Voi olla, että kaljahyllyllä tulee katsottua ja valittua jonkun muun panimon kuin Olvin juomat ostoskoriin. Ei ole suoranainen Venäjä-kytkös, mutta ei tuo Valko-Venäjä tässä tilanteessa paljon paremmalta vaikuta.
Olvi-konsernin oikaistu liiketulos oli kesä-toukokuussa 42,2 miljoonaa euroa. Summasta kolmannes tuli Valko-Venäjältä.
yle.fi
Olvi siis kertoi jo kaksi ja puoli vuotta sitten vetäytyvänsä Valko-Venäjältä, mutta ei ole onnistunut siinä vieläkään.
Väkisinkin pistää miettimään, että kuinka tosissaan yrittävätkään? Tuo on nimittäin heille erittäin tuottoisa bisnes. Pelkästään tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana Valko-Venäjän tytäryhtiö on tahkonnut
Olvin omistajille 16,6 miljoonaa euroa voittoa (koko muun Olvi-konsernin voitto on ollut samalta ajalta 25,6 miljoonaa euroa).