Lukon peleissä olen käynyt isän kanssa niin kauan kuin muistan. Tosin ensimmäiset pelit olivat junnupelejä. Olisikohan ollut -85 tai -86 kun pääsin sitten ihan oikeaan peliin. Muistan kun tästä oli kotona vääntöä kun äiti ei olisi halunnut päästää hallille, koska siihen aikaan tapahtuma ei ollut ihan yhtä organisoitu kuin nykyään. Ja olihan se näin jälkeenpäin ajatellen melkoista tungosta sieltä aikuisten vyötärön korkeudelta katsottuna, varsinkin Ässät ja TPS peleissä, saatikka sitten kevään 88 finaaleissa.
Kevään 88 pelit ovat ensimmäisiä joista on jäänyt kunnollinen muistijälki. Oikeastaan Tommilan valelämärimaali HIFK:ta vastaan, joka varmisti pleijaripaikan, on se ensimmäinen selkeä muisto. Joitain aiempia hajanaisia muistoja on esimerkiksi Forssin ja Davisin kähinästä yms.
Hopeakevään jälkeen aloin liikkua peleissä ilman aikuisen valvontaa. Silloin tuli tutuksi kaikki katsomon alustat ja kaikki muut hallin kolkat, kotijoukkueen pukukoppia myöden. Siihen aikaan ovia ei niin kauheasti lukittu. Ainoastaan kerran minut on heitetty hallista ulos, kun heitin vastustajaa jääkoneen lumesta tehdyllä lumipallolla, en kuitenkaan osunut mutta hallimestari näki yritykseni. Jääkone tuli tuolloin jalkapallokentän sivun seisomakatsomon vierestä kentälle.
Oma jälkikasvuni on käynyt kanssani säännöllisesti peleissä siitä asti kuin oppi kävelemään. Eli eiköhän hänellekin tule sama taakka kannettavaksi. Vaikkakin joskus on ollut aikoja jolloin on kironnut omaa kohtaloaan Lukon kannattajaksi päätymisestä, on ollut aikoja jolloin elämä olisi ollut huomattavasti helpompaa jos olisi osannut olla välittämättä Lukosta, mutta on tietysti ollut aikoja jolloin välittäminen on myös palkinnut. Sitä parasta palkintoa tosin on vielä saanut odottaa, toivottavasti ei enää kauaa.
2000-luku oli sellaista aikaa että työt kiinnosti enemmän kuin muu elämä ja tuona aikana Lukon peleissä ei tullut niin kauheasti käytyä, varsinkaan niinä vuosina kuin asui ulkomailla. Ja kun ei ollut televisiointeja ja nettiradiotkin olivat vähän mitä sattuu, niin seuraaminen jäi lähinnä lehtijuttujen lukemisen tasolle.