamme enää asunut kuljetti hän minua treeneihin yms, joskus jopa pyörän tarakalla 30 asteen pakkasella. Itseasiassa isäni on vaikuttanut hyvin paljon siihen, että seuraan urheilua monipuolisesti. Mm. valmensi yli 10 vuotta potkupallojoukkuettani ihan hyvällä menestyksellä.

Eli voidaan kiteyttää: Eteenkin isä ja myös PTV aikoinaan.

e. Niin ja kerättiinhän niitä helvetin lätkäkortteja ja eteenkin tätä ennen SM-liiga tarroja kera vohvelisuklaan(vieläkin välillä nokkaan tulee tuo haju suklaan kyllästämästä kiekkotarrasta).

 

[ms.qvist]

Hmmm... siitä tuntuu olevan jo niin kovin kauan jolloin muistiini piirtyivät ensimmäiset muistikuvat tästä mielenkiintoisesta pelistä.

Eihän tuolloin 70-luvun alkupuolella niin hirvittävästi lätkää televisiosta tullut. MM-kisoja ja Izvestia-turnaus tietenkin ja niitä muistelen säännöllisen epäsäännöllisesti katsoneeni. Tuolloin merkityksellisempää oli pihalla pelaaminen, kiekkoa lätkittiin talvella tunnista tuntiin. Ennen kouluikää sitä luisteltiin lähijäällä aamupäivällä, välissä käytiin syömässä ja sen jälkeen takaisin kentälle ja luistimet jalkaan. Kesällä sitten lätkämailan kanssa huidottiin palloa, jollei pelattu potkupalloa (sitä se oli) tai juostu, hypätty tai heitetty jotain. Tai oltu uimassa, sekin oli tavanomainen harrastus kun tuo Saimaa oli reilun sadan metrin päässä.

Mutta varsinaisesti aloin liimaantua tv:n ääreen 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Muistelen, että joku vuosi tuolloin Neuvostoliitto pöllytti Göteborgissa (?) Ruotsin peräti 10-3. Vai voinko muistaa väärin? Suomessa järjestettiin jääkiekon MM-kisat 80-luvun alussa. Tuolloin kaukalossa nähtiin hintelä mies Amerikanmantereelta, Wayne Gretzky mutta en minä häneen kiinnittänyt huomiota. En todellakaan. Seurasin silmäkovana kuinka eräs numero 24 piti vastustajia pilkkanaan tai kuinka eräs numero 2 lonkkataklauksillaan pisti vastustajan jos toisenkin nurin. Makarov ja Fetisov olivat pelaajat jotka lopulta naulitsivat minut television ääreen, kuin myös Tretjak - vaikka hän noina aikoina alkoikin olla jo uransa ehtoopuolella. Sen jälkeen mukaan astui Krutov ja vasta paljon myöhemmin ymmärsin kuinka nerokas pelaaja Igor Larionov oli, ja myöhemmin hän paljasti myös kuinka poikkeuksellinen hän oli muutenkin ihmisenä. 80-luvulla pääsin myös seuraamaan monen muun pelaajan otteita, osan uraa olen seurannut sen jälkeen tiiviimmin tai vähemmän tiiviisti aina uran loppuun saakka. Myös maailman parhaan puolustajan... mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.

NHL astui kuvioihin vasta 80-luvun lopulla. Kyllähän minä jo sitä ennen seurasin sitä satunnaisesti ja tiesin jotakuinkin mitä noiden kirjainten taa kätkeytyy mutta vasta Calgaryn olympialaisten jälkeen NHL sai paikan sydämessäni. Ensin Devils ja sitten Red Wings ja nyt olen sitten kannattanut sitä sellaiset 20-vuotta. Seurasin sitä ennen ja sen jälkeen "Leningradin-kanavan" kautta ZSKA:n ja muiden Neuvostoliiton-sarjan joukkueiden otteluita NHL-joukkueita vastaan. Sitten hiljalleen siirryin seuraamaan likipitäen täysin NHL-kiekkoa, vain sivusilmällä seurasin Euro-kiekkoa, kunnes se hiipui likipitäen olemattomiin.

No, tulihan tässä kirjoitettua vähän pidemmälti mitä aikomukseni oli mutta sieltä se lähti 70- ja 80-lukujen vaihteesta. Se oli se lopullinen sysäys kiekon ihmeelliseen maailmaan. Kiitos kuuluu "punakoneelle". Ilman sitä tuskin kirjoittelisin tällekään palstalle, niin merkittävinä pelaajina pidän Makarovia, Fetisovia ja Tretjakia.

vlad.

