Mainos

Mitä HIFK:n tulisi tehdä joukkueen kurssin kääntämiseksi?

  • 4 968
  • 51

Millä toimilla uuteen nousuun?


  • Äänestäjiä
    171
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Tätä palstaa lukiessa huomaa, että HIFK:n fanit ovat yhä selkeämmin jakautuneet kahteen leiriin. On olemassa Petulaiset jotka syövät tämän paskan ja luottavat yhä seurajohdon tekemiseen, ja on olemassa Raatolaiset jotka eivät luota seurajohtoon tippaakaan ja vaativat välitöntä muutosta sekä päitä pölkylle, onhan johdossa olevat henkilöt ihan poikia vielä. Tämän selkeän jakolinjan lisäksi on kuitenkin havaittavissa erilaisia klikkejä, jotka osaltaan muodostuvat Petulaisten ja Raatolaisten sisälle, toisaalta myös sekoittuvat. Ilmaan on heitetty monenlaisia vaihtoehtoja, eikä itselleni oikeastaan enää ole selvää, mikä on suosituin vaihtoehto joukkueen kurssin kääntämiseksi. Niinpä päätin laittaa äänestyksen pystyyn.

Olen pyrkinyt tunnistamaan fanien ajattelun pääsuuntia ja vastausvaihtoehdot noudattelevat näitä. En siis ole esimerkiksi lähtenyt erikseen erittelemään mille pelipaikoille mahdolliset hankinnat olisi tehtävä, jokainen yksilöiköön sen viestiketjussa jos kokee mielekkääksi. Kaikissa vaihtoehdoissa on taustaolettamana, että tehtävät hankinnat ovat laadukkaita, millä olettamalla pyritään tässä yhteydessä välttämään keskustelu siitä, kuka tilalle. Pyrkimyksenä on puhtaasti selvittää, missä jatkoajan nimimerkit näkevät HIFK:n edustuksen ongelmien piilevän.

Puhtaasti omasta mielenkiinnosta olen luonut vastausvaihtoehdot erikseen täällä HIFK:n faniksi tunnustautuville ja muille nimimerkeille. Toivon jokaisen äänestykseen osallistuvan tätä jakoa kunnioittavan. Puhtaasti tästä syystä johtuen äänestys on julkinen.

Toivottavasti keskustelu tässä ketjussa onnistuttaisiin pitämään riitelystä vapaana ja muiden mielipiteitä kunnioitettaisiin. Sana on vapaa.

E. Ketju lähti tulille liian hätäisesti vahinko-enterin seurauksena. Toivottavasti nyt on useimpia miellyttävät vastausvaihtoehdot löydettävissä.

E2. Unohtui mainita, että vastausvaihtoehtojen määrä on rajattu kahteen.
 
Viimeksi muokattu:

tomechkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähintään Peltonen pihalle, siinä on suurin epäonnistuja. Jos Peltonen on Salmelaisen valinta niin myös Salmelainen pihalle. Pelkään vaa, että Peltonen on tullut "ylempää" saneltuna
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Vastasin ulkopuolisena että Salmelainen ja Peltonen ulos. Ajattelin alkuun että Salmelainen olisi hyvä rekry, mutta eihän tuossa ole vuosiin tapahtunut mitään kehitystä. Tai korkeintaan väärään suuntaan. Samaan syssyyn on todettava, että myöskään Peltosella ei ole nyt ns. homma toiminut, joten en sinänsä nää syytä miksi hänenkään pitäisi jatkaa.

Loppuun vielä omaa fantasiaani, viihdearvon kannalta olisi hienoa jos Matikaisen Pena olisi loppukauden UTJ ja Tami päävalmentajana.
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Itse äänestin Salmelaista pihalle ja joukkueen vahvistamista. Lähinnä syyt tähän ovat taloudelliset, Peltosen potkiminen tässä kohtaa tulee suhteettoman kalliiksi, eikä tarjolla minusta ole sellaista nimeä, joka voisi sitoutua IFK:hon riittävällä tasolla tässä hetkessä. Vastasin lisäksi, että joukkuetta on vahvistettava, koska taitovaje on valtava. Vaikka joukkueen nimilista on ihan hyvä, on pelaajisto aivan liian homogeeninen, että siitä saisi mitenkään päin rakennettua toimivaa kokonaisuutta. Pelaajatyypeittäin tuon joukkue on vain yksinkertaisesti kasattu väärin. Voimahyökkääjiä on santsattu oikein urakalla ja samaan aikaan pelintekoon ja pelinrytmittämiseen pystyvät pelaajat on unohdettu käytännössä kokonaan. Pakistossa on kiekollisen osaamisen suhteen pelattu upporikasta ja rutiköyhää ja nyt ollaan kyllä aivan helvetin köyhiä. Rehellisesti sanottuna emme mielestäni ole kovinkaan montaa sijaa alle sen, mitä noin huonosti kasatulta joukkueelta on lupa odottaa. Taloudellisesti näkisin siis perustellummaksi kenkiä Salmelaisen kuin Peltosen, jolloin joukkuetta olisi mahdollista vahvistaa enemmän. Lisäksi Salmelainen on saanut epäonnistua jo 6 kauden ajan, siinä missä Peltonen on tekemässä tätä vasta toista kauttaan.

