Runkosarja tosiaan paketissa ja tällä kertaa suorastaan lennettiin pudotuspeleihin. Ei tarvinnut jännittää, että riittääkö rahkeet ja saatiin kuin saatiinkin varmistettua konferenssin kakkospaikka.
Mitään älyttömän pitkää tekstiä ei nyt jaksa suoltaa, mutta muutama ajatus ja kevyt yhteenveto.
Kausi oli monivivahteinen. Alkukaudesta Wild oli maalivahti- ja puolustuspelin osalta aivan täyttä timanttia. Dubnyk oli kuin muuri ja kaikki viisikot pelasivat erittäin tiiviisti omassa päässä. Silmiinpistävää jo heti alkukaudesta oli Wildin kova maalitahti.
Sitten kelkka hieman kääntyi ja astuttiin vaiheeseen, missä Wild alkoi päästämään maaleja - puolustus ei ollutkaan enää niin tiivis, mutta voittoja napsui silti liukuhihnalta, kiitos syvän ja monipuolisen hyökkäyksen. Maaleja sateli edelleen, mutta tuntui, että Wild teki illasta toiseen sankarillisia comebackeja, aivan turhaan. Vielä helmikuun puoleen väliin asti Wild oli tiukasti kiinni konferenssin voittotaistelussa, vaikka President's Trophy alkoi karkaamaan.
Sitten tuli maaliskuu. Jotain tapahtui. Veskarit eivät saaneet kiinni rantapalloakaan, ja puolustuspelin tiiveys oli kaukainen muisto vain. Siihen kun ynnää sen, että koko joukkueen ruutivarasto kastui, niin voitot kääntyivät tappioiksi ja joukkue lamaantui. Pelaaminen muuttui laiskaksi ja väkinäiseksi, jokaisen pelaajan reppuselässä roikkui Apinoiden planeetan koko hahmokaarti. Pieni valonpilkahdus saatiin loppuun, kun muutama voitto tuli putkeen. Toki voitot joukkueista kuten Avalanche ja Coyotes ei mitään suuria hurraahuutoja aiheuta.
Wild onnistui rikkomaan yhden kauden piste-ennätyksensä ja teki franchisehistorian pisimmän voittoputken. Samalla Koivusta tuli seurahistorian eniten pisteitä ja syöttäjä tehnyt pelaaja. Myös Dubnyk otti yhden seuraennätyksen nimiinsä voittamalla 40 ottelua.
Mikael Granlund oli hieman yllättäen Wildin tehokkain pistenikkari ja tärkeä lenkki Wildin parasta ketjua. Eric Staal ei kauaksi jäänyt ja miehen otteet sekä pisteet ovat olleet erittäin positiivinen asia läpi kauden. Toivottavasti kummankaan tahti ei hyydy pudotuspeleissä.
Wildilla ei ollut yhtään yli 30-maalin miestä. Neljä pelaajaa ylitti 20-maalin rajan: Staal (28), Granlund (26), Niederreiter (25) ja Zucker (22). Lähelle 20 maalia pääsivät Parise (19), Coyle (18) ja Koivu (18). Tasaisuus onkin ollut kauden teema ja Wildilla on käytännössä koko kauden ajan olleet tasaisesti tulosta tekevät kentälliset.
Siinä mielestäni tärkeimmät pointit, tai ainakin mieleen juolahtaneet. Jokainen matsi tuli katsottua, joko livenä tai jälkilähetyksenä. Tarkoitus ja toivomus olisi, että sama jatkuu pitkälle kevääseen.