Sehän siinä onkin, että oma kiinnostus on aika suppeaa. Edelleen kuukausittain tulee pelattua PUBG, DayZ, Halo-pelit, Gta V( joskus siis online) Rdr2, TheHunter: COTW... The Long Dark... Jne.
Tietysti noista GTA, RDR ja Halo on sellasia ison rahan pelisarjoja, että pelejä ei tule kovin usein ulos. Eiköhän ne pelisarjojen seuraavatkin pelit sulle uppoa, kunhan joskus julkaistaan. GTA sitten seuraavana vuorossa. Eikä noin isoille peleille oikein kunnon kilpailijoita edes voi tulla, kun siihen vaadittaisiin ihan älyttömästi rahaa ja osaamista.
PUBG ja DayZ edustavat sellaisia genrejä, mihin on yrittäjiä riittänyt, mutta varsinkin PUBG on niin massiivinen tekijä, että muiden on vaikea saada jalansijaa, vaikka pelit olisivatkin ihan päteviä. DayZ:n kaltaisia pelejä on myös tullut ja tulee jatkuvasti jonkinlaista sen suuntaista pihalle, mutta kovaan suosioon nekään eivät pääse, kun tuo genre on lopulta sen verran vähäisessä suosiossa yleisesti, ettei pelaajia meinaa riittää.
Yhtenä pelinä tulee mieleen Cyberpunk 2077, jos avoin pelimaailma kiinnostaa. Ehkä olet jo pelannutkin? Toki eihän se nyt ihan uusi peli enää ole, mutta tavallaan voisi sanoa, että se olisi pitänyt julkaista aikaisintaan pari vuotta sitten, ettei olisi julkaistu niin keskeneräisenä. Graafisesti taitaa olla kovatasoisin peli koskaan, mutta on toki laadukas peli kaikin puolin muutenkin.
Mutta joo, noista lähtökohdista voi olla vaikea löytää joka vuosi uusia pelejä, muttei se tarkoita, että pelit olisivat yleisesti nykyään huonompia. Sulla on rima niin korkealla ja kiinnostus kohtalaisen suppeaa, että niitä laatupelejä ei noilla kriteereillä tule ulos ihan joka vuosi.