Posted: Aug 30, 2000 20:31, Edited: Never Article ID: 50
<BR> Edit Reply Delete
<BR>Kuinka kuunaan luoja on saattanut maailmaan niin totaalisen epäonnistuneen olion kuin miniän. Miniät epäonnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät -ainakin jos anoppien mielipidettä kysytään.
<BR>
<BR>Esinnäkin nuo nuorikot eivät alkuunkaa osaa paapoa anoppien poikia asiaan kuuluvalla kuuliaisuudella. Eivät lahjattomat ymmärrä, että meidän Jukka on aina kotona asuessaan oppinut syömään tuoretta pullaa lauantai iltapäivisin -kylmän maidon kera. Ja pullassa tulee olla runsas voisilmä, sekä kuusi rusinaa per nisu. Kaupoista ruojat ostelevat valmista kranssia, niin kuin se nyt minkään väärti olisi. Ruokapuolikin on siinä määrin hunnigolla, jotta nälässä riutuvat poikansa laihtuvat silmissä. Äidit poikiaan tavatessaan muistavat vaimojensa kuullen aina tiedustella, että \"oletko sinä poika-rassu saanut edes syödäksesi\". Huolissaan sitten kiikuttavat koteihinsa lihapullia, karjalanpaistia taikka tillilihaa poika-kultiensa hengenpitimiksi, jotka miniät oitis anopin lähdettyä kiikuttavat biojätepaljuun -epäterveellistä möydettä kuulemma.
<BR>
<BR>Huushollaaminen noin ylipäätään ei tunnu myöskään miniöiltä luonnistuvan. Yllätysvisiitille piipahtaessaan saa anoppi kauhukseen huomata petaamattomia sänkyjä, tiskaamattomia astioita, taikka pölyä isoäidin kuvajaisen lasissa
<BR>-luonnollisesti oman äitinsä, sillä papan suvun valokuvat olivat mystisesti vuosien saatossa kadonneet jonnekkin. Ja kaiken sen sekasorron keskellä saattaa poikansa mielitietty lueskella romaania, kuin ei tiedostaisi kodissaan vallitsevaa kaaosta ensinkään -kyllä on laiskuus huipussaan. Pahinta mitä rakastava äiti saattaa noilla vierailuilla kohdata on yllättää poikansa imurin kahvasta, taikka essu päällä tiskaamassa. Kyllä se niin on, jotta meidän Jukka tekee niin kovasti töitä, että on se ihme jollei ne kotityöt hoidu vaimon toimesta.
<BR>
<BR>Lasten kasvattaminenkin tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä muutoin niin leväperäisille miniöille. Eivät ymmärrä umpimieliset mummin luona sallittavia erivapauksia karkkien mässäilyn ja muun kotioloissa rajoitetun lystinpidon suhteen. Millä ihmellä ne mummin kullanmurut muutoin säilyttäisivät mielissään anopin vankkumattoman kannatuksen, kuin pikku erivapauksilla ankeista kotioloista. Pojanlasten hieman varttuessa ehtymätön ihmetyksen aihe on kulloisetkin muotihömpötykset, ja kuinka miniä antaa heidän riekkua moisissa vetimissä ja hiuksissa. Eihän niistä enään ota tolkkua ikääntyvä anoppikaan kuka on tyttö ja kuka poika. Etteivät vaan sen tupakan ja viinaksien kanssa pelaa -tiedätkös edes miniä- mitä ne siellä pihoilla touhaa, kun nykyään kaikenlaista kirjuuttelevat...
<BR>
<BR>Yritä siinä sitten luovia puolet elämästäsi puun ja kuoren välissä kumpaakaan lopullisesti loukkaamatta. Luulenpa valtion sovittelijan olevan nöösi-poika kahden itsepäisen ja ärhäkän naisen puristuksessa sinnitellen aviomiehen rinnalla, joka tuota tointa on menestyksellä hoitanut - sanotaan nyt vaikka- kuusitoista vuotta. Niin, älkää nyt luulko, että tämä millään muotoa minua koskee. Ehei, minä olen herra talossa, ja kun Rööri ärähtäää niin siinä hameväki hiiristelee pitkään nurkissa korvat luimussa.
<BR>
<BR>
<BR>------------------------
<BR>
<BR>
<BR>...niin kulta, mitä mun pitikään sanoa siellä mun kotona nyt kun mennään...
<BR>
<BR>-Ei tartte kyllä mitään !
<BR>
<BR>Terv. Rööri
<BR>
<BR>
<BR>
<BR> Edit Reply Delete
<BR>Kuinka kuunaan luoja on saattanut maailmaan niin totaalisen epäonnistuneen olion kuin miniän. Miniät epäonnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät -ainakin jos anoppien mielipidettä kysytään.
<BR>
<BR>Esinnäkin nuo nuorikot eivät alkuunkaa osaa paapoa anoppien poikia asiaan kuuluvalla kuuliaisuudella. Eivät lahjattomat ymmärrä, että meidän Jukka on aina kotona asuessaan oppinut syömään tuoretta pullaa lauantai iltapäivisin -kylmän maidon kera. Ja pullassa tulee olla runsas voisilmä, sekä kuusi rusinaa per nisu. Kaupoista ruojat ostelevat valmista kranssia, niin kuin se nyt minkään väärti olisi. Ruokapuolikin on siinä määrin hunnigolla, jotta nälässä riutuvat poikansa laihtuvat silmissä. Äidit poikiaan tavatessaan muistavat vaimojensa kuullen aina tiedustella, että \"oletko sinä poika-rassu saanut edes syödäksesi\". Huolissaan sitten kiikuttavat koteihinsa lihapullia, karjalanpaistia taikka tillilihaa poika-kultiensa hengenpitimiksi, jotka miniät oitis anopin lähdettyä kiikuttavat biojätepaljuun -epäterveellistä möydettä kuulemma.
<BR>
<BR>Huushollaaminen noin ylipäätään ei tunnu myöskään miniöiltä luonnistuvan. Yllätysvisiitille piipahtaessaan saa anoppi kauhukseen huomata petaamattomia sänkyjä, tiskaamattomia astioita, taikka pölyä isoäidin kuvajaisen lasissa
<BR>-luonnollisesti oman äitinsä, sillä papan suvun valokuvat olivat mystisesti vuosien saatossa kadonneet jonnekkin. Ja kaiken sen sekasorron keskellä saattaa poikansa mielitietty lueskella romaania, kuin ei tiedostaisi kodissaan vallitsevaa kaaosta ensinkään -kyllä on laiskuus huipussaan. Pahinta mitä rakastava äiti saattaa noilla vierailuilla kohdata on yllättää poikansa imurin kahvasta, taikka essu päällä tiskaamassa. Kyllä se niin on, jotta meidän Jukka tekee niin kovasti töitä, että on se ihme jollei ne kotityöt hoidu vaimon toimesta.
<BR>
<BR>Lasten kasvattaminenkin tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä muutoin niin leväperäisille miniöille. Eivät ymmärrä umpimieliset mummin luona sallittavia erivapauksia karkkien mässäilyn ja muun kotioloissa rajoitetun lystinpidon suhteen. Millä ihmellä ne mummin kullanmurut muutoin säilyttäisivät mielissään anopin vankkumattoman kannatuksen, kuin pikku erivapauksilla ankeista kotioloista. Pojanlasten hieman varttuessa ehtymätön ihmetyksen aihe on kulloisetkin muotihömpötykset, ja kuinka miniä antaa heidän riekkua moisissa vetimissä ja hiuksissa. Eihän niistä enään ota tolkkua ikääntyvä anoppikaan kuka on tyttö ja kuka poika. Etteivät vaan sen tupakan ja viinaksien kanssa pelaa -tiedätkös edes miniä- mitä ne siellä pihoilla touhaa, kun nykyään kaikenlaista kirjuuttelevat...
<BR>
<BR>Yritä siinä sitten luovia puolet elämästäsi puun ja kuoren välissä kumpaakaan lopullisesti loukkaamatta. Luulenpa valtion sovittelijan olevan nöösi-poika kahden itsepäisen ja ärhäkän naisen puristuksessa sinnitellen aviomiehen rinnalla, joka tuota tointa on menestyksellä hoitanut - sanotaan nyt vaikka- kuusitoista vuotta. Niin, älkää nyt luulko, että tämä millään muotoa minua koskee. Ehei, minä olen herra talossa, ja kun Rööri ärähtäää niin siinä hameväki hiiristelee pitkään nurkissa korvat luimussa.
<BR>
<BR>
<BR>------------------------
<BR>
<BR>
<BR>...niin kulta, mitä mun pitikään sanoa siellä mun kotona nyt kun mennään...
<BR>
<BR>-Ei tartte kyllä mitään !
<BR>
<BR>Terv. Rööri
<BR>
<BR>
<BR>