 

[alwahla]

Ensinnäkin sellainen pieni pohjustus tähän alkuun, että vihaan yli kaiken jääkiekon pelaamista ja ylipäänsä luistelua. Huolimatta erityisesti faijan ja muutaman liikunnanopettajan erittäin sitkeistä yrityksistä en koskaan oppinut tätä taitoa. Enkä myöskään halua oppia sitä. Pihaleikkejä naapurin pentujen kanssa en koskaan harrastanut, koska kaikki aikani kului joko kirjoja lukiessa tai sitten pyöräillessä.

Sitten itse asiaan: ajassa pitää mennä taaksepäin aina kauteen 97/98, jolloin olin pahan anemian takia aluksi 6 viikon ajan Stadissa lekurin (marraskuusta eteenpäin) tutkittavana. Tuohon aikaan meille potilaille tarjottiin mahdollisuutta mennä katsomaan HIFKin otteluita, koska sairaala oli saanut muutaman kausikortin. Ekalla viikolla en mennyt katsomaan yhtäkään ottelua, koska olin niin heikossa hapessa, mutta seuraavalla viikolla hospitaaliin tuloni jälkeen astelin parin potilaan kanssa jäähalliin. Vastassa taisi tuolloin olla Jokerit. Ja mukanani oli eräs "ihan kiva" blondi, joka "ihan kivasti" kiihotti kehoa ja mieltä ja joka vielä tuolloin oli HIFK-fani.
Ensimmäiset kolme minuuttia halliin tuloni jälkeen hämmästelin suuresti suurta punaista merta ympärilläni sekä sitä kauheaa pauhetta, mutta pikkuhiljaa totuin siihen. Kyseessä oli kuitenkin eka kertani SM-liigan ja ylipäänsä minkään liigan ottelussa katsojana. Ennen kuin kiekko tipahti ehdin luoda himoisen katseen blondiin sekä pariin lähellä persettään heiluttavaan cheerleaderiin. Kun kiekko putosi sitten jäähän, nämä naiset jäivät sivuosaan, sillä vihdoin ymmärsin mitä olin ollut vailla kaikki ne vuodet ennen tuota iltaa.
Tuona iltana minusta tuli lätkähullu ja sydämeni alkoi muodostua Ison Kissan muotoiseksi.

Erinäisten syiden takia en päässyt käymään kuin 10 runkosarjan ottelussa tuolla kaudella, mutta pleijareissa olin mukana huutamassa ja tsemppaamassa HIFKiä kohti kultaa. Olin myös paikalla, kun kausi huipentui kultajuhliin. Kuuma blondi taas ei ollut, sillä hänestä oli - luoja paratkoon - tullut Jokeri-fani. Minä en kuitenkaan enää pahemmin blondista välittänyt, sillä olin siirtänyt intressini muualle.

Jos jotain ns. tähdistökentällistä pitäisi luoda, niin se näyttäisi suurin piirtein tältä:

Ari Sulander

Sulo on lähes alusta lähtien kuulunut suosikkimaalivahtieni joukkoon, vaikka enimmäkseen muistan hänet MM-kisoista.

Teppo Numminen

Naganosta lähtien (aloitin lätkän aktiivisen seuraamisen vasta 14-vuotiaana) ollut suosikkipakkini suomalaisista. Hieno ura, hieno mies. Harmi, että ei koskaan päässyt Lordi Stanleyta kannattelemaan.

Jere Karalahti

Jeren ottaisin takaisin HIFKiin vaikka heti. Kaikkihan me joskus tyritään henk.koht. elämässä.

Saku Koivu

Saku sai kunnian olla ensimmäinen hyökkääjä, jonka suorituksia seurasin aktiivisesti teksti-tv:ltä ja myös netistä koulun välitunneilla. Upea pelaaja, vaikka onkin Turusta.

Janne Ojanen

Janne tuli mukaan kuvioihin parisen vuotta Sakun jälkeen. Tappara ei herättänyt samanlaisia negatiivisia viboja kuin Ilves, joten saatoin toisinaan myös tsempata Tapparaakin.

Jarome Iginla

Koska tässä puhutaan tekijöistä, jotka vaikuttivat lätkän kasvamiseen minuun niin on pakko mainita Iggy. Kun Flames kaudella 03/04 nousi yhdeksi liigan puhutuimmista joukkueista, aloin kiinnittämään heihin enemmän huomiota. Kun huomasin heidän pelaavan liki samalla tavalla kuin HIFK silloin kultakaudella, minusta tuli heidän faninsa. Joukkueessa oli kyllä aito suomalainenkin, mutta eniten kiinnostusta herätti Iginla pelityylillään.

