Minäkin valitsin vaihtoehdon ei ainakaan tapeta. Siitä ei ole mitään hyötyä. Osamasta tulisi tuolloin ehkä radikaaleille muslimeille martyyri, joka ajaisi yhä uusiin iskuihin.
Muutenkin ihmettelen kovaa hinkua tuskan ja vahingon tekemiseen toiselle ihmiselle. Väkivalta lisää vain väkivaltaa. Miksi pitää olla innokas ottamaan elämä joltakin pois, kun ei kuitenkaan pysty antamaan elämää kellekään.
Ongelmathan ovat paljon laajempia, kuin Osama Bin Laden tai George W. Bush. Kahden uskonnon ja kulttuurin kohtaamista on syntynyt konflikteja, ja toisen osapuolen aliarvioiminen on johtanut kasvavaan vihaan.
Itse voisin lisäksi sanoa, että muslimeilla ja kristityillä saattaa hyvinkin olla sama Jumala. (olettaen, että Jumala on olemassa) Uskontoon on vain sekottunut hirveästi eri kulttuurien vaikutuksia.
Ihmettelen lisäksi, miksi kuolemanrangaistusta väheksytään. Sehän on pahin teko, mitä ihmiselle voi tehdä. Riistää hengen. Tuskin mitkään kivutkaan voivat olla niin pahoja, että hengestä luopuisi joku suosiolla. Tai ehkä voi olla, mutta sitten kyseessä on erittäin epähumaanit teot.
Kyllä minä ottaisin ainakin kivityksen, kidutuksen, perspanot ja nöyryytykset kuin kuoleman. Ja jos kuolema on tiedossa jo etukäteen, menettävät moiset teot merkityksen.
Ongelmat eivät katoa yhden henkilön poistamisella tästä maailmasta, vaikka niin monet haluavatkin ajatella. Onhan toki mukava turvalinnassaan ajatella, että kun yksi henkilö saadaan pois päiviltä, ei pahuutta ja ongelmia ole enään maailmassa.
Samalla tavalla on helppo ajatella, että on olemassa vain yksi läpensä paha mies, joka haluaa vahinkoa muille ihmisille. Kyseinen henkilö on kuitenkin syntynyt ympäristön vaikutuksesta, eikä hän ole välttämättä yhtään se pahempi, kuin monet ihmiset toisella puolellakaan.
"Mind control is the easyest way, sponsored by the CIA.", lauloi Mike Muirkin jo vuonna 1983.