Millainen olit lapsena?

[mission16W]

Siivoilin juuri kaappejani ja löysin vanhan päiväkirjani vuodelta 1990. Olin silloin 12-vuotias ja mitä ilmeisimmin täysi kusipää. Olen näemmä ollut pikkuvanha idiootti. Juttelin vanhempieni kanssa ja kuulemma tosiaan olin näsäviisas kakara. Jos tapaisin nyt itseni, antaisin (saisin?) itsellensi (itseltäni?) turpiin.

(Ja ne riivileuat, joilla on tarve kysyä "Niin, että mikäs sitten on muka muuttunut" voivat pitää mölyt mahassaan :))

Eli, millainen olit lapsena? Älä luota omiin muistikuviisi, sillä ne selvästikin valehtelevat :)

EDIT: lisätään sen verran, että ulkoisesti olin minäkin oikein mallilapsi. Käyttäydyin hyvin ja kohteliaasti, mutta pään sisällä olin näemmä täysi ääliö. Murrosiässä olin mitä ilmeisimmin täysin mahdoton tapaus. Näin muistelen nyt jälkeenpäin itse. On se kumma, miten paljon aikuistuessa muuttuu.

 

[Pelikaani]

Minä oli todella ujo ja hiljainen. Ensimmäisellä luokalla ala-asteellakin, vaikka oli naapureita samassa koulussa en uskaltanut mennä välitunneilla leikkeihin mukaan, mutta siitä kun ensimmäisen kerran meni, niin sen jälkeen ujous hävinnyt asteittain. Nykyään sitä ei kai enää ole ujo, ainakaan niin näyttävästi ;)

 

[AnaKonda]

Ihan pienenä olin todella vilkas lapsi, jota aina sai olla katsomassa, ettei juokse jokeen tai maantielle. Olin mm 5 kertaa ehtinyt jo olla sairaalassa kahteen ikävuoteen mennessä. Myöhemmin ujous tuli kuvaan, johtuen siitä, että minua kiusattiin ala-asteella suurinpiirtein jokaisesta tekemästäni teosta. Nyt aikuisena olen todella rauhallinen, tuli varmaan kulutettua pienempänä kaikki energiat ;)

 

[sampio]

Ensin hyvin pieni, tarkemmin sanottuna 4440 g ja 53 cm, sitten hivenen suurempi. Lopulta kasvoin nykymittoihini.

Ai siis luonteeltani. No, hiljainen, ujo, kiltti ja melko helppo lapsi. Ala-asteella olin hiljainen ja ujo, mutta kaveriporukassa rääväsuinen joukon kingi. Tytöt pelottivat minua, itse asiassa vasta lukiossa sain itseni avautumaan edes hivenen, nykyään tulen juttuun melko hyvin kaikkien kanssa. Sosiaalisuuteni on parantunut huomattavasti, kiitos energisen, iloisen ja reippaan vaimoni.

Sampio on siis ollut melko harmiton alle kouluikäisenä, tekopyhä äidin kulta ala-asteen alkuvuosina ja itsekäs ja ajattelematon ala- ja ylä-asteen vaihteessa. Loput taitaakin mennä varhaisnuoruuden piikkiin.

 

[bisnesman]

Olin lapsena käsittämättömän energinen.
En malttanut olla hetkeäkään paikoillaan, saatikka hiljaa.
Suu kävi kokoajan ja sen takia jouduin vaikeuksiin koulussakin. Kun ei vaan malttanut pitää turpaansa kiinni. Opettaja jäi aina kakkoseksi..

Jos en huutanut, juossut tai tehnyt molempia yhtäaikaa, lauloin dingon "autiotaloa".
Näin että ihmiset nauravat ja sehän vain lisäsi pikkubisnesmanin kierroksia. Viihdealalla siis jos polvenkorkuisesta :)

Mutsi ei muista lapsuudestani juuri mitään, koska "sinulle sattui ja tapahtui niin paljon että ei sitä pysty muistamaan. Ehkä parempi niin".

Melko samanlainen pälättäjä olen vieläkin, jospa se leipä sitten siitä tulisi. Ja jos ei tule niin jo nyt on perkele! ;)

 

[Oiva]

Oiva

Oiva viihtyi pienenä pääosin omissa oloissaan. Hän piti yksin leikkimisestä ja viihtyi näin tuntikausia. Harmistus oli suuri, jos ovikello soi ja joku kaveri tuli häiritsemään kesken tärkeän leikin. Maailman salat kiinnostivat jo pienenä ja Oiva leikkikin usein tiedemiestä. Kaivosmiesleikit olivat myös suosikkeja.

Vanhempiaan kohtaan Oiva oli kiltti, eikä hän valvottanut heitä edes ihan vauvana.

Oiva harrasti monenlaista liikuntaa, soittamista ja postimerkkien keräilyä.

Ikävuosia 14-17 Oiva ei halua muistella, eikä niistä juuri mitään muistakaan. Olin kuuleman mukaan ällöttävä, ärsyttävä, puolirikollinen ja kusipäinen nilkki.

