Mitä jäi käteen viimehetken siirroista?

  • 4 068
  • 20

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt on nukuttu eilisen pettymyksen jälkeen yön yli ja on aika analysoida mitä Kerhon joukkueessa viimehetken muutoksilla pyrittiin aikaansaamaan.

1. Eero Väre Kalpaan

Eerosta ei ilmeisesti kovin paljoa pelimerkkejä rutiköyhältä Kalpalta tippunut. Toisaalta SM-liigan siirtosääntöjen mukaan tämä merkinnee sitä, että Väre ei voi pelata ensi kaudella Kerhossa. Kun Wiikman ilmeisesti korjaa kauden jälkeen luunsa Hämeenlinnasta, merkitsee Väreen päästäminen liigan sisäisellä siirrolla sitä, että johto katsoo, ettei hänestä ole HPK:n liigamaalivahdiksi, ainakaan lähitulevaisuudessa. Niin ollen aivan järkevä siirto sekä Väreen että Kerhon kannalta.

2. Harikkalan hankinta

Melko niukasti pelaillut tällä kaudella. Toisaalta, ilmeisen fyysinen kaveri ja sellaisena paikkaa puolustuksessa olevaa vääntömomenttiaukkoa. Harikkalan aiempaa uraa katsomalla voi sitäpaitsi aistia piilevää potentiaalia ihan kelpo pelimieheksi. => Harikkala auttaa keväällä oman maalinedustan siivoamisessa, Ströban siivoamisessa penkille ja - kuka tietää - ehkä hän on ensi kauden Mikko Mäenpää. Tämän hetkiseen tilanteeseen siis lievä pettymys, mutta voi olla suurikin ilonaihe tulevaisuudessa eli ihan ok hankinta.

3. Andy Chiodon hankinta

Kyseessä on ilmeisesti ihan kelvollinen maalivahti, jolla vain on käynyt huono munkki Suomessa. Ei juurikaan hyötyä Weakmanin terveenä ollessa tänä keväänä, mutta epäilen, että mies hankittiinkin antamaan näyttöjä mahdollista ensikauden ykkösmaalivahdin paikkaa silmällä pitäen. Kerhon maalivahtitilanne ensikaudelle lienee se, että Weakman lähtee ja Väre meni jo. Oksa tai Toivonen kelpaavat hyvin kakkoseksi, mutta ykkösmaalivahtihan on jostain hankittava. Peluuttamalla Chiodoa muutaman matsin runkosarjan lopussa Kaakku ja kumppanit saavat osviittaa olisiko Chiodo oikea mies tähän duuniin. Lisäksi Chiodo on varalla loukkaantumisia paikkaamassa pleijareissa. Siispä järkevä liike, paljon parempi kuin try out syksyllä liigan alettua.

4. VAHVISTUKSEN tulematta jääminen

Puolustus olisi mestaruuden vakavahenkiseen tavoitteluun kaivannut todellisen profiilipelaajan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Nyt sitä ei sitten tullut mikä on hyvä uutinen nuorille näytön antajille. Mäenpään, Hietasen tai Schneiderin loukkaantuminen näissä olosuhteissa merkitsisi kyllä lievää vakavampaa iskua mestaruushaaveille. Toisaalta, kaikkien terveinä ollessakin nykyisen puolustuksen on Mäenpäätä ja Hietasta lukuunottamatta nostettava reippaasti suoritustasoa tai muuten pokaalia nostellaan n. 600 kilometria pohjoisempana tai - hyi helvetti - Ilmalassa.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Lyhyesti ja ytimekkäästi, olen pettynyt. Vahvistusta olisin kaivannut ja se profiilipuolustaja olisi tarvittu, mikäli mestaruudesta tosissaan aiotaan taistella. Nyt vaaditaan pakkien osalta hirveitä tasonnostoja kaikkien muiden paitsi Mäenpään ja Hietasen osalta.

Oisi luullut, että 125k + Billyn palkka olisi johonkin oikeaan vahvistukseen riittänyt. Oisi sitten vaikka hiukan tuhlattu Jukan viimeisen kauden kunniaksi.
 
10

Jäsen
Jussih kirjoitti:
Eerosta ei ilmeisesti kovin paljoa pelimerkkejä rutiköyhältä Kalpalta tippunut. Toisaalta SM-liigan siirtosääntöjen mukaan tämä merkinnee sitä, että Väre ei voi pelata ensi kaudella Kerhossa. Kun Wiikman ilmeisesti korjaa kauden jälkeen luunsa Hämeenlinnasta, merkitsee Väreen päästäminen liigan sisäisellä siirrolla sitä, että johto katsoo, ettei hänestä ole HPK:n liigamaalivahdiksi, ainakaan lähitulevaisuudessa. Niin ollen aivan järkevä siirto sekä Väreen että Kerhon kannalta.
Tuo seuraavan kauden pelikielto koskee käsittääkseni vain ulkomaalaispelaajia.

Jussih kirjoitti:
3. Andy Chiodon hankinta

Kyseessä on ilmeisesti ihan kelvollinen maalivahti, jolla vain on käynyt huono munkki Suomessa. Ei juurikaan hyötyä Weakmanin terveenä ollessa tänä keväänä, mutta epäilen, että mies hankittiinkin antamaan näyttöjä mahdollista ensikauden ykkösmaalivahdin paikkaa silmällä pitäen. Kerhon maalivahtitilanne ensikaudelle lienee se, että Weakman lähtee ja Väre meni jo. Oksa tai Toivonen kelpaavat hyvin kakkoseksi, mutta ykkösmaalivahtihan on jostain hankittava. Peluuttamalla Chiodoa muutaman matsin runkosarjan lopussa Kaakku ja kumppanit saavat osviittaa olisiko Chiodo oikea mies tähän duuniin. Lisäksi Chiodo on varalla loukkaantumisia paikkaamassa pleijareissa. Siispä järkevä liike, paljon parempi kuin try out syksyllä liigan alettua.
Minä luulen että Andy ottaa HPK:n ykkösmaalivahdin paikan mikäli paikat vaan pysyy kestää.
 
10

Jäsen
sixtus kirjoitti:
Oisi luullut, että 125k + Billyn palkka olisi johonkin oikeaan vahvistukseen riittänyt. Oisi sitten vaikka hiukan tuhlattu Jukan viimeisen kauden kunniaksi.
Mistäs sitä tietää paljonko tuosta palkintosummasta on jäljellä, siitähän on osa voitu jakaa bonuksina pelaajille?
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
10 kirjoitti:
Mistäs sitä tietää paljonko tuosta palkintosummasta on jäljellä, siitähän on osa voitu jakaa bonuksina pelaajille?
Tuskin siitä kovin isoa siivua pelaajille jaettiin. Ennen turnausta ainakin oli puhetta, että jos koko roska voitetaan, niin sitten katsotaan niitä bonuksia.
 
Fakap

Jäsen
sixtus kirjoitti:
Lyhyesti ja ytimekkäästi, olen pettynyt. Vahvistusta olisin kaivannut ja se profiilipuolustaja olisi tarvittu, mikäli mestaruudesta tosissaan aiotaan taistella. Nyt vaaditaan pakkien osalta hirveitä tasonnostoja kaikkien muiden paitsi Mäenpään ja Hietasen osalta.
Eli tällä pakistolla ei voida tosissaan taistella mestaruudesta? Ketäköhän siellä puolustuksessa pitäisi olla että voitaisiin siitä mestaruudesta tosissaan taistella? Enemmän minä tähän pakistoon luotan kuin viime kauden vastaavaan. Meillä on noita "profiilipuolustajia" viisi kipaletta. Kunhan Schneider, Jokela ja Laitinen nousevat takaisin omalle tasolleen keväällä, meillä on Kärppien, Jokereiden ja Tapparan kanssa ihan tasavertaiset pakistot. Ja tätä tasonnousua en epäile hetkeäkään.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
P.O.S. kirjoitti:

Niin, luitko nyt edes kokonaan tuon quottaamasi lauseen?

Lue nyt uudelleen ja katso lukeeko siinä kohta "Nyt vaaditaan pakkien osalta hirveitä tasonnostoja kaikkien muiden paitsi Mäenpään ja Hietasen osalta."
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olen pettynyt, että sitä yhtä pelaajaa ei sitten enää tullutkaan. Ehkä tässä tapauksessa olisi pitänyt sijoittaa sitten enemmän rahaa johonkin Harikkalaa varmempaan korttiin.

Toivo lepää siinä, että Harikkalan saapuminen potkii muita pakkeja perseelle, kun nyt siellä on sen verran väkeä, että joku voidaan heittää filaankin varsinkin kun Korhonen palaa kehiin. Luulisi, ettei Ströbakaan haluaisi tuppea purra.

Hyökkäyksestä sen verran, että ilmeisesti johto luottaa siihen, että sieltä hyvän massan joukosta yksittäisiä ratkaisijoita pelien koventuessa vielä löytyy. Liekö Hassisen 2+1=3:lla Jypiä vastaan ollut jotakin vaikutusta...
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
BitterX kirjoitti:
Olen pettynyt, että sitä yhtä pelaajaa ei sitten enää tullutkaan. Ehkä tässä tapauksessa olisi pitänyt sijoittaa sitten enemmän rahaa johonkin Harikkalaa varmempaan korttiin.

Tarkoitatko kenties jotain yhtä tiettyä pelaajaa vai vain jotain kovan luokan pakkia? Täällähän Pietarin reissun jälkeen huhuiltiin jostain Mister X:stä, mutta olisi kiva tietää kuka tuo oli, kun ei sillä enää tässä vaiheessa liene mitään merkitystäkään vaikka tiedon levittäisikin?

Itsekin olen hieman pettynyt, että Jaakko Harikkala oli tuo viimeinen vahvistus tuonne peräpäähän. Olisiko sitten kenties kannattanutkaan antaa sille Svenssonille kenkää, oliko hän niin huono, ettei olisi ollut mitään apua? Mutta annetaan nyt Harikkalalle täysi luottamus ja näytönpaikka. Eihän kukaan Mikko Jokelaltakaan oikein mitään odottanut tai Mäenpäältä, kun he Kerhoon tulivat, mutta niin ovat vain tasokkaita olleet.

Mutta oliko nyt väärä paikka ottaa pakki jolla ei vielä mitään hirveämpiä meriittejä ollutkaan? Vai olisiko pitänyt satsata sittenkin valmiiseen ja varmaan puolustajaan?

Mutta tänäänhän näemmä jo vähän osviittaa kuinka kovan vahvistuksen HPK peräpäähänsä hankki...
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
vilperi kirjoitti:
Tarkoitatko kenties jotain yhtä tiettyä pelaajaa vai vain jotain kovan luokan pakkia?

...

Itsekin olen hieman pettynyt, että Jaakko Harikkala oli tuo viimeinen vahvistus tuonne peräpäähän.

...

Mutta annetaan nyt Harikkalalle täysi luottamus ja näytönpaikka. Eihän kukaan Mikko Jokelaltakaan oikein mitään odottanut tai Mäenpäältä, kun he Kerhoon tulivat, mutta niin ovat vain tasokkaita olleet.

Mutta oliko nyt väärä paikka ottaa pakki jolla ei vielä mitään hirveämpiä meriittejä ollutkaan? Vai olisiko pitänyt satsata sittenkin valmiiseen ja varmaan puolustajaan?

Mutta tänäänhän näemmä jo vähän osviittaa kuinka kovan vahvistuksen HPK peräpäähänsä hankki...

En tarkoittanut ketään tiettyä, mutta kun kerran muutama äijä johtoportaasta Tsekissä oli, niin odottelin, että sieltä joku vielä tulis. Ehkä se maalintekijä.

Harikkalalle minultakin täysi luottamus, mutta ennen kaikkea hänelle on annettava aikaa pelituntuman löytämiseen. Saattaa tosiaan olla kovakin hankinta, sen aika näyttää.

Mielenkiinnolla seurailen satelliittiantennin välityksellä täällä Alppien keskellä illan ottelun. Kriittis-analyyttisen, mutta ymmärtäväisen suurennuslasini alle joutuu tänään Jaakko Harikkala.
 
M10

Jäsen
Mielestäni on hyvä, että Kerho ei hankkinut sitä ekstrahyökkääjää. Jos tuolla materiaalilla ei pärjätä, niin ei sitten millään. Ihan oikeasti. Kovuutta, puolustusasennetta, kokemusta ja käsiä on ihan tarpeeksi. Nyt pelataan SM-liigaa, jonka taso ei pelaajiston puolesta todellakaan päätä huimaa. Kerhon hyökkäys on varmasti tarpeeksi hyvä mestaruuden uusimiseen. Epäilijät, verratkaa tämän hetken hyökkäysrosteria vaikka viime kauden mestarijoukkueen vastaavaan.

Puolustukseen olisi tietysti ollut kiva saada "laadukkaampi" äijä, kuin Harikkala. Hyvä silti että saatiin edes hänet. Uskon, että kaveri on motivoitunut ja Jalonen jalostaa hänestä köyhän miehen Astashenkon, joka pelaa idiootti-yksinkertaista ja kovaa peruspeliä. Annetaan Jaakolle mahdollisuus ennen, kuin tyrmätään Kerhon paskat hankinnat.

Kuten olen jo kaikissa muissa (paitsi Missä kehtaat vääntää paskat?) ketjuissa julistanut, on Kerhon ongelma enemmän pelillinen kuin materiaalillinen. Tämä pätee myös puolustukseen, jossa kulmakivet ovat alisuorittaneet suurimman osan kaudesta. Tämän tietävät kaikki. Jaksan uskoa kuitenkin, että syynä on lievä yltäkylläisyys viime kaudelta ja keväällä Dee, Leksa ja Laitinen pelaavat taas tasollaan. Jo nyt on havaittavissa hyviä merkkejä tästä. Tärkeää tosin on, että Mäenpää ja Hietanen pitävät sen huiman tällä kaudella saavutetun tasonsa (Juuso tosin oli erinomainen jo keväällä). Ei tuo pakiston materiaali vieläkään mikään huima ole, mutta varsin riittävä.

Kunhan Kerho saa pelinsä kaikin puolin tiiviimmäksi ja vastustajalle annetaan se kolmasosa vähemmän maalintekopaikkoja per peli, niin vaikea on puolustavia mestareita taaskaan pudottaa pudotuspeleissä. Kerhon joukkueen vahvuus aika varkain on muuten se, että joukkueesta ei pahemmin löydy keltanokkia, jotka ei kovia pelejä olisi pelanneet. Ilman loukkaantumisia keväällä istuu väistämättä penkin päässä sellaisia kavereita, jotka juhlivat mestaruutta vuosi sitten ja olivat melko isossa roolissa tuolloin.

Eli kiteytettynä allekirjottaneen mielipide viimeisimpiin hankintoihin; en hyppinyt ilosta repien kristallikruunua yksiöni katosta alas, mutta en myöskään pettynyt. Ihan riittävät vahvistukset tuli ja nyt ei Ströbaakaan tarvitse välttämättä katsella niin paljoa, kun Hietanen tekee comebackin. Sisäinen oraakkelini muuten ennustaa Andy Chiodon olevan kevään kovissa peleissä se voittoja torjuva HPK:n ykkösveska. Sama oraakkeli muuten ennusti viime talvena HPK:n aikaista kesälomaa. Onneksi en ollut yksin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Morrow10 kirjoitti:
Kuten olen jo kaikissa muissa (paitsi Missä kehtaat vääntää paskat?) ketjuissa julistanut, on Kerhon ongelma enemmän pelillinen kuin materiaalillinen.

Ja minä olen varmasti yhtä monessa ketjussa julistanut, että se onglema on osittain materiaalillinen. Nimenomaan yksittäisten ratkaisijoiden (niiden puuttumisen) osalta. Viime kaudella meillä oli Voutilainen ja Sprukts - ja pleijareissa nousi esiin pari muutakin ratkaisijaa - maalinteon osalta - nimittäin Laamanen, Louhi ja Lahti. Näistä mainitsemistani viidestä pelaajasta meillä on enää Lahti jäljellä. 1+1 laskettuna, nyt odotetaan muutamalta pelaajalta sitä, että astutaan isompiin saappaisiin: siis hyvästä pelaamisesta ratkaisijaksi. Olen kuitenkin tavallaan optimistinen tämän asian suhteen ja esimerkiksi Jyp pelissä minua ilahdutti suuresti Hassisen 2+1.
 
Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
BitterX kirjoitti:
Ja minä olen varmasti yhtä monessa ketjussa julistanut, että se onglema on osittain materiaalillinen. Nimenomaan yksittäisten ratkaisijoiden (niiden puuttumisen) osalta. Viime kaudella meillä oli Voutilainen ja Sprukts - ja pleijareissa nousi esiin pari muutakin ratkaisijaa - maalinteon osalta - nimittäin Laamanen, Louhi ja Lahti.

Nyt meillä on Lahti, Pillu, Hassinen, Moravec, Mäenpää ja varauksin Andersson. Moravec näistä tulee aivan varmasti vielä, kunhan saa pari onnistumista aikaiseksi. Tähän asti kaveri on ollut todella epätsekki ja tehnyt duunia huomattavasti enemmän kuin keskimääräinen kanssaveljensä.

En mä näe tilannetta hyökkäyspäässä lainkaan heikkona - ongelmat on sitten puolustuspäässä, jossa tasonnostoja tarvitaan. Toivottavasti molariosastolla Chiodon tulo painaisi osaltaan Wiikmanin pois kovasta väreestään. Uskon kuitenkin, että Chiodo on meidän ykkösvaihtoehto terveenä pysyessään kevväämmällä.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Noose kirjoitti:
Nyt meillä on Lahti, Pillu, Hassinen, Moravec, Mäenpää ja varauksin Andersson. Moravec näistä tulee aivan varmasti vielä, kunhan saa pari onnistumista aikaiseksi.

Ja Vihko.

Minusta nuo kaikki kuitenkin tavallaan varauksin. Vielä ei kukaan noista hyökkääjistä ole noussut varsinaiseksi ykköspyssyksi - kuitenkin jonkun hyökkääjänkin on mielestäni oltava semmoinen "liukuhihnalta maaleja sylkevä".

Mutta aikaa on vielä. Kyllä minultakin luottoa löytyy, kun noissa kaikissa mainitsemissasi pelaajissa ja minun mainitsemassani Vihkossa kuitenkin ratkaisijan vikaa on. Kaivetaan se esiin. Vaikka stana kaikista niistä.
 
M10

Jäsen
Hyökkäyksessä on vähintään yhtä hyvä tilanne, kuin viime kaudella. Tunnetusti esim. Voutilaisen runkosarjatehokkuus ei koskaan siirtynyt samalla tavoin pudotuspeleihin. Toki yhden äärimmäisen tärkeän maalin teki viime keväänä.

Varsin luottavaisin mielin voi lähteä pleijareihin, kun hyökkäysrosteri on noin laaja. Pitää esimerkiksi muistaa Vihkon tehokkaat pelit viime kevään pudotuspeleissä (4 maalia). En usko Kerhon kaatuvan keväällä tehottomuuteen.
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Mitä jäi käteen?

Koko lailla samanlainen tilanne kuin vuosi sitten: sen sijaan että olisi palkattu ylihintaisia sateentekijöitä, vähät perunat jätettiin laariin odottelemaan myöhempiä aikoja. Näin jälkeenpäin voidaan todeta, että viimetalvinen ratkaisu oli lopulta hyvä. Vaikka etenkin Kerhon puolustukselle ei olisi varmastikaan ollut pahitteeksi kenties joku Harikkalaa nimekkäämpi pelailija, johto viestittää toisaalta taas kerran luottavansa tällä hetkellä kokoonpanossa olevien miesten kykyyn nostaa tasoaan. Se jää nähtäväksi, pystyvätkö äijät vastaamaan tähän huutoon. Itse en pidä tätä lainkaan mahdottomana. Tämäniltaisen Pelicans-matsin nähneenä on vaikea ottaa asiaan laajemmalti kantaa, mutta mielestäni ensimmäisessä ja toisessa erässä kerhon puolustus onnistui ihan mukavasti. Yksittäisistä pelaajista esimerkiksi Ströba on parannellut peliään selvästi verrattuna syksyn koomailuihin. Jos sama suunta jatkuu, miehestä voi olla pleijareissa vielä paljonkin iloa. Toisaalta, syksyn tasosta ei ole kyllä ollutkaan kuin yksi mahdollinen suunta...

Useammankin miehen tasonnosto puolustuksessa on paitsi välttämätön, mielestäni täysin mahdollinen. Suurempana ongelmana pidän rymistelyosaston puuttumista. Kuluvalla kaudella Kerhon pelailu on ollut jotenkin pehmeämpää kuin viime kaudella, ja tämä saattaa mielestäni vielä muodostua ongelmaksi. Rymistelyä rymistelyn vuoksi en kaipaa, ainoastaan yksilöitä, jotka omalla panoksellaan pystyisivät tarvittaessa herättämään vaisuilevan joukkueen.

Viime hetken siirroista merkittävimmäksi saattaa vielä hyvinkin osoittautua Chiodo. Niissä matseissa, joita olen tällä kaudella nähnyt, Wiikman ei ole missään nimessä ollut varsinaisesti huono, mutta miehen otteet ovat olleet hieman hapuilevia. Hyvä joukkue tarvitsee maalivahdin, joka pystyy napsimaan tarpeen tullen niitä haamukoppeja ja pitämään joukkuetta pystyssä tiukassa paikassa. Tähän Wiikmanista ei ole tällä kaudella ollut, ja nimenomaan tästä syystä Chiodoa kaivattiin. Sopii kuitenkin toivoa, että Jalosella on maalivahtien peluutusta koskevat suunnitelmat valmiina, jotta Chiodo saadaan ajettua sisään ennen poffeja ja jotta kaikkien kolmen motivaatio on kohdillaan vielä keväälläkin.
 
Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Jussih kirjoitti:
Nyt on nukuttu eilisen pettymyksen jälkeen yön yli ja on aika analysoida mitä Kerhon joukkueessa viimehetken muutoksilla pyrittiin aikaansaamaan.

1. Eero Väre Kalpaan

Eerosta ei ilmeisesti kovin paljoa pelimerkkejä rutiköyhältä Kalpalta tippunut. Toisaalta SM-liigan siirtosääntöjen mukaan tämä merkinnee sitä, että Väre ei voi pelata ensi kaudella Kerhossa. Kun Wiikman ilmeisesti korjaa kauden jälkeen luunsa Hämeenlinnasta, merkitsee Väreen päästäminen liigan sisäisellä siirrolla sitä, että johto katsoo, ettei hänestä ole HPK:n liigamaalivahdiksi, ainakaan lähitulevaisuudessa. Niin ollen aivan järkevä siirto sekä Väreen että Kerhon kannalta.
Ei hyvää päivää. En jaksa millään ymmärtää Väreen hankintaa !
Miksi pelaajasta jota ei edes mestis joukkueet huoli pitäisi vielä jotain maksaa ?
En jaksa todellakaan ymmärtää, että KalPa hommasi noin huonon maalivahdin( toivottavasti Värettä ei tarvittaisi, kun luukunaukaisussa). Kakkosmaalivahdin paikan olisi voinut paikata nostamalla juniorimaalivahti kakkosmaalivahdiksi.
 
ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Icepowerman kirjoitti:
Ei hyvää päivää. En jaksa millään ymmärtää Väreen hankintaa !
Miksi pelaajasta jota ei edes mestis joukkueet huoli pitäisi vielä jotain maksaa ?
En jaksa todellakaan ymmärtää, että KalPa hommasi noin huonon maalivahdin( toivottavasti Värettä ei tarvittaisi, kun luukunaukaisussa). Kakkosmaalivahdin paikan olisi voinut paikata nostamalla juniorimaalivahti kakkosmaalivahdiksi.

Olet varmaankin tarkkaillut miehen otteita tässä pitkin kautta, kun pystyt moisia väitteitä laukomaan. Erittelisitkö hieman, millä osa-alueilla erityisesti Väre on surkea ja vertailisitko vaikka hieman häntä näihin KalPan junnumaalivahteihin? Ai niin, A-junnuthan on semmosta höntsäkiekkoa, että ei siellä tarvita kuin yksi maalivahti...

Ja noista siirtosäännöistä sen verran, että palasihan Salonenkin (valitettavasti) KalPaan täksi kaudeksi, vaikka viime keväänä vuokralle Lukkoon menikin.
 
Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
ruukkunen kirjoitti:
Olet varmaankin tarkkaillut miehen otteita tässä pitkin kautta, kun pystyt moisia väitteitä laukomaan. Erittelisitkö hieman, millä osa-alueilla erityisesti Väre on surkea ja vertailisitko vaikka hieman häntä näihin KalPan junnumaalivahteihin? Ai niin, A-junnuthan on semmosta höntsäkiekkoa, että ei siellä tarvita kuin yksi maalivahti...

Ja noista siirtosäännöistä sen verran, että palasihan Salonenkin (valitettavasti) KalPaan täksi kaudeksi, vaikka viime keväänä vuokralle Lukkoon menikin.

Jatkoajan pelaajakortti ja muutama peli HPK:n paidassa plus kommentit monelta kerhon kannattajalta kertonevat kaiken oleellisen. Positiivista tässä siirrossa on , että Väre nuori ja voi kehittyä ja se , ettei ole meillä kun kauden loppuun saakka.
Väre on ollut näkemissäni peleissä erittäin epävarma ja päästänyt maaliin useita selkeästi torjuttavissa olevista kiekoista. Uskon , että Timo Lindströmin hanskaan ko kudit olisivat jääneet.
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Eipäs nyt olla niin ennakkoluuloisia ja kriittisiä siellä Kuopiossa. Kyllä Eero Väre on voittava maalivahti. Oli sitäpaitsi mukana viime kevään mestarijoukkueessa. Ja kyllähän on niin, että on se vaan Kalpassakin hyvä olla edes yksi suomenmestari. Näin se voittamisen kulttuuri katsos siirtyy Kuopioonkin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös