Minä sanon puolestani, että verrattuna vanhoihin aikoihin henkinen pahoinvointi on kasvanut ja kasvaa. Tämän itsekkään ajan syöpä on minäminä-ajattelu, siinä lapsetkin jää toiseksi. Tunnepuolen köyhyys syö ihmistä ja olisi hyvä, jos näitä asioita ammattilaiset alkaisivat kunnolla käsittelemään. Kaikkea ei mitata rahassa, vaikka tämä aika mittaakin. Henkinen pääoma on vaikeammin mitattavissa, mutta se tärkein voimavara.
On tuossa jotain perää. Tosin samaa virttä on kuultu varmaan jo useamman sukupolven ajan. Osittain tuo on sukua "nykyajan nuoret" -ilmiölle, jossa vanhemman sukupolven huolet purkautuvat puolisokeana kehityspessimisminä. En sano etteikö huoliin olisi toisinaan aihettakin, mutta huolilla nyyhkyttely nyt on tällainen ajalle tyypillinen ilmiö. Suotta ei puhuta 2000-luvun helikopterivanhemmista, jotka pörräävät koko ajan pienokaisensa ympärillä vahtimassa ettei lapsi vaan altistu teoreettisillekaan vaaroille. Sama jengi pommittaa päiväkotien ja koulujen henkilökuntaa ties millä nippelikysymyksillä. Edelleen sama jengi on kerkeästi tekemässä kanteluja ties mille oikeusasiamiehille, jos joku heitti Hennaa männynkävyllä eikä rehtori heti järkännyt sitä huolipalaveria vanhemmille mitä joku jalkaa polkeva äiti suu vaahdossa vaati.
Ahneus on mielestäni todellinen ongelma. Kilpailu ei ole ongelma, sillä se on normaali ja eteenpäin vievä ilmiö. Sen sijaan ahneudeksi muuttuessaan kilpailu voi olla tuhoava voima ja aiheuttaa ympärillään tarpeettoman suuria vahinkoja. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoitaa esimerkiksi tuloeroihin, jotka ovat luonnollinen ja jossakin suhteessa peräti tavoiteltava asia. Työnteolla ja yrittämisellä on oltava insentiivi. Jos insentiiviä ei ole, ei ole motivaatiota tehdä kuin välttämättömin. Tämä taas ei mahdollista kehitystä, ei vie yhteiskuntaa eteenpäin, ei kasvata verotuloja eikä tätä kautta hyvinvointia.
Niin, pelkään tilannetta jossa yhteiskunta rapauttaa työnteon insentiivin. Tämä tapahtuu konkreettisimmin kulkemalla riittävän pitkälle sellaista tietä, jonka varrella mm. pöhötetään surutta julkista sektoria, lisätään tuloverotuksen progressiota, lisätään tulonsiirtoja ja tehdään työn tekemättä jättäminen kannattavaksi. Lisäksi otetaan jatkuvasti lisää syömävelkaa. Toisin sanoen unohdetaan tuottavuuden ja kannustavuuden tapaiset perusasiat, ja syödään sen sijaan surutta pääomia.
Dun & Bradstreetin mukaan suomalaisista suuryhtiöistä on veroparatiisisotkuissa mukana ainakin Nokia, Wärtsilä,Nautor, Outokumpu, Kemira, Kone, Metsä-Botnia ja Stora Enso. Monet kv-yhtiöt Suomessa toimivat paratiisisaarilta käsin nekin, esim. maailman suurin kaivosyhtiö BHP -biliton. Näitä piisaa moneen lähtöön, joten annan jäädä tähän.
Sotkuista puhuminen on toisinaan perusteltua, toisinaan välttämättä ei. Jos on tapahtunut rikos, niin asiaa käsiteltäneen jossain vaiheessa rikosasiana.
Esimerkiksi Wärtsilällä on toimintaa noin 70 maassa ja asiakkaita vielä paljon useammassa. On erittäin ymmärrettävää että Wärtsilällä on toimintaa vaikkapa Dubaissa, koska yhtiöllä on varsinkin Arabiemiraateissa ja myös naapurimaissa suuria asiakkaita. Merenkulun ja energia-alan suurten asiakkaiden palveleminen edellyttää käytännössä paikallista läsnäoloa. Wärtsilän pääkonttori on kylläkin Suomessa, mutta bisnes on erittäin suurella prosentilla maailmalla. Wärtsilän tapaisilla yhtiöillä ei liene minkäänlaista intressiä rikkoa paikallisten maiden lakeja vastaan, ei myöskään pääkonttorimaan, eli Wärtsilän tapauksessa Suomen. Toisaalta Wärtsilällä ei ole minkäänlaista intressiä antaa kilpailijoille tasoitusta maksamalla verojakaan sen enempää kuin sen laillinen toiminta edellyttää.
Millä summalla suomalaisessa yhteiskunnassa palkansaajan pitäisi tulla sitten toimeen, että se sun mielestäsi olisi oikeudenmukaista firmoille ja saisi ne pysymään kotimaassa ja maksamaan reilusti veronsakin tänne? Huomioi, ettei Suomi ole verrannollinen esim. Sri Lankaan, vai onko muka sun mielestäsi?Mielenkiinnolla odotan vastausta tähän ikuiseen pulmaan.
Hyvin vähän relevanttia yrityksen näkökulmasta. Johonkin maahan etabloitumista - tai toiminnan kokonaan tai osoittain muualle siirtämistä - harkitseva yritys tekee toimipisteen avaamisesta tai muualle siirtymisestä business casen. Lopputuloksesta riippuen yritys tekee sitten päätöksen siirretäänkö toimintaa vai ei, ja jos siirrytään niin mihin. Ei tällaisia päätöksiä tehdä noin kapealta pohjalta, että mietitään yksinomaan jotain palkkakustannuksia ja yhteiskuntavastuita, joiden perusteella mukamas valitaan se maa jonka työläisiä saa riistää eniten. Työvoima on vain yksi tuotannontekijä muiden joukossa, ja työvoimakustannukset ovat vain yksi operatiivisten kustannusten laji.
Kun ulkomainen yritys tulee Suomeen, niin se luonnollisesti varautuu paikallisiin olosuhteisiin, kuten mm. kustannustasoon. Tuo yritys tulee todennäköisesti maksamaan sen verran kilpailukykyistä palkkaa, jolla se saa haluamaansa työvoimaa. Tietysti paikallinen lainsäädäntö huomioidaan, kuten lomat, minimipalkka, sosiaalikulut jne. Mikään firma ei kuitenkaan maksa perusteettomasti ylimääräistä sen summan päälle, jolla se saa ja pystyy pitämään työvoimaa. Sama juttu tietysti, jos suomalainen firma lähtee - usein pakon edessä - siirtämään tuotantoaan halvemman työvoiman maihin. Ei sinne lähdetä antamaan kehitysapua ja antamaan vastikkeettomia tulonsiirtoja, vaan tekemään bisnestä. Samalla anetaan työtä paikallisille sillä kustannustasolla, jolla työtä tehdään.
Usein laitavasemmalla unohdetaan joko tahallisesti tai idealistisen tahattomasti, että yritykset eivät siirrä toimintojaan edullisemman työvoiman maihin kapitalistisesta ahneudestaan, vaan pysyäkseen mukana kilpailussa ja ylipäätään selviytyäkseen. Vaihtoehto on, että yhä heikommin kannattavaa toimintaa jatketaan esimerkiksi Suomessa, kunnes rahat loppuvat, luottokelpoisuus menee, jatkamisen eväät loppuvat ja yritys hakeutuu konkurssiin. Ja kyllä, myös jotkut terveet ja hyvätaseiset yritykset laittavat ihmisiä pihalle yksissä maissa ja siirtävät toimintaansa toisiin maihin, ja ehkä juuri siksi ne säilyvätkin terveinä.