Tätä nyt on jumpattu tuolla toisessakin ketjussa, mutta sen minä vain tässä vaiheessa ennen nukkumaanmenoa sanon, että maailma olisi ihan vitun kuiva paikka, jos ääneen ei saisi sanoa mitään, josta joku saattaa loukkaantua. Minun mielestäni ei ole olemassa kollektiivista rajaa, sillä "raja" menee jokaisen ihmisen kohdalla eri pisteissä. Jokainen tuntemani homo nauraa homovitseille ja heittää niitä myös itse. Kielletäänkö heitä laukomasta homovitsejä, kun joku superhintti ei kestä vitsiä? Mielestäni ei pitäisi. Millä järjellä tässä yritetään etsiä jotain universaalia rajaa, koska sellaista ei tulla tällä palstalla tai missään muuallakaan löytämään?
Ja ei kukaan ole kieltämässä suuttumista. Tottakai saa suuttua vaikka kuinka paljon ja pistää oman omaisuutensa paskaksi, kunhan ei riko mitään lakeja tehdessään sitä. Kukin saa olla täysin raivon partaalla siitä, mitä joku toinen suustaan päästää. Sivistyksen myötä meille on kuitenkin kehkeytynyt yhteiskunnallisia normeja, jotta rinnakkaiselo olisi mahdollista ja niitä kutsutaan laeiksi. Laki ei kiellä suuttumasta, eikä sitä ole täällä kukaan kieltämässäkään. Laki kuitenkin edellyttää, että yksilö ei kanavoi suuttumistaan fyysisenä väkivaltana toista ihmistä kohtaan ja jos näin tapahtuu, heitä rangaistaan siitä asianmukaisesti.
Kukaan ei myöskään täällä oleta, etteikö nakkikiskalla turpaansa saisi, jos menee jollekin humalaiselle skiniköriläälle vittuilemaan hänen äidistään, siskostaan tai molemmista, koska oletettavaa on, että hänen kykynsä kanavoida suuttumuksensa pelkästään verbaaliin muotoon lain määräämissä puitteissa on vajavaista. Kun täällä nyt jauhetaan siitä vastuusta ja kuinka siellä nakkikiskallakaan ei mennä vittuilemaan, niin pitäisikö lakiin tehdä pahoinpitelyn kohdalle klausuuli, jossa todetaan: "Mikäli kuitenkin oletettu uhri on ennen pahoinpitelyä sanallisesti loukannut pahoinpitelijää, ei tapahtuma täytyä pahoinpitelyn tunnusmerkkejä." Tätähän monet täällä ovat kysymässä? Mitä sillä pahoinpitelypykälällä enää tekee, jos ihmisellä on vastuu sanoistaan? Käytännössä nämä rajanvetäjät ovat laittamassa kaikki omien arvojensa mukaisia rajoja, sekä samalla suosimassa viidakonlakeja, joissa vahvin voittaa. Se, kuka on väkevin loukkaantuja, saa tahtonsa läpi.
Sama juttu tässä ja toisessa ketjussa. "Kannatetaan" sananvapautta ja samalla halutaan, että ihmiset kuitenkin rajoittaisivat ulosantiaan. Jos kannatat sananvapautta, kannatat sitä, että vaikka minkälainen supernatsi haukkuu neekereitä, niin hän saa sen sanoa, koska se on hänen ajatuksensa ja mulle se on ihan ok. Minä en toivo, että hänen sanomisiaan rajoitettaisiin, mikäli hän ei toden teolla yllytä väkivaltaan. Samanlailla ihminen saa kiittää luojaansa julkisessa puheessaan. Tässä kuitenkin on myös kuulijan vastuu. Kummastakaan esimerkistä en pidä, enkä toivoisi kuulevani, mutta minulla on myös monia ajatuksia, mistä joku toinen ei pidä ja mielestäni minulla on täysi oikeus sanoa niitä ääneen, mikäli minä haluan.
Tulee mieleen lätkä väkisinkin, mutta tässäkin vaiheessa monet tuntuvat syyttävän vain puhujaa, sekä unohtavat TÄYSIN kuulijan vastuun. Kuulijallakin on vastuunsa, niin kuin on taklattavallakin. Kuulija on itse 100% vastuussa siitä, miten reagoi kuulemaansa. Normaali ihminen pystyy myös kuulijana erottamaan kuitenkin jyvät akanoista, sekä arvioimaan puhuja hänen mielipiteensä perusteella, sekä antamaan puheille niiden ansaitseman painoarvonsa.
Vähiten juuri tänä päivänä haluan rajoittaa sananvapautta sen takia, että joku voi loukkaantua, sillä elämme ajassa, jossa mielensä pahoittaminen ja loukkaantuminen on nouseva trendi. Monet ihmiset menevät internetin syövereistä oikein etsimään keskusteluja, jotka tottelevat erilaisia arvoja kuin heidän omansa ja pahoittavat lisää mieltään, koska siitä saa myös kiksejä olla uhri. Ennen oli asiat paremmin, kun Rosa Parksit istahti bussiin ja MLK aloitti kansanliikkeen voimistaakseen mustia, ei siksi, että he voisivat ratsastaa uhri-mentaliteetilla. Ehkä ihmisestä on tullut henkisesti heikko, kun hän ei jaksa enää puolustautua, vaan hakee tilanteeseensa parannusta loukkaantumisellaan ja joidenkin hölmöjen tarjoamalla sympatialla. Mihin on kadonnut rohkeiden ja voimakkaiden ihmisten ihannonti? "Uhreille" on jo annettu liikaa siimaa, ei tarvitse antaa enää yhtään enempää.
