Mainos

Mitä sitten jos Lehtonen loukkaantuu?

  • 4 991
  • 31

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Niin, mainittakoon näin alkuun mitä kohteliaimmin. että tarkoitukseni ei suinkaan ole käydä provosoivaa keskustelua tästä arasta aiheesta.

Itse asiani tiimoilta sellaista, että tulinpa tuossa eilisen pelin päätteeksi miettineeksi sellaista skenariota, että mitä jos jokereiden ihmelapselle Kari Lehtoselle saattuisi jokin ikävä loukkaantuminen.

Hommahan on monessa yhteydessä ja suulla todettu sellaiseksi, että Lehtonen on jokereiden tärkein syömähammas. Mitä siis tapahtuisi, jos tälle syömahampaalle sattuisi jokin urheilupiireissä valitettavan tuttu loukkaantuminen.

Jokereiden kakkosena häärii Markus Helanen, joka ei käsittääkseni ole tällä kaudella tehnyt muuta kuin availlut luukkua.
Voidaanko siis ymmärtää niin, että isoja ongelmia olisi tiedossa, mikäli Helanen joutuisikin ns. tosipaikan eteen ja kantamaan vaikkapa koko loppukauden torjuntavastuun.

Näinhän kävi esimerkiksi HPK:lle männä kauden päätteeksi. Pietilä loukkaantui pleijareiden ensimmäisellä kierroksella ja luukulle pantiin Puurula. Kaikki tämä oli ehkä onnenpotku HPK:lle, mutta olisiko vastaava tapaus onnenpotku jokereille?

Miettikäämme tätä.

Korostettakoon vielä, että tarkoitukseni ei suinkaan ole provottaa, vaan herättää keskustelua aiheesta.

Täältä tähän
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Joo, kyllä me uskotaan, että kyseessä ei ollut provo :) .

Loukkaantumiset kuuluvat tähän lajiin, minkäs niille mahtaa jos on tullakseen. Kaikilta muilta osin Jokereissa on tälläkin kaudella kipusiskoilla riittänyt puhdetöitä, mutta onneksi ei maalivahtiosastolla.

Maalivahtien peluutus on tällä hetkellä kaksipiippuinen juttu. Lehtonen pelaa suorastaan helvetin hyvin ja myös haluaa pelata paljon. Kuka siltä hennoisi kieltää maalin suulle menemistä, kun tiedossa on, että omiin menee "huononakin päivänä" korkeintaan kaksi. Toisaalta Helanen jää tyystin vaille pelejä eikä todellakaan ole kovin vakuuttava ehdokas ykkösmaalivahdiksi kauhuskenaarion toteutuessa.

Uskon kuitenkin, että tätä asiaa pohditaan myös Jokereissa. Joulun kieppeillä Lehtonen lähtee nuorten MM-kisoihin, jolloin Helanen sitten ottaa muutaman pelin ajaksi vastuun. Silloin nähdään, onko miehestä siihen ollenkaan. Jos ei, on vielä tammikuu aikaa hankkia Lehtoselle toimiva aisapari. Kiirettä ei siis vielä ole eikä myöskään järkeä hankkia kallista miestä luukkua aukomaan tässä vaiheessa kautta.

Mutta koska Lehtonen on ihmemies, hän ei loukkaannu, vaan jatkaa mm. ritaripaitojen turhauttamista kauden loppuun asti.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
hmm... paha sanoa.. sit oltais kusessa... ja pahassa... Tki olishan meillä rahaa hommata joku korvaaja Lehtosen tilalle ulkomailta, mutta se olisi aika riskiratkaisu, sillä se korvaaja saattaisi olla totaalinen imuri.

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin luottaa Helaseen ja toivoa kädet ristissä, että hän onnistuu. Onhan meillä hyvä puolustus, joten tuskinpa mitään romahdusta kuitenkaan tapahtuisi.

Täytyy kädet ristissä toivoa ettei Lehtonen loukkaannu ja maalivahdeillahan nuo ovat hieman harvinaisempia.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Juuri tästä puhuin kaverini kanssa(Jokerifani)kun olimme Saipa-peliä lauantaina katsomassa.Antaisi Rami vaan Helasellekin muutamia pelejä pelattavaksi.Viime vuoden Marskissa Helanen oli muuten kehissä Tapparaa vastaan,ja se oli suorastaan järkyttävää.Tosin yhden treenimatsin jälkeen turha vielä äijää tuomita.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itseäkin on mietityttänyt välillä tämä Lehtosen jatkuva peluuttaminen. Ei sillä, että minulla jotain sitä vastaan olisi. Peli kulkee ja voittoja tulee niin hyvä. Mutta Lehtonen on kuitenkin armeijassa samaan aikaan ja pelejä tulee nuorelle miehelle todella paljon. Vaarana on se, että peluutetaan puhki tässä vaiheessa kautta, mutta uskon ja luota, että tämä asia Jokereissa tiedetään ja homma on hoidossa.

Kyllähän Helasen voisi aina välillä antaa pelata. Ettei tule liia pitkää taukoa, voihan Lehtonen olla vaikka kuumeessa ja sen takia jäädä pari peliä pelaamatta. Mikseihän Helasta ole muuten peluutettu Vantaalla? Vai onko? Minulla on sellainen kuva, ettei olisi. En tosin asiaa ole tilastoista tarkistanut.

Ihan asiaa erva puhuu tuosta loukkaantumisesta. Se voisi olla Jokereille aika kohtalokasta. Toisaalta viimestään tuossa vuoden vaihteessa näemme Helasen tason useammassa pelissä Lehtosen ollessa nuorten kisoissa.
 

Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Sunnuntaina ja maanantaina oli juttua että Helanen pelaisi HPK:ta vastaan, Wade Immonen oli kertonut. Takaportti jätettiin kuitenkin auki eli jos Kärppä haluaa itse pelata niin hän saa pelata. Ja ilmeisesti Kärppä sitten halusi tuossa HPK-pelissäkin olla maalinsuulla.

Jos ryhtyisi ennustamaan niin eiköhän torstaina Pelicansia vastaan ole Karilla lepovuoro. Täytyy Lehtosenkin jaksaa bilettää sitten meidän Jokerifanien pikkujouluissa torstai-iltana ;)
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tärkeä palanen

Kaikille varmaan on päivänselvää, kuinka tärkeä palanen Kari Lehtonen on Jokereiden ja Summasen palettia. Lehtosen loukkaantuminen tekisi syvä loven joukkueeseen ja aiheuttaisi isoja muutoksia. Samalla on kuitenkin todettava että pelkäsin ihan samaa viime kaudella, Ramin pelatessa ykkösenä runkosarjassa. Kun Ram sitten loukkaantui, olin jo valmis heittämään kirveen kaivoon. Viime keväänä tilanne kuitenkin kääntyi onnellisesti niinpäin, että Lehtonen "kylmänä" veskarina olikin yksi tärkeimmistä avaimista mestaruuteen.

Tämä on kuitenkin aspekti, joka olisi otettava ajoissa huomioon ja siksi Helaselle olisi pelejä saatava alle. En tajua Summasen logiikkaa tässä asiassa, samaa kun ihmettelin viime kaudella Lehtosen kohdalla. Voi olla että Summanen ajattelee asian niin, ettei halua Helaselle huonoja pelejä alle, joka veisi itseluottamuksen jo ennen kevättä. Joukkueen sisällä Helasella on paineet ihan yhtä kovat jo nyt runkosarjassa, sillä jokainen ottelu jonka hän saa pelata, on hänelle melkein loose-loose tilanne. Niin hyvin hän ei voi pelata, että Lehtosen syrjäyttäisi.

Jos tilanne keväällä on se, että Lehtonen olisi loukkaantunut, on tilanne Helaselle ja joukkueelle helpompi. Muita vaihtoehtoja ei ole, niillä mennään. Tilanne muuttuu silloin Helasen kannalta win-loose tilanteeksi. Viemällä Jokerit mestaruuteen, hän pelannee itselleen pelipaikan seuraavaksi kaudeksi ja vaikka ei täysin onnistuisikaan, kukaan ei häntä syyttele ja saattaa vielä pitää kakkosveskarin paikan seuraavalle kaudelle.

Tiedän että tämä on kaukaahaettua, mutta pystyykö kukaan toisaalta Summasen ajatuksia paremmin ymmärtää tai tulkata ?

Kuulen mielelläni fiksumpien teoriat, esim. Jukka Ropponen, jos vielä saat tänne kirjoittaa, mitä mieltä sinä olet asiasta ?
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
No, eilenhän Helanen sai sitten peliaikaa ja ei tuo lopputulos kai niin hirveän huono ollut kylmältä veskarilta. Veskareiden peluutushan on tunnetusti aikalailla tunnepitoinen asia. Ns. kuumaa veskaria ei helposti vaihdeta ja yleensä veskarit ovat kaikki varsin innokkaita pelaamaan niin paljon kun mahdollista. Kaikki muistanevat tuon Nurmisen episodin, jossa kiekko tuli munille niin kovaa, että Nupella oli varmaan toinen kives poskessa saakka, mutta Summanen ei päästänyt vaihtoon. Nurminenhan oli käynyt kovaa aikaisemmin kädenvääntöä siitä kuinka paljon hän saa pelata ja Rami olisi halunnut välillä vaihtaa miestä. Siitä sitten tuo hässäkkä, jossa Rami kylmästi totesi, että pelaa nyt sitten kun kerran vaadit. No, leppyi Summanenkin sitten tauon aikana.

Kakkosta on tietysti hyvä päästää jo motivaationkin takia kentälle välillä, mutta kun Lehtonen kykenee säilyttämään tasonsa ja haluaa pelata, niin välttämätöntä syytä ei ole vaihtaa. NHLssä on joka kausi veskareita jotka pelaavat runkosarjassa 60+ matsia ja sitten pleijarit päälle, joten ei tuo Lehtosen peluutusmäärä niin hirveää ole. Loukkaanutmisriski tietysti kasvaa jonkin verran mitä enemmän pelaa, mutta pelien määrä ei ole suoraan verrannollinen loukkaantumisiin. Esim. Myllys ja Oksa, eivät kumpikaan kerinneet montaa matsia pelata, ennen kun sairastupa kutsui. Tietysti perimmäinen toiveeni on, että Lehtonen pelaa tuolla tasollla matseja koko kauden ja mitään pahempaa ei tapahdu.

Jukka Ropponen voi varmaankin valaista tarkemmin tilannetta joukkeen sisällä. Tosin kyllä tuon tason kundien pitää pystyä säilyttämään tasonsa ja pelihalunsa, vaikka joka matsia ei pääse pelaamaan. Luulisi peluutuksen olleen Helaselle selvää jo ennen kun kausi alkoi, että Lehtonen pelaa.

Sinällään on hauska huomata, että muiden joukkueiden kannattajat ovat enemmän huolissaan Lehtosen peliajasta kun Jokeri-fanit. Mistähän moinen johtuu??
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Hienoa oli huomata eilen, että joukkueen johdolla oli luottamusta Helaseen ja kahden "Kärpälle epätyypillisen" maalin jälkeen Kärpälle annettiin lepoa ja samalla herätettiin joukkue. Helasen esitys sinänsä ei ollut mikään huikaiseva, mutta parempaa en itse edes odottanut ja Helanen osoitti olevansa paikkansa arvoinen ja muutamat pomputtelut kuuluivat asiaan ja menivät vähien minuuttine piikkiin.
Uskon, että Helanen esim. Puurulan minuuteilla olisi täysin Liigakelpoinen vahti ja ottaisi ykkösen paikan monessa toisessa joukkueessa esim. meidän naapurissa ja Ervan porukassa.
Helasen suurin ongelma mielestäni on Kärppä. Ei pelkästään sen takia, että minuutteja tulee vähän vaan sen takia kun häntä verrataan jatkuvasti pariinsa ja toki ei siinä pärjää kuten ei kukaan muukaan pärjäisi.
Ervalle toteaisin, että Kärpän loukkaantuessa meidän ongelmahan on tiedossa ja olisi varmaan maanlaajuinen puheenaihe, mutta entäpä jos Puurula loukkaantuisi... huomaisiko edes kukaan... edes sikakatsomo?
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Viestin lähetti hull16

