Mainos

Minne menet, Oulun Kärpät?

  • 946 651
  • 3 626

Micol

Jäsen
Tiedän ettei ole mahdollista, mutta kerronpa kuitenkin. Tämä on sellainen minun märkä uni. Ratkaisu Kärppien liika tuotantoon junioreiden ja marginaali pelaajien kanssa, jotka pelaavat joka kolmannessa ottelussa sen 8 min.
OLISI
Oma farmi joukkue. Kaksi potentiaalista seuraa olisi Raahe-Kiekko tai JHT Kalajoelta Kumpikin oman alueen ykkösseuroja joilla omat budjetit ja omat sponssit. Näin joukkueisiin ei menisi Kärppien rahoja.
Rahanarvoista olisi sitten pelaajat, joita Kärpät laittaisi joukkueisiin jalostumaan. Siellä nämä Koskenkorvat, Sedlakit, Metsävainiot Puutiot ja Rädyt ym. jalostuisivat isolla peliajalla liiga pelaajiksi. Samoin valmentajat samaan riiheen. Siellä valmentajat voisivat toteuttaa omia ajatuksia ja visioitaan. Toki joukkue on ensin saatava Mestikseen.
Varmaan Raahessa ja Kalajoella katseltaisi mieluummin Mestistä kuin Suomi sarjaa.
Raahe-Kiekko pitäisi saada tosiaan ensin Mestikseen ennen kuin mitään todellista farmiyhteistyötä voisi viritellä Kärppien kanssa. Suurimpana ongelmana taitaa olla (vähemmän yllättäen) raha ja Mestis-taival tuskin tulee toteutumaan ellei Kärpät osallistuisi hieman RaKin tukemiseen (ainakin alkuun). Olisihan se tietysti hieno tilanne, jos Kärpillä olisi Mestiksessä useampi yhteistyöseura, jolloin potentiaalisille nuorille (joita riittää yllin kyllin) saataisiin lisää hyvää kasvualustaa miesten peleistä.

Raahe-Kiekossa toimii valmennuspäällikkönä (tai ainakin toimi aiemmin ja ilmeisesti edelleen?) ex-Kärppä Jyri Junnila. Ei siitä ainakaan haittaa olisi seurojen yhteistyön kannalta, että yhteistyöseurassa olisi Kärppien entinen pelaaja isossa roolissa.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Miksi yhteistyökuvioita ei voida sopia jo valmiin Mestis-seuran kanssa? Yksi voisi olla vanha tuttu Hokki. Samalla iskulla kaksi kärpästä ja nuorten pelaajien armeijakuviot olisi myös reilassa. Kajaanissa on nyt "uuden Hokin" myötä brändätty edustusjoukkuetta kainuulaisena seurana, tarkoittaen, että pelaajat olisivat suurin osa sieltä päin. Noh, tämä kausi osoitti, että homma ei taida ihan toimia pienessä maakunnassa niin. Varmasti seuraavaksi paras vaihtoehto tuolle paikallisuudelle olisi pohjois-suomalaiset pelaajat aka. Oulun seudun pelaajat.

Voisi olla molemmille seuroille win-win situation.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kun tätä taaperrusta nyt kun seuraa, niin väistämättä tulee mieleen kaudet 2010 - 2013. Eli mikään ei toimi. Käytettyyn rahaan nähden huonosti kasattuja ja valmennettuja joukkueita.

