Minun Kekkoseni (1900-1986)

[gordion]

Tämän viestin olisi ehkä voinut kirjoittaa tuonne Nostalgia-ketjuun, mutta koska aiheena on sentään yksi suurimpia jälkiä Suomen historiaan jättäneistä merkkihenkilöistä, päätin avata miehelle ihan oman topicin.

Olen itse sitä sukupolvea, jonka muistikuvat Urho Kekkosesta ovat perin hataria. Oikeastaan ainut todellinen takauma pohjaa syyskuun 1986 ensimmäiseen aamuun, kun avasin kotona television. Ruutu ilmoitti pitkäaikaisen presidentin siirtyneen Tuonelan porteille ja taustalla soi tilanteeseen sopiva, silloin perin kornilta kuullostanut klassinen musiikki. Valtakunnan päälehti muuten julkaisi tyylilleen uskollisena seuraavan päivänä etusivullaan mainoksen. Kun isot tornit sortuivat pari vuotta sitten lätäkön toisella puolella, paistatteli uutinen aiheesta jo ennen premisivua.

No, Erkolla oli varmasti syynsä.

Muutamaa viikkoa kuoleman jälkeen kansakunta pysähtyi – niin minäkin luokkani kanssa koulussa, kun todistimme pari tuntia hiiren hiljaa UKK:n viimeistä matkaa. Pientä natiaista asia ei suuremmin liikuttanut. Edessä istunut tyttö taisi kiinnostaa enemmän, mutta tulipahan nyt oltua ainakin fyysisesti läsnä. Opettajamme itki, tai olikeastaan kyynelehti. Ihmettelin asiaa tuolloin. Hänelle Kekkonen oli presidentin synonyymi – eikä varmasti ollut silloin ainoa Suomen maassa. Itkisiköhän ikäiseni opettaja muuten luokkansa edessä nykyään, jos presidentti Halonen tallaisi yllättäen tyhjää?

Oma kiinnostukseni Kekkoseen syntyi miehen kirjojen kautta. Luen UKK:n teoksia edelleen mielelläni, sillä kynänkäyttäjänä hän oli taitava, suorastaan taidokas. Kekkosesta kirjoitetuista opuksista en pystykään sitten sanomaan samaa. Osa on pelkkää perseennuolentaa, osa taas yksisilämäistä kritiikkiä ja jälkiviisastelua, jossa ei ole edes yritetty ymmärtää silloisen presidenttimme tekoja ja toimintaa tuon aikaisessa poliittisessa kontekstissa.

Toivoisin tämän lyhyen alustuksen kautta lukea jatkoaikalaisten ajatuksia ja tuntemuksia UKK:sta – kansakunnan isästä, laskelmoivasta diktaattorista, Neuvostoliiton marionetista, suomalaisuuden turvaajasta – ihan miten asian itse näet. Olisiko tuona vaikeana aikana ollut mahdollista toimia ulkopolitiikassa eri tavalla kuin mitä UKK teki ja mitä siitä olisi kenties seurannut? Oliko ulkopolitiikka tuolloin vielä enemmän myöskin sisäpolitiikkaa kuin nykyään? Miksi Neuvostoliitto ei kaapannut Suomea huomaansa, vaikka muille ”satelliteille” kävi miten kävi: Unkari, Tshekkoslovakia...?

Miksi vanhemmat ihmiset haikailevat edelleen Kekkosen perään? Millaisia tarinoita Tamminiemen saunalla olisi kerrottavanaan, jos sen seinät osaisivat puhua? Miksi sinä ymmärrät/ et ymmärrä miestä, joka seisoi kansakunnan kaapin päälle ilman vakavasti otettavaa poliittista haastajaa yli neljännesvuosisadan?

Millainen on sinun Kekkosesi?

 

[nedomansky]

Kekkonen oli kai poliittinen välttämättömyys ainakin
50-60 luvulla. 70-luvulla "välttämättömyyttä" alettiin
tekemään Tamminiemen kautta. Täytyy muistaa, että ukko
oli silloin jo yli 70 ja vaikka fyysisesti vielä kunnossa, saattoi
jo silloin alkaa pään sisäisellä pururadalla olla tukoksia.

Itse olin teini siinä 70-luvun puolivälin nurkilla ja kyllähän
se [* Kekkosen aurinkokuninkuus ns. demokratiassa] aika otti kuuppaan aikas kovasti.

