Lähetin alla olevan sähköpostin toimistolle ja säätiölle otsikolla "Sponsorit kaikkoaa". Tuskin sitä kukaan siellä lukee, koska kuplaan on vaikea päästä, ja jos sattuisi lukemaan niin tuskin ymmärtäisivät mitä siinä lukee. Mission aion aloittaa heti ensi viikon maanantaina klo 11 lounaslistan julkaisun jälkeen. Mulla on aikaa ja kärsivällisyyttä.
Tervehdys,
Olen kannattanut Kärppiä vuodesta 1990 jo divariaikoina ja elänyt seuran mukana huikeissa nousutunnelmissa ja mestaruusvuosina. Huonoina vuosina olen myös seissyt organisaation takana ja pyrkinyt omalla toiminnalla tekemään sen minkä kannattaja voi, eli ostamalla kausikortin ja käymällä peleissä. Näinä vuosikymmeninä, meni hyvin tai huonosti, Kärppä-henkeen on kuulunut arvoina sellaiset käsitteet kuin luotettava, vahva, nopea ja tärkeimpänä se seikka, että kukaan yksilö ei ole tärkeämpi kuin seura.
Nyt kuitenkin organisaatio on ajamassa karille todella pahasti. Seurassa on valloillaan vahva hyvä veli/sisko- kulttuuri, jossa toisten työpaikkoja suojellaan seuran menestyksen kustannuksella. Mikä tekee esim. Ville Mäntymaasta tai Tommi Virkkusesta suuremman kuin seura ja seuran vuosikymmenien kestänyt kulttuuri? Miksi esimerkiksi kannattajista ei enää välitetä kuten ennen tehtiin? Seura vaikuttaa pöhöttyneeltä ja mukavoituneelta. Kenelläkään ei ole minkäänlaista tulosvastuuta niin kauan kuin rahaa virtaa kassaan. Seura on ylimielinen ja käyttää rahaa holtittomasti uusiin pelaajiin tuloksetta. Jos kyse olisi ns. normaalista osakeyhtiöstä, jonka menestyksen mittarina käytettäisiin taloudellisen menestyksen sijaan urheilullista menestystä, jokainen toimiston henkilö ja johtoportaan jäsen olisi potkittu pois organisaatiosta. Nyt laiskanpulskeat keskinkertaisuudet toimistossa ja johdossa, joilla ei vain kapasiteetti riitä enempään, ovat tunaroimassa seuraa Mestikseen ja edessä voi hyvinkin olla jälleen uusi pitkä korpivaellus. Mediaan valehdellaan mitä tahansa soopaa ja kannattajia pidetään idiootteina, joille voidaan syöttää kaikenlaista jargonia ja lupailla tyhjiä. Tällaista käytöstä ei oltaisi hyväksytty Seppo Arposen suoraselkäisessä Kärpissä.
Näin ollen, erityisesti koska seuraa ei enää kiinnosta, teen sen minkä voin tehdä kannattajana seuran eteen. Otan henkilökohtaiseksi tehtäväkseni käydä Oulun Kärppien ja Q-stock- organisaation sponsorit läpi olemalla yhteydessä heidän toimihenkilöihin ja johtoon keskustellakseni Oulun Kärppien sponsoroinnin lopettamisesta. Aion esittää tilastot laskevista yleisömääristä, vähenevistä Tv- tilauksista, ja yleisestä brändin arvon alenemisesta perustellakseni kantani siitä, että 1) Oulun Kärppien sponsorointi ei ole enää taloudellisesta kannattavaa ja 2) Oulun Kärppien sponsorointi heikentää sponsoroivan yrityksen brändiarvoa siinä suhteessa missä Oulun Kärppien brändiarvo alenee. Rakennan uskottavan narratiivin siitä, ettei Oulun Kärppien sponsoroinnissa ole pitkässä juoksussa yrityksille hyötyä ja rahan antaminen on vain veden äyskäröintiä uppoavasta veneestä. Aion jatkaa tätä tehtävää niin kauan kuin käytännön toimenpiteisiin on todellakin ryhdytty.
Nämä käytännön toimenpiteet tarkoittavat urheilullisuuden ja vaatimustason palauttamista keskiöön sekä kannattajien huomioiminen. Urheilullisuus ja faneista välittäminen pitää sisällään seuraavat toimenpiteet (ei missään erityisessä järjestyksessä):
1) Valmennuskokoonpanon uudelleenjärjestely - nykyisestä valmennuksesta ainoastaan Ari Hilli ja varauksella Toni Sihvonen voi jatkaa. Fysiikkavalmennus tulee myös laittaa uusiksi. Pelaajat hädin tuskin jaksavat pelata yhtä erää. Kenellekään valmennuksesta poistetulle henkilölle ei tule tarjota organisaatiosta mitään ns. suojatyöpaikkaa. He voivat harjoitella ammattilaisuutta jossain muualla.
2) Tommi Virkkusen toimenkuvan uudelleenjärjestely - hänen tehtävä voi olla talouspäällikkö, mutta toimitusjohtajaksi hänestä ei ole. Hänen ei tule enää antaa tehdä minkäänlaisia päätöksiä urheilullisista seikoista. Tommin aikana seura on vajoamassa Mestikseen.
3) Uskottavan viestintästrategian luominen - Mikko Myllykoskelle tulee järjestää koulutusta kuinka viestiä medialle. Hänen ei saa antaa enää keskustella median kanssa ja valehdella faneille ennen kuin hän ymmärtää viestinnän perusteet. Sosiaalisen median sisältöön tulee panostaa enemmän ja palkata siihen tehtävään ammattilainen, jolla on taustaa ja kokemusta tehtävän menestyksekkäästä suorittamisesta. Viestintään tulee ylipäänsä panostaa enemmän.
4) Ns. kehityspäällikön viran lakkauttaminen tai uudelleenjärjestely. Kukaan ei tiedä mitä Lasse Kukkonen tai Jari Laukkanen tekee.
5) Junioritoiminnan kehittäminen. Oulun Kärppien tulee olla houkutteleva kohde juniori-ikäisille pelaajille kautta Pohjois-Suomen. Kaikenlainen nepotismi ja suosiminen pelaajavalinnoissa ja peluutuksessa tulee lopettaa välittömästi ja peliajan määrittelee ainoastaan pelilliset seikat. Jari Laukkanen tulee korvata henkilöllä, jolla on vahva tausta junioritoiminnan kehittämisestä.
6) Ulostulo selkeän vision ja sen toteuttamiseen suunnitellun strategian kanssa. Visio ja strategia kommunikoidaan yleisölle selkeästi ja vahvistetaan, että Oulun Kärppien johdon (ei joukkueen) arvoihin kuuluu kannattajista välittäminen, rehellisyys, avoimuus, korkea vaatimustaso ja kaiken likoon laittaminen. Lisäksi aiemmat virheet tulee yksilöidä ja käydä läpi kohta kohdalta kuinka nämä virheet tullaan korjaamaan.
Niin kauan kuin yllä olevat asiat ovat korjaamatta, jatkan henkilökohtaista tehtävääni ja teen sitä kovalla vaatimustasolla ja suorakulmaisesti. En voi olla varma johtaako tämä mihinkään toivottuun lopputulokseen, mutta tiedän ainakin, että olen tehnyt sen minkä kannattajana tässä tilanteessa voin.
Yt,
Huolestunut kannattaja
Kopiona Kärppä-säätiön ainoa netistä löytyvä email-osoite