Miten aiot boikotoida Venäjää?

  • 118 553
  • 778

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itselläni samanlainen kokemus vuotta myöhemmin samasta kaupungista. Ruoka näytti kammottavalta. En syönyt neljään päivään muuta kuin vaaleaa leipää ja join Pepsiä. Sitten joku kertoi, että torakoilla on tapana kaivautua pehmeisiin leipiin. Sen jälkeen join vain Pepsiä enkä syönyt enää ollenkaan.

Se oli ensimmäinen ja viimeinen reissu sinne samalla. Paska maa.

Minä kävin Neuvosto-Viipurissa syksyllä 1988. Se oli silmiä avartava kokemus kahdeksanvuotiaalle. Muistaakseni en syönyt tuolla reissulla mitään, ja juominen taisi rajoittua vain legendaariselta Orion-laivalta mukana tuotuun Fantaan. Hyvä näin, koska tuon ansiosta selvisin vain yhdellä kusireissulla. Se oli legendaarisen Pyöreän Tornin ravintolassa, jonka WC:n haju on vielä näin 35 vuotta myöhemminkin mielessäni yhtenä hirveimmistä mieleen tulevista. Onneksi emme syöneet tuolla. Muistaakseni tuolla käynti oli osa kaupunkikierrostamme. Muista kohteista muistan matkamuistomyymälän täynnä maatuskoita ja samovaareja sekä Monrepos'n puiston, joka oli melkoinen ryteikkö.

Olisinko viettänyt aikaa Neuvostoliiton maaperällä noin kaksi tuntia. Siinä oli ihan riittävästi lopuksi ikää. Tässä yhteydessä Venäjä lasketaan Neuvostoliitoksi.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Meillä olisi ollut ainejärjestön kulttuurimatka Viipuriin vuonna 2011, mutta en lähtenyt sinne, koska en silloinkaan halunnut millään tavalla tukea Venäjää ja Vladimir Putinin hallintoa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Vuonna 2001 olin silloisen firman syysretkellä, johon kuului meno bussilla Viipuriin ja kanavaa pitkin takaisin. Pyöreän tornin borch-keitto oli ihan syömäkelpoista ja tornin juuren terassilla myytiin olutta.

Mielenpainuvin kokemus oli vierailu linnassa, jossa olimme työkaverin kanssa menossa kuselle. Käännyin ympäri jo ennen sisään menoa, mutta työkaveri astui metrin verran sisälle ennen kääntymistä. Olimme kuitenkin samaa mieltä, että mieluummin kusemme housuihin kuin sinne vessaan.

Mutta tuli tehtyä kolme reissua samalla keralla: ensimmäinen, ainoa ja viimeinen
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Meilläkin on täällä pitkät perinteet Venäjän boikotoimisesta.

Minä, tai oikeastaan puolikas persoonaani, olin uimassa kilpaa äitini kehossa. Ohittelin siinä pari miljoonaa velipuoltani sukkelasti, kun huomasin mutkan takana möllöttävän julmetun suuren munasolun. Joku velipuolistani oli parhaillaan hyppäämässä munasolun kimppuun, ja ajattelinkin siinä hetken verran heittää jo hanskat tiskiin ja laittaa tupakiksi.

Velipoikapuolikkaan hännän vipatusta kun tuli seurattua, niin minusta sillä oli jonkinlaisia iivanamaisia ellei peräti putinistisia elkeitä, ja jampan perässä leijui jonkinmoinen hapankaalin läyhä. No ajattelin että perhana, nytpä näytetään saakelin ryynäselle ja laitetaan itätouhut boikottiin. Ihan vittuillakseni kiihdytin viimeiset kolme millimetriä saakelinmoisella nutipään raivolla, ja täräytin heittytyessäni tyyppiä hännällä persauksiin. Hölmistynyt putinisti irtosi munasolusta ja jäi kyrillisiä posmittaen kellumaan sivummalle. Minä poika hoidin hedelmöityshommat loppuun, ja vanja poistui kulmilta viimeistään äitini seuraavalla saunareissulla.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
K-Superissa oli joku tarjous Marabou -suklaasta. Viisi levyä kympillä. Jäi kyllä nyt kauppaan ja taitaa muutenkin jäädä.
 

hege

Jäsen
Ei varsinaista Venäjä boikottia mutta Alkosta tarttui matkaan kaksi (olivat viimeiset pullot hyllyssä) Ukrainalaista punaviinia joka osoittautui ihan toimivaksi ja toisaalta Pernod Ricardin tuotteet (jotka oli selvästi merkitty) jäi vielä toistaiseksi hyllyyn.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Hämmentävän paljon näkyy edelleen tankkaajia ja muitakin kävijöitä Teboililla. Vittu mitä idiootteja.