Nyttemmin olen kai jo iso, mutta aika lapsi yhä.

 

[varjo]

Omalla kohdallani fyysinen ikä ei oikein kulje samassa tahdissa henkisen iän kanssa, siinä missä henkinen ikäni on siellä 5-10 vuoden kieppeillä niin fyysinen ikäni huitelee jo kolmatta kymmenettä(pelottava tapa sanoa olevansa 20v :)...).

Lapsellinen on hyvä adjektiivi kuvaamaan toimintaan mutta kohtelias ihminen voi käyttää myös sanaa lapsenmielinen.

Olen siis ollut summittaisesti samanlainen sisältä jo n. 15 vuotta, ulkopuolinen tarkkailija on luullut havaitsevansa kasvua/kapinaa/muutosta ulkonäössäni tms. mutta se onkin pelkkää hämäystä jotteivät pistäisi minua pehmustettuun huoneeseen....jos luit edellisen niin minun on pakko tap...kröhöm....tehdä sinut harmittomaksi oman turvallisuuteni takia....

Riippumatta siitä oliko minulla kauhea bläkmetaltukka(selkään asti, en tosin koskaan värjännyt) taiko nykyinen skini, lapsi sisälläni on pysynyt likimain samanlaisena ja hyvissä voimissa, tästä osoituksena se suunnaton hykertely jota syntyy katsoessani lapsille suunnattua Pinky and the Brain-piirrettyä...arvatkaapa kehen samastun mielelläni...Pidän myös itsepäisesti kiinni n. 250 kappaleen AATK-kokoelmastani... Kansiot ovat hyllyssäni hyvässä sovussa Clausewitzin ja Hawkingin kanssa.
Ehkä ainoa asia mikä on todella muuttunut on suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen.

Sukulaiset&kaverit varmaan kuvittelivat että armeija olisi tehnyt minusta miehen, tai edes murrosikäisen mutta särmän upseerikokelaankin sisällä sykki pienen itsepäisen ja ilkikurisen l"Vaahteramäen Eemelin" sydän....

Pahastipa ovat vanhempani erehtyneet kun luulivat että minustakin joskus kasvaisi aikuinen mies.

Joten en voi varsinaisesti vastata kysymykseen "millainen olit lapsena" ,koska katson yhä olevani sellainen.

Sellainen pieni asia tosin on jäänyt mieleeni että pienenä unelma-ammattini oli "luonnontutkija"...katsoin näet kovasti Avaraa Luontoa..jota muuten teen yhä.
Vaikka ehkä kyseinen termi viittaakin enemmän biologiaan tms. niin kehumatta itseäni liikaa voin sanoa tietäneeni jo pienenä mikä minua kiinnostaa, onhan fysiikka luonnontutkimuksena kaikista perustavanlaatuisinta.

 

[Chip]

Mä olen pienestä pitäen ollut suuntautunut tekniselle alalle. Pienenä tykkäsin purkaa laskimia ja kyniä, radionkin olisin halunnut mutten saanut avata. Mä tein mitä oudompia juttua, piirsin parivuotiaana mm. makuuhuoneen kynnykseen jonkinlaisen, ihmistä muistuttavan kuvituksen ja äitin suuttumusta lievittääkseni kerroin sen esittävän isiä. Jo silloin kyselin tyhmiä ja paljon. "Miks taivas on sininen?" "Miten pilvet pysyy taivaalla?", ja porukat oli helisemässä.

Kiitos muutaman vuoden sisällä syntyneiden siskojeni, olin pienenä kova tappelemaan ja harjaannutin samalla suuvärkkiäni päästämään entistäkin terävämpiä kommentteja. Kerran myös puraisin pikkusiskoani, joka ei sillä kertaa ollut tehnyt yhtään mitään (se pesi hampaitaan), selästä. Muutenkin käytin hampaitani ahkerasti ihmisihon "avaamiseen".

Koulussa ja esikoulussa olin opettajien suosikki, koska olin niin kiltti ja kohtelias :). Äiti aina ihmetteli, kun opettajat kyselivät, suutunko minä ikinä :D. Murrosiässä otin vanhempien kanssa yhteen usein ja kovaäänisesti. Minä peräänkuulutin oikeuksiani omiin menoihin ja tuloihin kovinkin kovaan ääneen. Nykyään pystyn kyllä keskustelemaan normaalillakin äänellä (silloin kun olen hyvällä tuulella).

 

[Kuvernööri]

Kuulemma jo joskus 5-6-vuotiaana tavarat lenteli huoneen seinille ja huutoa riitti, jos IFK oli hävinnyt...näin on kerrottu! Ei kauhean normaalia pikkupenskalta, mutta minkäs teet...

 

[Kidd]

Kersana oli erittäin vauhdikas pikku termiitti, tukkapöllyä ja arestia tipahteli tasaiseen tahtiin. Ala-aste -ikä meni melkoisena pain in the ass-pentuna, jossain vaiheessa innostuin kaikennäköisestä urheilusta (jalkapallo, jääkiekko, pesäpallo, lentopallo, tennis) joten kulutin ilmeisesti suurimmat energiani pelikentille.
Yläasteella sitten huomasin tupakoinnin ja muun paheellisen elämän vetävän puoleensa enemmän kuin hielle haisevat pukuhuoneet, joten ikävuodet 14-17 menivät kuunnellessa Slayeria, Anthraxia, S.O.D:ia ja M.O.D:ia ja näyttäen todella naurettavalta takatukassa ja maihinnousukengissä, puhumattakaan stretcheistä ja nahkatakista jossa luki "Anarchy". Häpeän noita vuosiani syvästi.
Noin 18-vuotiaana vaivuin synkkyyteen, joka on jatkunut näihin päiviin asti.

 

[Diamond]

Viestin lähetti varjo
Omalla kohdallani fyysinen ikä ei oikein kulje samassa tahdissa henkisen iän kanssa, siinä missä henkinen ikäni on siellä 5-10 vuoden kieppeillä niin fyysinen ikäni huitelee jo kolmatta kymmenettä(pelottava tapa sanoa olevansa 20v :)...).

Lapsellinen on hyvä adjektiivi kuvaamaan toimintaan mutta kohtelias ihminen voi käyttää myös sanaa lapsenmielinen.

Kuulostaa kovin tutulta. Minuakaan ei lapsesta erottaisi jos en olisi jo kasvanut miehen mittoihin.

No lapsena olin kuitenkin yllättävän sosiaalinen, aina hymyssä suin ja myös aika ilkee. Joskus 4-vuotiaan mut heitettiin Ruotsinlaivan pallomerestä pois kun kiusasin muita lapsia ja katkoin yhen tytön kaulaketjun. Tulihan sitä myös muutenkin härnättyä muita lapsia.

Vaikka lapsenmileinen olen nykyäänkin niin en ole enää ihan niin sosiaalinen kuin silloin, hymy on myös jonkin verran hyytynyt enkä enää kiusaa muita.

 

[TheChef]

Lapsena olin...

- Pehelias, ÄÄNEKÄS, R ja S vikainen
- Sillointällöin arka
- Toisaalta rohkea
- Äidin poika (eteenkin!)
- Isän poika
- Vilkas
- Aina itseään telova
- Naapurintyttöön palavasti rakastunut
- Lähes kaikkien tuntema
- Ikäisekseni törkeän voimakas
- Musikaalinen (laulava)
- Naapurintätien suosikkipoju
- Kiltti
- Hyväkäytöksinen (ikäisekseni)
- Kova nukkumaan


Listasin voin asioita joita tuli mieleen / joita mulle on kerrottu.

 

[ms.qvist]

Millainen olin lapsena?

Olenko joskus ollut lapsi, kyllä - yllättävää eikö totta. Mikä sitten katsotaan lapsuudeksi? Omalta kohdaltani voinen sanoa lapsuuteni loppuneen eräässä mielessä jo ennen kuin alkoikaan. Millainen siis olin lapsena?

Aivan pienenä minun on kerrottu olleen iloinen, sosiaalinen, nauravainen, tarmokas sekä utelias. Tämän ohella olin myös herkkä ja haaveilevainen. Tuolloin parin kolmen iässä lapsuuteni oli vielä edessä ja katsoin tulevaan hymyilevin kasvoin, hymy kuitenkin hyytyi kasvoilta ja surumielisyys valtasi minut jo hyvin varhain.

Viimein kouluun meno muutti minut lopullisesti. Se vähäinen ripaus lapsuuteni minästä joka minussa vielä oli haihtui jouduttuani koulukiusauksen uhriksi ja vaikka kiusaaminen päättyi jo toisella luokalla se mikä oli mennyttä oli sitä lopullisesti. Näin olisi tosin käynyt vaikken olisikaan joutunut koulukiusauksen uhriksi. Minut olisi ajanut ahdistuneeksi, syrjäänvetäytyväksi, ujoksi ja jopa araksi lapseksi tapahtumat ja kokemukset lapsuuteni kodissa. Sulkeuduin enkä aivan helpolla laskenut ketään lähelleni, ja avautuminen osallani kävin kovin hitaasti. Kesti vuosia ja vuosia ennen kuin aloin nähdä maailman ympärilläni mutta tuolloinkin vedin tiukan rajan oman itseni ympärille suojaamaan minua. Nyt lienee kuitenkin viisainta lopettaa tämän kirjoittaminen koska alan jo siirtyä vinhaa vauhtia lapsuudesta nuoruuteen.

Niin tosiaan, lapsena tapahtuneen muutoksen jälkeen muutuin myös etäiseksi ihmisiä kohtaan, etäiseksi jopa omia vanhempiani kohtaan. Ja tämä piirre on yhä hyvin hallitseva minua, se ei ole ylimielisyyttä vaikka moni sen sellaiseksi voi kokea - se oli suojautumiskeino josta on tullut osa minun minuutta.

Oikeastaan olen nykyään todella paljon samankaltainen mitä olin lapsena pl. muutamat ensimmäiset aurinkoiset vuodet.

vlad#16.