Mistä on voittavat joukkueet tehty?

[hwallen]

Kesän Free Agent Frenzyn hulinassa ja joukkueiden rakennusprojekteissa tuntuu aina lähtevän lapasesta se, mitä pleikkareiden pääsevältä joukkueelta odotetaan. Joukkueilla pitää olla terävä kärki, paljon syvyyttä, stydi maalivahti jne. Mitä tämä taas oikeastaan tarkoittaa? Helposti vaikuttaa ajattelu lipsahtavan sellaiseen johtopäätökseen, että jos esimerkiksi ensimmäinen ketju ei nakuta reipasta 90 pistettä mieheen runkosarjassa, ei olla pääsemässä playoffeihin saati sitten Cuppia heiluttelemaan. Huvittavasti esimerkiksi RFA-statuksella kulkevaa Stamkosia haaveillaan pelastavaksi enkeliksi moneen rebuildissa olevaan joukkueeseen, vaikka ei taida ihan heti tulla sellaista treidiä tai offer sheettiä, joka liikuttaisi Yzermannin mieltä mihinkään.

Kuluneen kauden playoffeihin päässeistä joukkueista monelta puuttuu tämä hyökkäyksen terävä 90p kärki ja sen sijaan joukkueen taustalla on tasapaino sekä yllättävän monella todella laadukas maalivahti.

Idässä esimerkiksi Boston, Buffalo, Montreal ja NY Rangers edustavat tätä mallia. Boston tietenkin ideaalityyppinä, sillä veivät Stanleyn kotiin. Näiden joukkueiden kolme parasta pistehirmua runkosarjassa olivat (joukkueittain):

Boston: Lucic (30+32), Krejci (13+49), Bergeron (22+35)
Buffalo: Vanek (32+41), Stafford (31+21), Pominville (22+30)
Montreal: Plekanec (22+35), Cammalleri (19+28), Gionta (29+17)
Ny Rangers: Dubinsky (24+30), Callahan (23+25), Gaborik (22+26)

Näiden joukkueiden maalivahdit olivat vastaavasti Thomas, Miller, Price, Lundqvist. Läntisestä konfrenssista löytyy vastaavia esimerkkejä ainakin Los Angelesin, Nashvillen ja Phoenixin muodossa. Tasaiset joukkueet joilta puuttui kovin kärki kaatoivat aika hyvällä prosentilla terävän kärjen jengejä tai pistivät ainakin koville suhteessa siihen mitä oli "paperilla".

Palkkakatto tuo tilanteeseen omat mutkansa ja cap-ajan Stanley Cupin voittaneet joukkueet näyttävät nämä mutkat voiton jälkeiselle kaudella. Kirkkaimpana esimerkkinä lienee Chicago Blackhawks, joka muuttui melkoisesti (erityisesti syvyyspelaajien osalta) voiton jälkeen.

Tämä olkoon kepeä keskustelun avaus. Kertokaa toki näkemyksenne aiheesta, jos kesähelteillä irtoaa. Keskustelun pohjaksi voisi kysyä myös omaa ihannemallianne Stantey Cup Contender -joukkueellenne. Ladataanko keskusta täyteen superlahjakkuuksia Pingujen tavoin (ehkä kohta myös Edmontonin tavoin)? Tintataanko tasapainoa ja asennetta Bostonin malliin? Vai tasapainoista ja tarkkaa rakentamista Detroitin malliin?

 

[eleven]

Hyvä keskustelun avaus. Tuossa äsken mietiskelinkin sitä miten esimerkiksi Canadiens on rakennettu, ja miten se esimerkiksi vertautuu cupin voittaneeseen Bostoniin. Aina ei tarvitse hyökkäyksestä löytyä supertähtiä, ja voittavan joukkueen voi kasata monella tavalla. Hyvinä esimerkkeinä käyvät viimeiset kaksi Stanley Cup -voittajajoukkuetta, joiden pelifilosofia tiivistyi varsin erilaisten asioiden ympärille: Boston eli ennen kaikkea All Star-maalivahdistaan Thomasista, kun Blackhawks taasen voitti finaaleissa paikoin keskinkertaisesta maalivahtipelistä huolimatta. Kaikki kunnia Niemelle, joka otti toki paljon tärkeitä koppeja 2010 playoffeissa, mutta varsinkin finaalien maalivahtipeli oli melko huonoa molemmin puolin.