@tomechkin ja @Synyster äänestys on korjattu, joten ääni kuuluviin jos mielenne tekevi.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Molemmat ulos.

- Salmelainen on epäonnistunu ISOSTI joukkueen kasauksessa ja puutteet on niin massiivisia, että melkonen velho sais olla penkin takana, että tosta paskasta sais konvehtia loihdittua.

- Siitäkin huolimatta, että rosteri on aivan päin persettä kasattu, niin kyllä noista palikoista enemmän pitäisi saada irti. Jos ei edes yhtä maalia meinata pelissä saada aikaseks ja hyökkäyspelaamisessa ei ole ollu mitään tolkkua koko kautena, niin kyllä sormi osoittaa myös valmennuksen suuntaan. Tähän lisäks kaikki junnujen penkitykset ja ketjusekoilut ni kyllä usko on loppunu Villeen.

Kiitos näkemiin!
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelainenhan totesi, että kaikkien pitää katsoa peiliin. Sillä asia korjaantuu. Eli kaikille johtajille, valmentajille, pelaajille, huoltajille, katsojille ja faneille peilit käteen. Katsojat voivat Ilves- pelissä katsella itseään peilistä ja pelaajat vaihtoaitiossa peilaavat itseään valmentajien kanssa. Maalivahdille juomapullon lisäksi maalin katolle peili, että voi juomahörppyä ottaessa samalla katsoa peilistä, miltä juominen näyttää. Jos ei näillä Salmelaisen keinoilla tahti muutu, niin sitten vaan pitää hankkia parempia peilejä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Salmelainen sekä valmennus Lunkkaa lukuun ottamatta ulos. Janne on tehnyt hyvää duunia läpi vuosien ja saanut Tapsankin lentoon tänä syksynä.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Hallitus uusiksi, Salmelainen ulos/junnujen pariin ja Peltonen apukoutsiksi sopparin loppuun. Sisään siis uudistunut hallitus, vt. UTJ ja uusi valmentaja.

Edit: ja sisään hyökkäävä pakki sekä pelinrakentaja sentteri/laituri + sentteri.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sanoisin, että Peltonen on pääsyyllinen ja materiaali ei ollenkaan ole niin huono kuin peli näyttää tai tältä palstalta olisi luettavissa.

Ei Salmelainen kuitenkaan ole myöskään onnistunut, joten olisi oikea ratkaisu korvata hänetkin pätevämmällä tekijällä.

Nykyisen joukkueen kyntäminen menee kuitenkin omasta mielestäni pääosin Ville Peltosen piikkiin. Äänestin molempia vaihtoehtoja, eli Pelkästään VP ulos ja molemmat Tobbe sekä VP ulos.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Salmelainen:

En ole tyytyväinen tämän kauden joukkueeseen, mutta mielestäni se ei ole niin huono kuin täällä annetaan ymmärtää.
  • Keskikaista on puutteellinen ja se tulee korjata. Joukkue kaipaa hyökkäykseen pelillistä johtajaa.
  • Maalivahtiosasto on kysymysmerkki Halosen osalta, mutta onneksi Taponen on onnistunut. Antaisin tälle osastolle nyt vielä aikaa, kiitos Taposen.
  • Puolustus kaipaa korkeintaan yhtä täsmähankintaa, mutta ilman sitäkin ollaan pärjätty. Lyytisen korvaajaa en kaipaa, mutta paremman Rantakarin ottaisin mielelläni. Jämäkkyyttä viivapelaamiseen kaivataan myös.
Aiempien kausien osalta on ollut puutteita, mutta mielestäni ongelmat ovat olleet enemmän pelitavassa ja muutamassa yksilössä, eikä materiaalissa kokonaisuudessaan.

