Lyrinna kirjoitti:
Räpsäytinpä omankin ankeimman kokemukseni tuonne.
--------------
Kyllähän pahimmat kokemukset on juuri nimenomaan niin sanotusta krapulapaskasta.
Ehkä ikimuistoisin taistelu käytiin noin kahdenkymmenen ikävuoden kohdilla kun olin löytänyt baarista varsin vetävännäköisen tytön ja päätynyt hänen luokseen. Yö meni varsin herkissä merkeissä, mutta jossain vaiheessa nukkumatti teki tehtävänsä.
Herätys ei ollut niitä mieluisimpia. Silmät avatessenani havainnoin nopeasti, että olemme kyseisen tytön asunnossa ja tyttö kehrää tyytyväisenä vieressä täydessä unessa. Järkyttävän krapulan lisäksi myös massiivinen paskahätä teki itseään tykö. Harkitsin hetken, että arvaako tytön pienehkössä yksiössä käydä purkautumaan täydellä voimalla. En missään nimessä halunnut tytön heräävän vain huomatakseen että edellisyön prinssi suoltaa "laavaa" kuin Etna konsanaan. Moinen harkinta pyyhkiytyi mielestä kuitenkin kuin itsestään kun ensimmäinen vaunu oli sukeltamassa tunnelista ulos. Syöksyin sängystä ylös koittaen yhdistää epätoivoisesti sprintterin lähdön ja intiaanin hiljaisuuden. Onhan se selvä, että alkoholissa edellisyön marinoitu ruho ei liiku gasellin askelin, mutta onnistuin tyttöä herättämättä pääsemään hänen ylitseen tukevalle maalle ja siitä heiluen vessaan. Kerkesin jo huokaista helpotuksesta iskiessäni luisevan perseeni porsliinille. Ensimmäisen ohjus oli jo siilossa, kun kauhu valtasi aivojen lisäksi koko vartalon. En ollut aikaisemmin tiennyt tästä aivojen ja sulkijalihaksen pyhästä yhteistyöstä, mutta niin vain valottui tämäkin osa ihmisen biologiaa tuossa sinänsä karmeassa tilanteessa. Ja tämä kauhu johtui siitä, että silmistäni muutama sentti vasemmalle roikkui vessapaperitelineessä viimeiseen paperiin kynitty hylsy.
Koitin epätoivoissani kaivaa ympäri vessan kaapit, laatikot, purnukat ja kaikki mahdolliset piilot - ei mitään. Ei auttanut kuin tempoa pillifarkut takaisin päälle. Alkukantainen signaali vartalosta komensi "Jysäytä, jysäytä ja mieti sitten miten jatketaan". Onneksi järki pani vielä hanttiin ja niinpä rynnin takaisin "kyökin" puolelle. Etsin paniikissa parista kaapista vessapaperia, ei mitään. Sen jälkeen keittonurkkauksesta talouspaperia, ei löydy. Tässä vaiheessa oli jo tosi kyseessä ihan niin vakavassa merkityksessä kuin vain tuo sana taipuu. Olin valmis hyväksymään sanomalehdet, aikakausilehdet, kasvinlehdet, aivan sama. Mitään ei löydy. Nipistelin jo itseäni, että olisiko sittenkin painajainen vaan päällä ja todellisuudessa lekottelisin edelleen tytön vieressä täydessä unessa. Tai vielä parempaa - kotona! Vitut, totta oli niinkuin talvisota. Toivo oli jo lähestulkoon heitetty ja henkinen valmistautuminen jonkinnäköisestä kasvojen menettämisestä aloitettu kun onni vihdoin kääntyi. Tytön työpöydällä huoneen kulmassa pilkotti vaatekasan alta kasa jonkinnäköistä paperia. Tässä vaiheessa olin jo unohtanut kaikennäköisen yrityksen liikkua hiljakseltaan ja jolkuttelin järjenmenettämisen rajamailla pöydän ääreen. Kaivoin pergamentit esiin vaatekasan alta ja silloin palasi eilisillan keskustelut kirkkaana mieleen. Tyttö opiskeli vaatesuunnittelua ja nämä näyttivät perusjannunkin silmään vaateluonnoksilta eli "sketseiltä". Moraalipeikko alkoi painostaa uhkaavasti juuri kun olin löytämässä ratkaisun. Hetken uhrasin vielä taistelulle "Omat sukat vai luonnokset, sukat vai luonnokset, sukat vai luonnokset" ennenkuin tempaisin sketsit kainaloon ja syöksyin vessaan.
Ilon kyyneleet valuivat noroina kun laskin maanvyörymän kakkoseksi jättävällä teholla lastia valkoiseen nieluun. Tässä vaiheessa kaikki säädyllisyys ja hyvä maku oli toisarvoista. Kasvot kyynelissä, pönttö aivan täynnä ihmisjätettä, housut tuskin edes puolitangossa, 100 desibelin äänellä ja nyrkissä puristettuna muotoiluinstituutin vaatesuunnitelmat, en voinut kuin miettiä että nyt kun olisi tv-kamerat ikuistamassa.
Kaiken taistelun jälkeen takki oli niin tyhjä, että en voinut muutakuin käydä palauttamassa jäljelle jääneet luonnokset omalle paikalleen ja poistua häntä koipien välissä ulos asunnosta hyläten samalla kaikki suunnitelmat pyytää tätä mukavaa ja kaunista tyttöä ulos uudemman kerran. Kaiken huonon omantunnon ja infernaalisen krapulan keskellä olo oli silti levollisempi kuin koskaan, totaalinen raukeus valtasi kehoni.
-----------
Se kun tulee niin se tosiaan tulee. Pahoittelut neiti x:lle tästä. Toivottavasti et joudu tätä lukemaan täältä kuin et myöskään mahdollisesta kirjasta.