Pari viikkoa sitten menin yhden Teboilin kylmäaseman ohi ja näin että siellä ollaan vetämässä lippuja alas saloista, ja jotain mutakin työtä alueella oli. Ehdin positiivisesti ajatella, että asema olisi lopettamassa (ja kenties joku muu brändi tulossa tilalle), mutta tänään huomasin että ihan entisellään se oli. Liput vaihdettiin ilmeisesti vain sen takia, että niistä oli ehkä auringonvalossa värit hieman kuluneet.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin kauan kuin niiltä asemilta saa polttoainetta, niin sieltä löytyy myös tankkaajia. Yksi tekijä on hinta ja toinen on varmasti se, ettei ihmisiä vain kiinnosta.
Eniten hämmästyttää se, ettei Teboilin hinta ole edes halvimmasta päästä. Olen pitkään seurannut hintoja täällä espoossa ja jatkuvasti edullisinta hintaa on myyty Kauklahden Nesteellä. Vaikka eläkkeeni ei kovin häävi olekaan, en siltikään Teboililta ostaisi vaikka myisivät 1.50e/l.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Teboilin asemat ovat kyllä nykyään suorannaisia huutomerkkejä ja itseänikin ottaa päähän nähdä ketjun kylmäasema lenkkeilyreittini varrella. Silkkaa väliinpitämättömyyttähän tämän on pakko meiltä olla, samaa bensaa ja dieseliä kun saa yhtä helposti kilpailijoilta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teboilin asemat ovat kyllä nykyään suorannaisia huutomerkkejä ja itseänikin ottaa päähän nähdä ketjun kylmäasema lenkkeilyreittini varrella. Silkkaa väliinpitämättömyyttähän tämän on pakko meiltä olla, samaa bensaa ja dieseliä kun saa yhtä helposti kilpailijoilta.

Boldattuun kohtaan, että paino sanoilla nimen omaan samaa bensaa ja dieseliä. Tulevat nimittäin Teboilillekin suoraan Porvoon jalostamolta.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Hämmentävän paljon näkyy edelleen tankkaajia ja muitakin kävijöitä Teboililla. Vittu mitä idiootteja.
Hyvin hämmästyttävää on myös se, että Teboil rakentaa myös uusia asemia. Ainakin Espooseen Kehä II:n kupeeseen Mankkaalle on noussut tuliterä kylmäasema.

Muutoin taas olen pannut merkille, että Teboileilla käyminen näyttää selvästi vähentyneen, ainakin omilla kotikulmillani. ikävä kuulla jos muualla ei vastaavaa ole tapahtunut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvin hämmästyttävää on myös se, että Teboil rakentaa myös uusia asemia. Ainakin Espooseen Kehä II:n kupeeseen Mankkaalle on noussut tuliterä kylmäasema.

Tässä avataan syytä:


Ymmärrän sen, että taustalla on vuonna 2021 tehty Espoon kaupungin ja teboilin välinen tonttienvaihtosopimus. Sitä taas en ymmärrä, miksi kaupungit eivät ole yhtenäisiä ja karkota teboilia Suomesta. Kysymys usein (ei tässä) on yksinkertaisesti vuokrasopimuksen päättämisestä. Teboil kyllä vetoaa vuokrasopimuksen mahdolliseen pykälään, jonka mukaan sillä on etuoikeus saada alue uudelleen vuokralle. Esim Lahdessa tämä ei riittänyt eikä ollut vallitsevissa olosuhteissa mahdollista.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En nyt keksinyt parempaakaa ketjua, mutta hieman kääntäen myös näitä boikotteja. Eli itselle tuli hieman yllätyksenä suomalaisten mediayritysten toimivuus venäjällä.

Etenkin jännästi jakautuu toimivuus eri yritysten välillä.

Esim. MTV sekä Ilta-Sanomat eivät toimi venäjällä, kun taas Iltalehti ja esim. Nelosen kanavat/Ruutu toimivat ihan normaalisti.

Onko kenelläkään arvauksia miksi näin olisi? En nopealla googlettamisella löytänyt mitään syytä miksi Iltalehti esim. ei ole samalla kiellettyjen sivujen listalla näiden kanssa?

Onko Iltalehti + konserni sitten kuitenkin niin vaikutukselle altista jotta sen annetaan toimia normaalisti?
 

Turre#2

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hämmentävän paljon näkyy edelleen tankkaajia ja muitakin kävijöitä Teboililla. Vittu mitä idiootteja.