En tiedä miksi minua lähinnä ärsyttää seuran riesoiksi pesiytynyt Ilkka Mikkola. Pelaajana hyödytön viime kausillaan, eikä toimistolla mene yhtään paremmin. Mitä lisäarvoa Mikkola tuo Kärpille? Rahaa kuluu, mutta miksi.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
En tiedä miksi minua lähinnä ärsyttää seuran riesoiksi pesiytynyt Ilkka Mikkola. Pelaajana hyödytön viime kausillaan, eikä toimistolla mene yhtään paremmin. Mitä lisäarvoa Mikkola tuo Kärpille? Rahaa kuluu, mutta miksi.
Eikös se Mikkola ole lähinnä joku myyntihenkilö tms? Taitaa olla kuitenkin kohtalaisen harmiton rooli toimistolla, toki kuluerä seuralle ei siinä mitään.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun tämä surullinen kausi päättyy parin päivän päästä järkyttävään mahalaskuun ja nöyryytykseen, vähin mitä seurajohdolta odotan on edes jonkinlainen avoin kirje fanien suuntaan, jossa käydään läpi näitä tämän kauden joukkueen kasaamisessa ja valmennuksessa tapahtuneita epäonnistumisia ja ennen kaikkea sitä millä tavoin niistä on opittu tulevaisuutta silmällä pitäen. No haaveeksihan se tietenkin tämäkin jää.
 
pussukka

Sekin olisi jo tarpeeksi hyödyllistä, että tuo sama tiedostetaan ja tehdään sisäisesti. Saattaa jäädä tuokin haaveeksi kun joku saunakavereista saattaisi pahoittaa mielensä.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kun tämä surullinen kausi päättyy parin päivän päästä järkyttävään mahalaskuun ja nöyryytykseen, vähin mitä seurajohdolta odotan on edes jonkinlainen avoin kirje fanien suuntaan, jossa käydään läpi näitä tämän kauden joukkueen kasaamisessa ja valmennuksessa tapahtuneita epäonnistumisia ja ennen kaikkea sitä millä tavoin niistä on opittu tulevaisuutta silmällä pitäen. No haaveeksihan se tietenkin tämäkin jää.

Tämä. Mutta itseltäni mennyt aikaa sitten usko nykyiseen lahkohallitukseen. Seuraavaa Junnoa odotellessa, muuten uusi konkurssi voi olla realistinen tulevaisuudessa. Seuraa kannatan loppuun asti, mutta en rehellisesti sanottuna meinaa tukea rahallisesti sitä, mikäli ei tapahdu muutosta seuran toiminnassa.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kun omakuva on virheetön ja tyydytään tasapaksuun pönötykseen, tulos on tämä. Kärppien tämä kausi on oire toimistolla muhivasta hälläväliä-asenteesta. Sitähän tämä nimittäin on. On tyydytty keskinkertaisuuteen sen sijaan, että tavoiteltaisiin aina vain parasta.

Kannattajat hyväksyvät välikaudet, jos on toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kärppien olisi äärimmäisen tärkeää tehdä kunnon julkinen selvitys tästä tyrimisestä ja sen syistä, epäonnistuneista pelaajahankinnoista jne., jotta kannattajat ja kannattavat yritykset jaksaisivat uutta nousua odotellessa.
 
Sokerimunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koko organisaatiotason mukavoitumisesta on pakko jollain keinolla päästä eroon. Se tarkoittaisi kyllä isomman mittakaavan puhdistusta niin pelaaja- kuin työntekijätasolla.

Mukavoituminen näkyy mielestäni ihan selkeästi pelaajissakin. Kun Mannerille riittää, että yrittää ja veljeilee joukkueen kanssa eikä tilastoilla tai tehopisteillä ole merkitystä, niin miksi kukaan pyrkisi parhaimpaansa? Tämä voi hyvinkin olla yksi syy esimerkiksi Mustosen ja (varsinkin) Kristofin otteissa. Kun ei ole pakkoa tehdä tulosta ja ensi kausikin on turvattu, niin mikään ei aja ottamaan sitä viimeistä steppiä.

Sitten on tietty vaikkapa Mise Niemelä, joka on mukavoitunut Kärppiin niin, että kuuluu jo tavallaan sisustukseen niin kuin mummon kaappikello. Mikä Miseä ajaisi urheilullisesti parhaimpaan suoritukseen, kun taskussa on kolmen vuoden jatko eikä paineita suoriutua?

Oma lukunsa ovat sitten nuo Kärpistä lähtijät. Näillä on nähtävissä mikaniemi-efekti, ettei tunnetta riitä enää pelaamaan tälle joukkueelle, kun tie vie syksyksi muualle, monella rahakkaampien sopparien perässä.

Toivottavasti Mikkola saa tehdä ensi kauden joukkueesta omanlaisensa ja joukkueessa olisi toimiva pelitapa sekä asennetta. Tämän kauden ja varsinkin pleijareiden löysäkullipeliä en olisi kyllä Kärpiltä uskonut näkeväni.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tästä saattaa seurata useamman vuoden korpivaellus. Olen sitä mieltä että koko seuran rakenne on uusittava.
Vakiopelaajien, valmennuksen sekä seurajohdon saunaseura-menttaliteetti on purettava, toimitusjohtajaa, ja UTJ:aa
myöten. Meni liian mukavasti ja liian kauan. Koronan myötä tulee budjetti tippumaan rajusti ja nyt on siis aika rakentaa nuorista oululainen ja menestyvä joukkue.
Kärsikäämme muutama vuosi sen rakentamisessa, kyllä oululainen osaaminen taas tulee takaisin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
1990- luvulla oman seuran rämpiessä II-divisioonassa ja I-divisioonassa katselin kateellisena Tepsin ja Jokereiden pelejä.
Joukkueet jakoivat lähes kahdestaan mestaruudet ja hallit pullisteli yleisöä. Silloin ajattelin, nuo on sellaisia dynastioita, jotka tulevat hallitsemaan Suomi kiekkoa vuosikymmeniä. Tepsi 1990 luvulla viisi mestaruutta. Jokerit neljä mestaruutta.
Mitä tapahtui Tepsille. Miten dynastia sortui, viimeisen 20 vuoden aikana seuralla yksi mestaruus. Jokerit valahti valmentajia vaihtavaksi palkkasoturi armeijaksi. Viimeinen mestaruus 2002. Sitten matka jatkui muihin maisemiin.

Kärpät 2000 luvun mahtiseura 7 mestaruutta. Tämä kausi oli pettymys. Kuitenkin isossa kuvassa tällaista urheilu on, tämä on juuri urheilun suola. Isossa kuvassa tällaisia ohi kausia on joukkue urheilussa aina ollut ja tulee olemaan.
Oli HIFK:lta palvelus tiputtaa Kärpät. Jos Kärpät jollain ihmeen konstilla olisi voittanut HIFK:n, olisi tulevaisuutta alettu rakentamaan mädän perustuksen päälle. Hyvinhän tämä meni.
Tämän kauden päätteeksi on jokaisen, joka Kärpiltä tilipussin saa pysähdyttävä miettimään, miten tästä noustaan.

Kärppien on nyt pakko uudistua ja voittaa yleisön luottamus. Toimitusjohtajalla on tässä iso vastuu. Olosuhteet on luotava hallissa sellaisiksi, että ne palvelevat yleisöä. Vaikka olen irvinyt näyttöä ja penkkejä ne on ok.
Tärkeää on myös koranan jälkeisen ajan lippujen hinta. Niiden on oltava maltillisia, että ihmiset palaavat katsomoihin.
Uusia innovatiivisia ratkaisuja lippujen hintoihin. Kausikorteihin ja irtolippuihin. Kuka maksaa lähes 30- 40€ jostain tiistai illan pelistä marraskuun ottelu ruuhkassa. Hybridi hintoja ja erilaisia lippupaketteja. Perheille opiskelijoille eläkeläisille ym. ym.

Tämän vuoden Kärpät oli harmaa veltto hengetön nippu. Oli luojan lykky, ettei tuota kärsimys näytelmää tarvinnut paikan päällä koronan takia katsella. Kotiluolasta Raksilan hornankattilasta oli tullut vierasjoukkueille helppo pisteiden haku paikka.
Mikä häpeä !!!!!

Nyt on joukkueen aika uudistua. Seniorikaartille kiitos ja kunnioitus, mutta aikansa kutakin. Pyörälä on varmasti vielä käyttökelpoinen oikein roolitettuna. Onko Pyörälä kapteeni ainesta. Spede tuntuu olevan yhtä kova puhemies kuin Raipe Helminen. Ei uskoisi miten Il Capitanon lopettaminen vaikutti johtajuuteen.
Junnut sai kokemusta ja oppia, mutta ei kai kukaan uskonut 19 vuotiaan Tieksolan tai 18 v Aatun ja 19 v Akun vievän Kärppiä
mestaruus peleihin. Muutenkin siellä on ns. marginaali junnuja jotka pelaa joka kolmannen pelin 8 min. ajalla. Miten siinä kehityt.
Junnujen joukkopako puolustuksesta ihmetyttää. Totta siellä on urheilutoimenjohtajalla sitten valmiit suunnitelmat miten lähtijät paikataan.

Ne pelaajat joilla sopimus ja jotka jatkavat. Ensi vuonna on sitten tasonnoston paikka, muuten ei hyvä heilu. Se on valmennusjohdon asia roolittaa nämä sopimuspelaajat , niin että jokainen tehotippa saadaan pelaajista irti.
Tulijoiden on oltava parasta A-luokkaa. Hutikuteihin ei ole varaa.

Valmennusjohto on kovan paikan edessä. Joukkoja johdetaan edestä ja pelipaikka on ansaittava. Nimi selässä tai ykköskierroksen varaus ei saa taata automaattisesti pelipaikkaa. Pelipaikka ansaitaan pelaamalla.

Koko organisaation on nyt pantava kaikki peliin. Kaikki mitä tehdään, tehdään täysillä. Minkäänlaisia kompromisseja ei suvaita.

Nyt on Kärppä organisaation päätettävä, mitä polkua kuljetaan. Onko se Tepsin tai Jokereiden tie.

Kovasti tunteella ihmiset täällä kirjoittaa, mikä on ymmärrettävää. Se osittaa vain, Kärpät on tärkeä ja merkitsee isolle joukolle ihmisiä todella paljon. Ei vain Oulussa, Kärpillä on paljon seuraajia ja ystäviä ympäri suomea.
Kärppä organisaatio ei saa pettää näitä ihmisiä.

Vielä me noustaan. Keltamusta Oulun Kärpät
 
Viimeksi muokattu:

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна

1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
Täyttä asiaa yllä olevissa viesteissä!

Nyt olisi seuralla todellakin kasvojen pesun ja siivoamisen paikka. Viime vuotisten näyttöjen perusteella pelkään kuitenkin, että tämäkin asia lakaistaan vain maton alle. Jos ei ole aiemminkaan tarvinnut mitään tehdä, niin miksi nyt tehtäisiin mitään ja koronan syyksi on helppo laittaa kaikki.

Tällä hetkellä Kärrpien puitteet ja ottelutapahtumat on liigan huonointa, markkinointi on jäljessä melkein kaikkia muita liigajoukkueita, seurajohdon kyky ja halu toimia täysin nolla, ja urheilullinenkin suorittaminen on ainakin eilisen perusteella Mestis-tasoa jos sitäkään. Eli heikosti menee ja tulee menemään mikäli ei tule muutoksia.

Urheilullisia alisuorituksia tulee nyt luonnollisesti kaikille joukkueille ja se on todellakin ihan tervettä, mutta seuran pitäisi nyt oikeasti tarkalla korvalla kuunnella kannattajien toiveita (erityisesti) PoroMafia) ja kehittää toimintaansa radikaalisti.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
En tiedä miksi minua lähinnä ärsyttää seuran riesoiksi pesiytynyt Ilkka Mikkola. Pelaajana hyödytön viime kausillaan, eikä toimistolla mene yhtään paremmin. Mitä lisäarvoa Mikkola tuo Kärpille? Rahaa kuluu, mutta miksi.
Kyllä Mikkola ekalla Lukko-kaudella oli erittäin kova pelimies tehden uransa ennätyspisteet, toisellakin ihan ok.
Toki en seurannut häntä sitten enää kun siirtyi takaisin Ouluun lopettelemaan.
 
Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täyttä asiaa yllä olevissa viesteissä!

Nyt olisi seuralla todellakin kasvojen pesun ja siivoamisen paikka. Viime vuotisten näyttöjen perusteella pelkään kuitenkin, että tämäkin asia lakaistaan vain maton alle. Jos ei ole aiemminkaan tarvinnut mitään tehdä, niin miksi nyt tehtäisiin mitään ja koronan syyksi on helppo laittaa kaikki.

Tällä hetkellä Kärrpien puitteet ja ottelutapahtumat on liigan huonointa, markkinointi on jäljessä melkein kaikkia muita liigajoukkueita, seurajohdon kyky ja halu toimia täysin nolla, ja urheilullinenkin suorittaminen on ainakin eilisen perusteella Mestis-tasoa jos sitäkään. Eli heikosti menee ja tulee menemään mikäli ei tule muutoksia.

Urheilullisia alisuorituksia tulee nyt luonnollisesti kaikille joukkueille ja se on todellakin ihan tervettä, mutta seuran pitäisi nyt oikeasti tarkalla korvalla kuunnella kannattajien toiveita (erityisesti) PoroMafia) ja kehittää toimintaansa radikaalisti.

Minä en nyt kyllä allekirjoita tätä avautumista, välivuosia tulee kaikille joukkueille, Kärpissä on vuodesta toiseen ja edelleen tänäkin vuonna tehty erinomaista työtä juniorisarjoissa ja menestytty (U20 hopea). Tämä on kaikkein tärkein asia, kun mietitään menestymistä pitkällä aikajänteellä, joskus se realisoituu miesten sarjoissa, joskus voi tulla huonompia kausia väliin. Muiltakin osin organisaatiossa on kaikki kunnossa ja pelaajien helppo keskittyä olennaiseen eli harjoitteluun ja pelaamiseen.

Tämän vuoden joukkue oli rakennettu huonosti, ns. kokenut osasto ja se joukkueen terävin kärki ei ollut lähelläkään, mitä sen pitäisi olla ja nuoriso-osastolta puuttui tänä vuonna myös se terävin osasto. Ehkä pelaajien palkkaamisessa oltiin myös varovaisia koronatilanteen vuoksi, kun ei ollut tietoa, miten pelataan tai pelataanko ollenkaan. Liikaa myöskin keskityttiin ja rakennettiin Puljun ympärille, se ei realisoitunut tuloksen teoksi ei edes silloin kuin Pulju vielä pelasi joukkueessa. Jatkossa pitää muistaa, että pelaajat tekevät joukkueen eikä toisinpäin.

Nyt vain tarkka analyysi, missä mentiin pieleen ja rakentamaan ens kauden ja tulevaisuuden joukkuetta, vielä ollaan jatkossa mukana taistelussa.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Miehistö vaikutti heti syksyllä kun oli live-pelejä kevyesti kootulta verrattuna aiempiin kausiin. Välikausi ja koronasäästöt päällä. Rakentui Jessen, Codyn ja Jannen varaan joista viimeisin oli vaisu verrattuna New Jerseyn aikaan, missä nyt loistaa. Kaikki haihtui paitsi Cody. Mitään ei paikattu. Puolustus vaikutti huonolta tai aivan keskinkertaiselta ilman tulivoimaa viivassa. Ei kai näillä eväillä voi voittaa tietä mitallipeleihin, se on selvää. Taisteltiin mutta taitoa ei löydy tarpeeksi.
Jotain on tehty väärin myös fysiikkapuolella. Nopeutta ei löytynyt verrattuna Tapparaan tai Kalpaan. Aina omassa päässä pyörittiin jäljessä. Jalat ei riitä. Nuorten kehitys pysähtyi. Valmennukselle ei voi antaa edes tyydyttäviä papereita. Osa vielä jatkaa ensi kaudellakin. Aivan uusia valmennusmetodeja täytyy tulla käyttöön.
 
Muutamia ajatuksia pitää itsekin Kärpistä kirjoittaa nyt kauden päätyttyä. Aluksi sanon, että Kukkonen osui omassa puheenvuorossaan eilisessä C Moren lähetyksessä naulan kantaan. Tätä floppikautta on turha kiinnittää yksin Manneriin, vaikka mies kovasanaisesti ja ihan oikein myös omaa vastuutaan korosti. Silti täytyy vain pohtia, että minkälaisen tuen Manner on aidosti seuralta saanut tällä kaudella.

Kärppien organisaatiossa on ollut jo vuosien ajan ikävänä tapana se, että menestyksen hetkillä todetaan valmentajien yltäneen minimisuoritukseen, tappioiden hetkillä jokainen on omien sanojensa mukaan tiennyt aina näin käyvän. Esimerkiksi Marjamäen tultua täysin sekaisin olleeseen kriisiseuraan, laitettuaan puitteet kuntoon ja saatuaan ympärille eittämättä sen kauden kovatasoisimman joukkueen, kommentoi nykyinen hallituksen puheenjohtaja Heikki Kontsas kauden päätteeksi Marjamäen suoritusta toteamalla miten "tällaisella rosterilla kuka tahansa olisi siihen pystynyt - vaikka minä". Mestaruus jokaisella Marjamäen kaudella oli ikään kuin vähimmäisvaatimus, ja organisaation taustajoukoissa lähinnä odotettiin sitä vääjäämätöntä lipsahdusta.

Kun sitten Marjamäen viimeisellä kaudella Tappara oli välierissä parempi, niin hallituksessa ja yhteistyökumppanien joukoissa alkoi kova parranpärinä siitä, miten tappavan tylsällä kiekolla ei enää edes mestaruuksia voiteta ja nyt kun siitä löysästä tamperelaisesta on päästy, niin tarvitaan taas "oululaista ossaamista". Suikkasen kausi meni miten meni, ja samat Kaitsun Ouluun huutaneet tahot olivat ensimmäisinä jo syyskaudella lyömässä puukkoa selkään. Loppukausihan oli pelkkää odottelua, että milloin joukkue vuotaa lopullisesti kuiviin. Sen jälkeen sopimus purettiin, vaikka Suikkaselle oli muuta väitetty ja julkisestikin tukea vannotettu. Miehestä voi olla montaa mieltä, mutta eihän Suikkanen tyhmä ole, ja Kärppien johtoportaan raukkamainen toiminta myös ihan oikeasti taisi vihlasta syvältä.

Mannerin ensimmäisen kauden tuhkimotarinan jokainen tietää. Seksikästä kiekkoa, yhteen hitsaantunut joukkue, joka noviisipäävalmentajan johdolla venyi ehdottomaan maksimiin ja Urheilukadun toimistollakin fiilisteltiin, miten uuden toimitusjohtajan vartiovuoro saa lentävän lähdön urheilullisesti, ja osakeyhtiökin takoo ennätystulosta.

Pikakelaus pari vuotta eteenpäin, ja Manner saa saman käsittelyn faneilta ja ennen kaikkea organisaatiolta. Se, mikä 2018 oli modernia uuden ajan johtamista sellaisen luonnevikaisen Summasen-koulukunnan sijaan, onkin nyt ämmämäisyyttä ja tekopyhää hymistelyä. Kauden alusta asti ollaan oltu Marjamäen viimeisen vuoden kaltaisessa tilanteessa, jossa pöhöttynyt kravattiosasto on tympääntyneenä odotellut Mannerin lähtöä ja uusia käänteitä. Sitä paitsi floppaaminen koronakaudellahan on ihan samantekevää, koska on taloudellisesti vain parempi tilanne, kun pelit saadaan pian pakettiin. En siis sano, että tässä olisi mikään seuran salaliitto huonon sijoituksen saamiseksi taustalla, mutta varmasti tämä "hopeareunus" on toimistollakin huomattu.
Nyt ollaankin sitten jälleen siinä tilanteessa, että hallituksen ja seurajohdon toiveiden mukaisesti uusia tuulia Ouluun tuoneesta valmentajasta päästään eroon ja tilalle saadaan jälleen sitä "oululaista ossaamista". Kuulostaako tutulta?