En vaihtaisi Salmelaista tässä kohtaa. Olen myös puolueellinen.


Peltonen:
  • En olisi vaihtanut Pikkaraista Peltoseen.
  • Peltonen on silti yksi suurista minulle, joten toivon hänelle pelkkää hyvää.
  • Valmentajana homma ei ole minusta toiminut toistaiseksi edes vähää alusta. IFK:n pelitapa ylöspäin on ihan jäätävää paskaa.
  • Haluaisin silti nähdä, että onko Peltosesta korjaamaan nyt käsillä olevia ongelmia, vai onko hän yksinkertaisesti väärässä tehtävässä. Jos hänelle annetaan aikaa, niin käsillä on yksi hänen uransa kovimmista haasteista.
  • En haluaisi nähdä taas kerran potkuja, turbulenssia ja järkyttäviä ylimääräisiä taloudellisia kuluja, kun haasteita riittää tässä muutenkin.
  • Silti, jos Salmelainen näkee, että Peltosen eväät on syöty, niin sitten ratkaisu täytyy tehdä. Toivon että Salmelainen saa seuraaviin liikkeisiinsä hallituksen tuen ja saa mahdollisuuden tehdä joukkueensa sen näköiseksi kuin itse haluaa. Jos menee reisille niin eipähän jää jossiteltavaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Vastasin, että Peltonen ulos. Avasin filosofiaani jo VP:n ketjussa, mutta teen sen nyt uudelleen.

Itse lähestyn asiaa todennäköisyyksien kautta. Uusi pelaaja epäonnistuu itse uudessa seurassa jollain todennäköisyydellä. Se, että kaikki uudet pelaajat itse epäonnistuvat samalla kertaa on jo epätodennäköisempää.

Jatkava pelaaja joko taantuu, pitää tasonsa tai kehittyy. En rupea arvioimaan tälle prosentteja koska se ei ole oleellista. Tässäkin on pointtina, että jos useampi jatkava pelaaja itse taantuu samanaikaisesti, se on taas epätodennäköisempää.

Jos sekä uudet pelaajat pääosin epäonnistuvat ja jatkavat pelaajat pääosin taantuvat, alkaa olemaan varsin todennäköistä, että tämä ei ole yksilöistä itsestään lähtöisin olevaa vaan jostain muusta, lätkässä käytännössä päävalmentajasta. Siis se, että useat yksilöt samanaikaisesti epäonnistuvat omasta itsestään johtuen ei vain ole todennäköistä.

Mielestäni joukkue ei ole ihan noin huono, kuin sarjasijoitus meille kertoo. On toinen kysymys riittäisikö tuo porukka mestaruuteen (tuskin) mutta osaavampi, tai oikeastaan tuolle joukkueelle sopivampi valmentaja kyllä saisi noista pelaajista enemmän irti.

Eli en usko, että pääosa pelaajista on epäonnistunut sen takia, että ovat huonoja tai että kyseessä on heille välikausi. Uskon, että valmennus on epäonnistunut niin yksilöiden kuin joukkueenkin valmentamisessa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vastasin, että Peltonen ulos. Avasin filosofiaani jo VP:n ketjussa, mutta teen sen nyt uudelleen.

Itse lähestyn asiaa todennäköisyyksien kautta. Uusi pelaaja epäonnistuu itse uudessa seurassa jollain todennäköisyydellä. Se, että kaikki uudet pelaajat itse epäonnistuvat samalla kertaa on jo epätodennäköisempää.

Jatkava pelaaja joko taantuu, pitää tasonsa tai kehittyy. En rupea arvioimaan tälle prosentteja koska se ei ole oleellista. Tässäkin on pointtina, että jos useampi jatkava pelaaja itse taantuu samanaikaisesti, se on taas epätodennäköisempää.

Jos sekä uudet pelaajat pääosin epäonnistuvat ja jatkavat pelaajat pääosin taantuvat, alkaa olemaan varsin todennäköistä, että tämä ei ole yksilöistä itsestään lähtöisin olevaa vaan jostain muusta, lätkässä käytännössä päävalmentajasta. Siis se, että useat yksilöt samanaikaisesti epäonnistuvat omasta itsestään johtuen ei vain ole todennäköistä.

Mielestäni joukkue ei ole ihan noin huono, kuin sarjasijoitus meille kertoo. On toinen kysymys riittäisikö tuo porukka mestaruuteen (tuskin) mutta osaavampi, tai oikeastaan tuolle joukkueelle sopivampi valmentaja kyllä saisi noista pelaajista enemmän irti.