 

[Howitzer]

NHL Power Week tuli MTV3:lta joskus 90-luvulla niin siitä lähti NHL-kiekon seuraaminen. Ja se jatkuu vielä tänäkin päivänä. SM-liiga ei ole ikinä napannut vaikka tuli nuorempana käytyä Kalpan peleissä ennen tippumista divariin.

 

[Amerikanihme]

Ensimmäiset jääkiekkoon liittyvät muistoni ovat 70-luvun alusta, kun keräiltiin jääkiekkoilijoiden kuvia keräilykirjaan, jossa oli vähän tarinaa miehistä ja joukkueista. Mukana maajoukkueet ja SM-sarjan joukkueet. Taisi olla jotain A, B, ja C-tasojen junnujoukkueitakin. Muistaakseni kiekkokortin sai ostettua viidellä pennillä, tai ainakin sellainen muisto on jäänyt, että löysin viisipennisen maasta, vein sen kioskille ja täti antoi jääkiekkokortin tai kortteja.

Isä vei sitten katsomaan Kupittaalle Tepsin ja Tuton matsia joskus 1973-1974 paikkeilla, luulisin. Turun Sanomista luin myös niitä peliraportteja. Siitä se vaan kiinnostui sitten lisääntyi. Lähinnä se oli MM-kisojen katsomista televisiosta ja Tepsin peliraporttien ja juttujen seuraamista TS:ssä. Toki kävin itsekin iltaisin harrastuksen vuoksi lätkimässä kaukalossa ja katsomassa paikallisen urheiluseuran junnu- ja miestenpelejä. Ja toki minua kiinnostivat pienenä monet muutkin urheilulajit hiihdosta ja yleisurheilusta lähtien, kuten varmaan useimpia pikkupoikia.

 

[Blue J]

Matinkylän jäähallista se lähti. Ala-asteikäisenä jääkiekko oli toki seurannassa ja oman kaupungin jengi tietty etusijalla vaikka jotkut tietämättömät NHL-lippispäiset luokkatoverit olivatkin Jokeri-faneja. Silloin myös kaikennäköiset mäkihypyt, hiihdot, jalkapallot ym. olivat myös häiritsevinä tekijänä, kun tuli niitäkin seurailtua aktiivisemmin.

Kiekko-Espoo nousi liigaan sitten ja tuli käytyä jokunen matsi katsomassa, mutta vielä jäi kiekon seuranta silti aika amatööritasolle. Vähitellen siinä tulosseurailun parissa sitten kuitenkin into nousi ja joskus siinä 14-15 vuotiaana rupesin hallilla pyörimään jatkuvasti ja ymmärsin, mistä on kysymys, kun ihmisestä tulee jonkun joukkueen kannattaja. Se on intohimo, joka ei koskaan poistu. -95 MM-kultakin tuli toki siinä otolliseen aikaan innostajana. Legendaarinen Putikin pyöri silloin hallilla ja meiningissä oli jotain lämmittävän kotikutoista. Itsekin pyörin fanitouhuissa aktiivisesti mukana hetkittäin. Sittemmin toki vähitellen homma muuttui enemmän ammattimaisemmaksi mm. uuden hallin myötä(näin periaatteessa, käytännöstä ei nyt puhuta) ja itsekin muutin opiskelujen takia muille seuduin. Mutta touhua on sen jälkeen kuitenkin seurattu, vaihtelevin miettein, mutta silti aktiivisesti ja eroon siitä pääsee vasta sitten kun Blues menee konkurssiin tai itsestäni aika jättää.

 

[Nuggumatti]

Jaahans... Itselle iskee hyvinkin ajankohtaisesti tämä kysymys, koska nyt käsillä olevat finaalit (Hpk - Tps) olivat tämän jannun ensimmäisiä pelejä joita katselin telkkarista eli vuosi -93.

Ensimmäinen kosketus NHL kiekkoon oli Selänteen Teemu ja http://www.youtube.com/watch?v=7hUCGhCtkfw
Ja minähän join maitoa 4-6L päivässä :) Ei tullu kiekkoilijaa mutta isot ja vahvat luut! NHL-Power Week ja Linkku...

MM-95 aijai... katoin kaikki muut pelit paitti en Finaalia... vieläkin vituttaa :)

Omaksi seuraksi valikoitui HPK - jo pelkästään ihan sukurasitteena ja siitä että se sijaitsi lähinpänä kotipaikkaani :)

Kiekkokortteja keräiltiin koko ala-aste aika ja ne on vieläkin kaikki tallella...
Eniten löytyy nro.13 kortteja...

Olen jostain syystä aina pitänyt pelaajista jotka omaavat huikean luistelunopeuden: Selänne, Bure, Sami Kapanen yms. yms... kait se on sitten siitä kun on itte niin hidas luistimilla :)