Miten kaikki alkoi kenellekin?

[Satellite]

Ensimmäisen kerran kiinostuin kiekosta vuonna 96 kun näin Etelä-Saimaassa uutisen jonka mukaan SaiPa voitti Ilveksen kotonaan 3-2. Etelä-Saimaata en silloin lukenut kuin satunnaisesti, ja jostain syystä alkoi kiinostamaan. Ensimmäinen pelini oli SaiPa-Jokerit, jonka Jokerit voitti 4-1. Kausikirjaa katsoessa ne päivämäärät olivat 5.10 SaiPa - Ilves ja 19.10 SaiPa - Jokerit. Minulla oli vielä 20 markkaa rahaa mukana, kun en tiennyt lipun hintaa. Lippu maksoikin 30 markkaa, ja mukava setä antoi minulle kymmenen markkaa silloin että pääsisin katsomaan :) Ikää oli tuolloin 11 vuotta.

 

[Pinturicchio]

Kaikkihan alkoi siitä, kun isosiskoni muutti 80-luvun lopulla Jyväskylään ja löysi sieltä samantien miehen, jonka kanssa muutti yhteen. Tämä kyseinen jyväskyläläinen taksikuski vei minut sitten ensimmäisen kerran Jyväskylässä käydessäni Jyp Ht:n peliin (olisikohan ollut vuosi 1988) ja opetti minulle sittemmin jääkiekosta ja jalkapallosta yhtä sun toista. Siskoni mies hommasi minulle heti alkuun muutaman Jyp- pelaajan mailan, joista ainakin Kenkä Siekkisen maila on vieläkin tallessa. Samoihin aikoihin aloitin Joensuussa jääkiekon pelaamisen ja aloin olla jo pahasti koukussa kiekkoiluun. Ja vaikka Jokipojissa pelasinkin, valitsin syystä tai toisesta ykkössuosikikseni Jypin. Jypin pelejä en ole vuosien saatossa kovinkaan paljoa paikanpäällä nähnyt (1-2 per kausi), johtuen itärajan ja keskisuomen välimatkasta. Intohimoisesti olen kuitenkin seuran otteita tarkkaillut jo kohta 15 vuotta, kokien 90-luvun alun menestysvuodet ja 90-luvun lopun "lamavuodet". Aina olen kuitenkin Jypin puolesta liputtanut ja huonolla menestyksellä sitä kavereilleni hehkuttanut.

Kiinnostus italialaiseen jalkapalloon alkoi 1990 Italian kotikisoista, jolloin Zenga, Baggio, Schillaci & co. pelasivat tiensä kahdeksanvuotiaan pikkupojan sydämeen. Juventus tuli mukaan silloin, kun Baggio sinne siirtyi. Italian kannattamista en ole peitellyt missään vaiheessa, vaikka yleensä britti/fransmanni- fanaattinen kaveripiirini lynkkaavat heidät filmaajiksi, primadonniksi ja yltiötaktikoiksi ja halveksivat hieman sitä, kuinka voin sellaisia pellejä kannattaa.

Suosikkini ovat kuitenkin aina olleet ja tulevat aina olemaan "kahva&catenaccio", kuten taitaa jollain tamperelaisella palstalaisella suosikkijoukkueiden kohdalla lukea.

 

[Eddie]

Nyt kun aloin muistelemaan tuota ekaa peliäni, niin luulisin sen olleen Hifkiä vastaan, jonka kärpät voitti 7-4. Viimeisen pisti tyhjiin meidän nykyinen ykköskoutsi. Yleisö oli aika hurjasti pelissä mukana mikäli oikein muistan ja hifkistä ei tykätty yhtään. Vastustajille vihellettiin ja omiakin puukotettiin, jos ei onnistunut. Joku kärppäläinen veti läpiajosta päätyverkkoon ja yleisöllä oli todella hauskaa. Taisipa olla Markku Kiimalainen.. reaktio oli kuitenkin sellainen, että ei ollut yllätys tuo kiimalaisen epäonnistuminen.

Tunnelma oli silloin jotain sanoin kuvaamatonta enkä ole sitä tunnelmaa ja tunnetilaa takaisin saanut 90 luvun puolivälin jälkeen, kun kärpistä pienen tauon jälkeen taas innostuin. Muistan myös erään puliukon joka oli lähdössä aina kotiin, kun hifki teki maalin, mutta palasi penkilleen kärppien onnistuessa. Muu yleisö oli aika närkästynyt tälle tyypille. Yllättävän paljon muistan tuosta pelistä, mutta satavarma en ole oliko se eka pelini ja sekoitanko jonkin toisen pelin tapahtumia keskenään. Senkin muistan, kun jäähän tuli iso railo ja tuomarit joutu sitä paikkaamaan ja se kesti jostain syystä suht kauan ja joku sitten huusi, että eikö hifkillä oo yhtään pepsiä mukana. Pepsi luki silloin hifkin paidassa. Muistan, koska olin suuri pepsifani. En muista oliko se tämä peli, mutta joku vastustaja loukkaantui ja kannettiin päädystä ulos ja sille taputettiin. Minä pienenä poikana olin ihmeissäni, että miksei sille puuattu, olihan se sentään vastustaja:).

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Viestin lähetti Eddie
Joku kärppäläinen veti läpiajosta päätyverkkoon

Markku Kiimalainen?
Muistan tapauksen, jossa kyseinen pelaajasmies vei maalivahdin täydellisen kahville, jonka jälkeen rystyllä puolen metrin päästä yli maalin... Vuodesta ei hajuakaan.

Kuka muistaa TPS:n "Sässtöpankinväriset" pelikamppeet?

 

[Pressiboxi]

Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
Kuka muistaa TPS:n "Sässtöpankinväriset" pelikamppeet?

Juu, nyt ei mennä tähän lainkaan. Eikä myöskään "Kulta on värimme" -sloganiin tai amis-Toyotan takaspoilerilta näyttäneeseen TPS-logoon. Kylmät väreet menee vieläkin.

 

[Mustavalkoinen]

Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
[B[.

Kuka muistaa TPS:n "Sässtöpankinväriset" pelikamppeet? [/B]

Siis Tepsin vai? Ilveksen vastaavat violetit asut kyllä muistan, mutta en TPS:n.
Tepsiltä muistan kyllä valkoiset/keltaiset housut, karmeaa.

 

[Kiekoton]

kloorihuntteri

Ei sitä 70-luvun alussa ollut paljon vaihtoehtoja pikkukaupungissa Tampereen lähellä. Ilves ja Tappara olivat suosituimmat, mutta HIFK:lla oli takanaan kaksi mestaruutta ja Ahearne-cupin voitto. Ei SM-sarjassa edes ollut muita joukkueita minun näkövinkkelistäni. Isoveli oli Ilveksen kannattaja, joten valinta oli Tapparan ja HIFK:n välillä. Tapparan kannattajilla oli aivan kammottavia takkeja, eikä pelaajistossakaan ollut huippunimiä. HIFK:n kannattajat olivat cooleja (vaikkei tuota sanaa silloin tiedetty) tyyppejä. Näin liityin vähemmistöön ja ryhdyin HIFK:n kannattajaksi. Yhteisillä tilausbussimatkoilla koululaisporukalla käytiin yleensä vain Ilves-Tappara ja Tappara-HIFK otteluissa, jostain syystä pari Ilves-HIFK ei ollut yhtä suosittu. Yksitoistavuotiaana ensimmäinen käynti Hakametsän seisomakatsomossa oli elämys, josta on jäänyt mieleen lähinnä suunnaton huuto ja makkara (en muista oliko tuolloin mustaa makkaraa tarjolla). Sieltä kaukaa jäi siis päälle HIFK:n kannatus, kun nyt jälkeenpäin ajattelee, niin gloryhunterhan sitä oltiin. Niinpä ei se kannatuskaan sitten kestänyt täyttä 30 vuotta.

 

[Bauer]

SaiPa pelasi siinä 90-luvun alkupuolella divarissa ja isä vei silloin tällöin kotipeleihin. Innostus siinä sitten kasvoi ja liiga-aikana olen ollut joka kotipelissä aina kun mahdollista, kun taas divarissa se oli ennemminkin kaksi kolmesta kotipelistä -tahdilla. Divarikaudetkin olivat hauskaa aikaa, erityisesti kausi 95/96...

 

[Isaksson]

Kun vuonna 1967 melko pienenä taaperona seisoin urkuparvella Helsingin jäähallissa yhtenä noista 10.814 katsojasta ja näin kuinka IFK kaatoi Töölön Vesan 4-2 ei ollut vaikea valita suosikkia.

 

[juuttori]

Kaikki alkoi joskus 80-luvun alkupuolella Kiekko-Salamista. Olen lähtöisin kommaariperheestä, joten Ässät oli täysin poissuljettu vaihtoehto.

Ja ne Kiekko-Salamien pelit, kaukalossa tapahtui aina. Hirveitä torikokouksia, maaleja ei mitään virkamieskiekkoa. Varsinkin pelit Lännen Kiekkoa(?) vastaan tarjosivat kunnon "old time hockeyta".

 

[iiron_troikka]

1987

1987 ja JYP-Kalpa 3-3. Menin jännityksentäytteisenä kavereiden kanssa peliin: pirusti ihmisiä ja vaikken pelistä ihan kaikkea ymmärtänyt niin silti oli hienoa kun sinivalkoinen JYP HT teki kolme maalia ja KalPa nousi tasoihin. Riemuitsin estottomasti kun "ratkaisumaali" 4-3 tuli, mutta se hylättiin hanskalla tehtynä. Siis jo tuolloin hienoinen pettymys oli päällimäinen tunne JYP:n peleistä, eikä se ole vuosien varrella mihinkään muuttunut.

 

[Jaakko]

Pienenä asuin Typhoonin vieressä, ja kun halli rakennettiin, niin ruvettiin siellä kavereiden kanssa käymään. Aikaisemmin Tepsin pelejä olin vähän katsellut telkkarista ja urheiluruudusta seurannut. Sillä tiellä ollaan vieläkin. Turkuhallin rankentamisen jälkeen ei kovin montaa kotiottelua ole väliin jäänyt, mitä nyt armeija vähän rokotti, mutta onneksi palveluspaikka oli Pansio, mistä matseihin helppo mennä. Joukkueen valinta oli selviö, ei ollut mitään muita mahdollisuuksia.

Ikuisesti mustavalkoinen

 

[Noutaja#9]

80-luvun alkupuolella kiinnostus kiekkoon heräsi ja lopulta isä vei minut katsomaan matsia. Siitä tapahtumasta en juurikaan muista mitään muuta, kuin että peli oli Jokerit-HIFK ja minä petyin todella pahasti, kun sieltä ei saanut mitään kotiin viemiseksi. Peli oli Jokereiden kotiottelu ja silloin ei tietenkään vastustajan fanituotteita myydä. Isäkin oli ensimmäistä kertaa matsissa ja ei hänkään sitä tiennyt. HIFK hävisi sen pelin.
Pitihän sitä päästä uudestaan hallille ja tällä kertaa vuorossa oli HIFK-Tps. Ja silloin sain kotiin viemistä. Isä osti viirin, kynän ja heijastimen (on muuten vieläkin tallella kaikki). Tämänkin pelin HIFK hävisi. Sen muistan, että vastustajan maalivahti oli aivan uskomaton.

Koska sitä voittoa ei tullut kahdesta yrityksestä huolimatta, tarkoitus oli mennä vielä kolmannenkin kerran. Silloin pelattiin playoff-pelejä ja lippujen hinnat olivat sikamaisen kalliit, joten se sitten jäi siihen.

HIFK juhli sinä keväänä mestaruutta, mutta ei sillä silloin minulle ollut suurtakaan merkitystä, koska en osannut sitä arvostaa samalla tavalla, kuin nyt jos sellainen kohdalla osuu.

 

[Erkenholt]

Syksy 1974, TPS-TUTO 9-2. Taivas, siitä on jo 30 vuotta, niin se aika rientää. Täytyy varmaan kaivaa esille ottelusta kertoneet sanomalehdet. Tuli muuten muuten nähtyä kaikki vuosien 1974-1996 viralliset TPS-TUTO sarjapelit.

Tietääkö joku muuten löytyykö netistä tietokantaa, josta voisi tarkistaa yksittäisten SM-sarja ja -liigaotteluiden tuloksia?

 

[Ujcik#11]

Viitisen vuotiaana pelejä joutui väkisillä seuraamaan kun kotona radio oli aina isolla kun kärpät pelas, ja juurikin viiden vanhana kärpät tippui liigasta ja muistan aina kun kyselin muilta että mitä se tarkoittaa kun puhuttiin että nyt kärpät putos.

Keitään pelaajia en muista noilta ajoilta, koska livenä pelejä en nähnyt tai ainakaan muista olleeni jäähallissa.

Mutta ensimmäisen divarimatsin nähtyäni oli selvää että kärpät oli se ainut ja oikea.
Taispa olla hjk:ta vastaan ja kärpät teki jokaisesta hyökkäyksestä maalin.
Peli päättyi 19-1 ja jotenki on sellainen muistikuva että kärpät yritti tehdä 20- maalin ilman maalivahtia ja niin vain hjk pisti lätyn tyhjiin.

Nuin muistelen sen menneen.

Satunnaisia peljeä tuli seurattua aina kun hallille pääsi jonku mukaan, välillä kakkosdivaria mutta nuihin aikoihin sitä alko seurailemaan sm-liigaa ja suosikkiseuraksi muodostui JYP-HT sekä Helsingin Jokerit.
Jotenki ne vihreät peliasut olivat mukaansa tempaavia ja jostain syystä vihasin tepsiä yli kaiken, ja jokerit pystyi pisteleen kampoihin tuon ajan tepsille.
Suurin ykkösinhokki tepsissä oli Jouni Rokama, mielestäni pirullisen hyvä maalivahti ;)
Mutta Ketterer (siihen aikaan se oli vielä Ketteräinen ) pelas itsensä minun sydämmiin Tsekin mm-kisoissa 92. Torjui Tshekkiä vastaan kaikki rankkarit ja oli muutenkin aivan huikeassa iskussa.

Kärpät palasi toden teolla takas ykkös suosiksi kaudella 96 - 97 jolloin nousukin oli jo lähellä.
Kuitenkin jokereita kannatin, ja toivoin niille menestystä.

Jokerit jäi kärppien varjoon joulukuussa 1997 jolloin kärpät ja jokerit pelasivat ensimmäisen pelin kärppien tippumisen jälkeen.
Tuon ottelun kärpät voitti 2-1 ja huomasin olleeni äärimmäisen iloinen kärppien voitosta.
Sen jälkeen jokerit jäi.

 

[L4E]

Vaikea sanoa näin jälkikäteen miten homma oikein tarkalleen alkoi. Mutta vuonna 1976 tuli raahauduttua "kaupunginradan kentälle" ja aloitettua lätkän peluu Lukon nappulaliigassa. Samaisen vuonna sitten jo ruvettiin käymään säännöllisesti matseissa. Aikaisemmin oltiin tietysti jo opeteltu luisteleman ja "pelaamaan" kaverien kanssa sekä käyty katselemassa isukin kanssa jokuset pelitkin.

Hassua tietysti oli hommassa se, että joutui kantamaan ensimmäisen kauden Hifkin paitaa vaikka Raumalla pelattiin(johtuen tuosta nappulaliigasta). Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Seuraavana kautena sitten sai jo onneksi pukea oikein kunnon Lukkopaidan ylleen. Joten eiköhän se jotenkin tuota rataa ole lähtenyt liikkeelle.

Aivonystyröitä sai jo käyttää, mutta muistelin että silloin kun todella "aktiivinen aika" alkoi pelasi muuan FoPs liigaa(jotenkin vain muistuisi että se oli tuo 76 eikä 75, mutta kun tuo Leppik on niin tuttu nimi että tiedä häntä).

 

[fiftyeight]

Olenhan minä tämän jutun jo useampaan kertaan kertonut tällekin palstalle, mutta menköön kerran vielä junioreillekin tiedoksi. (Itseasiassa laiskana miehenä yritin sen löytää kopioidakseni, mutta en sitten löytänyt).

Kaudella 68-69 faija vei minut ja serkkupoikani katsomaan ottelua IFK-Ilves. Halli oli ymmärtääkseni täysi tai ainakin lähellä, olihan siihen aikaan nämä ottelut juuri silloisia klassikoita. Ilveksen maalilla vaikutuksen pikkupoikaan teki Juhani Lahtinen pelaten ilman maskia ja kypärää. Olisiko ollut Kaukokari sitten IFKoon maalilla väistelemässä kiekkoja. Manen mukaan IFK voitti 9-5 tmvsp.

Eniveis, juttu kolahti heti eikä vähiten erään Carl Brewerin ansiosta. Sen jälkeen ollaan oltu IFKoon miehiä. Joka kerran lottokuponkia jättäessäni tyttö kysyy, tuleeko jokereita ja on pakko vastata että "ei, olen IFKoon miehiä".

 

[jesse72]

Ekat muistikuvat kaudelta 82-83 jolloin kaverini houkkutteli minut Jokereiden peliin. Sitten tuli pyörittyä hallilla todella tiiviisti oli peliä tai ei mutta harjoituksia katseltiin myös. Mailojen pummaaminen oli kivaa itselläni on edelleen tallessa Jari Lindgrenin Montreal..tuossa eräs päivä katselin tuon kauden nimmarivihkoja löytyy muuten Raipen ja Eepin nimmarit, wittu ne on pelanneet ikuisuuden..

Sitten tie vei Savoon ja nyt jengi on JUKURIT jonka pelejä ei missata. Mestis historian aikana jäänyt vaan muutama kotipeli katsomatta.

Tuli vielä mieleen tuolta kaudelta 82-83 Jokereiden legendaarinen pakki Arto Laine, oli meiden suosikki päästiin aina Arton kyydissä harjoituksiin ja takaisin..se oli 9 vuotiaalle nassikalle kova juttu pääsi juttelemaan pelaajien kanssa. Nikolai Makarovin kanssa oli kivaa yrittää sönköttää, eipä tuo Kolja montaa sanaa suomea osannut. Ja kuka voisi unohtaa ne finaalit, minulle edelleen parhaat ja muistorikkaimmat pelit. Tuossa joku aika sitten oli NYT liitteessä juttua Hifkin mestarijoukkueesta ja kyllä ne pelaajat vielä tunnisti sen verran tuli niitä naamoja katottua..Oi niitä aikoja ollappa vielä noin 10-v nassikka vailla huolia...

 

[kosh]

70/80 -lukujen vaihteessa tuli veljen kanssa käytyä ensin TPS:n junnujen peleissä, joista on vain vähän muistikuvia: Tutin veljekset Esa ja Keijo -jotka jäivät pelitaitojensa lisäksi pikkupoikaa huvittavina niminä mieleen. Jokereista jäi silloinkin paha maku, en vaan millään muista miksi.

Pikkuhiljaa tuli siirryttyä SM-liigaan, jonne pääsi nappulaliigan lisenssillä ilmaiseksi. Sieltä ensimmäisiä mielikuvia ovat Kärppien mestaruus/Kari Jalonen, Sohlman/Makarov, Leppänen/Valtonen/Jarkko, Porvari -todennäköisesti Coloradoon siirtymisensä vuoksi, Ässien Kivelä, sekä Kupittaan hallin seisomakatsomon alla oleva liiskautuneiden purkumien määrä.

Tämän jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän aktiivisesti hallilla, viime vuodet taas enemmän.

 

[Nännimäinen]

70-luvun loppua taidettiin elää. Sukulaiset puuhailivat Tapparan lähellä bisnesmielessä ja sitä kautta pääsin mukaan peleihin. Ensimmäinen nähty matsi taisi olla Ilvestä vastaan.

Yksi vuoden kohokohdista oli, kun muutama liigajoukkueen pelaaja saapui kotikaukaloon jokatalvisen Tapparapäivän huipennukseksi. Siellä ne luistelivat viidentoista asteen pakkasessa lasten seassa ja jakelivat nimmarikortteja. Muistaako joku Aulin, Britan ja Lean - hekin olivat joskus paikalla. Tämä taisi olla jo 80-lukua.

Hankalin vastustaja oli yleensä Ässät Ketoloineen kaikkineen. Maajoukkueen edesottamuksetkin jaksoivat tuolloin vielä kiinnostaa, erityisellä mielenkiinnolla muistan seuranneeni Izvestija-turnauksia. Silloin oli hienoa, jos hävittiin punakoneelle vain neljällä maalilla. Venäläisyleisö näytti köyhältä kylmässä hallissa. Juha Jokinen selosti.

Tapparatakkikin piti tietysti saada. Muistan, kuinka kävin hypistelemässä sitä vaatehuonessa, jossa se odotteli uutta talvea. Sinistä, oranssia ja valkoista.

Marjamäki, Koivulahti, Susi, Jarkko, Kamppuri, Litma, Sevón, Marttila, Kulmala, Leppänen, Kauhanen, Heikkinen, Jutila, Numminen, Matsson, Ojanen, Haapalainen, Grönstand, Mikkolainen, Pohja, Järvinen, Kucera, Laksola, Halme, Nurmi, Porvari, Oijennus, Barkov - kiitos hetkistä. Ja ennen kaikkea Erkki Lehtonen, minulle ja monelle muulle saman aikakauden lajia tapparavinkkelistä katsovalle lapselle se jääkiekkoilija, oikein iso kiitos. Hienoja hetkiä.