Ervalle toteaisin, että Kärpän loukkaantuessa meidän ongelmahan on tiedossa ja olisi varmaan maanlaajuinen puheenaihe, mutta entäpä jos Puurula loukkaantuisi... huomaisiko edes kukaan... edes sikakatsomo?

Niin, mainittakoon näin alkuun Puurulan osalta, että eiköhän mediakin jotain sanoisi jos maajoukkueen kakkosveska taannoisesta kotiturnauksesta loukkaantuisi.

Mitä taas Lehtosen loukkaantumiseen tulisi, niin epäilemättä media nostaisi kauhean haloon asiasta. Toisaalta media kyllä nostaa haloonsa vaikka Linda Lampeniuksen viulun / sellon esittelystäkin, vaikka hän lieneekin ifk:n henkilöitä.

En malta kuitenkaan olla sanomatta varsinaisen asian tiimoilta, että jos jokeripakka joutuisi Helaseen turvaamaan, niin kyllä siinä vaiheessa olisi syytä pistää mestaruushaaveiden perään lihavoitu kysymysmerkki, nykyisen normaalikokoisen tilalle.

Täältä tähän
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Ervatsalo: Kommenttisi Helasesta on aivan oikeutettu. Helasen todellista tasoa ei olla jouduttu punnitsemaan ja kuten kaikki tietävät jo vanhasta kokemuksesta, pleijarit ovat vähämaalisia matseja, joissa maalivahdin osuus on erittäin tärkeä. Ohan Lehtonen yksin pelannut jo monta pinnaa Jokereille jo runkosarjankin aikana. Pitää vain toivoa, että terveys kestää ja homma hoituu. Ei kai edes Hämeenlinna toivo Lehtosen loukkaantumista?

P.S. Luultavasti itsekin voisi jonkinlaisen metelin nostaa, mikäli Linda tulisi omaa viuluaan tai muita välineitään esittämään.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti ervatsalo
...jos jokeripakka joutuisi Helaseen turvaamaan, niin kyllä siinä vaiheessa olisi syytä pistää mestaruushaaveiden perään lihavoitu kysymysmerkki, nykyisen normaalikokoisen tilalle.
Näin kommentoi HPK-fani, jonka kauden 2002-2003 ketjun perässä lukee "vain mestaruus kelpaa" ja luukulla on hädin tuskin Helasen tasoinen vahti!
Olet tottakai oikeassa, että kysärin koko muuttuu, mutta kukaan ei tiedä kuinka paljon ja Helasella kuitenkin on hyvät näytöt divarista viime kaudelta ja siis edellytykset onnistumiselle ovat olemassa.
Onhan teillä tietenkin kokemusta noista loukkaantumisista kun Santala oli lähes koko viime kauden poissa ja silloin te piditte sitä kovin ratkaisevana asiana. Toisaalta jos loukkaantuminen tapahtuisi ajoissa on meilla vielä ulkomaalaiskiintiössä paikkoja auki riittävästi joten vahvistuksiakin on mahdollista hankkia.
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Kyllä näillä maalivahdeilla on lähdetty tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti kauteen tietäen että Kari kantaa päävastuun ja Markus kehittyy samalla määrätietoisen harjoittelun ja työn kautta.

Markus onkin tehnyt tätä työtä hyvällä sykkeellä ja tulokset alkavat näkyä niin harjoituksissa kuin eilisessä pelissäkin.

Jukka
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kiitos Jukka!

Ihan näin Jokeri-leirin ulkopuolelta pitää lyödä käsiä yhteen *clap clap clap* siitä että Jukka Ropponen kirjoittaa tänne joukkuenne kuulumisia. Toivottavasti näin myös jatkossa. Kateeksi käy...
 

ks1828

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Lehtonen loukkaantuisi niin se olisi tottakai iso menetys Jokereille, samoin kuin Villen loukkaantuminen tai jonkun muun "tärkeän" (kaikkihan ovat tärkeitä) pelaajan.
Mitään erityisen isoa kysymysmerkkiä ei kuitenkaan tulisi mestaruushaaveiden perään, sillä sellainen siellä on kaiken aikaa.
Vaikka hyvin menee ja fanit iloitsee niin mestaruus tulee vasta kun finaalit on voitettu ja jos ne on voitettu.
Pelaajan loukkaantuessa muut ottavat vastuun, se on joukkueurheilua. Toivotaan kaikille tervettä ja pitkää kautta!
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Jukka Ropponen
Kyllä näillä maalivahdeilla on lähdetty tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti kauteen tietäen että Kari kantaa päävastuun ja Markus kehittyy samalla määrätietoisen harjoittelun ja työn kautta.

Markus onkin tehnyt tätä työtä hyvällä sykkeellä ja tulokset alkavat näkyä niin harjoituksissa kuin eilisessä pelissäkin.

Jukka

Kiitos Jukka näistä tiedoista. Varmasti joukkueessa tiedetään mikä on parasta ja hyvin on Markus pelannut sen mitä on pelaamaan päässyt. Kyllä se pitkäjännitteinen työ tuottaa hedelmää kun on sen aika.

Hienoa muutenkin, että saa kuulla asioista suoraan joukkueen sisältä ja valmennusjohdosta täällä! Onnea vaan joukkueelle jatkossakin ja kiitos hienosta syksystä tähän mennessä.
 

Karde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, LA Kings
Lehtonen + Hajoaminen= Romahtaminen

Jos lähdetään rakentamaan todellista kauhuskenaariota, eli Karin hajoamista voitaisiin sanoa joukkueen olevan kriisissä. Markus on hyvä kakkosvahti, mutta ykkösmolariksi miehestä ei vielä ole (jos koskaan). Todennäköisesti Hjallis hommaisi Lehtosen tilalle veskarin alasarjoista rapakon takaa. Toivotaan kuitenkin, että Kari pysyy terveenä eikä väsähdä armeijan ja pelirupeaman takia. Puollustus on rautaa, mutta maalivahti on tärkein.

Markuksesta vielä sen verran, että mies on pelannut kolme otteluaan varsin hyvällä 92, 31 prosentilla. Tämä ei kuitenkaan paljoa kerro, koska kuka tahansa veskari pelaisi samat Jokeripuollustuksen avustamana. Markus kehittyy varmasti, mutta tuskin hänestä koskaan tulee huippuvahtia.
 

Zardoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karhu-Kissat
Never say never...

Karde...

Olitko tänään matsissa :)

Helanen paikkasi puolustuksen aukkoja aika komealla tavalla tänään.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Viestin lähetti ervatsalo
Miettikäämme tätä.

Jos tänä päivänä pelkästään tilastoja tuijottaisi, ei Jokereilla ole mitään hätää. Sillä Lehtonenhan on torjuntaprosentiltaan Helasta huonompi.
1. Helanen Markus, Jokerit 94,92
2. Lehtonen Kari, Jokerit 94,65

Tosiasia kuitenkin lienee, että lievää suuremmassa kusessa silloin oltaisiin. Samaan hengenvetoon on todettava, että eipä taitaisi Liigasta löytyä "stunttia" Lehtoselle.

