Järkeenkäypää, jotainhan suomalaisessa systeemissä täytyy olla vialla: tuskin meillä näyttelijät ovat merkittävästi huonompia ja luulisi että ihan hyviä käsikirjoittajiakin löytyy, mutta lopputulos on sitten usein uskomattoman tönkköä verrattuna ruotsalaisiin, kömpelöä.
Minusta vika Suomessa on yleensä nimenomaan käsikirjoituksessa, joka on Suomessa se kömpelöin, ontuvin ja epäuskottavin osuus aina kököstä dialogista kankeisiin tarinan käänteisiin. Ruotsissa tunnutaan osaavan tehdä esim. poliisisarjoja ja -elokuvia siten, että niissä on sujuva, uskottava dialogi, hyvin rytmitetyt kohtaukset ja toimivat tarinan käänteet.
Suomessa näyttelijät latelevat möllöttäen epäuskottavan töksähtelevää dialogia, juoni on ontuva ja kohtaukset kuin kesäteatterin lavalta. Toki tähän vaikuttaa myös ohjaajan kyky rytmittää draaman kaarta, sekin on Suomessa keskimääräistä ruotsalaisohjaajaa heikompi, mutta kyllä ensisijainen vika on kässärissä.
Tämä on ehkä hieman liiankin helppo esimerkki, mutta jos pistetään vastakkain esimerkiksi suomalaiset tuoreet "rikoselokuvan huiput" eli Varekset ja ruotsalaiset lähes mitkä tahansa sarjat (Beck, Wallander, Johan Falk), niin kenen mielestä Vares-leffoissa on parempi kohtausten jako, rytmi, tarinan kaari sekä parempi dialogi?
Eikä tämä vain Vareksiin rajoitu, esimerkiksi taannoinen Harjunpää-elokuva oli samanlainen. Joensuun ansiokkaan kirjan sisältöä oli raiskattu ja muutettu ja yritetty siitä tehdä jotain ihan muuta kuin mitä se oli. Umpisurkeassa kässärissa tavoiteltiin jotain "urbaanin Helsingin trilleriä" ja ohjaaja yritti olla Suomen Michael Mann onnistumatta siinä mitenkään.
Antaisivat Harjunpää-sarjan vaikka ruotsalaisten ohjaajien ja käsikirjoittajien haltuun, niin kohta olisi käsillä maailmanmenestyssarja, josta kaavailtaisiin jenkeissä remake-versiota.
Äänityöskentelystä ja äänen nauhoittamisesta en viitsi lähteä edes keskustelemaan. Se on ollut Suomessa ala-arvoista elokuvahistoriamme alusta asti ja on sitä yhä edelleen. Suomalainen elokuva vaatii tekstitykset suomeksi, jotta siitä möminästä ja muminasta saa musiikin ylikorostuneen pauhun keskellä sanaakaan selvää.
Teatterissa suomalaisleffoja ei viitsi käydä yleensä edes katsomassa, ellei halua yrittää selvittää dialogia ruotsinkielisestä tekstityksestä jota ymmärtää vain osittain. Mutta parempi osittainenkin ymmärrys kuin huuliltalukijan taitoja edellyttävä "ömmöm möm möm perkele möm möm saatana vittu möm öm öm ömmmm mmm"-artikulointi samalla kun Finlandia-hymni tai suomirokki pauhaa päälle.