Mainos

Missä he ovat nyt?

  • 1 609 974
  • 2 255
Edelleen muuten kiinnostaa tuo Engrenin tilanne. Kohta kaksi vuotta ilman matseja täynnä. Mahtaako tuolta enää olla minkäänlaista motivaatiota palata? Taisi saada aika mojovan diilin HIFK:sta, kun ei ole sen jälkeen maistunut minnekään lähteä. Olisi hauska kuulla, mitä Atte suunnitellut tulevaisuuteensa.

Vaikea kyllä erottaa Iiro Tarkkia ja Atte Engreniä toisistaan. Junnuina Lukossa, kokeilu änärissä, paluu ensin KHL:n ja sitten SHL:n kautta liigaan missä motivaatio loppu palttiarallaa kolmekymppisenä
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Bongasin Jussi Pernaan nimen Strömsö-ohjelman lopputeksteistä. Mahtaako olla sama kiekkokaukaloista tuttu Pernaa? Vaasan seutu ainakin yhdistäisi molempia.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Minä olin ihan varma, että kyseessä on yksi ja sama Jussi Pernaa, kun Strömsön lopputeksteissä nimi on esiintynyt. Kun tosiaan Pohjanmaalla ja Vaasan seudulla eikä sukunimi ihan kaikista yleisin ole. Mutta näinpä se ei siis olekaan, mielenkiintoista yhteensattumaa kuitenkin...
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

MegaForce

Jäsen
Ketkä muut entiset liigapelaajat ovat olleet rikollisella tiellä? Muistan että joku taisi muutama vuosi sitten varastaa parkkiautomaatin kolikot, oliko Turun suunnalla. Missäs Richard Ullberg nykyään vaikuttaa?
 
Tuuvansveni

Jäsen
Suosikkijoukkue
P-Savon joukkueet sarjatasosta riippumatta.
Muistanko väärin, mutta pelasiko Korhonen puolikuntoisena kun loukkaantuminen tapahtui? Minulle on jäänyt muistikuva että jotain spekulointia oli tapauksen ympärillä.
Muistelin, että oli kaukalopallokuvioissa välillä ja näinpä näyttää olleen. Liekö kaukallopallon peruja tuo rannelaukaus. Linkki wikipediaan. Jari Korhonen – Wikipedia
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Missäs Richard Ullberg nykyään vaikuttaa?
Ullbergin perään olen itsekin joskus kysellyt. Onko jo voinut keskittyä blaadaamiseen?

Ketkä muut entiset liigapelaajat ovat olleet rikollisella tiellä? Muistan että joku taisi muutama vuosi sitten varastaa parkkiautomaatin kolikot, oliko Turun suunnalla.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Muistelin, että oli kaukalopallokuvioissa välillä ja näinpä näyttää olleen. Liekö kaukallopallon peruja tuo rannelaukaus. Linkki wikipediaan. Jari Korhonen – Wikipedia

Korkki asustelee Jyväskylässä eli kotikonnuillaan. Liigaan ei varmaankaan olisi tullut junnuvuosien jälkeen ilman noita kaukalopallovuosia. En ole kaukkisasiantuntija mutta sai ilmeisesti melko lailla vapaat kädet siinä lajissa. Se näkyikin sitten liigakausilla Jypissä kun pelasi neljäntenä hyökkääjänä.

Moni veljesten ikätoveri sanoo kuitenkin isoveli Jarnon olleen vielä lupaavampi junnu. Aravirran aikana Jypin rosteriin ei vaan ollut kovin helppo juniorien murtautua ja niinpä sekä Jarnon että Jarin ura oli tyssätä heti alkuunsa.

Korkin ura päättyi harmillisesti loukkaantumiseen Espoon Bluesissa pelatessaan.
 
Telemarketti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toni Kallela näköjään lopettanut jo monta vuotta sitten ja on nyt vasta 30 vuotias. Mitähän puuhailee nykyään?

Ja missä mysteeriksi jäänyt Marko Sjöblom vaikuttaa nykyään?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toni Kallela näköjään lopettanut jo monta vuotta sitten ja on nyt vasta 30 vuotias. Mitähän puuhailee nykyään?

Ryhtyi kiinteistövälittäjäksi:

Googlen perusteella toimii myös edelleen näissä hommissa Kuopiossa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Mitähän mahtaa kuulua Richard Ullbergille nykypäivänä? Oli lupaava nuori maalivahti aikoinaan SaiPassa. Täyttää tänä vuonna vasta 30, joten uraa olisi ollut vielä paljon edessä. Pelannut viimeksi kaudella 2016-2017. Peliriippuvuus, näpistely ja kannabisjuttu olleet edelliset otsikot miehestä. SaiPa-ajan lopussa valitettavasti henkinen kanttikin taisi murentua tolppien välissä.

Mielenkiintoista olisi kuulla, jos jollakulla on jotain tietoa missä nykyään Ulle menee ja miten menee.
 
Richard Ullberg on Siljaseeds Oy:n toimitusjohtaja:

Siis oletan, että tämä on sama kaveri.

Firman kuvaus: "Finnish hemp apparel & seed store company established in 2021".

Hyvinhän kaverilla menee, kun on ihan toimari!
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Etsintäkuulutan myös pelimiehen iässä olevan tuntemattoman maalivahdin Christopher Gibsonin (linkkie eliteprospectiin). 16 peliä on tarunhohtoisessa käynyt kokeilemassa ja 10 ahl kautta takana. Suomessa ei ole junnuvuosien jälkeen pelannut. Tälle kaudelle ei näy mitään tietoja. Onko mies jossakin päin maailmaa torjumassa vai onko ura loppunut? NHL-unelma ei ole oikein tahtonut aueta, mutta kyllä kait tuolla vuodesta toiseen roikkumassa olleella kaverilla olisi jotakin annettavaa vaikkapa euroopan sarjoissa?
 
Jaska66

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FCV
Niko Parkkinen.
Taitava maalivahti joka jäi JYPssä vähälle peliajalle, mutta pelasi 2022-2023 runkosarjan kaksi viimeistä ottelua erittäin mallikkaasti. Tälle kaudelle ei kuitenkaan ole sopimusta tullut, mutta olisi kyllä paikka tuossa Vehviläisen kakkosena jos ja kun, Laurikainen poistuu muualle.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Niko Parkkinen.
Taitava maalivahti joka jäi JYPssä vähälle peliajalle, mutta pelasi 2022-2023 runkosarjan kaksi viimeistä ottelua erittäin mallikkaasti. Tälle kaudelle ei kuitenkaan ole sopimusta tullut, mutta olisi kyllä paikka tuossa Vehviläisen kakkosena jos ja kun, Laurikainen poistuu muualle.
Mystinen tapaus. Ei oikein löydy mitään someakaan tms. Toivottavasti mies on kunnossa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös