Tuo äärimmäinen tasa-arvoistaminen on ongelma. Kun kaikki pannaan samalle viivalle, sekä nopeimmat että hitaimmat tuntevat olonsa vaivaantuneiksi. Nopeimmat haluaisivat jatkaa nopeammin eteenpäin, kun taas hitaimmat häpeävät sitä, että heitä saa odottaa.
Nykyään lapsilta ja nuorilta vaaditaan liikaa. Ei jää aikaa leikkiä, ei jää aikaa olla lapsi. Vanhemmat painavat töitä tukka putkella, lapset jäävät "omilleen", vaikka kaikki onkin ulospäin hyvin. Lapsille korvataan rahalla se aika, jota ei vanhemmat taaskaan lasten kanssa ehtinyt viettää.
Yhteiskunnan muutos viimeisten vajaan 20 vuoden aikana on ollut sellainen, että kaiken voi saada - nopeasti. Kaikki mulle nyt tähän -tyylinen ajattelu ei auta ihmistä arvostamaan niitä asioita, mitä saa. Kun olin pieni, limpparia ei ostettu joka kauppakerralla, ei edes joka viikonlopuksi. Tänä päivänä näyttää, että lapset juovat jaffaa enemmän kuin maitoa. Lapset turtuvat kivan tunteeseen.
Sitten tulee aika, jolloin tämän lapsen pitäisi oikeasti pärjätä omillaan. Ei voi enää kaupasta ostaa sitä sisäfilettä, jota oli aina ennen ostettu. Rahat ei välttämättä riitäkään vuokran jälkeen niihin muutamaan olueen, jotka isi ja äiti ennen maksoivat. Lapsesta on kasvanut nuori, joka turhautuu ja masentuu siihen, kun enää ei olekaan aina kaikki tänne. Rahaa kuluisi, jos sitä olisi. Lisäksi isi ja äiti hakevat eroa. Kun lapset lensi pois kotoa, ei ollut enää mitään yhteistä. Tervetuloa oikeaan elämään.
Tässä lyhyesti erään ihmisen tarina passiiviin muutettuna. Tämä ihminen voi olla kuka tahansa, jolla on edes kohtuullisen hyvin tienaavat ja työssä käyvät johtamisasemassa olevat vanhemmat. Tätä tällaista ja vastaavaa olen nähnyt vierestä paljon. Ja mielestäni tämä on eri tilanteisiin eri lailla muokattuna syy nykylasten ja -nuorten ongelmiin. Kaikki tänne heti -mentaliteetti saa uhrinsa aina.
Tarinaa voisi muuttaa niin, että isä saa potkut töistä ja alkaa juomaan. Kotona ei ole enää kivaa, kiva haetaan kadulta. Ja se johtaa taas johonkin muuhun.