Tämän viestin olisi ehkä voinut kirjoittaa tuonne Nostalgia-ketjuun, mutta koska aiheena on sentään yksi suurimpia jälkiä Suomen historiaan jättäneistä merkkihenkilöistä, päätin avata miehelle ihan oman topicin.
Olen itse sitä sukupolvea, jonka muistikuvat Urho Kekkosesta ovat perin hataria. Oikeastaan ainut todellinen takauma pohjaa syyskuun 1986 ensimmäiseen aamuun, kun avasin kotona television. Ruutu ilmoitti pitkäaikaisen presidentin siirtyneen Tuonelan porteille ja taustalla soi tilanteeseen sopiva, silloin perin kornilta kuullostanut klassinen musiikki. Valtakunnan päälehti muuten julkaisi tyylilleen uskollisena seuraavan päivänä etusivullaan mainoksen. Kun isot tornit sortuivat pari vuotta sitten lätäkön toisella puolella, paistatteli uutinen aiheesta jo ennen premisivua.
No, Erkolla oli varmasti syynsä.
Muutamaa viikkoa kuoleman jälkeen kansakunta pysähtyi – niin minäkin luokkani kanssa koulussa, kun todistimme pari tuntia hiiren hiljaa UKK:n viimeistä matkaa. Pientä natiaista asia ei suuremmin liikuttanut. Edessä istunut tyttö taisi kiinnostaa enemmän, mutta tulipahan nyt oltua ainakin fyysisesti läsnä. Opettajamme itki, tai olikeastaan kyynelehti. Ihmettelin asiaa tuolloin. Hänelle Kekkonen oli presidentin synonyymi – eikä varmasti ollut silloin ainoa Suomen maassa. Itkisiköhän ikäiseni opettaja muuten luokkansa edessä nykyään, jos presidentti Halonen tallaisi yllättäen tyhjää?
Oma kiinnostukseni Kekkoseen syntyi miehen kirjojen kautta. Luen UKK:n teoksia edelleen mielelläni, sillä kynänkäyttäjänä hän oli taitava, suorastaan taidokas. Kekkosesta kirjoitetuista opuksista en pystykään sitten sanomaan samaa. Osa on pelkkää perseennuolentaa, osa taas yksisilämäistä kritiikkiä ja jälkiviisastelua, jossa ei ole edes yritetty ymmärtää silloisen presidenttimme tekoja ja toimintaa tuon aikaisessa poliittisessa kontekstissa.
Toivoisin tämän lyhyen alustuksen kautta lukea jatkoaikalaisten ajatuksia ja tuntemuksia UKK:sta – kansakunnan isästä, laskelmoivasta diktaattorista, Neuvostoliiton marionetista, suomalaisuuden turvaajasta – ihan miten asian itse näet. Olisiko tuona vaikeana aikana ollut mahdollista toimia ulkopolitiikassa eri tavalla kuin mitä UKK teki ja mitä siitä olisi kenties seurannut? Oliko ulkopolitiikka tuolloin vielä enemmän myöskin sisäpolitiikkaa kuin nykyään? Miksi Neuvostoliitto ei kaapannut Suomea huomaansa, vaikka muille ”satelliteille” kävi miten kävi: Unkari, Tshekkoslovakia...?
Miksi vanhemmat ihmiset haikailevat edelleen Kekkosen perään? Millaisia tarinoita Tamminiemen saunalla olisi kerrottavanaan, jos sen seinät osaisivat puhua? Miksi sinä ymmärrät/ et ymmärrä miestä, joka seisoi kansakunnan kaapin päälle ilman vakavasti otettavaa poliittista haastajaa yli neljännesvuosisadan?
Millainen on sinun Kekkosesi?
Olen itse sitä sukupolvea, jonka muistikuvat Urho Kekkosesta ovat perin hataria. Oikeastaan ainut todellinen takauma pohjaa syyskuun 1986 ensimmäiseen aamuun, kun avasin kotona television. Ruutu ilmoitti pitkäaikaisen presidentin siirtyneen Tuonelan porteille ja taustalla soi tilanteeseen sopiva, silloin perin kornilta kuullostanut klassinen musiikki. Valtakunnan päälehti muuten julkaisi tyylilleen uskollisena seuraavan päivänä etusivullaan mainoksen. Kun isot tornit sortuivat pari vuotta sitten lätäkön toisella puolella, paistatteli uutinen aiheesta jo ennen premisivua.
No, Erkolla oli varmasti syynsä.
Muutamaa viikkoa kuoleman jälkeen kansakunta pysähtyi – niin minäkin luokkani kanssa koulussa, kun todistimme pari tuntia hiiren hiljaa UKK:n viimeistä matkaa. Pientä natiaista asia ei suuremmin liikuttanut. Edessä istunut tyttö taisi kiinnostaa enemmän, mutta tulipahan nyt oltua ainakin fyysisesti läsnä. Opettajamme itki, tai olikeastaan kyynelehti. Ihmettelin asiaa tuolloin. Hänelle Kekkonen oli presidentin synonyymi – eikä varmasti ollut silloin ainoa Suomen maassa. Itkisiköhän ikäiseni opettaja muuten luokkansa edessä nykyään, jos presidentti Halonen tallaisi yllättäen tyhjää?
Oma kiinnostukseni Kekkoseen syntyi miehen kirjojen kautta. Luen UKK:n teoksia edelleen mielelläni, sillä kynänkäyttäjänä hän oli taitava, suorastaan taidokas. Kekkosesta kirjoitetuista opuksista en pystykään sitten sanomaan samaa. Osa on pelkkää perseennuolentaa, osa taas yksisilämäistä kritiikkiä ja jälkiviisastelua, jossa ei ole edes yritetty ymmärtää silloisen presidenttimme tekoja ja toimintaa tuon aikaisessa poliittisessa kontekstissa.
Toivoisin tämän lyhyen alustuksen kautta lukea jatkoaikalaisten ajatuksia ja tuntemuksia UKK:sta – kansakunnan isästä, laskelmoivasta diktaattorista, Neuvostoliiton marionetista, suomalaisuuden turvaajasta – ihan miten asian itse näet. Olisiko tuona vaikeana aikana ollut mahdollista toimia ulkopolitiikassa eri tavalla kuin mitä UKK teki ja mitä siitä olisi kenties seurannut? Oliko ulkopolitiikka tuolloin vielä enemmän myöskin sisäpolitiikkaa kuin nykyään? Miksi Neuvostoliitto ei kaapannut Suomea huomaansa, vaikka muille ”satelliteille” kävi miten kävi: Unkari, Tshekkoslovakia...?
Miksi vanhemmat ihmiset haikailevat edelleen Kekkosen perään? Millaisia tarinoita Tamminiemen saunalla olisi kerrottavanaan, jos sen seinät osaisivat puhua? Miksi sinä ymmärrät/ et ymmärrä miestä, joka seisoi kansakunnan kaapin päälle ilman vakavasti otettavaa poliittista haastajaa yli neljännesvuosisadan?
Millainen on sinun Kekkosesi?