Meinasinkin jo tulla tänne kirjoittamaan mutta tartutaan tähän hyvään pohjustukseen. Oon kuulunut Facebookissa tuohon Stop autoilijoiden kuritukselle-ryhmään (missä on saatukin jokunen kansalaisaloite autoilun puolesta aikaan) ja nyt kun siellä on alettu "kampanjoimaan" että tankataan halvimmassa paikassa jotta saataisiin kilpailua polttoaineen hinnoitteluun lisättyä tms., Niin järkyttävän paljon postaillaan kuitteja Teboililla tankkaamisesta ja ikäänkuin se ei riittäisi niin pullistellaan vielä kaupanpäälle miten ei kiinnosta muu kuin hinta. Kommenteista sitten vielä koko kattaus "samaa ainetta ku nesteellä - ei niillä mun euroilla venäjä helikopteria osta - mutku jenkit - eihän ne rahat venäjälle mene ku on pakotteet". Sitten kirsikaksi ryhmän ylläpito hyssyttelee ettei nyt vaan tölvittäisi ketään TB:llä tankkaamisesta eikä politikoida ryhmässä joka tavoittelee poliittista vaikuttamista. Herranjestas.

Poistuisin ryhmästä mutta mietin kannattaako kuitenkin pitää esillä joku muistutus siitä että, kuten Tadu ilmaisi, vittu mitä idiootteja sitä on liikenteessä tänäänkin.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Mä taidan olla tuossa ryhmässä myös, mutta se öyhötyksen määrä oli niin karmea että piti laittaa piiloon. Uskaltaako sitä uudelleen katsoa jos vaikka algoritmi päättää taas suoltaa tuota lisää.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Eipä ole nuo tuotteiden kuljettaminen päättynyt Suomen ja Venäjän välillä. Ainakin 1,5 miljardin edestä liikkunut tavaraa maiden välillä.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Eipä ole nuo tuotteiden kuljettaminen päättynyt Suomen ja Venäjän välillä. Ainakin 1,5 miljardin edestä liikkunut tavaraa maiden välillä.
Juuri kun ajelin viime viikolla kutostietä kotia, meni toiseen suuntaan aivan helvetin pitkä juna varustettuna kyriillisillä kirjaimilla koristelluilla vaunuilla. Jotainhan tuolta tai tuonne rahdataan kuten ennenkin.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eräs aamu tokaisin naispuoliselle työkaverille, että jaaha, sitä on taas nukuttu liian pitkään, kun hän tuli normaalia myöhemmin töihin. Hän vastasi, että ei hän nukkunut myöhään vaan oli kuulemma niin halpaa bensaa teboililla, että oli pakko pysähtyä tankkaamaan.

Minä siinä hiljaa mielessäni mietin, että sulle vitun idiootti tulee autoon ajokilometrejä muutama tuhat vuodessa ja silti täytyy sitä halvinta laittaa tankkiin?

Kerroinko vielä, että hän ei ottanut ensimmäistäkään koronarokotetta, koska ne ei ole turvallisia?

Kyllä tyhmä saa olla, mutta ei sitä kannata muille kertoa, paitsi jos olet ihan täysi idiootti.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Juuri kun ajelin viime viikolla kutostietä kotia, meni toiseen suuntaan aivan helvetin pitkä juna varustettuna kyriillisillä kirjaimilla koristelluilla vaunuilla. Jotainhan tuolta tai tuonne rahdataan kuten ennenkin.

Jos ei ollut säiliövaunuja (menee yleensä Harjavaltaan tai Siilinjärvelle) tai avovaunuja missä nikkelikontteja (Harjavaltaan) niin oli oletettavasti lannoitejuna Kotkaan. Näkyyköhän noita ollenkaan tuossa MOT:n tilastossa kun nuohan lähtevät Kotkan sataman kautta laivalla taas eteenpäin.

(Toki kyrillisillä tekstillä olevia vaunuja saattaa liikkua kotimaankin sisäisessä liikenteessä kun vaunuja vuokrattu esim Virosta, mutta ne raakapuu ja hakekuljetuksissa. )
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Eräs aamu tokaisin naispuoliselle työkaverille, että jaaha, sitä on taas nukuttu liian pitkään, kun hän tuli normaalia myöhemmin töihin. Hän vastasi, että ei hän nukkunut myöhään vaan oli kuulemma niin halpaa bensaa teboililla, että oli pakko pysähtyä tankkaamaan.

Minä siinä hiljaa mielessäni mietin, että sulle vitun idiootti tulee autoon ajokilometrejä muutama tuhat vuodessa ja silti täytyy sitä halvinta laittaa tankkiin?

Kerroinko vielä, että hän ei ottanut ensimmäistäkään koronarokotetta, koska ne ei ole turvallisia?

Kyllä tyhmä saa olla, mutta ei sitä kannata muille kertoa, paitsi jos olet ihan täysi idiootti.
Jos tuo ei ole rakkautta, en tiedä mikä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös