Kannatan MM-kisoissa Suomea, kuten olen kannattanut koko ikäni. Sitä on kertynyt sen verran, että kannatus alkoi jo Keinosen, Rantasilan, Ketolan, Monosen, Oksasen jne aikakaudella. Yksikin piste ns. isoilta oli jo huikea saavutus, saati sitten voitto. Joskus riitti onneen kunhan saatiin Tretjakin taakse edes yksi maali tehtyä.
Taaperrus MM-kisoissa etenkin 70-luvulla oli joskus aivan kauheaa kärsimystä: paras itäsaksalainen yksilö olisi ollut taitojensa puolesta valovuoden päässä paikasta leijonamiehistössä; silti tuli DDR:ltä takkiin 7-1...
Mitalia odotettiin aina ennen kisoja, mutta sen vei joko doping-käry, maalieron laskentasääntö, pakkien viime sekuntien uinahdus tai maalivahdin viime hetken imaisu. Tai joku muu syy. Kunnes sitten Calgary 1988... - ja ne ruotsalaisten ilmeet mitaliensa värin himmennyttyä eivät unohdu koskaan. Sen jälkeen Suomella onkin mitalimielessä mennyt hyvin, finaalivoittoja kyllä voisi olla muutama enemmän!
Lasken kuuluneeni aina sellaiseen kannattajajoukkoon, jota maajoukkue kiinnostaa muulloinkin kuin MM-kisojen tai olympialaisten aikana. Vaikka tämä tuulipukukansa onkin aika uusi käsite, oli vastaava ilmiö tuttu jo kymmeniä vuosia sitten. Kyllä silloinkin harmitti kun kaikenkarvaiset harrastelijatoimittajat kyselivät julkkiksilta mielipiteitä jääkiekosta, vaikka sen paremmin kysyjä kuin vastaajakaan eivät tienneet asiasta mitään.