Eli en usko, että pääosa pelaajista on epäonnistunut sen takia, että ovat huonoja tai että kyseessä on heille välikausi. Uskon, että valmennus on epäonnistunut niin yksilöiden kuin joukkueenkin valmentamisessa.

En ole kaikesta samaa mieltä, mutta tämä oli oikeasti erinomainen kirjoitus. Myös @ElmerMoody lta hyvä kirjoitus ja jaan ajatuksesi,

Olen nyt tämän päivän lueskellut muiden viestejä ja tuska on kaikilla kova. Mun mielipiteeni ei isossa kuvassa ole vielä(kään) muuttunut ja seison edelleen sanojeni takana, mutta kiistaton fakta on se, että tämä alkukausi on ollut paitsi ihan kauheaa, myös suuri pettymys. En usko, että kukaan osasi odottaa näin heikkoa starttia kauteen.

Itse vastasin, että hankitaan pari vahvistusta, eikä kenkää Peltoselle. Itse en edelleenkään koe, että joukkue olisi kasattu vanhoista never been-kehäraakeista, vaan runko on kasattu pelaajista, jotka ovat kyenneet tekemään kelvollista tulosta tämän saman valmennuksen alla niinkin kauan aikaa sitten kuin viime kaudella. Joukkue alisuorittaa odotusarvoonsa nähden pahasti ja mun on vaikea nähdä sitä pelkästään valmennuksesta johtuvaksi. Mutta sekin on aiheellinen kysymys, voiko muka olla sattumaa, että kaikki pelaajat alisuorittavat samaan aikaan? Koska kysymyksessä on HIFK, kaikki on mahdollista.

Se, miksi mä laitan tuloksesta paljon vastuuta pelaajille, johtuu niistä kymmenistä ja ehkä jopa sadoista huonoista henkilökohtaisista ratkaisuista, mitkä olen omin silmin tälläkin kaudella nähnyt. En mä mitenkään voi sanoa olevani tyytyväinen hyökkäyspeliin tai vähiin maaleihin (jos niitä edes on tullut!), mutta kun marginaalit ovat olleet (liian) pienet, yhden maalin pelissä niistä onnettomista ratkaisuista on maksettu isoa hintaa. Vähämaaliset pelit eivät ole yksinomaan HIFK:sta johtuvaa, vaan valitettavasti samaa vaivaa on kaikilla, eikä se ole parasta viihdettä. Joukkueen selkäranka ei voi myöskään katketa, kun vastustaja tekee yhden maalin. Yhdenkään jengin tavoite ei voi olla pelata nolla-nollaa 60 min. ja sitten raapia mahdollisesti yksi lisäpiste jatkoilta (koska rankkareista ei pisteitä meille ole tulossa). Aina ei ole kivaa, mutta luovuttaminen ei ole ratkaisu. Olisi eri asia, jos jengi olisi hävinnyt kaikille ihan pystyyn, mutta siitä ei ole kysymys. Siksi nyt ei kaivata dramatiikkaa, vaan kylmää päätä. Kenellä pää kestää? Sankarinviittoja on tarjolla ja sen voi saada ihan kuka tahansa, joka sen ensimmäisen maalin pitkään aikaan pystyy tekemään.

Tällä hetkellä valtaosa HIFK:n pelaajista on harmaata massaa, jotka eivät edes näytä haluavan erottua muista. Niin ei vain voi pelata. Jos siis oikeasti halutaan muutosta. Jos halutaan pelata noin, niin sitten pelataan just noin. Jos kaikilla on edelleen yhteinen tahtotila (ja oletan tässä vaiheessa kautta niin vielä olevan) ja ennen kaikkea usko siihen, että tämä kääntyy kyllä, silloin kannattaa oikeasti odottaa. Joukkueen täytyy nyt nuolla haavansa ja luoda nahkansa uudelleen, jos oikeasti haluavat menestyä. Siellä on iso joukko pelaajia, jotka eivät oikeasti ole esittäneet parastaan. Valmennuksen tai pelitaktiikan syyttäminen on toki se kaikkein helpoin ja itselle mukavin ratkaisu. Toinen vaihtoehto on se, että tyhjentää pään ja pelaa jokaisen vaihdon kuin se olisi elämän viimeinen. Virheitä voi tulla, mutta voi myös tulla onnistumisia. Tällä virheiden välttelyllä ei tule muita kuin 1-3 virhettä koko pelissä ja kotiyleisön buuaukset. Jos kaadutaan, kaadutaan edes saappaat jalassa eikä peräreikä pystyssä.