Summa summarum: Oulu on valmentajalle paskamainen paikka, sillä mestaruus on ainoa taustajoukkoja tyydyttävä suoritus, ja lopulta Kärpät on kuitenkin niin patologinen yhteisö, ettei mikään toimintakulttuurin muutos mene oikeasti läpi, vaan jollain aikajänteellä koittaa pukukopin ulkopuolelta tapahtuva vastareaktio, jonka myötä palataan taas lähtöruutuun. Täälläkin on vaadittu Kärpiltä tilintekoa asian suhteen, mutta ei sellaista ole tulossa. Junnon väistyttyä tapahtui aiemminkin täällä mainitsemani hallituksen tuolileikki, jossa Virkkunen ja Kontsas hirttäytyivät toisiinsa, ja he pitävät myös huolen siitä, että korppi ei tule korpin silmää nokkimaan. Mahdolliset henkilöstömuutokset tapahtuvat vain ja ainoastaan urheilupuolella, eivät koskaan sen ylempänä. Ei mikään muutu vaikka hallitus kaikkien yllätykseksi päättäisikin kenkiä Ahon utj:n pallilta veks. Siihen naarattaisiin joku toinen oululainen ex-puolustaja joka käyttäytyy talon tavoilla tai itkee ja käyttäytyy.

Olisipa tässä maassa kunnollisia urheilutoimittajia, joiden osaaminen ei loppuisi joukkueen pelaamisesta, johtamisesta tai kasaamisesta puhumiseen. Kärppien viat ovat ylimmässä johdossa, ja niistä on syytä puhua. Tai ehkä tämä on tosiaan liian vaikea asia kaikenmaailman Onnelan Janneille ja Petopodien feelgood-häiskille. Kai sieltä Kalevasta joku yrityskulttuuriin perehtynyt taloustoimittaja esimerkiksi löytyy?
 
Huml71

Yritin tykätä tästä ansiokkaasta tekstistä noin kymmenen kertaa, mutta vain yksi tuli läpi.

Ehkäpä laadukkain analyysi Kärppien tilanteesta vuosikausiin. Kiitos tästä. Avasi silmät aivan uudella tavalla.

Tuohon viimeiseen pätkään kommentoin sen verran, että Kalevalta tai Petopodilta on turha odottaa mitään syväluotaavaa analyysiä. En tiedä millä tasolla Kalevan ja Kärppien yhteistyö on nykypäivänä, mutta se loppuisi varmasti aika lyhyeen, jos sieltä toimittaja heittäisi kunnon kriittisen kolumnin koskien Kärppien ylintä johtoa.

Kuka sieltä muuten edes osaisi antaa syväluotaavan analyysin nykytilanteesta? Virkkunen, Kontsas ja Aho ovat ainakin ulkona siitä leikistä.

En tainnut vielä kiittää ansiokkaasta tekstistäsi, joten teen sen vielä uudestaan. Kiitos.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Aaltonen tuli Puljun tilalle ja Kuokkanen otetiin alkujaa Rätyn loukkaantumista paikkaamaan.
Kieltämättä näinkin voidaan sanoa. Puljun lamaantuminen loppuvuodesta ja Kuokkasen sopimattomuus formaattiin alkukaudella kielii viisikkopelin kehittämisen suurista ongelmista.
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Valitettavasti pessimistinen on käsitys myös ensi kaudesta. Näin maalaisjärjellä Manner olisi käyttänyt Mikkolan valmennus ”teesejä” palatessaan takaisin, koska se tuotti tulosta! Muutoin Mannerin kannalta olisi ollut TODELLA lyhytnäköistä käyttämättä tätä!!??? Jos näin on- ei hyvä heilu.
Jos taas mentiin Mannerin ”teeseihin” takas- uusi kausi on toivoa täynnä. Tämä näin lyhyellä matikalla ....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös