Taas ollaan näiden perimmäisten kysymysten äärellä.
Koko syksy on kulunut avoimen yliopiston kansainvälisen politiikan perusopintojen parissa ja siinä sivussa osa-aikaduunissa. Joulun paikkeilla tuli ensimmäinen fiilis siitä, loppuuko tämä homma koskaan. Viimeistään nyt alkaa tuntua, että takki on nyt ihan oikeasti tyhjä. Ensi maanantaina tentti, huhtikuun lopussa viimeinen avoimen tentti, sitten pääsykoevalmennukseen, lukulomalle ja pääsykokeet kesäkuun alussa. Harmittavinta on se, että käyrän pitäisi olla vielä nousujohteinen, jotta sen haluamansa paikan jo kolmannella yrittämällä saisi. Masentaa ajatus siitä, että kolme kuukautta tuntimäärän ja tehokkuuden pitäisi vain kasvaa ennestään.
Itse opintojen aiheet ovat erittäin mielenkiintoisia, mutta olen itse järkeillyt, että heikko opiskeluteho kietoutuu tällä hetkellä elämäntilanteeseeni. 21-vuotiaana asun edelleen himassa pienellä paikkakunnalla, käytännössä kaikki kaverit ovat jo päässeet opintojen alkuun ja hajaantuneet pois paikkakunnalta. Elämässä on siis selvä sosiaalinen tyhjiö, kun töiden lisäksi elämässä on lähinnä vain tämä kotikonttori, jossa luen tenttikirjoja ja Jatkoaikaa. Viikonloppuisin harvemmin tulee käytyä remeltämässä, kiekkoa kerran-pari harrastelätkäporukassa. Saadaan oireyhtymä, jossa oma jämähtäneisyyden tila suututtaa jatkuvasti enemmän ja samalla halu päästä vain omilleen kasvaa jatkuvasti. Ainoa keino taata siis se haluttu opiskelupaikka on lukea vain niin vitusti että hanskaa varmuudella pääsykokeen, mutta kun kirjoista ei meinaa enää saada otetta.