Mietin myös sitä, kuinka Mikko Koivua on esimerkiksi herjattu huonona ykkössentterinä, ja kuinka hän muissa joukkueissa muka olisi kakkossentteri, ja kätevänä esimerkkinä on tarjoiltu Vancouveria. Vancouver sattuu olemaan yksi niistä neljästä joukkueesta, joissa kaksi sentteriä teki enemmän pisteitä kuin Koivu (muut ovat Dallas, Philadelphia ja San Jose). Koivu teki pisteitä senttereistä 19. eniten ja pistekeskiarvo oli 15. paras. Senttereiden keskitasoa siis. Kyllä, NHL:stä löytyy senttereitä jotka tekivät enemmän pisteitä kuin Koivu, mutta kakkossentteriksi väittäminen menee kyllä haukkumiseksi ja liioitteluksi, varsinkin kun puhutaan Wildin tasoisesta joukkueesta. Ehkä jossain täydellisen maailman joukkueessa™ Koivu olisi sitten se kakkos- tai kolmossentteri kun Getzlaf ja Stamkos menee edelle? Joe Thorntonin pistekeskiarvo on muuten lähes identtinen Koivun kanssa(0.78 vs. 0.77), mutta ilmeisesti hänkään ei sitten ole oikea ykkössentteri.

Kun puhutaan playoff-tasoisen joukkueen ykkösketjusta, niin joku 60-70 pisteen keskiarvo pitäisi riittää paremmin kuin hyvin. Hyökkääjien pistepörssissä pääsi sijalle 24 tekemällä sen 70 pistettä. Teoriassa NHL:ssä on 90 ykkösketjun hyökkääjää, joten jos joukkueen ykkösketju tekee keskimäärin 70 pistettä, on se selvästi keskitasoa parempi ykkösketju pisteissä mitattuna. Näistä 90 hyökkääjästä mediaani on 61 pistettä (62 pistettä esim. David Krejcillä, Mikko Koivulla sekä 6 muulla hyökkääjällä; sijalla 45, sekä 60 pistettä Kovalchukilla; sijalla 46)

Samoin 50 pistettä kakkosketjun hyökkääjältä on jo hyvä määrä. Periaatteessa sijat 91-180 hyökkääjien pistepörssissä olisi kakkosketjulaisia. Sijalle 91 hyökkääjien pistepörssissä pääsi 49 pisteellä.

Tietysti yksinkertaistan liikaa, contender-joukkueiden kakkosketjulaisilta voisi suurinpiirtein odottaa samaa mitä jonkun pohjasakan joukkueen ykkösketjulaiselta. Samoin joukkueen voi rakentaa monella tavalla, kuten alkupuolellakin tuli todettua. Joukkueella voi olla selkeä 1-2-3-4, hierarkia, tai malli voi olla enemmän "Top6-Bottom6", tai kolme suurinpiirtein tasavahvaa kenttää + nelonen, tai jopa 4 about tasavahvaa kenttää, joita peluutetaan yhtä paljon, mahdollisesti eri rooleilla ja velvoitteilla ja niin edelleen. Samoin joukkueen filosofia vaikuttaa paljon; jos se rakentuu puolustamisen ja maalivahtipelin varaan, niin pistemäärät jäävät totta kai pienemmiksi.

Tämän kaiken vuodatuksen takana on ennen kaikkea kyllästyminen siihen, kuinka joukkueiden fanit soimaavat pelaajiaan kun eivät tehneet pistemäärää x, vaikka playoff/contender-tasoisen joukkueen pitäisi tehdä sen ja sen verran. Usein odotukset pisteiden suhteen ovat sen 10-40 pistettä yläkanttiin.

Toisen vertailun voisi tehdä siitä, kuinka paljon eri tasoisille pelaajille maksetaan palkkaa. Palstan viestejä lukiessa alkaa tuntua siltä, että joku 80 prosenttia pelaajista on ylipalkattuja.

 

[RepoMies]

Mielestäni Vancouver oli menneellä kaudella lähes täydellisesti rakennettu joukkue. Vaikka eivät voittajia olleetkaan oli joukkue ainakin paperilla äärimmäisen kova näin palkkattoaikana. Eihän se käytännössäkään niin huonosti mennyt, mutta olihan siellä pientä alisuorittmista havaittavissa.(Ainakin Sedineillä ja Luongolla) Lisäksi pari loukkaantumista vaikuttivat ehkä hieman. Kuitenkin tuo runko säilyi hyvin kasassa ja tulevilla kausilla voi myös menestystä tulla.

Kun miettii, oli joukkueen idea hyvä: Tähtistatuksen maalivahti, ehkä viime kauden paras sentteri kolmikko, ykkösen laidalla hart ehdokas ja erittäin tasainen ja varma puolustus. Lähtökohtaisesti joukkue olisi voinut näyttää ehjänä kutakuinkin tältä: (tosin en tiedä laskettiinko esim. Samuelssonia cappiin, miehen ollessa loukkaantunt?)

Sedin-Sedin-Burrows: Liigan parhaita ketjuja, missä Sedinit tekevät mielettömän määrän pisteitä ja Burrows puolustaa, taklaa, ärsyttää ja tekee myös paljon maaleja.

Samuelsson-Kesler-Raymond: Kesler tekee kaikkea ja onkin ehkä yksi liigan monipuolisimmista pelaajista. Suurin pisteiden tekovastuu tässä kentässä on Keslerillä, mutta myös Samuelsson ja Raymond tekevät niitä riittävällä tahdilla.

Torres-Malhotra-Hansen: Tämä ketju pystyy Keslerin ketjun ohella pelaamaan vastustajan parhaita vastaan. Malhotra on yksi liigan varmimmista hyökkääjistä omassa päässä, Torres jakaa kovia niittejä ja Hansen pelaa hyvin kahteen suuntaan.

Higgins-Lapierre-Glass: Higginsin pitäminen nelosessa on varsinaista tuhlausta ja voisi sopia myös ylempiin kenttiin. Lapierre osoitti myös olevansa hyvä jarrusentteri ja Glass pelaa näkymätöntä peruspeliä.

Hamhuis-Bieksa: Tältä kaksikolta voi odottaa hyvää kahdensuunnan peliä ja etenkin Bieksalta myös tehoja Hamhuisin pitäessä oman pään puhtaana.

Edler-Ehrhoff: Tämä pari on ehkä enemmän kiekollinen, mutta myös kohtuullisen hyvä omassa päässä. Pelaa paljon ylivoimaa ja myös tehoja syntyy.

Ballard-Salo: Ballard taklaa kovaa ja avaa peliä, Salo pelaa hyvää peruspeliä ja tekee siinä sivussa muutaman yv-maalin. Erittäin laadukas kolmospari.

Luongo, Schneider: Vezina ehdokas ja yksi parhaista kakkosveskoista. Luongo on huippumaalivahti joka pelaa paljon ja pystyy yleensä kannattelemaan joukkuetta, taso kuitenkin heittelee hieman liikaa. Jokatapauksessa erittäin laadukas mv kaksikko.

Ihan huikea jengi siis kyseessä, paperilla. Periaatteessa puolustus voisi olla parempi, jos leveydestä olisi vähän tingitty ja tilalla olisi yksi superpakki, kuten Weber, Chara, Keith, tai joku muu vastaava. Lisäksi hyökkäyksessä kakkosketju vaatisi pientä parannusta, mikä onnistuisi vaikkapa Higginsin ja Samuelssonin/Raymondin vaihtamisella yhteen astetta laadukkaampaan laituriin. Myös Luongon palkalla olisi mahdollista saada varmempi ja kylmäpäisempi maalivahti.

Tässä esimerkkini nyky NHL:n "unelma joukkueesta"(Vancouver ei kyllä kuulu suosikkeihini) Uskonkin että paremmalla tuurilla ja pienellä hienosäädöllä olisi Canucks vienyt kannun. No eipä vienyt, mutta periaatteessa joukkueella oli siihen hyvät ainekset.

 

[apulais-GM]

Ihan mielenkiintoista pohdintaa tosiaan näin kesällä, kun joukkueita rakennetaan ja paremmasta tulevaisuudesta haaveillaan.

Itsekin tuli ihailtua tuota Vancouverin joukkuetta, miten se oli rakennettu, myös palkkakattoon suhteutetttuna. Kyllä siinä todella oli hirvittävästi syvyyttä, kun lasketaan myös loukkaantuneet pelaajat. Joskus tuli mieleen että Canucks oli "täydellinen joukkue", optimaalinen, ideaali. Kakkosmaalivahtia myöten. Ainoa mikä ehkä puuttui "täydellisestä joukkueesta", oli joku iso tähti puolustuksesta, tyyliin Chara, Lidström, Pronger, Doughty ym. Mutta eipä sellaista tarvittukaan.

Täytyy myöntää että olin pettynyt kun mestaruuden voitti Boston, jonka hyökkäyksessä ei varsinaisesti ollut tähtiä Savardin ja Kesselin jälkeen. Jäljellä oli 50-65 pisteen miehiä, terävä kärki puuttui. Silti joukkue vei mestaruuden; loistava maalivahti, laadukas puolustus ja vankka, luotettava ja jotenkin hyvin roolitettu hyökkäys.
Vaikka ei tähtiä ollut, niin kyllä ne maalit aina joku teki, ei ollut sellaista tunnetta että siellä vaan toivotaan että joku nyt tekis pari maalia.

Oma periaatteenihan olisi ehdottomasti, että pistemiehiä pitää olla! Niin se on varmasti monella muullakin. Kyllä varmasti kuka tahansa olisi kauden alussa huolissaan, jos ei joukkueessa ole yhtäkään pelaajaa jolta voi odottaa yli 70 pisteen kautta, tai joka on joskus pelannut 70 pisteen kauden.
Jos näin on, pitää joukkueesta todellakin löytyä sitä syvyyttä ja materiaalin leveyttä.
Toisaalta, sellanen 30+30 vastaa kyllä käytännössä 70 pistettä. Mike Richards ja Daniel Briere teki sen verran äskettäin, samoin Dustin Penner ja Rick Nash toissa kaudella.
Mutta pelimiehiä pitää olla, sellaisia joilta on joskus nähty tehokasta peliä, ja joilta sitä voi odottaa tulevaisuudessa.
Tähtien jälkeen on aina helpompaa alkaa rakentaa joukkuetta alaspäin. Vaikeampaa on, jos joutuu laittamaan kolmosketjun miehiä ja 50 pisteen miehiä ykköseen ja ylivoimalle, toivoen että heistä kasvaa isomman peliajan myötä pistelinkoja.
Sillon menee vaikeeks.

Periaate on se, että pistemiehiä pitää olla!
Mielenkiitoinen aihe.

 

[Wrathchild]

Täytyy myöntää että olin pettynyt kun mestaruuden voitti Boston, jonka hyökkäyksessä ei varsinaisesti ollut tähtiä Savardin ja Kesselin jälkeen.

Mikäs Kessel Bostonissa on pelannut? :) Phil on Toronton miehiä, ja Ryan Kesler on Vancouverin miehiä..

 

[apulais-GM]

Mikäs Kessel Bostonissa on pelannut? :) Phil on Toronton miehiä, ja Ryan Kesler on Vancouverin miehiä..

Phil Kessel... tekihän se jo tulokassopimuksensa aikaa 30 maalia kahteen kertaan. Ainakin mie lasken sen tähdeks.

 

[vilpertti]

Oma periaatteenihan olisi ehdottomasti, että pistemiehiä pitää olla!

...

Toisaalta, sellanen 30+30 vastaa kyllä käytännössä 70 pistettä.

...

Vaikeampaa on, jos joutuu laittamaan kolmosketjun miehiä ja 50 pisteen miehiä ykköseen ja ylivoimalle, toivoen että heistä kasvaa isomman peliajan myötä pistelinkoja.
Sillon menee vaikeeks.

Kovan tason kiekkoanalyysiä. Propsit.

Tämä saattaa tietysti olla joillekin aika abstrakti aihe, mutta piste tulee maalista ja maaleilla voitetaan. Näin voittavassa joukkueessa on luonnollisesti paljon "pistemiehiä".

Mitäköhän pistemäärää sitten vastaa 40+30 pistettä? Entäs 30+40?

 

[Wrathchild]

Phil Kessel... tekihän se jo tulokassopimuksensa aikaa 30 maalia kahteen kertaan. Ainakin mie lasken sen tähdeks.

Niin teki, luin vaan ajatuksissa väärin tuon sun viestin. Siinähän olikin tosiaan heidän jälkeen.. Sitä minäkin, että eihän tuo viime kaudella siellä pelannut. My mistake!

 

[eh]

Jonathan Willis vertaili tämän kauden huonointa NHL-joukkuetta Edmonton Oilersia molempiin finalisteihin ja tuli siihen tulokseen, että eroa oli eniten kärkisenttereissä, alempien ketjujen laitureissa ja kahdessa ensimmäisessä pakkiparissa. Maalivahteja tuossa vertailussa ei onneksi ollut mukana, olisi tullut vain paha mieli.

Jos pitäisi menestyvän joukkueen resepti luetella edellisten kausien perusteella, omani olisi seuraava:

- kaksi huippuluokan keskushyökkääjää, joista vähintään toinen on erinomainen aloittamaan, puolustamaan ja tappamaan jäähyjä
- monipuolinen pakkikalusto, jossa riittää taitoa kolmanteenkin pariin
- riittävän laaja hyökkääjistö, ei yhtään täytepelaajaa edes nelosketjussa
- kaksi hyvää maalivahtia

 

[apulais-GM]

Kovan tason kiekkoanalyysiä. Propsit.

Tämä saattaa tietysti olla joillekin aika abstrakti aihe, mutta piste tulee maalista ja maaleilla voitetaan. Näin voittavassa joukkueessa on luonnollisesti paljon "pistemiehiä".

Mitäköhän pistemäärää sitten vastaa 40+30 pistettä? Entäs 30+40?

Piste tulee myös maalisyötöstä, ja myös ns. kakkossyötöstä.

Juurihan tuossa on todettu, että voittavassa joukkueessa ei itse asiassa tarvitse edes olla "pistemiehiä" sen kummemmin.
Mestari-Bruinsin paras pistemies sai kokoon 62 pistettä, 31 maalia.
Montrealin pisteykkönen kokosi 57 pistettä, kakkonen 47.
Buffalossa ykkönen 73, kakkonen 52.
Rangersin paras 54, toinen 48.

Mutta varmasti on kivempi lähteä kauteen, jos joukkueessa tiedetään olevan pelaajia jotka tunnetusti pystyy maalintekoon ja pyörittämään peliä tuottaen pisteitä.
Jos taas ei ole tunnettuja pistemiehiä, niin olis toivottavaa että hyökkääjissä on muuten luotettavia ja osaavia pelaajia, ja vaikka sitten niitä "joukkuepelaajia" isojen tähtien sijasta.

Ja jos sulla on matematiikka ja suhteellisuudentaju tosiaan noin heikkoja, niin...
40+30 on yhteensä 70 pistettä. Samoin 30+40 on 70 pistettä.
Kuitenkin jokainen ymmärtää että 40 maalia on ainakin näinä aikoina todella kova saavutus, johon yltää vain muutama pelaaja kaudessa. 70 pisteen pelaajia on huomattavasti enemmän kuin 40 maalin miehiä.
Niinpä voidaan jopa sanoa että pelaaja joka tekee 40+30, on ollut arvokkaampi ja tehokkaampi kuin pelaaja joka tekee 30+40.

Sanoisin myös, että 30+30 on yhtä kova tilasto kuin 20+50. Maalit ratkasee, ja syöttöjä saa monesti halvemmalla. 30 maalin miehet ovat todella arvossaan, varsinkin jos sen pystyy toistamaan kausi toisen jälkeen.

Että propsit vaan sulle, mitä ne sitten onkaan.

 

[Osmo Rapeli]

- kaksi hyvää maalivahtia

Hmm...tämä pisti miettimään. Ei välttämättä poissulkeva asia, joo kakkonenkin pitäisi olla hyvä veska, mutta kyllä mestaruustrendi on ollut se, että pitää olla selkeä kuuma ykkösvahti. Tasaiset duot eivät ole mestaruuksia voittaneet, ellei sitten näitä loukkaantumisten aiheuttamia käänteitä lasketa (Bill Ranford > Grant Fuhr). Jussi Markkanen nyt melkein myös voitti kakkosvahdin paikalta Stanley Cupin.

"Läheltä piti" tulee mieleen 2002-03, jolloin Wild peluutti Rolosonia ja Fernandezia hyvin tasaisesti. Myös Philly teki viimeisellä finaalivisiitillään samoin, tosin Boucheria ja Leightonia ei välttämättä kuvaa sana "hyvä".

 

[eh]

Hmm...tämä pisti miettimään. Ei välttämättä poissulkeva asia, joo kakkonenkin pitäisi olla hyvä veska, mutta kyllä mestaruustrendi on ollut se, että pitää olla selkeä kuuma ykkösvahti.

Pudotuspeleissä toki tarvitaan vain yksi maalivahti, mutta jos työsulun jälkeisen ajan mestarijoukkueita katsotaan, on niillä parin vuoden takaista Penguinsia lukuun ottamatta kaikilla ollut kaksi hyvää maalivahtia.

 

[Caniac]

Hmm...tämä pisti miettimään. Ei välttämättä poissulkeva asia, joo kakkonenkin pitäisi olla hyvä veska, mutta kyllä mestaruustrendi on ollut se, että pitää olla selkeä kuuma ykkösvahti.

Totta, playoffeissa riittää (yleensä) yksi hyvä ja/tai sillä hetkellä "kuuma" maalivahti. Mutta runkosarjaa ajatellen kyllä sen kakkosenkin pitäisi olla riittävän hyvä. Turhaa enää tietysti tässä vaiheessa jossitella, mutta esim. Carolinan viime kauden yksi suurista ongelmista oli juuri sen tarpeeksi pätevän kakkosmaalivahdin puuttuminen. Parempi kakkosmolari olisi helposti pystynyt voittamaan jossakin vaiheessa kautta sen yhden tarvittavan lisäottelun ja antamaan lisäksi edes hieman lepoa Wardolle (74 ottelua). Tosin Mauricen peluuttamisellakin oli varmasti osansa Justin Petersin heikkouteen, mutta eipä kaveri kyllä vakuuttanut missään vaiheessa kautta. Toivottavasti Brian Boucher onnistuu paljon paremmin.

Jussi Markkanen nyt melkein myös voitti kakkosvahdin paikalta Stanley Cupin.

Samana vuonna eräs kakkosmaalivahti myös voitti sen.

 

[Osmo Rapeli]

Samana vuonna eräs kakkosmaalivahti myös voitti sen.

Jeps, Rookie-Wardo tosin pelasi valtaosan pleijaripeleistä. Vai aloittiko Gerber eka kiekan...hämärästi muistelen.

 

[Caniac]

Jeps, Rookie-Wardo tosin pelasi valtaosan pleijaripeleistä. Vai aloittiko Gerber eka kiekan...hämärästi muistelen.

Gerber oli aika selvä ykkönen runkosarjassa ja aloitti vielä ensimmäiset kaksi peliä Montrealia vastaan heikoin tuloksin. Oliko syynä sitten sairaus vai hermot vai jopa molemmat, mutta Lavi joutui ottamaan käyttöönsä oikeastaan viimeisen oljenkortensa eli Wardon. Sen jälkeen tulokas hoiti lopulta Montrealin ja perään myös New Jerseyn. Gerber palasi maalilla idän finaaleissa Buffaloa vastaan (taisi olla kesken kolmannen ottelun), pelasi seuraavassa nollapelin ja imuroi sitä seuraavassa itsensä jälleen penkille. Lopun kaikki varmasti tietänevätkin tai ainakin arvaavat katsomalla sen vuoden mestarin nimen.

 

[Osmo Rapeli]

Jeps. Tästä päädyn edelleen olemaan sitä mieltä, että voittavalla joukkueella pitää olla ennen kaikkea kuuma ykkösvahti. Ja Wardohan on silloin ykkösvahti, jos pelaa 15 voittoa pleijarien 16:sta. Kuten aiemmin sanoin, tähän teidän väitteeseen nähden, kahden hyvän vahdin omistaminen ei ole poissulkeva tästä ykkösvahdin kuumuudesta, mutta siis millään sosiaalipeluutuksella mestaruuksia eivät voita kuin Risto Dufvan joukkueet. Enkä siten koe kahta hyvää vahtia niin tärkeänä.

 

[vilpertti]

Esitän nyt aivan päinvastaisen idean kuin, että Stanley Cupin voittamiseen tarvittaisiin tietyn tyyppisiä pelaajia.

Stanley Cupin voittamiseen tarvitaan pääsy pudotuspeleihin, onnea loukkaantumisten suhteen, helpot vastukset pudotuspelien parilla ensimmäisellä kierroksella ja pomppuja. Pomppuihin lasketaan myös vastustajan veskan seulomiset.

Koska vastustajien pitää olla helppoja, tämä tietysti suosii niitä joukkueita joiden materiaali on parempi.

Ylivoimainen enemmistö mestaruuksista ratkaistaan tällä kaavalla.

 

[Henkka]

Esitän nyt aivan päinvastaisen idean kuin, että Stanley Cupin voittamiseen tarvittaisiin tietyn tyyppisiä pelaajia.

Stanley Cupin voittamiseen tarvitaan pääsy pudotuspeleihin, onnea loukkaantumisten suhteen, helpot vastukset pudotuspelien parilla ensimmäisellä kierroksella ja pomppuja. Pomppuihin lasketaan myös vastustajan veskan seulomiset.

Koska vastustajien pitää olla helppoja, tämä tietysti suosii niitä joukkueita joiden materiaali on parempi.

Ylivoimainen enemmistö mestaruuksista ratkaistaan tällä kaavalla.

Ainakin tuo sweeppaus 2. tai 3. kierroksella tuntuu olevan SC-voittajalle yleinen yhtymäkohta.

2011 Boston, sweep 2. kierroksella (Washington)
2010 Chicago, sweep 3. kierroksella (San Jose)
2009 - Pittsburgh, sweep 3. kierroksella (Carolina)
2008 - Detroit, sweep 2. kierroksella (Colorado)

2007 Anaheim on viimeisin joukkue, joka on mennyt mestaruuteen ilman sweeppejä, mutta ratkaisi kolme ottelusarjaa viidessä pelissä. Tämä oli kotietujoukkueelle huikea etu, kun ei tarvinut matkustaa kuin kerran näissä ottelusarjoissa vieraskentälle ja aina sai pitkät levot (poislukien sarja Detroitia vastaan, joka venyi kuuteen).

Mielestäni eniten pudotuspelijoukkue hyötyy, jos 2. kierroksen onnistuu sweeppaamaan. Siinä on kuitenkin ensin kaksi viikkoa menty 1-2 kierroksia ja sitten tulee lepo sopivasti "puoliväliin" pudotuspelitaivalta. Sen jälkeen jaksaa taas painaa kaksi ottelusarjaa täysillä, jos loukkaantumiset sen sallii.

 

[TAM]

Hmm...tämä pisti miettimään. Ei välttämättä poissulkeva asia, joo kakkonenkin pitäisi olla hyvä veska, mutta kyllä mestaruustrendi on ollut se, että pitää olla selkeä kuuma ykkösvahti. Tasaiset duot eivät ole mestaruuksia voittaneet, ellei sitten näitä loukkaantumisten aiheuttamia käänteitä lasketa (Bill Ranford > Grant Fuhr).

Vaikka tällä nyt ei enää nykykiekon kanssa juuri ole tekemistä, niin kun otit esille tuon parivaljakon Fuhr - Ranford, niin mielestäni vielä tasaisempi pari jolla voitettiin mestaruuksia oli Fuhr - Moog. Kaverit pelasivat runkosarjan yleensä suunnilleen puoliksi, mutta sitten kun tosipelit alkoivat, niin Moog istui penkillä. No -84 keväällä Moog pelasi sentään seitsemän pudotuspelimatsia, mutta sen jälkeen esiintyi aina vain parissa pelissä ja Fuhr hoiti loput. Itseasiassa -83, jolloin Islanders vei finaalit, Moog pelasi vielä lähes kaikki pudotuspelimatsit.

Ehkä tuo siinä mielessä oli aika hyvä kaksikko, että runkosarjassa kuormitus jakautui hyvinkin tasaisesti, jolloin oli sitten paukkuja jäljellä pudotuspeleihin. Toisaalta oli ehkä hankalaa valita sitten se pelaava veskari pudotuspeleihin. Eikä Moogillekaan varmaan kovin hauskaa ollut se, että sai katsella tosipelit aina vaihtoaition puolelta. Mutta nämä nyt ovat turhan vanhoja esimerkkejä.

 

[KupittaanVelho]

Ainakin tuo sweeppaus 2. tai 3. kierroksella tuntuu olevan SC-voittajalle yleinen yhtymäkohta.

2011 Boston, sweep 2. kierroksella (Washington)

Paitsi että Boston sweeppasi Phillyn ja se oli Tampa joka sweeppasi Washingtonin. Mutta takaisin asiaan :) kai tuolla jotakin merkitystä voi olla... Myös sen takia että pidempi tauko tarkoittaa lisää lepoa ja tämän kautta loukkaantumisia ei ehkä tule yhtä paljon jatkopeleissä.

 

[eh]

Stanley Cupin voittamiseen tarvitaan pääsy pudotuspeleihin, onnea loukkaantumisten suhteen, helpot vastukset pudotuspelien parilla ensimmäisellä kierroksella ja pomppuja. Pomppuihin lasketaan myös vastustajan veskan seulomiset.

En ehkä ihan noin räikeästi sanoisi, että pudotuspeleissä menestyminen edellyttää vain onnea ja hyvää runkosarjasijoitusta. Mutta tottahan se toisaalta on. Tämä "kuuma ykkösvahti" menee sekin valtaosin kategoriaan "pomppuja", vaikka tietysti voidaan keskustella myös paineensietokyvystä jne.

 

[larzzon]

Kuluneen kauden playoffeihin päässeistä joukkueista monelta puuttuu tämä hyökkäyksen terävä 90p kärki...

Boston: Lucic (30+32), Krejci (13+49), Bergeron (22+35)

En sano, että Krejci tekee koskaan 90:ntä pistettä, mutta piste per peli kausi on ihan mahdollisuuksien rajoissa, jos kaveri saa joskus ylivoiman haltuun.

Ylipäänsä Bruinsin pelaajien pisteissä näkyi voimakkaasti ylivoiman ns. sysipaskuus. Bruins oli NHL:n viidenneksi huonoin joukkue ylivoimalla maaleissa mitattuna. Taakse jäivät vain PAnthers, Devils, BJ's ja Preds.

edit: muuten vilpertin linjoilla. Esim. Bruins oli todella onnekas loukkaantumisten suhteen pleijareissa. Ykköspyssyistä suurempia ongelmia oli vain Lucicilla (nessu & varvas), Hortonilla (olkapää ja lopulta pää) ja tietysti Savardilla. Huhujen mukaan myös Krejcin olkapää kävi jossain vaiheessa loppukinkereitä sijoiltaan, mutta ilmeisesti mistään vakavammasta ei ollut kyse.

Omasta mielestäni Wings, Sharks ja Canucks olivat kevään parhaat joukkueet ja olisivat luultavasti jokainen voittaneet Bruinsin ensimmäisellä kierroksella melko puhtaasti. Wingsin ja Sharksin sarja oli ehdottomasti kevään parasta kiekkoa. Mutta nyt kävi näin. Lännen joukkueiden voimat ehtyivät keskinäisiin nahisteluihin ja loukkaantumisiin.

 

[Caniac]

Ja Wardohan on silloin ykkösvahti, jos pelaa 15 voittoa pleijarien 16:sta.

Kyllä, playoffeissa. Mutta jos koko kausi otetaan huomioon, niin ainakin minun silmissä Gerber oli ykkösvahti. Se on sitten jokaisen oma asia, että pitääkö Wardoa varsinaisena ykkösenä playoffien ansiosta.

Kuten aiemmin sanoin, tähän teidän väitteeseen nähden, kahden hyvän vahdin omistaminen ei ole poissulkeva tästä ykkösvahdin kuumuudesta, mutta siis millään sosiaalipeluutuksella mestaruuksia eivät voita kuin Risto Dufvan joukkueet. Enkä siten koe kahta hyvää vahtia niin tärkeänä.

Playoffeissa tarvitaankin sitä yhtä "kuumaa" maalivahtia. Ja samaa mieltä siinäkin, että joukkueessa pitäisi olla selvä ykkönen myös runkosarjassa. Mutta kuten totesin, niin tietyissä joukkueissa, joiden muu materiaali ei riitä (kuten Carolinassa), niin kyllä sen kakkosenkin pitäisi olla riittävän pätevä apumies, joka pystyy edes voittamaan otteluita ja antamaan ykköselle kauden mittaan riittävästi huiliaikaa. Jos on tarpeeksi hyvä muu joukkue, erityisesti puolustus, niin huonommillakin maalivahdeilla kyllä pärjää. Carolinassa siihen ei vain ole vara.

Myönnän kyllä, että saatan joskus korostaa liikaakin pätevän kakkosmaalivahdin tarpeellisuutta. Carolinassa kun ei voittavaa kakkosmaalivahtia ole ollut moneen vuoteen (Legace olisi ehkäpä ollut sellainen, mutta silloin samaan aikaan Wardo oli loukkaantuneena). Ja onhan se hemmetin paljon tärkeämpää, että on ainakin yksi loistava maalivahti.

 

[Sebastian]

Jos lähdetään tyhjästä tekemään ideaalia cup contender joukkuetta, niin mielestäni kannattaa ottaa oppia viime vuosikymmenten menestyneimmästä joukkueesta, Detroit Red Wingsistä.

Ensinnäkin:

Ykkössentteri, ykkössentteri ja ykkössentteri. Autokaupungissa vuodesta 2001 kiekkoillut Pavel Datsyuk on täydellinen pelaaja keskushyökkääjän tontille. Nopea, taitava, hyvä puolustamaan, osaa syöttää, tehdä maaleja, on tasainen suorittaja. Tälläinen pelaaja on joukkueen kulmakivi.

Toisekseen:

Monipuolisuus. Detroit on jo kauan ollut laajan rintaman joukkue, josta löytyy paljon vastakohtia.
Mestaruuskausillaan joukkueesta on löytynyt nopeita jalkoja, vahvoja powerforwardeja, taiteilijoita, suoraviivaisuutta, yv-spesialisteja, av-spesialisteja, myös pelaajia jotka on hyviä kaikessa, kuten jo mainittu Datsyuk ja vaikka muuan Nicklas Lidström.

Tälläistä joukkuetta vastaan on vaikea pelata, koska joukkueen peli muuttuu vastustajan myötä. Jos vastustaja prässää kiekolliset taiteilijat pois, niin voimahyökkääjät astuvat esiin. Jos maalinedusta puolustetaan hyvin, niin sama toisinpäin.

Kaiken kaikkiaan voittavan joukkueen tunnistaa mielestäni siitä, että sitä ei voi kuvailla yhdellä tai kahdella adjektiivillä. Ei voi sanoa, että se on "nopea", "iso", tai "hyökkäävä". Jokakeväinen cup-voittaja on aina ollut kaikkea näitä.

 

[larzzon]

Kaiken kaikkiaan voittavan joukkueen tunnistaa mielestäni siitä, että sitä ei voi kuvailla yhdellä tai kahdella adjektiivillä. Ei voi sanoa, että se on "nopea", "iso", tai "hyökkäävä". Jokakeväinen cup-voittaja on aina ollut kaikkea näitä.

Absoluuttisestihan ammattijääkiekkoilijat toki ovat nopeita luistimilla, mutta suhteellisesti Bruinsin mestarijoukkue oli kaikkea muuta kuin nopea. Varmasti kuului hitaimpaan puolikkaaseen menneen kauden NHL-joukkueista. Kauteen lähdettäessä oli luultavasti yksi hitaimmista, mutta parilla treidillä (Kelly, Peverley) asiaa saatiin hivenen korjattua.

Muutenkin kuulostaa vähän lässynlässyn analyysiltä kertoa, että jokainen joukkue on kaikkea. Jos jotain, niin esimerkiksesi ottama Wings ei ole ollut kova tai edes järin fyysinen. Siinä mielessä sen menestys on ollut melko poikkeuksellista.