Jukurit mestisväen suosikki
Mestiksen parhaat asiantuntijat, seurojen valmentajat ja johtohenkilöt ovat ounastelleet alkavan kauden voimasuhteita.
Kiekkolehti antoi mestisläisten pureksittavaksi runkosarjan kuuden kärkiseuran paremmuusjärjestyksen.
Suurena yllätyksenä tuskin voidaan pitää Jukureiden selvää suosikkiasemaa. Kymmenessä veikkauksessa mikkeliläiset nappasivat runkosarjan ykkössijan, yhdessä heidät sijoitettiin kolmanneksi ja yhdessä neljänneksi. Kun veikatut sijoitukset pisteytetään yhdestä kuuteen, Jukureille kertyi 72:sta mahdollisesta peräti 67 pinnaa.
Yhtä yllätyksetön oli TuTon kakkossija. Turkulaiset kahmivat 59 pistettä, jotka koostuivat kahdesta ykkös-, setsemästä kakkos- ja kolmesta kolmossijasta.
Kolmas joukkue, mikä esiintyi kaikkien veikkaajien listalla kuuden kärjessä oli Vaasan Sport. Se sijoitettiin seitsemässä arviossa kärkikolmikkoon ja pisteitä kertyi kaikkiaan 44.
Vielä neljäskin joukkue erottui selvästi muista: Kiekko-Vantaan sijoittumiseen kuuden parhaan kastiin luottivat kymmenen seuran edustajat. Kahdessa veikkauksessa vantaalaiset ylsivät peräti kakkossijalle ja kahdessa kolmanneksi. Yhteensä Kiekko-Vantaa saalisti 34 pistettä.
Yksi seura ei saanut lainkaan kannatusta kuuden parhaan joukkoon. Se oli rajusti nuorentunut Jyväskylän Diskos. Muutama seura sai tyytyä "hajaääniin", jotka eivät - yllätys, yllätys - olleet aina kyseisen seuran omia veikkauksia - kuten eivät seurojen parhaat "noteeraukset" välttämättä muutenkaan.
Mestisseurojen ennakkoveikkaus runkosarjan kärkisijoista:
1) Jukurit 67 pistettä (12/12 veikkausta kuuden parhaan joukkoon)
2) Tuto 59 pist. (12/12)
3) Sport 44 pist. (12/12)
4) Kiekko-Vantaa 34 pist. (10/12)
5) Hermes 15 pist. (7/12)
6) KalPa 14 pist. (7/12)
7) KooKoo 9 pist. (5/12)
8) KJT 6 pist. (3/12)
9) FPS 2 pist. (2/12)
10) Ahmat 1 pist. (1/12)
11) UJK 1 pist. (1/12)
12) Diskos 0 pist. (0/12)
Olen "asiantuntijoitten" kanssa siinä samaa mieltä että näyttää että kärkikuusikko karkaa omaksi ryhmäkseen, materiaaliltaan tietysti ihan oma lukunsa on Jukurit. Loput kuusi joukkuetta KooKoo, KJT, FPS, Ahmat, UJK ja Diskos varmasti taistelevat tasapäisesti kahdesta viimeisestä playoffs paikasta.