Poppia olisi mielellään kuunneltu ja sitä varten piti ostaa piha
täyteen antenneja ja kämppää radioita, että saisi kuulumaan
Radio Luxemburgin, jossa poppi soi ja taisin kuulla esim.
KISSistä ja Sex Pistolista ekan kerran.

Silloin Suomen radiossa soi:
- Naapurineljännes
- Näin Naapurissa
- Naapuri on Neuvostoliitto
- Neuvostoliitto on Naapuri
jne propaganda, jolla "ryssästä" koitettiin tehdä ystävällistä
naapuria.
Eräs aikansa huippu näytettiin juuri telkkarissakin. Nimittäin
Kassilan Natalie-lehmä tulkinta. Jos voi olla pahempaa
nuolemista, kertokaa siitä.

Kekkosen avulla Punamultaa pidettiin kansan tahdon
vastaisesti liian kauan vallassa ja Suomi ehti jo menettää
paljon talenttia ulkomaille.

Oma lukunsa ovat Tuomioja-Väyrynen-Kanerva -akseli, jolla
oli sitten omat kunnian hetkensä kaikissa DDR aiheisissa
bileissä.

Täytyy kuitenkin muistaa, että silloin ihan oikeasti oli olemassa
kommunismin ja kapitalismin välinen kylmä sota ja silloinkin
USA teki parhaansa kääntämällä nuorison päitä vasemmisto-
suuntaan sotimalla järjetöntä sotateollisuuden harrastusta
Indo-Kiinassa.

Kuten edellä sanottiin: Kekkonen on synonyymi presidentille.

Emme enää tarvitse presidenttiä. Osaamme ajatella itse.

EDIT: merkitty *:llä

 

[Mr.Big]

Mulla ei nuoruudessa ollutkaan muuta presidenttiä kuin Urkki. Urkki oli sellainen pysyvä olotila. Politiikasta en mitään ymmärtänyt, ryyppääminen oli paljon hauskempaa.

Nykyään kun on tajunnut, että se politiikka voi joillekin olla jopa yhteisiin asioihin vaikuttamista, on avautunut aivan uusi ikkuna.

Politiikkaan en ole kuitenkaan rynnännyt. Pois se minusta. Paljon hauskempaa on sen seuranta. Siellä on monenlaista tyyppiä. Toiset on ihan tosissaan vaikuttamassa, toiset pelleillessään, toiset vaan töissä nuoruudestaan lähtien. Ota siitä sitten selvää kuka on paras. Ei tämä useimmille onnistukaan.

Mutta Urkkiin. Hänhän se pääasia tässä oli.

KOVA JÄTKÄ!!

Kun jälkikäteen tutustuin itse mieheen useamman kirjallisen tuotannon kautta ja verratessani niitä omiin kokemuksiini, ei voinut tulla kuin yhteen lopputulokseen. Vaikka sen kaiken kerman, minkä jälkipolvi hänelle loi, poistaisikin, kyseessä on kova jätkä.

Kun ryssä yritti syödä, oli Urkki kehittelemässä omia suunnitelmiaan. Kun ei ollut varaa lähteä uhittelemaan, annettiin periksi pikkuisen ja sitten vastustettiin vähän. Tasapainoteltiin nuoralla ja välillä vähän lyötiin pikkuisen kepillä takaisin. Välillä (varsinkin uran alkuaikoina(myöhemmin ei tarvinnut)) hoideltiin myös kotimaiset vastustajat.

Urkki oli nero.

Urkki piti meille itsenäisyyden näennäisellä myötäilyllään NL:oon ja pysyttelemällä kuitenkin erossa siitä.

Olemme paljon velkaa Urkille. Valitettavasti monet nykynuoret (varsinkin <20v) eivät tiedä Urho Kekkosesta kovinkaan paljon. Kannattaisi lueskella vähän. Luulisin, että kyseessä on Suomen merkittävin henkilö.

 

[dana77]

"Valta turmelee". Kekkonen symbolisoi tätä totuutta minulle parhaiten.

Kekkonen teki paljon hyviä ja oikeita ratkaisuita, mutta mielestäni olisi aika jo yleisesti tunnustaa, että Suomessa siirryttiin demokratiaan vasta 80-luvulla (toisen kerran).

 

[Kapo 00]

"Absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti" (Nietsche?)
Asiasta Berliniin, Känä oli tosiaankin hyvä jätkä!
"Kekkonen hiihti, Kekkonen kalasti, nyt on riisuttu Kekkonen alasti!"