Onneksi mun ei kuitenkaan tarvitse tehdä päätöksiä.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Rentous olisi jostain kaivettava.
En tiedä mistä. Muutama maali samaan matsiin voisi avata Jengin henkisiä lukkoja.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
@BOL Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun sinulla on tuollainen viaton lapsenusko, että kuinka kauan olet valmis katsomaan nähdynlaista kiekkoa? :)

Peilit alkaa olla mainittu jo niin monesti, ettei ihmekään, jos alkaa vähän kirkkaat valot häikäistä, kun valonsäteet heijastuvat joka suunnasta. Pitäisikö henkilökunnan laittaa ihan varmuuden vuoksi spegelit pystyyn jokaiselle tyhjälle penkille illan peliin? Myös sellaiset sivupeilit, joita pyöräilykypärissä näkee, voisi olla kätevä lisävaruste..
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Täällä pohdittiin, että hikitreenien vetäminen joukkueelle on pahin mahdollinen ratkaisu Kalpa-pelin jälkeen. Noh, näin toimittiin myös Mikkelissä ja näytti toimivan. Mutta OJ:lta onnistuukin kaikki.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Olen nähnyt liiankin läheltä, milloin joukkueelta on katkennut selkäranka ja helposti syntyy fraasi, ettei se pelaa enää valmentajalleen. HIFK:ssa näyttää ulkoa katselleen olevan juuri se tilanne päällä. En itsekään uskonut ennen kauden alkua menestykseen, mutta ehkä sijat 6-10 oli jotain, mihin jaksoin uskoa. Liian paljon oli puutteita, kuten niin monet ovat todenneet jo kesän aikana.

Ketjun aiheeseen eli mitä pitäisi tehdä? Maaleja ja seuraava maali on koko ajan lähempänä, mutta en usko sen yhden tänään riittävän pelin voittamiseen. Kyllä jotain paljon suurempaa pitää joukkueessa tehdä ja myös taustoilla.
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelaisen lääke oli kaikkien peiliin katsominen. Siihen oppiin laitoin täällä jo aiemmin ohjeistuksen. Peltosen ratkaisu on, että pitää mennä maalille. Koska vielä viiteentoista peliin sinne ei ole löydetty, niin pitäisikö pelaajille kertoa, missä se maali on. Voin paljastaa salaisuuden. Se on kentän leveyssuunnassa keskellä ja pituussuunnassa melko lähellä päätylaitaa. Maalin molemmilla puolilla etuviistossa jonkun matkan päässä on ns. kiintopisteet, joiden avulla voi löytää oikean suunnan, jos on eksynyt kentän laitaan tai kulmaan. Katsojat voivat toki auttaa asiassa huutamalla pesäpallon tapaan "täällä!" Tässä on tietenkin oltava tarkkana kummassa päädyssä kiekko on ja, etteivät A-ja C-katsomossa istujat yhdy huutoon. Tällöinhän oltaisiin taas nykyisessä tilanteessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Salmelaisen lääke oli kaikkien peiliin katsominen. Siihen oppiin laitoin täällä jo aiemmin ohjeistuksen. Peltosen ratkaisu on, että pitää mennä maalille. Koska vielä viiteentoista peliin sinne ei ole löydetty, niin pitäisikö pelaajille kertoa, missä se maali on. Voin paljastaa salaisuuden. Se on kentän leveyssuunnassa keskellä ja pituussuunnassa melko lähellä päätylaitaa. Maalin molemmilla puolilla etuviistossa jonkun matkan päässä on ns. kiintopisteet, joiden avulla voi löytää oikean suunnan, jos on eksynyt kentän laitaan tai kulmaan. Katsojat voivat toki auttaa asiassa huutamalla pesäpallon tapaan "täällä!" Tässä on tietenkin oltava tarkkana kummassa päädyssä kiekko on ja, etteivät A-ja C-katsomossa istujat yhdy huutoon. Tällöinhän oltaisiin taas nykyisessä tilanteessa.
Ehdotan, että laitat kartan maalista faxilla officelle. Itse lähetin jo pari peiliä sinne.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun sinulla on tuollainen viaton lapsenusko, että kuinka kauan olet valmis katsomaan nähdynlaista kiekkoa? :)

Peilit alkaa olla mainittu jo niin monesti, ettei ihmekään, jos alkaa vähän kirkkaat valot häikäistä, kun valonsäteet heijastuvat joka suunnasta. Pitäisikö henkilökunnan laittaa ihan varmuuden vuoksi spegelit pystyyn jokaiselle tyhjälle penkille illan peliin? Myös sellaiset sivupeilit, joita pyöräilykypärissä näkee, voisi olla kätevä lisävaruste..

Viaton lapsenusko? Mä olen omasta mielestäni kattavasti perustellut, mihin mielipiteeni pohjautuvat ja vaikka voin hyvinkin olla väärässä, ei mun mielipiteeni perustu mihinkään ”koska pelaajat ovat söpöjä, niin kohta kaikki tekevät maaleja ja alkavat voittaa”-ajatukseen, vaan ihan realistisiin mahdollisuuksiin. Niin kauan kuin mikään ei ole mahdotonta, se on mahdollista.

Vastaus kysymykseen, kuinka pitkään olen valmis katsomaan nähdynlaista kiekkoa? Niin kauan kuin on pakko. Mä olen kausikortin ostamalla sitoutunut koko kaudeksi. Olen koska tahansa voinut jättää kausarin hankkimatta tai olla vain menemättä peleihin. Olen vapaaehtoisesti itse rahani seuralle kantanut ja tiedostanut, että mitä vain voi tapahtua. Vastuu on siis täysin minun. Olen HIFK:n kanssa joka ikinen kausi henkisesti valmistautunut myös siihen, että kaikki menee ihan vituiksi. Se on jopa todennäköisempää kuin se, että kaikki onnistuisi. Sitten, kun en enää itse jaksa sitoutua HIFK:hon, homma loppuu. Toistaiseksi sellaista ei ole ollut näköpiirissä, mutta tilanteet voivat muuttua. Mulla on osin itsekkäätkin syyt taustalla, sillä HIFK:n voitto aiheuttaa mulle suurta mielihyvää ja samanlaista tunnetta ei tässä iässä enää kovin usein pääse kokemaan arkisesta elämästä. Kun HIFK häviää, ei se ole mitään henkilökohtaista vittuilua mulle tai faneille ylipäätään.

Kun nyt joku kuitenkin tulee sanomaan, että mä ja kaltaiseni "olemme osa ongelmaa", tyydyn toteamaan, että tilanne on pikemminkin päinvastoin. Kaltaistemme ansiosta meillä ylipäätään on seura, jonka edesottamuksia seurata. Sen sijaan, että meille vittuillaan ja älyämme väheksytään, voisi vaikka arvostaa sitoutumista, vaikka itse olisikin täysin eri mieltä. En odota muilta samanlaista ajatusmaailmaa, mutta aika paljon kaltaisiani ihmisiä kuitenkin on ja sehän on yksinomaan hyvä asia. Sitoutuneiden kannattajien ansiosta joukkueella on yhteistyökumppaneita, joilta sitten tulee ne suuremmat rahat joukkueen kasaamiseen. Jokainen voi siis myös itse vaikuttaa siihen, millaisia joukkueita jatkossa nähdään. Ja valitettavasti nämä asiat menevät "etupellossa", joten jos ensi kaudeksi halutaan kunnon jengi, kannattaa nyt vielä miettiä, onko just nyt oikeasti paras hetki jäädä himaan. Nimittäin ensi kauden markkinointirahoja lyödään nyt kiinni ja jos tappioista huolimatta kansaa käy hallilla, se kiinnostaa yhteistyökumppaneita huomattavasti enemmän kuin itse tulokset. Ei niillä tuloksilla myydä yhtään heidän tuotettaan tai palveluaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin tyytyväinen nyt nähtyihin peliesityksiin tai etten odottaisi parempaa. Tietenkin odotan ja haluan, että HIFK menestyy. Odotan myös, että HIFK tästä sillasta nousee. Ja olen silloin paikalla. Jos taas ei nouse, olen silloinkin paikalla.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Odotan myös, että HIFK tästä sillasta nousee. Ja olen silloin paikalla. Jos taas ei nouse, olen silloinkin paikalla.

Olipa hyvä kirjoitus taas kerran palstasisareltani BOLilta. Lainasin tuon yhden lauseen johon käsittääkseni ns. fanius tiivistyy. Ei se tarkoita sitä etteikö välillä olla pettyneitä joukkueen suorituksiin mutta ei sitä nyt helvetti sentään silti kotiin jäädä ja hylätä jengiä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös