Usa-pelin jälkeen alko keskiketterä pikku hiljaa uppoamaan ja aamutuimaan katsottua nauhalle jääneitä TimeOuteja, joissa on matskua mm. tokasta ja kuudennesta Tappara- matsista. Neljäs on sikäli jäänyt mieleen että tuli oltua sukuloimassa Forssassa, mutta peliin piti tietysti ajella. Siitäkin huolimatta että keli suuressa osassa länsi-Suomea oli erittäin huono jäätävän tihkusateen takia. No, paluumatkalla lähti ekan kerran elämässä auto hanskasta. Valtatie kakkosella. Henkilö -eikä materiaalivahinkoja ei sitten uhkaavasta tilanteesta huolimatta syntynyt.
Mutta olipahan huikeata olla joka matsissa osana tuota Tappara -sarjaa. Seisomakatsomossa, kuten hc-fanin tuleekin. Siis mahdollisuuksien mukaan. Toka välierä Kärppiäkin vastaan oli saatanan loistava, vaikka osittain aiheellisestikin oli täälläkin kritiikkiä että kenties yleisörakenteen muutoksen mukana lähti pois osa tunnelmaa. Tosin, jännityksellä saattoi olla osuutta asiaan. Tuntu että Ässät kykeni ennakkoon kovempia vastustajia vastaan kääntämään tiukat (koti)pelit makeasti hyväkseen kerta toisensa jälkeen. Toinen finaali oli myös siitä osoituksena. En muista millon olisi ollut niin railakas olo kuin sillon kun Masa Kaipainen ujutti tasotuksen Kerhon maaliin. No, ihan päätyyn asti liigan kymmenenneksi ennakkoon sijoitettu jengi ei yltänyt. Kerho oli parempi ja kaikki kunnia heille.
Toisessa ketjussa tuli spekuloitua sillä että eteläinen naapuri saattaisi kyykyttää meitä tulevalla kaudella monin tavoin. Mitähän oikein ajattelin? Valmiina hankittuja pelaajia, torneja ja valmentajaa myöden ostomiehiä koko sakki. Ei mitään identiteettiä.
Omalla tavallaan puun takaa tulijan rooli on nyt nähty, vaikka jatkossakin meitä veikattaisiin kaksinumeroisille sijoituksille. Tällaista kautta ja tunnelmaa on vaikea toistaa lähitulevaisuudessa. Tai no, se riippuu organisaation kehityksestä, tekemisen laadusta, joukkueesta ja yleisöstä. Turha kai sitä lähteä liikoja peruuttelemaan, pahin taloudellinen ja imagollinen notkahdus on takanapäin. Kuitenkin, kysymys on jostain muustakin kuin menestyksestä.
Ei sillain etteikö menestyksellä olisi merkitystä. Ja että sitä yrittäisi selitellä ennakkoon tulevia tappioita. Mutta toisaalta, kun pikku-pojasta asti on tullut haisteltua tunnelmia hallissa, pian 15 vuotta siis, niin kysymys on jostain muusta. Siitä että se on mennyt veriin, kiekon ja oman jengin seuraaminen on jonkinlainen elämäntapa. Oon joskus aiemmin epäonnistuneen kauden jälkeen lässyttänyt samasta asiasta, mutta melko lähellä totuuttahan tää on; me jotka seuraamme Porin Ässien tekemisiä ja olimme esmes paikalla tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla kun peli oli perseestä, identiteetti kadoksissa ja seuran tulevaisuus vaakalaudalla...puolityhjässä hallissa kylmillä betoniportailla...me tiedämme mistä on kysymys. Eihän tällanen ihan tervettä toimintaa ole, mutta kukin valitsee minkälaiseen intohimoon rajalliset elinpäivänsä "tuhlaa".
Samassa kiekkoväen veneessä kai kaikki ollaan. Tulevaa ei kannata menestyksen osalta pelätä vaan se on suuri mahdollisuus. Kysykää vaikka Kerho-faneilta jotka lukuisten välierätappioiden ja 13 vuoden finaalittoman ajanjakson jälkeen saivat vihdoin palkintonsa.
Tietysti, menestyksen ohella pelityyliset asiat nousevat esiin. Ja Porissa Ässämieliset varmasti tietävät mitä me halutaan. Päättyneellä kaudella saatiin hyvää jo maistella, jonkinlaiset merkit samasta on tulevaakin ajatellen. Kunnioitetaan vastustajaa, kunnioitetaan tulosta, mutta tää on meidän juttu, meidän joukkue, meidän halli. Ja ollaan tästä kaikesta (suht) terveesti ylpeitä.