 

[gordion]

Hiljaista on

Onko todella totta, että karismaattinen kalju setä kiinnostaa nykyään näin vähän. Erityisen suurella mielenkiinnolla olisin odottanut palstan vanhempien herrasmiesten ja -naisten näkemyksiä ja kokemuksia Urkki-sedästä.

Minulle Kekkonen on eräänlainen myytti. Mistähän sekin johtuu - en tiedä itsekään.

 

[Oloneuvos]

Pelimies yli muiden

UKK oli päätään pitempi aikalaisiaan täällä kotimaassa. Kekkonen oli kansan silmissä jonkilainen supermies, joka oli kaikin tavoin ylivoimainen muihin verrattuna. Kekkoslovakian ajan pysähtyneisyydestä kertoo kuitenkin se, että Kekkonen ja presidentti olivat meikäläisen lapsuudessa synonyymejä ja jotkut irvivät UKK:n testamentin alkaneen sanoilla "Jos minä kuolen,..."

Ulkopolitiikan johtajana Urkki oli omaa luokkaansa taitaen kabinettipelin ja omaten riittävän viinapään kyetäkseen seurustelemaan ajan tavan mukaisesti Suuren ja Mahtavan johtajien kanssa. Tällä saralla Kekkonen oli parhaimmillaan.

Sisäpolitiikassa UKK oli kyllä ulospäin jämäkkä. Kuitenkin tällä alueella on todella paljon arvosteltavaa. Sisäpolitiikka oli kekkosen sokea piste ja Neuvostoliitto sai mellastaa asioissamme hävettävällä tavalla. Tästä kertoo myös hallituspohjan pysyvyys yhdessä oikeiston hyllytyksen kanssa. Urkin kanssa ei kannattanut joutua huonoihin väleihin, kuten Ahti Karjalainen ja Veikko Vennamo varmasti tiesivät. UKK ei taatusti unohtanut, saati antanut anteeksi.

Pelimiehenä Kekkonen jätti taas muut varjoonsa. Kova fyysinen kunto ja kyky olla kansalle isä antoivat anteeksi monta foottia. Termi "perässähiihtäjät" olikin kotoisessa politiikassa minella tavoin tuttu. Urkin naisseikkailuista ja juomisesta ei juuri puhuttu, vaikka asiat olivat kuitenkin tiedossa. Kaikkiaan hän kykeni omilla henkilösuhteillaan ja älykkyydellään luotsaamaan Suomen läpi vaarallisten vuosien.

Minulle Kekkonen on suurimmalta osin positiivinen persoona. Hänen ansionsa ovat kiistattomat ja omana aikanaan mies oli nero. En kuitenkaan halua nostaa häntä aikalaistensa tapaan jalustalle. Lähtemätön paikka hänellä on maamme historiassa, mutta niin on parilla muullakin.

 

[mjr]

Kyllä näen Kekkosen kaikesta huolimatta suomalaisena patrioottina, jonka ulkopoliittiset motiivit olivat puhtaat. Hän säilytti itse asiassa yllättävän monessa suhteessa sotaaedeltävän kansallisen arvomaailmansa (kiinnostava on esim. 60-luvulla pidetty vironkielinen puhe Tarton yliopistossa, jota edelleen muistetaan lämmöllä itsenäisessä ja äärimmäisen neuvostovastaisessa Virossa). Voisi sanoa, että hänen kautensa lopputuloksena oli länteen tiiviisti integroitunut hyvinvointi-Suomi, jossa Neuvostoliiton vaikutus oli lopulta hyvin tiukasti eristetty joillekin kapeille sektoreille. Tietysti Kekkonen (kuten myös Paasikivi) oli erittäin tarkasti muistelematta sitä, ettei niitä kortteja olisi edes ollut pelattavana ellei Talissa ja Ihantalassa olisi Puna-armeija saatu epätoivoisen taistelun jälkeen siinä ja noin pysähtymään. Ilman sotien perustaa Neuvostoliitto ei olisi osannut varoa menemästä liian pitkälle: vuosien 39-44 tehokas puolustustaistelu antoi juuri tarpeeksi tilaa Paasikiven ja Kekkosen manöövereille. Mutta tuho olisi aika varmasti tullut, ellei Suomessa olisi löytynyt 44-48 kompromissihalukkuutta kommunistien ulkopuolelta.

Paasikivellä ja Kekkosella on kuitenkin tiettyjä tärkeitä eroja. Paasikivi toimi vielä vaikeimmissa ja pelottavimmissa olosuhteissa, joissa hän silti käytti jatkuvasti negatiivista kansalaismielipidettä ja eduskuntaa selkänojanaan Neuvostoliiton vaatimusten lieventämiselle: toisin kuin Paasikivi Kekkonen halusi puolestaan taitavana pelimiehenä ja itsevaltaisena ja kunnianhimoisena luonteena liennytyksenkin aikakaudella murskata kaiken vastustuksen ja kriittisen keskustelun tehden Neuvostoliiton "luottamuksen" saavuttamisesta kaiken ulkopoliittisen menestyksen mitan. Tietysti tämä samalla pelasi hänen omaan poliittiseen pussiinsa, koska hänellä itsellään oli korkein monopoli kyseiseen luottamukseen. Suomen edun kannalta menetelmä oli paljon vaarallisempi ja itsekunnioitusta vahingoittavampi kuin Paasikiven ratkaisut. Suomesta tuli 70-luvun aikana älymystöltään ja poliittiselta eliitiltään hyvin rämettynyt maa, joka oli jo unohtaa, mitkä Neuvostoliiton suhteiden perimmäiset motiivit olivat. Tämä pitkälti siksi koska vapaa keskustelu oli pitkälti tukahdettu, jolloin pakkotilanteessa siedetty historian vääristelty versio alkoi tyhmimmissä (eli älymystössä ja korkeakoulu-opiskelijoissa) jo saavuttaa aitoa kannatusta.

Kekkonen varmasti oli itse täysin selvillä pelin kuvioista. Käytännössähän esim. SKP hirtettiin hitaasti hyviin Neuvostoliiton-suhteisiin. Suvereeni pelimies hän siis oli, mutta riskit olivat tarpeettoman kovia ja henkilökohtaisen kunnianhimon sanelemia - ja kun kaikki ohjat ja ymmärrys on yksissä käsissä ei välttämättä ole hyvä, jos alkaa muisti pätkiä ja verisuonet kalkkeutua...

(Onpas sekavaa ja huonosti kirjoitettua tekstiä, mutta on aihekin laaja ja monitahoinen.)

 

[finnjewel]

Viestin lähetti Mr.Big

Urkki piti meille itsenäisyyden näennäisellä myötäilyllään NL:oon ja pysyttelemällä kuitenkin erossa siitä.

Tämä on mielestäni erinomainen kiteytys Kekkosen ulkopoliittisista motiiveista.

 

[Rosoh]

Nuorena Kekkonen oli itse s**tanasta seuraava oikeistolaisen kotikasvatuksen saaneelle varsinkin kun sen ajan koululaitos ja rehtori jaksoivat taukoamatta muistuttaa UKK:n saavutuksista.
Mutta näin jälkeen päin on pakko myöntää että kyllä hän teki myös paljon hyvääkin Suomen eteen kuten monista kirjoituksista aikaisemmin sai lukea.

 

[Pressiboxi]

Yhden totuuden aikakausi

Aika vaikea UKK:sta on tehdä muuta kuin fiilispohjaisia tulkintoja. Kiinnostavin Kekkosta koskeva arkistomateriaali esim. on edelleen sisäpiirin portinvartijoiden takana ja varsinkin Mr. Juhani Suomi pidättää innokkaasti muilta oikeuden ajatella muita kuin Juhani Suomen ajatuksia UKK:n toiminnasta ja teoista pitkän valtakauden aikana, kuten esim. Lasse Lehtisen väitöksen yhteydessä huomattiin.

Paljon hyvää ja paljon pahaa tässä miehessä, joskin on huomioitava että Kekkosen (ja DDR:n ja CCCP:n) hännystelijät eri puolueissa taisivat penailla eri asioissa vielä härskimmin. Paavoväyryset, ikekanervat, jaakkolaaksot ja muut toivottavasti tuntevat edes vähän syyllisyyttä tässä kohdin.

 

[Erkenholt]

Näin fiilispohjalta (olin 12 kun Kekkonen jätti presidentin tehtävät) kuva on jotenkin ristiriitainen. En oikein pysty päättämään, oliko Kekkonen suuri suomalainen valtiomies (Kekkosen ansiota ovat aiemmat kirjoittajat jo käsitelleet) vaiko jonkinlainen pysähtyneisyyden ja suljetun ja yksinvaltaisen yhteiskunnan symboli.

Jotenkin Kekkosen ajan Suomea, sellaisena kuin minä sen muistaan, kuvaa parhaiten vuoden 1978 Sex Pistols-jupakka, vaikka asia ei suoraan Kekkoseen liitykään.

 

[gordion]

Viestin lähetti Erkenholt

Jotenkin Kekkosen ajan Suomea, sellaisena kuin minä sen muistaan, kuvaa parhaiten vuoden 1978 Sex Pistols-jupakka, vaikka asia ei suoraan Kekkoseen liitykään.

Mitä tarkoitat Sex Pistols-jupakalla? Valistahan broileria, joka osasi tuolloin juuri ja juuri kävellä ja huutaa kurkku suorana sapuskaa.

 

[Erkenholt]

Mitä tarkoitat Sex Pistols-jupakalla? Valistahan broileria, joka osasi tuolloin juuri ja juuri kävellä...

Pyydän anteeksi hieman off-topic-luonteista viestiäni. Asia ei varsinaisesti liity Kekkoseen, mutta kylläkin allekirjoittaneen käsityksiin Kekkosen ajan Suomesta.

Joku yritti tuoda Sex Pistolsin keikalle Suomeen, mutta Helsingin sanomissa oli yhtyettä syvästi paheksuva kirjoitus. Tämän johdosta Suomen poliittiset nuorisojärjestöt nousivat yhtenä miehenä, väriin katsomatta, vastustamaan moisten huligaanien maahantuloa. Bändin pelättiin näet turmelevan maamme nuorison. Lopulta Suomen maahantuloasioista vastaavat viranomaiset kielsivät bändin jäseniä saapumasta Suomeen edes yksityishenkilöinä. Eppu Normaalin biisi "Rääväsuita ei haluta Suomeen" kertoo juuri tästä.

Pistolsien maahantulon evääminen herätti huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Niinpä Johnny Rottenin PIL-yhtyeen keikka Ruisrockissa 1987 herättikin huomiota, eikä myöskään ollut aivan sattumaa, että Pistolsien comeback-kiertue alkoi Suomesta.

 

[Paitselo]

Näin Urkin koki 60- ja 70-luvuilla kakara- ja teini-ikäinen Predator.

Urkki tuntui lapsena turvalliselta, kaljulta isähahmolta joka on aina ollut olemassa ja elää ikuisesti. Ihmettelin pienenä kovasti niitä presidentinvaaleja. Aikuiset niistä jaksoivat kovasti kohkata, mutta minulta kesti todella kauan aikaa, ennenkuin tajusin koko vaalien ja äänestämisen idean... kas kun se Kekkonen on ikuinen ja se kuitenkin aina valitaan uudestaan, niin miksi ihmeessä siihen tarvitaan mitään valitsijamiehiä välikäsinä taas Kekkosta valitsemaan. Tv-uutisetkin toistivat aina samaa monotoonista mantraa siitä ääntenlaskentatilaisuudesta... Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen jne.

Aivan Stadin ydinkeskustassa asuneena kohtasin lapsena Kekkosen myös livenä usein. Kauppatorilla näitä bongaamisia sattuin useimmin.
Sitten kerran, vuonna 1976 pääsin todella lähelle Urkkia. Siitä on todisteena monta valokuvaa. Olin silloin 20-vuotias ja olin saanut vanhemmiltani yo-lahjaksi komean Canon-järjestelmäkameran varusteineen. Päätin treenata kuvaamista oikein kunnon "olosuhteissa", nimittäin Helsingin Eteläsatamaan saapui keväällä 1976 valtiovierailulle kuningatar Elizabeth.
Hirvee määrä ihmisiä oli pakkautunut majesteettia töllöttämään siihen Mantan patsaan ja kauppatorin välimaastoon.
Ellu kulki Urkin kanssa autosaattueessa ensin lyhyen matkan satamasta kaupungintalon kohdalle ja siihen autot sitten pysähtyivät. Olin juuri siinä kaupungintalon kohdalla eturivissä seisomassa satojen muiden uteliatten kanssa... tiukka poliisien ketju piti ihmismassaa kurissa, mitään aitoja ei oltu rakkennettu, vaan siihen aikaan jengi pysyi kurissa lippusiiman takana (nykyisin kai sanottaisiin, että jengi pysyy kurissa liipasinsormen takana?) kun tylyn näköinen poliisirivistö tujoitti ihmisiä silmiin.
Olihan siinä aikamoista tönimistä, minäkin tönin edessäni minuun selin seissyttä poliisia, kun jengi työnsi minua selästä eteenpäin. Silloin SE tapahtui... se edessäni seissyt poliisi kääntyi minuun päin, katsoi minua päästä varpaisiin, nosti sitä lippusiimaa ja veti minut sen siiman toiselle puolelle "väljemmille vesille". Sillä hetkellä tuli aika alaston olo... minulla oli ihan tavalliset sen ajan siistit vaatteet ylläni, kaulassani roikkui uututtaan kimalteleva "pitkäputkinen" Canon ja olalla heilui isokoinen, tärkeän näköinen Canonin varustelaukku.
Siis sen poliisin täytyi luulla minua joksikin lehtikuvaajaksi, vaikka ei minulla esillä, vaatteisiin kiinnitettynä ollut mitään lehdistöpassin näköistäkään (leväperäistä touhua poliisilta!)
Samassa meinasi jo niiden OIKEIDEN lehtikuuvajien joukko jyrätä ylitseni, koska Kekkonen ja kuningatar astuivat juuri autosta ulos ja lähtivät kävelemään pressan linnaa kohden. Ei siinä muuta voinut, kuin kulkea sen kuvia räpsivän lauman mukana... ja alkushokista selvittyäni minäkin rupesin räpsimään.
Parhaimmillaan Urkki ja Ellu olivat minusta kosketusetäisyydellä (onneksi olin vain armeijaan menoa odottava nuorukainen, enkä esim. Shakaali?) ja loppujen lopuksi päädyin siihen Katajanokan Enson puoleiselle pressan linnan kulmalle sen ison kuvaajalauman kanssa. Siinä vaiheessa menin ihan oma-aloitteisesti sen lippusiiman ali - kahden poliisin välistä, noh, he eivät reagoineet mitään, olinhan minä tulossa ulos siltä puolelta, JONNE PÄIN ei saa ketään ylimääräisiä laskea sisään.
Nuo ottamani valokuvat onnistuivat jopa hyvin. Onneksi ne ovat minulla todisteena tuosta tapauksesta.

Tuossa nyt muutama irtonainen juttu ilmiöstä nimeltä Kekkonen.

PS: Ainakin Tsekkoslovakissa aikoinaan 70--luvulla vinoiltiin Suomelle näin:

- jaaha, Suomessa on taas näköjään presidentinvaalit. Valitsevat taas itselleen uuden Kekkosen.

PSST: kun syntymästään asti elää 30-vuotiaaksi valtiossa, jossa on AINA presidenttinä Kekkonen, niin vaikeeta oli Urkin kuollessa sopeutua seuraavaan pressaan, Mauno Lentopalloilijaan. Oikeastaan minä ajattelin niin, että Urkin kuoltua Koivisto on Suomen seuraava kekkonen... siis että se pressan virkanimike pitäisi vaihtaa presidentistä kekkoseksi. Nyt meillä sitten olisi kekkonen Halonen, ja siinä Tarjaa ennen käväisi vaappumassa kekkonen Ahtisaari.
Näin siis koko lapsuutensa ja nuoruutensa Kekkoslandiassa elänyt pohtii...

EDIT: niin, Kekkonenhan luopui pressan virasta vuonna 1981 ja hän kuoli 1986. Kuitenkin Urkki kaljuineen on numeroissakin kovasti meikäläisen kanssa samoissa linjoissa:

- vuosi 1956, Kekkonen valittiin ekan kerran presidentiksi, minä synnyin.

- vuosi 1981, Kekkonen luopui virasta, minä menin naimisiin.

- vuosi 1986, Kekkonen kuoli, vaimoni synnytti meille toisen lapsen.

 

[Jakke Huuliparta]

Viestin lähetti Predator
Näin Urkin koki 60- ja 70-luvuilla kakara- ja teini-ikäinen Predator.
snip snip
kas kun se Kekkonen on ikuinen ja se kuitenkin aina valitaan uudestaan, niin miksi ihmeessä siihen tarvitaan mitään valitsijamiehiä välikäsinä taas Kekkosta valitsemaan. Tv-uutisetkin toistivat aina samaa monotoonista mantraa siitä ääntenlaskentatilaisuudesta... Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen jne.
snip snip
.

Vaikka olenkin nuorempaa sukupolvea, on minullekin jäänyt mieleen tämä ääntenlaskuhetki jostain 70-luvun hämäristä. Tulikohan siellä välissä ikinä kenenkään muun nimeä? Kyllä kai mutta ei ne jääneet niin hyvin mieleen kuin Kekkonen... Kekkonen. Presidentin synonyymi Kekkis minullekin oli. Aikaa kuvastaa muuten hyvin se että ala-asteella seurasimme kouluissa Leonid Brezhnevin(?) hautajaisia suorana telkkarista ja aika pian seuraajankin hautajaisia.

 

[lihaani]

Varmaankin Kekkonen on on ollut ja taitaa olla vieläkin tietylle "eliitille " painajainen. Olisi pitänyt olla suoraselkäisempi itään päin. Mutta minkäs Suomi geopolitiikalleen voi. Suuren ja mahtavan kanssa on yhteistä maarajaa 1500 kilsaa ja 1970-luvun Neuvostoliitto oli oikeasti aggressiivinen ja voimiensa tunnossa ollut supervalta.

Itse työläisperheen poikana muistan huiman elintason nousun Kekkosen aikana. Vuonna 1956 Kekkosen aloitaessa pressanuransa Suomi oli köyhä ja varsin takapajuinen maatalousmaa. Vuonna 1981 Kekkosen kauden päätyttyä Suomi oli eräs maailman rikkaimpia jälkiteollisia yhteiskuntia. Keski-ikäinen ja sitä vanhempi palkansaajaväesto sai omakohtaisesti olla todistamassa erästä maailmanhistorian suurinta vaurauden kasvua ja repivämpää rakennemuutosta maaseudun autioitumisineen ja maastamuuttoineen.

Tavalliselle mattimeikäläiselle Kekkonen oli jätkämäinen maan isä, joka urbaanilegendoissa oli kova häntäveikko, eli oikein hyvä jätkä. Myös huippu-urheilijatausta (SE:t korkeudessa ja vauhdittomassa kolmiloikassa) ei miestä pahentanut. Luottamus Kekkosen kykyihin oli suuri maailmanpilitiikan suurissakin kriiseissä: Kyllä Urkki hoitaa!

Loppujen lopuksi Kekkosen aika oli suurimmalle osalle väestöstä eteenpäin menon ja vaurastumisen aikaa.

 

[PeteX]

Viestin lähetti Predator
PSST: kun syntymästään asti elää 30-vuotiaaksi valtiossa, jossa on AINA presidenttinä Kekkonen, niin vaikeeta oli Urkin kuollessa sopeutua seuraavaan pressaan, Mauno Lentopalloilijaan. Oikeastaan minä ajattelin niin, että Urkin kuoltua Koivisto on Suomen seuraava kekkonen... siis että se pressan virkanimike pitäisi vaihtaa presidentistä kekkoseksi. Nyt meillä sitten olisi kekkonen Halonen, ja siinä Tarjaa ennen käväisi vaappumassa kekkonen Ahtisaari.

Pitkälti samoja fiiliksiä. Presidentti=Kekkonen=ukkonen. Pienenä poikana ukonilmalla juoksin mökillä nurkkaan ja huusin:"Kekkonen tulee!".

Kotini oli erittäin Kekkosmyönteinen ja pitkälti 70-luvulle olin samaa mieltä. Sitten tuli kapinavaihe ja ehkä myös järkeä lisää. YYA, ns. yöpakkaset, noottikriisit, suomettuminen, K-linja, hännystelijät yms. muuttivat kuvaa Urkista. UKK valittiin kerran jopa pressaksi poikkeuslailla ilman vaaleja, siis länsimaisessa demokratiassa (?). Kekkosen toiminta 50-60- luvuilla oli ymmärrettävää, mutta 60-lopulla hän meni muodikkaasti radikaalien kelkkaan ja sanoi jopa sosialismin lopulta voittavan kapitalismin sekä DDR:n olevan se oikea Saksa. Samalla kommarit, Reporadio ja K-linja tekivät mitä huvittivat sisäpolitiikassa ja toisinajattelijat pyrittiin vaientamaan. Idänkauppa veti hyvin, mutta sen romahdettua ennen näkemätön lama iski Suomeen. Naapurin nuoleskelunkin ymmärtää tiettyyn pisteeseen saakka, mutta suomettuminen oli itsesensuuria ja todellinen häpeätahra Suomen historiassa. Urkin "Ydinaseeton Pohjola" ehdotus oli toki kaunis, mutta se olisi samalla tarkoittanut käytännössä sitä että NL olisi saanut hegemonian omine aseineen Pohjois-Euroopassa.

Kekkonen oli toki kova naisten mies, jolla oli hyvä viinapää ja joka hiihti adjutanttinsa suohon. 25-vuoden valtakausi oli silti aivan liian pitkä ja se olisi vielä varmasti jatkunutkin mikäli Urkin kunto olisi kestänyt. Hänen vaikutuksensa on vieläkin niin suuri, että kolmen hänen jälkeensä tulleen pressan yhteispainoarvo ei ole lähelläkään Kekkosen painoarvoa Suomen historiassa.

 

[WPK]

PeteX:n tapaan samoja mielikuvia on itsellänikin siitä, miten UKK:n homma rupesi lipsumaan juuri 70-luvulle tultaessa. Enää ei voitu puhua pelkästään välttämättömien idänsuhteiden ylläpitämisestä strategisessa mielessä. Homma meni ihan nuoleskeluksi ja sitten Suomessa oltiin niin loukkaantuneita, kun muu maailma alkoi puhua suomettumisesta. Ikävin lausuma, minkä tiedän Kekkoselta on vuodelta 1973, kun hän puheessaan antoi ajalle tyypilliseen henkeen ymmärtää, että Talvisota olisi voitu välttää, jos suomalaiset olisivat olleet joustavampia. Niinpä niin, Staliniin olisi aina voinut luottaa...

Henkilönä ihan jämäkkä mies, joka ei ainakaan ujostellut alemmuudentuntoisena maailman johtajien joukossa.

 

[fiftyeight]

Hienoja kirjoituksia kaikki tyynni. Kaikissa kirjoituksissa on jokin kohta, joka osuu itseenkin ja aiheuttaa tarpeen jatkaa sitä juttua. Joitakin yritän, mutta muissakin olisi aihetta joten niistä ehkä myöhemmin.

Kuten joku jo sanoi, Kekkonen oli yhtä kuin presidentti. Koulun ensimmäiseltä luokalta lähtien Kekkosen tuttu kalju ja Kari Suomalaisen Hesarissa piirtämät silmälasit olivat tuttu näky. Elämäni ensimmäiset 23 vuotta olivatkin hienoa aikaa kehittyvässä ja nopeasti elämänlaadultaan paremmassa Kekkoslandiassa elämistä. Itään ei enää oltu pelkästään rähmällään ja FinnJetillä päästiin nopeasti katsomaan tehokasta saksalaista elämänmenoa. Kunnes... ... eräänä aamuna alettiin saada tiedotusvälineistä tietoja siitä, miten rakastetun presidenttimme U.K. Kekkosen terveydentila oli jo osoittautunut sellaiseksi, että silloisen pääministerin, suuresti UKK:ta ihailevan Mauno Koiviston piti ottaa valtakunnan ohjat haltuunsa. Suru oli suuri kun aikanaan sitten kerrottiin UKK:n pois menosta. Kuten joku muisteli, taisi olla Ylellä pelkästään harrasta musiikkia koko sen päivän. Pimpelipompelin kera.

Muistan UKK:n toisena vaarina. Vaikken koskaan ollut tavannut henk.koht., niin jatkuva esillä olo tv:ssä ja lehdissä sekä koko kansakunnan tuki saivat pienen miehenalun tuntemaan hänet sellaiseksi.

Toki olin kuullut juttuja UKK:n hurjista naisseikkailuista ja ryyppäämisistä, mutta nehän vain kasvattivat arvostusta. Kuten jo mainittu, pelimies vailla vertaa.

Urheiluhullulle nuorelle pojalle myös UKK:n urheilusaavutukset olivat kova sana, jopa siten että vaikka juuri oli Dick Fosbury opettanut maailman floppaamaan, niin me pojat yritettiin saksata korkeammalta kuin Urkki. Siinä koskaan onnistumatta.

Urkki oli ennen kaikkea kansakunnan isähahmo. Ehkä vanhemmille veli tai vielä vanhemmille jotain muuta, mutta kuitenkin kaukaisuudessaan erittäin läheinen. Ei juuri ollut asiaa pienemmällä tai isommalla talliaisella, johon ei olisi kommentoitu:" Mitähän se Urkki tähän sanoisi?"