Täytyy vain toivoa, että lehtonen ei mene särki. Senkin takia toivon Lehtosen pysyvän terveenä tämän kauden, että ensi vuonna pääsisimme seuraamaan hänen otteitaan rapakon takana.
Miettikääpä kaverin tilannetta: intti käytynä, pääkoppa tuntuu pelaavan ja taidotkin pirun hyvät.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Re: Lehtonen + Hajoaminen= Romahtaminen

Viestin lähetti Karde
Markus on hyvä kakkosvahti, mutta ykkösmolariksi miehestä ei vielä ole (jos koskaan).
Kuulostaa tutulta... vuosi sitten näin kirjoitettiin Kärpästä ja kaikki tietävät nyt miten kävi. Itse en näe mitään esteitä Helasen ykkösvahdin paikkaan, mutta mikään pakkokaan siihen ei tietenkään ole eli ulkomaalaiskiintiössä on tilaa.
 
F

Flonaldo

Kyllä Helasesta varmaankin ihan hyvä ykkösvahti tulisi, jos Lehtonen jostain syystä ei olisi tiellä. Mutta eroahan on kuin Aki Heinolla ja Brian Rafalskilla. Lehtonen on numero uno, paras koskaan liigaa pelannut kassari. Valovuoden kaikkia muita edellä. Mestaruuden takuumies. Kuka tahansa muu on sitten vain joku muu.

Kusessa Jokerit eivät varmastikaan olisi, vaikka Lehtonen esim. loukkaantuisi, koskaan joukkueen perussuoritustaso on niin korkea. Mutta valtavasti joukkue heikentyisi. Muillakin olisi mestaruusmahdollisuuksia pelkkien haaveiden sijaan.
 

boretus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hoki Klupi, Saipalle sympatiaa
Helanen Ahmoihin kehittymään!

Jostain kumman syystä tuntuu, että 2/3 maalivahdista joka tulee pelaamaan Hyvinkään Jääahmoihin löytää huippuvireensä juuri sieltä.... Palataan ajassa taaksepäin; Mika Oksa pelasi Ahmoissa ratkaisevan kauden ennen siirtymistä Bluesiin... Sami Heinonen jatkoi samaa tietä ja nyt Tapparan Kanadalainen haamuhanska pelaa ihan eri peliä kuin liigassa...

Ok... ymmärrän divarin tason, mutta ainakin kaksi edellistä on pärjännyt liigassa varsin hyvin...
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Re: Helanen Ahmoihin kehittymään!

Viestin lähetti boretus
Jostain kumman syystä tuntuu, että 2/3 maalivahdista joka tulee pelaamaan Hyvinkään Jääahmoihin löytää huippuvireensä juuri sieltä....
Täytyy tänne nyt kommentoida, että Helanen on pelannut juuri niin hyvin kuin oletin hänen pystyvän ja homma ei anakaan Helasesta ole kiinni eli Jokereiden pitäisi pystyä pelaamaan paljon paremmin kuin nyt ovat tehneet ja silloin yksi tai kaksi päästettyä maalia pitäisi tarkoittaa täyttä pistepottia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ainakaan Lukko- ja HIFK-pelin perusteella Jokereilla ei ole mitään hätää maalilla. Tekisipä mieli jopa väittää sellaista, että Helanen on liigan parhaita maalivahteja ja paras kakkonen. Mutta katsotaan nyt muutama peli lisää ennen arviota.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti cobol
Ainakaan Lukko- ja HIFK-pelin perusteella Jokereilla ei ole mitään hätää maalilla. Tekisipä mieli jopa väittää sellaista, että Helanen on liigan parhaita maalivahteja ja paras kakkonen. Mutta katsotaan nyt muutama peli lisää ennen arviota.

Niin, ei Helanen kuitenkaan mitään ihmeitä ole esittänyt ja joukkueen viisikkopelaaminen ja ennenkaikkea -puolustaminen on vain tiivistynyt entisestään kun Helanen tolppien väliin tuli. Mutta ei se nyt mikään paska ole ja ihan varmasti parantaa, mitä enemmän saa pelejä alle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös