Miksi kannatat jotain tiettyä joukkuetta?

[Murkula]

Tämä ketju olisi mielenkiintoisempi, jos siinä kommentoisivat vain ne joilla kannatus ei ole kotipaikka/yhteisösidonnaista.

No minäpä kerron, ensin totean alkuun että nimenomaan jääkiekko on minulle kaikki kaikessa. En koskaan katso peliä ilman, että oma mieli kääntyisi jomman kumman puolelle. Toivon siis aina toiselle voittoa ja harmittaa jos ei niin käy, olipa joukkueet jäällä ihan mitkä tahansa.

Mutta, on minulla SE omakin joukkuekin täysin toisella laidalla Suomea. Olin ehkä kymmenen vanha kun jääkiekko alkoi kiinnostaa, (pelannut en ole koskaan, sillä terveys lapsuudessa ei ollut sitä luokkaa, oltiin ennemmin lähellä taivaan- kuin kaukalon portteja)
Näihin aikoihin kuitenkin helsinkiläinen kummitätini ja vanhempi Ruotsissa asuva serkkuni keskustelivat jotain ja kuulin sivusta "Tapparassa on sitä jotakin"
Pieni mies alkoi sitten tutkia, että mitäs siinä on ja herra isä sentään, siinähän oli kaikkea. Ennenkaikkea siellä oli silloin yhdet suurimmista idoleistani Timo Jutila ja Janne Ojanen, kuin Tiku ja Taku.

Kannattamani seuran valinta muotoutui siis lähes täysin yksittäisten pelaajien mukaan. Pelaajat ovat sittenmmin tietysti vaihtuneet, mutta seura jäi.

No, minut tunnetaan varmasti paremminkin SaPKon miehenä jota toki myös jossain määrin olen. Siinä on sitten taas syyt seurahistoriassa ja siinä että joukkue on suht lähellä niin sitä tulee paljon seurattua. SaPKon kuitenkin "löysin" vasta vuosia Tapparaa myöhemmin.
Joku on minulle joskus sanonut,että "ethän sinä voi kahden seuran kannattaja olla" mutta olen itselleni todistanut, että ei siinä väitteessä ole mitään perää. Yhtä hienot fiilikset saan kummankin voittaessa ja yhtä paljon surkuttelen tappioita.

Eli tälläinen kahden joukkueen ja ennen kaikkea jääkiekon fani sitten olen.

E: Jääkiekon fanitus on mennyt jopa jossain määrin yli ja sitä voi hyvin vaimon taannoiset sanat kuvastaa. "hellyttävää että joku voi omistautua asiaalleen noin, en ole nähnyt koskaan ketään jolle tämän tyylinen asia voi olla noin tärkeää ja joka ottaa sen noin tosissaan, mutta onko tuo enää ihan normaalia" Tuli jo käytyä Sotshissa ja kohta mennään Minskiin. Tiedän, että ihan pelkällä penkkiurheilijan statuksella meitä tämän tapaisia reissaajia ei Suomessa montaa ole vaan se joukko on hyvin pieni. Tiedostan toki, että talous sanelee tähänkin toimintaan paljon ehtoja.
Maajoukkue on siis SE joukkue joka minulta aimmin unohtui listata jengeihin joita kannatan.

 

[Deanwick]

JYP on se äidinmaitojoukkue, jota on kannatettu ammoisista ajoista lähtien, mutta kun yleensä ottaen diggailen urheilulajia nimeltä jääkiekko, tulee sitten
seurattua muitakin sarjoja. Underdog-tarinoita, tasonnostoja, komeita yksittäisiä suorituksia jne. Sieltä se kumpuaa.

Kun toistakymmentä vuotta takaperin aloin mielenkiinnosta seuraamaan divisioonatason MM-kiekkoa, niin ajan kuluessa sieltä luonnollisesti nousi ne omat suosikit, joiden otteita seurasi koko ajan enemmän ja enemmän. Ensin tuli Unkari, sitten Kroatia. Unkarin otteita seurattuani aloin tietysti seuraamaan myös sikäläistä kiekkoliigaa ja myöhemmin EBELiä ja joukkuehan oli tietysti Szekesfehevar.

Samalla tavalla jokaisesta seuraamastani kiekkosarjasta aina mutasarjoja myöten löytyy se joku "oma" joukkue, sillä niinhän siinä jossain vaiheessa kuitenkin käy. Tekeepä se myös niiden sarjojen seuraamisesta mielenkiintoisempaa. Ei se sen ihmeellisempää ole.

 

[Kirjoittelija]

En pysty kokemaan, että sata tuntia NHL-videopeliä tekisi minusta Joe Sakicin henkilökohtaista ystävää ja ryyppykaveria.

Minä en pysty kokemaan, että peleissä käyminen Hakametsässä tekisi minusta Ilveksen pelaajien henkilökohtaista ystävää ja ryyppykaveria.

 

[Kälvis]

SaiPan kannattaminen on periytynyt minulle vanhemmiltani, jotka ovat molemmat Etelä-Karjalasta kotoisin ja seuraavat SaiPan otteita aktiivisesti. Sain myös usein sukulaisiltani lahjaksi erilaisia SaiPan fanituotteita, joten minulle ei juuri annettu mahdollisuutta kannattaa mitään muuta seuraa. Itse en siis Lappeenrannan seudulta kuitenkaan kotoisin ole, vaan olen syntynyt Porvoossa ja asun tätä nykyä Helsingissä. Kaveriporukassa suurin osa on kannattanut tietenkin aina Jokereita tai HIFK:ta, ja oma SaiPa-fanitukseni on ollut usein ihmetyksen aiheena. Porvoon Huntersia en muista kenenkään kannattaneen.

SaiPan lisäksi muistan ala-asteella julistaneeni, että kannatan Liverpoolia (varmaankin lähinnä Sami Hyypiän takia), mutta eipä kyseinen joukkue tai edes Englannin Valioliiga kiinnosta enää juuri yhtään. Kaipa se on sitä, kun luonnollinen side joukkueeseen puuttuu. NHL:ssä minulla ei ole koskaan mitään erityistä suosikkia ollut, vaikka NHL 98:ia tulikin aikoinaan pelattua todella paljon.

 

[Beukeboom]

Elettiin 90-luvun ensimmäisiä vuosia, todennäköisesti vuotta 1991 - Tuolloin Kärpät olivat muutamaa kautta pudonneet divariin, ja uutta nousua haettiin ahnaasti.

Tuolloin alle esikouluikäinen pikku-Beukeboom innostui Kärpistä - Tosin ei "Paha palaa takaisin"-kampanjan vuoksi, ei vahvan rosterin, ei liigaunelman vuoksi - Ei. Syy innostukseen oli selkeä - Maalivahdilla oli äärettömän siisti nimi:

Iiro Itämies.

Ensimmäinen jääkiekkoon liittyvä muisto on, kun rivitaloyhtiön pihapeleissä pikkunassikkana huudan olevani Iiro Itämies. Näkemättä peliäkään ja käymättä kertaakaan hallissa.

Halliin mentiin hiukan myöhemmin. Aluksi kaveriporukalla niin, että yhden isä kaitsi koko poikalaumaa. Leikittiin piilosta Raksilan pukukoppikäytävillä, penkkien alla jne. Pelistä ei niin väliä - Tosin vahva muistikuva kertoo, että useimmiten Kärpät voitti ja Hermes hävisi. 90-luvun lapsuuden tähtihetkiä oli, kun pääsi voitetun kotipelin jälkeen kotijoukkue Kärppien pukukoppiin, ja joskus sai jopa mailan mukaansa. Tuolla ylipitkällä ja aivan liian jäykällä puumailalla oli hienoa pelata seuraavan päivän ulkojääpeleissä.

Vuosien myötä Raksilan hallista tuli toinen olohuone - Ei vaan Kärppien pelien vuoksi, vaan myös oman peliuran takia. Portaat, käytävät, pukukopit jne. Oma ura ei koskaan (lähellekkään) riittänyt ammattilaiseksi, mutta unelma siitä kantoi nuoruuden läpi. Lapsi kasvoi pojaksi, poika aikanaan mieheksi. Elämä muuttui, kaupungit ympärillä muuttuivat - Mutta Kärpät pysyy.

Otsikon kysymykseen vastaus - Miksi: Koska Kärpät on side lapsuuteen, side nuoruuteen, side kotiin. Yksittäiset pelit, mestaruudet ja maalit ovat kivoja tunteita, mutta silti lähinnä vain kuorrutusta kakun päällä.

 

[Trenchtown]

Viimeisistä Kupittaan vuosista saakka on TPS ollut mulle nro 1. Ja nimenomaan HC TPS, vaikka kautta linjan seuraa symppaankin. Se vaan aikoinaan iski kuin tuhat salamaa, kun faijan mukana pikkuskloddina pääsi ensimmäisiä pelejä katsomaan. Pikkukylän poikaan se kokonaisfiilis teki lähtemättömän vaikutuksen. Varmaan jotain vastakkainasetteluakin hain, faija kun on Lukon miehiä henkeen ja vereen. Kuitenkin, siitä se lähti, eikä loppua näy. Viime vuodet on eletty vaikeita aikoja, mutta vielä ne triplavuosien muistot jaksavat kantaa. Ja vaikka eivät jaksaisikaan, on sydän silti mustavalkoinen, eikä se siitä tule muuttumaan.

NHL-puolella ei oikeastaan ole varsinaista suosikkijoukkuetta, mutta LA Kingsiä kannustan aina, jos peliä katson. Tämä alkoi kai aikoinaan siitä, kun #99 siirtyi 80-luvun lopulla (?) Edmontonin dominointivuosiensa jälkeen Kingsiin. Muutenkin Kingsin rosteri oli sitä luokkaa, että pikkujätkälle suosikkijoukkueen valinta oli helppo, kai siinä pientä tai vähän isompaakin glory huntingia oli mukana. Gretzky, Robitaille, McSorley, Hrudey... isoja nimiä, joiden pelityyli vaan jotenkin tempaisi mukaansa. Pyydän huomioimaan, että olin tuolloin vasta vähän alle 10-vuotias natiainen, joten suosikkijoukkueen valinnassa ei ollut kyse mistään ihmeemmästä. Kovat pelaajat, hieno logo ja hieno nimi. Se riitti.

Jalkapallon osalta suosikkijoukkueeni on Liverpool FC, en tätäkään osaa kyllä kummemmin perustella. Muistan 80-luvun lopulta 96 kannattajan hengen vaatineen Hillsborough’n onnettomuuden, ehkäpä kannatus on lähtenyt tuon aiheuttamasta empatiasta, en tiedä. Eikä noihin aikoihin juuri Valioliigaa lukuunottamatta ollut mahdollista huippujalkapalloa töllöstä seurata, joten saareltahan se suosikki luonnollisesti valikoitui. Futiksen osalta kannattaminen on muutoinkin hyvin pienimuotoista, mutta elämäni hienoin hetki jonkin seuran kannattajana osui Istanbulin UCL-finaaliin Liverpool - AC Milan, jonka monet varmasti muistavat kaudelta 2004-2005. Ekan puoliajan jälkeen 3-0 takissa, mutta niin vain lädit taistelivat tasoihin ja lopulta rankkareilla mestariksi. Niin ja Sami pääsi nostamaan kannua, se oli ikimuistoinen hetki.

 

[Skeleton Crew]

Liigan osalta meni samoin kuin melko monella muullakin: Isä otti mukaan 90-luvun puolivälissä Nordikselle ilmeisesti firman kausareilla muutaman kerran kaudessa ja hommasi kaikenlaista pikku krääsää, kuten vieläkin kirjahyllystä roikkuvan n. 30cm*50cm tähtilipun. Siitä pikkuhiljaa enemmän pelejä, oheismateriaalia yms. ja tämä addiktio oli valmis. Nykyään on melkeinpä päivittäin jotain kilpilogolla varustettua päällä. Jostain syystä isä kasvatti sitten 7 vuotta nuoremmasta veljestäni sen väärän Helsingin joukkueen kannattajan. Ehkä tuo oli sitten jotain etelä-Suomeen muuttaneen jypinmiehen kieroutunutta huumorintajua.

NHL:n puolelta homma onkin vähän enemmän sattumasta kiinni. Pienenä nyt tottakai oli Mighty Ducksin reppua yms. mutta jossain vaiheessa tajusin, ettei minulla ollut suosikkijoukkuetta änärissä. Jotain NHL98:kin tuli pelattua milloin milläkin seuralla, ja itse asiassa kavereita vastaan usein pelkillä tähdistöillä. Asiahan piti korjata, ja satuin tuolloin jostain saamaan John LeClair -tarran jonka liimasin kirjoituspöydän kylkeen osoittamaan, että minultakin löytyy suosikkiseura. Pari vuotta Flyers oli "suosikkijoukkue" mikä ei tosin käytännössä merkinnyt mitään muuta kuin tarraa kirjoituspöydässä ja niitä 13-vuotiaiden väittelyjä parhaasta jengistä. Sitten tapahtui minulle henkilökohtaisesti tärkein treidi NHL-historiassa. Suosikkipelaajani ensimmäisestä näkemästäni IFK:n pelistä alkaen, Sami Kapanen, siirtyi Flyersiin. Tuo sai tutustumaan Flyersin historiaan ja löytämään enemmänkin yhtymäkohtia HIFK:n kanssa. Itse ainakin koen nykyäänkin seurat hyvin samankaltaisiksi legendaarisista maalivahtien sulamisista alkaen, joten IFK:n miehen on ollut helppo muuntautua myös Phillyn mieheksi. LeClair-tarra on muuten yhä nykyään vanhempien autotallissa olevan pöydän reunassa muistuttamassa mistä kaikki lähti.

Futiksen puolella olen muuten huomaanut ensin HJK:n ja sittemmin Bayernin kanssa kannatuksen hiipuneen kun joukkue on saavuttanut liian hallitsevan aseman kotimaansa pelaajamarkkinoilla. Epäilisin tuon johtuvan siitä, etten kumpaakaan ole pahemmin seurannut kentän ulkopuolella, joten samanlaista sidettä ei ole muodostunut kuin lätkäjengeihin. Ja saahan altavastaajan voitosta paljon enemmän irti kuin suursuosikin. Tai ainakin minä saan.

 

[Tim Callahan]

KooKoo on kotikaupunkini joukkue. Vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset ovat aikoinaan olleet tekemisissä seuran toiminnassa ja pienestä pitäen olen käynnyt hallilla. En ikinä pystyisi kannattamaan mitään muuta joukkuetta, kuin oman kyläni joukkuetta (+maajoukkueet)

Suomalaiset ovat juroa kansaa, mutta minä en onneksi ole. Olen ylpeä omasta jengistäni ja tulen seuramaan sitä kuolemaani saakka.

 

[Jyyd]

Eikai tähän tarvitse laittaa Ässien puolesta muuta kuin: Kotikaupunki.

Flyersin puolesta tullut seurattua vasta vuoden 2012 pleijareista kunnolla. Silloin luin jostain SOMEsta hehkutusta Flyers-Pens -sarjasta, ja päätin että illalla katson matsin.

Se oli Game 3, Phillyssä ja Flyers vei sen pelin 8-4. Tietokoneen ääreltä katsottaessakin välittyi upea tunnelma lävitse. Tuosta matsista maalien lisäksi erityisesti mieleen jäi silloin Penguinsin sikailut. Neal (yllättäen) taklasi pelin ulkopuolella hyppäämällä Couturieria päähän, jonka jälkeen samassa vaihdossa koitti lopettaa Giroux'n pelin. Sitten vielä Arron Asham antoi poikkaria Brayden Schennin kasvoihin. Ja Craig Adams repi Hartnellia hiuksista tappelun aikana. Joten siitä ottelusta lähtien en ole myöskään kokenut vetoa Pittsburghin suuntaan kovinkaan paljoa. Yhtäkkiä sitä vain alkoi seuraamaan enemmän ja enemmän, ja sitten siitä tuli tapa, että katsotaanpas matsi. Samaa tapaa noudatan vielä pari vuotta myöhemmin.

Nykyään tulee katsottua kaikki Flyersin pelit jotka vaan on mahdollista kattoa, tältä kaudelta taitaa olla takana noin 35.

 

[Johannes]

Sukulaiseni vei minut 26.12.1969 HIFK-Spartak otteluun, jonka HIFK voitti 6-4. Olin silloin 7-vuotias ja heti myin sieluni HIFK:n joukkueelle.

 

[tulikaste]

Muutin perheeni mukana Kuopioon kun olin noin kuusivuotias. Muutimme synnyinseudultani Pohjois-Pohjanmaalta alueelta, joka suurinpiirtein kuuluu lätkämaantieteellisesti Oulun Kärppien reviiriin, mutta en ollut tuossa vaiheessa elämääni vielä minkäänlaisissa tekemisissä urheilun kanssa missään muodossa eikä minulla näin ollen ole minkäänlaisia sympatioitakaan Kärppiä kohtaan. Isäni vissiin oli aikoinaan jonkin verran Kärppiin päin, mutta siinä vaiheessa kun kiinnostuin jääkiekosta ja urheilusta yleensä, olin asunut Kuopiossa jo yli vuosikymmenen ja KalPa oli päivänselvä valinta, etenkin kun oli jo noussut Mestiksestä takaisin SM-liigaan. Eikä se edes mikään valinta ollut, vaan siitähän se tuli, että se oli kotikaupungin joukkue. En asu enää Kuopiossa, vaan jälleen kaupungissa, jolla on paljon KalPaa menestyksekkäämpi jääkiekkojoukkue, mutta ei sitä oikein kehtaa enää tässä vaiheessa vaihtaakaan. Tai ainakaan siihen, mikä joukkue täällä on...

Joten voisi tämä jääkiekon seuraaminen olla vähän helpompaa, jos fanittaisi joukkuetta synnyinalueen eikä pitkäaikaisimman asumiskaupungin mukaan, mutta näillä mennään : )

Ja toki olen tässä jo jonkun tovin yrittänyt myös synnyttää fanitussuhdetta johonkin NHL-joukkueeseen, mutta kovin työlästä puuhaa on tuupannut olemaan tähän saakka. Jospa se siitä lopulta. Chicago se ei ainakaan saa olla.

 

[Randy Marsh]

Siksi, koska olen käynyt tuon vasemmalla näkyvän joukkueen kotipeleissä kantokoppaiästä lähtien, kantanut itsekin seuran pelipaitaa ja viettänyt hallilla ison lohkon lapsuudestani ja nuoruudestani. Sille pohjalle se rakentuu, eikä tässä paljoa ole miksi-kysymyksille sijaa.

Ja vaikea käsittää näitä "viime keväästä asti NHL-joukkuetta X kannattanut" -tarinoita. Noh, jokainen tyylillään.

 

[SamSal]

No Vilpas on Vilpas. Itse pelannut ja valmentanut seurassa ja lapsikin pelaa Vilppaassa.

Tappara - Kärpät finaalit kaudelta 1980-1981. Itsellä ikää huikeat viisi vuotta ja muistikuva urheiluruudusta kun Tappara voitti maalein 13-2 jonkun pelin.
näin jälkeenpäin olen miettinyt voisiko se olla joku runkosarjapeli minkä muistan ehkä seuraavalta tai sitä seuraavalta kaudelta. Siitä tai jostain vastaavasta murskavoitosta Tapparan kannattaminen alkoi eikä 80-luvun menestys mitenkään haitannut pikkupojan suosikkiseuran pysymistä suosikkiseurana.

Täytyy toki myöntää että pieni syrjähyppy Jokereihin tuli Selänne hypen aikana.

 

[Jyyd]

Ja vaikea käsittää näitä "viime keväästä asti NHL-joukkuetta X kannattanut" -tarinoita. Noh, jokainen tyylillään.

Viittaat mitä ilmeisimmin minuun. Anteeksi, etten syntynyt Flyers-cäppi päässä. Tuskin syntyi moni muukaan NHL-joukkueensa kannattaja. Itselläni ikää vielä sen verran vähän mittarissa, että ei tässä ole tullut nähtyäkään vielä kuin muutama vuosi aktiivisesti NHLää. Ihan niinkuin pitäisi olla joku syvällinen tarina mistä kaikki alkoi "Olin 5-vuotias ja isä löi Colorado-lippiksen päähäni...". Ja jos viittaat tolla johonkin gloryhunttaukseen, sitäkin on vaikea käsittää. Jokainen tosiaan tavallaan.

 

[Kumielvis]

Mulla on ehdottomasti paras ja ainoa oikea syy seurata jääkiekkoa ja kaikki muut ootte väärässä. Joskus kymmenvuotiaana löysin yhden puretun kioskin raunioista Detroit Red Wingsin lätkäkortin, joku #19 Steve Yzerman ja uskomattoman hieno pelipaita. Siitä se sitten lähti. Nimittäin keskisuuren voimakkuuden sympatian ja kohtalaisen mielenkiinnon tunteminen joukkuetta kohtaan. Yzerman, Shanahan, Fedorov, Datsyuk ja kumppanit eivät tietenkään olleet haitaksi kun vähän vanhempana seuraan enempi tutustuin. Yläasteella fanitukseni koki kovia, kun kaikki muut haukkuivat Detroitia koska siellä pelasi ruotsalaisia. Homojengi. Kuitenkin tuo jokin säilyi ja on tolla Detroitilla edelleen se ykkössija mulla. Steve Yzerman on säilynyt ikisuosikkina mulla ja tullee aina säilymäänkin. Patrick Roy on toinen suosikki, mutta jostain syystä inhosin aina Coloradoa, en tykännyt paidoista ja olivat änäri 2004 turhan överi. Tuo rivalry on sitten ruokkinut Detroit-fanitusta, tosin nykyään tykkään kyllä Coloradostakin. Paidoista en tosin vieläkään.

En ole mikään intohimoinen lätkäfani ja yleensä tykkään altavastaajista, siksikään tuo Detroit-kannatus ei ole mihinkään suuriin mittoihin kasvanut. Seuraan enempi NHL:ää yleisesti ja jos sattuu Detroitin peli tulemaan eikä ole mitään spesiaalia niin sitten katson sitä sen minkä jaksan. Nyt olen näitten nuorten pelaajien tulon myötä ja aikataulujen suotuisuudesta johtuen saanut vähän lisää virtaa tähän seurantaan ja olen jopa huomannut että muutama Tatarin tekemä maali on jopa aiheuttanut ihan kunnon tunnereaktion, tuuletuksenkin.

Mikkelissä kun asun niin ei tuo SM-liiga ole ikinä hirveästi sytyttänyt kun ei sinne mitään siteitä ole. Kärpät on jees koska Paltamo on melkein Oulussa joten mummolan seura siis. Lisäksi Tenkrat, Potaishuk, Bäckström, Vallin, Lehtonen, Viuhkola ja kumppanit olivat ihan kova jengi aikoinaan.

Mestistä kävin katsomassa joskus ala-asteella ja oli ihan kivaa paitsi että kun oli se ainut kerta kun niillä peleillä on mitään väliä ja hävittiin Kalpalle. Sillon nyrsi.

Maajoukkuetasolla ehdoton suosikkini on aina Sveitsi. Tuohon ei ole mitään järkevää syytä, se vaan on jotenkin sopivan pieni ja paska mutta onnistuu kiusaamaan isompiaan. Sveitsille MM-kultaa! Toki Suomen maajoukkuetta tulee kannatettua noissa Olympialaissa ja toki MM-kin mut ei ne niin paljon herätä tuntemuksia kun nuo oikeat kisat.

Kaikkinensa, olen enempi sellainen yleisseuraaja kuin intohimoinen fani.

 

[Randy Marsh]

Viittaat mitä ilmeisimmin minuun. Anteeksi, etten syntynyt Flyers-cäppi päässä. (....) Ja jos viittaat tolla johonkin gloryhunttaukseen, sitäkin on vaikea käsittää. Jokainen tosiaan tavallaan.

En viittaa, sillä nyt vasta luin postauksesi.

Mulle on vaan vaikea ymmärtää sellaisen jengin kannattamista, johon ei varsinaista sidettä ole syntynyt elämän mittaan. Onhan nämä jo käyty tässä(kin) ketjussa läpi useaan otteeseen.

 

[Jyyd]

En viittaa, sillä nyt vasta luin postauksesi.

Mulle on vaan vaikea ymmärtää sellaisen jengin kannattamista, johon ei varsinaista sidettä ole syntynyt elämän mittaan. Onhan nämä jo käyty tässä(kin) ketjussa läpi useaan otteeseen.

Hassua sinänsä että luin jotakuinkin kaikki tarinat ja tämä oli ainoa vastaavanlainen sepitys johon viittasit.

Mm, mutta ymmärtäähän sen jos toiset ovat tunteella mukana vaikka olisivat "kannattaneet" vuoden jotain seuraa. GH:t ovatkin sitten oma lukunsa, eiköhän tämänkin vuoden SC-finalistit saa lisää faneja jostain kumman syystä. Toisilla se side toisinaan syntyy nopeammin kuin toisilla. Toiset löytävät Sakicin kortin aution talon raunioista, toiset vain alkavat seuraamaan jotain joukkuetta ja pelaajia, ja myöhemmin seuraaminen vain lisääntyy ja syntyy se side.

 

[Vellihousu]

80 - luvulla ei Porissa kannatettu muuta kuin Ässiä. En tosin usko että muillakaan liigapaikkakunnilla pahemmin hypittiin paikallisten raja-aitojen yli. Toki vaatimatonta ihailua saattoi olla, esimerkiksi Kärpät ja Ilves olivat mielestäni mageita joukkueita. Se liittyi jollakin lailla eläinlogoihin. Omaan Ässät-kannatukseeni vaikutti merkittävästi myös Radio Pori joka aloitti kiekkolähetyksenä muistaakseni vuonna 1986. 80-luvun pimeät illat ja rätisevät lähetykset äidin kelloradion kautta loivat hienoa, mystistä tunnelmaa jääkiekon ympärille.

90 - luvun alussa Nhl löi Suomessa laajemmin läpi ja se kolisi tietysti lujaa. Kaikki ne upeat pelipaidat ilman mainoksia, huima määrä upeita pelaajapersoonia ja tietysti se myyttinen kehä joka tämänkin liigan ympärille oli ehtinyt syntymään. Kun 80 - luvulla oli vielä ollut hämärää, 90-luvulla valot syttyivät päälle ja koko uusi uljas maailma oli äkkiä avoinna. Teema liittyi sopivasti juuri alkaneeseen teini - ikään. Minun suosikkini silloin oli Boston Bruins. Tässäkin oli pinnallisia syitä, joukkueen kokomusta peliasu, Boston Gardenin 19 metriä leveä kaukalo ja pelipaidan rinnassa komeillut iso B; tällaista yksinkertaista tylyä tyylikkyyttä. Sekä tietysti pelaajat, Ray Bourque, Cam Neely ja Adam Oates etunenässä.

Maajoukkutasolla olen aina sympannut Yhdysvaltoja. Pelipaitojen värimaailmassa on edelleen tiettyä 80-lukuista trashmeininkiä ja niin on ollut usein joukkueissakin. Minua on aina viihdyttänyt tämä tarina jossa joukkue kasataan ties mistä ja pelaajat tapaavat toisensa ensi kertaa lentokentällä ja siitä sitten vaan pelaamaan. Harvoinhan jenkit ovat esim. Mm-kisoissa pärjänneet ja jos ovatkin onnistuneet, on paria yllätysvoittoa usein juhlittu niin, että seurauksena on ollut ruma romahtaminen. Näin ainakin takavuosina. Luonnollisesti tämäkin tarina palautuu myyttiseen alkukotiinsa, Miracle on Iceen. Haluan uskoa että urheilussa on kaikki mahdollista.

Tietysti jenkkikiekossa on myöhemmin vedonnut ja vetoaa edelleen se, että he yksinkertaisesti pelaavat upeaa jääkiekkoa, parasta, joskaan ei aina sitä voittavinta.

 

[Jussizip]

Sm-liigaa, kun alkoi mukulana seuraamaan niin ihan ensimmäisenä oltiin TPS:n leirissä. Melko pian Ässät alkoi kiinnostamaan kuitenkin enemmän, kuin muut joukkueet. Tässä vaiheessa en vielä mikään varsinainen fani ollut vaan lähinnä vaan seurailin maalikoosteita tulosruudusta. Mielenkiinto kuitenkin kasvoi ja siinä kohtaa, kun Poriin muutti opiskelemaan niin hurahti Ässien kannatukseen täysin. Hallilla tuli käytyä kymmeniä pelejä katsomassa per kausi ja ne matsit johon ei päässyt niin kuunneltiin aina Ahon selostuksilla. Mestaruuttakin oltiin paikanpäällä todistamassa ja oli hienoimpia hetkiä elämässäni. Nykyään Tampereen suunnalta harvemmin tulee kotipeleissä käytyä mutta "etäfanina" jatketaan ja käydään vieraspelit katsomassa Hakametsässä. Voin sanoa olevani patasydän, enkä varmasti muita joukkueita tule koskaan kannattamaan Liigan puolelta.

NHL:n puolella Detroit Red Wings on ollut suosikkijoukkue siitä asti, kun NHL 97 pyöri PlayStation 1:ssä. Jotenkin vaan kolahti heti hienojen pelaajien ja kirkkaan punaisten pelipaitojen kanssa. Vielä tänäpäivänäkin Red Wingsin pelit/pelaajat/menestys sytyttää aivan eri tavalla, kuin muiden joukkueiden.

Jalkapallon puolella Chelsea ollut alusta asti se joukkue mikä on ollut "se oma". Jotain Fifa 99 taisi tulla aikoinaan pelattua ja sieltä sitten kyseisen joukkueen kelkkaan hypännyt ja seurannut tiiviisti heidän taivaltaan.

Eli eipä noihin mitään niin erikoisia syitä ole. Joku näissä joukkueissa on sellaista mikä on kolahtanut aivan erilailla, kuin muut.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Isoveli kannatti 70-luvulla Turun Palloseuraa. Ihme homma kuinka jo alle kouluikäinen ymmärsi luontaisesti, että tuollaista pitää vieroksua. Tosin emme asuneet Turussa tai edes lähelläkään, mutta silti kotiin tilattiin Turun Sanomia ainakin siihen aikaan. HIFK:sta kirjoitettiin turkulaisten sanomalehdykäisessä usein aika ilkeästi. Jollakin tapaa sympatia alkoi kohdistua ihmeellisen inhottavaan seuraan, jolla ei ole edes härmänkielistä nimeä.

Viimeinen silaus oli Lalli Partisen saamat rapsut Arto Jokisen takaa-ajamisesta. Kyllä nyt oli kohdeltu Lallia viimeisen kerran vääryydellä. Tuosta hetkestä pitäen olin HIFK:n mies, vaikka en ollut vielä koskaan ehtinyt Helsingissä käydäkään.

 

[godspeed]

Tapparalla oli hieno logo, kaikellaisia teräslauluja ja 80-luvun mestaruusmaine hallitsi paljonkin kiekon näkyvyyttä skidinä, mutta ei siitä sen enempää koskaan kehkeytynyt. Ihan niin nuorena ei osannut eikä kiinnostanutkaan puolia valita, eikä sitä myöskään yritetty miltään taholta syöttää. Tämän asian suhteen on menty vapaakasvatuksen kautta, perhe tai kaverit kun eivät ole olleet änkyräisen urheilukulttuurisokeita. Joten siitä on lähdetty, että iloitaan mistä itse halutaan, oli se sitten urheilu tai mikä tahansa, ja missä tahansa yhteydessä.

Kaikki kunnia Ilves-kannatuksesta menee kuitenkin aika selkeästi yhdelle ainoalle luokkakaverille, joka puheli paljon alakoulussa sen aikaisesta joukkueesta ja pelaajista, kuinka kävi peleissä ym. Se sitten tarttui jossain muodossa ja alkoi tuntua tutulta, vaikka noin muutoin pihapeleissäkään ei koskaan tunnustettu mitään värejä tai lajeja, kaikkea pelattiin liikunnan ehdoilla. Urheilijan miellyttävyys (selvää lapsellista individualismia) tai hyvyys ratkaisi. Joten maalissakin saattoi toisinaan olla jalkkisjoukkueen maalivahti ainakin maalivahtina toimineen kertoman mukaan, vaikka tennispalloa mailan avustuksella kohti tulikin. Jalkapallo oli junnuvuosina aina pääasia, sitä kun pystyi pelaamaan vuodenajasta riippumatta.

Kaikkiaan hyvin maltillisesti kannatusasiaan tulee ihan lapsuusvuosien takia suhtauduttua. Urheilu ja hyvät suoritukset sekä peli edellä on menty, mutta noiden hyvien alakoulumuistojen vuoksi pitää aina katsoa, miten Ilves on jääkiekossa pärjännyt - jos ei tulosruudusta tai telkkarista niin sitten hallilta. Mitään muuta joukkuetta en koe koskaan kannattaneeni urheilussa, tai ainakaan siten että se olisi erityisen suuria tunteita herättänyt (no Maajoukkue toki, mut ei ehkä sama asia). Ei kuitenkaan menisi kaaliinkaan ääliöfanaattisuus ja eri seurojen kannattajien kanssa tappeleminen tappelemisen vuoksi, tai että kiekkoa pitäisi jotenkin ottaa tosissaan. Siis sillä tavoin, että kannattaminen jotenkin menisi tosikkomaiseksi, se muuttuisi jopa mahdollisesti mielensä pahoittavaksi elämäntavaksi. Juuei kiitos. Lienen melko tavis tältä osin.

Tässä on kuitenkin käynyt sellainen myöhännäisherääminen toteen, kun ihan vain itsekseni täysin oman kiinnostuksen ehdoilla olen alkanut taas kiinnostua lajista enemmän muutaman viime vuoden saatossa. Ja prioriteeteistakin löytyy tilaa, sekin merkitsee aika tavalla. Samanlainen tapaus löytyy lähipiiristäkin, joka skidinä kävi paljon katsomassa Ipan matseja, mutta on nyt tauon jälkeen taas viihtynyt karkeloissa. Suhtautuu asioihin aikalailla samoin tavoin, joten ei häntä haittaa yhtään vaikka me kumpikin Ilves-faneina voisimme hurrata myös Tapparalle. Se kun on selvää, että kotikaupunki yleisesti ottaen jonkin verran määrää aina kelle huudetaan.

 

[Stonemaki]

Jokerit on suosikkiseura kotimaassa. Faijalla oli kausari Nordikselle, joten aika luontaista oli että mustakin tuli Jokerifani. Skidistä asti on tullut käytyä peleissä. Mieleenpainuvin Jokerimuisto paikanpäältä on tuo kevään 94 ratkaiseva finaali, ja Oton jatkoaikamaali. Ikää oli silloin 6-vuotta ja tuskin ton voittanutta koskaan tulee. Nykyisin asun Ruotsissa, joten pelejä tulee seurattua huomattavasti vähemmän paikan päältä.

NHL:ssä suosikkiseura on New Jersey Devils. Olen suht uusi kannattaja, sillä joukkueen seuraaminen alkoi oikeastaan Kovalchukin siirryttyä jengiin, koska kyseessä oli oma suosikkipelaaja. Kovy lähti Venäjällä, mutta Devilsin seuraaminen on jatkunut ja kahdesti viimeisen vuoden aikana tullut myös käytyä Devilsin kotipelissä.

Tärkein seura mulle tulee futiksen puolelta. Tulee katsottua aikalailla kaikki Manchester Unitedin matsit, mutta mulla ei oo oikein muistikuvia, mistä seuran kannattaminen on aikoinaan lähtenyt.

 

[Vastuunpakoilija]

Mmh, olen syntynyt 1987.

Lapsuudessani / nuoruudessani eli kultaisella 90 luvulla oli kova vastakkainasettelu Jokerit vs TPS, on luonnollista että suurinosa kavereista tai henkilöistä joiden kanssa oli tekemisissä niin kannatti Tepsiä.

Kuinkas ollakkaan kun Kärpät nousi liigaan niin tuulipuvut käänty viuh vaan, itse en kuitenkaan tuollaista voinut hyväksyä vaan olen aina ollut Jokereiden fani, toki olen pari kertaa ollut torilla ryyppäämässä täällä Oulussa kun Kärpät voitti mestaruuden mutta ikinä en ole kyseistä seuraa kokenut omakseni.

Todennäköisesti Kärpät kuitenkin on se seura mitä liigasta seuraan Jokereiden KHL-pelien lisäksi.

 

[SgtMarkov]

KooKoota kannatan, koska olen syntynyt ja asunut elämäni 25 ensimmäistä vuotta Kouvolassa. Aktiivisemmin aloin seurata joukkueen pelejä kaudella 2001-2002, jolloin KooKoo yllättäen menikin aina mestiksen finaaleihin asti. Siitä eteenpäin oltiin hallilla lähes aina KK:n pelissä. Tätä jatkui aina vuoteen 2010, jolloin muutin työn (lue: naisen) perässä Helsinkiin.

Kumpikaan uuden kaupungin joukkueista ei kuitenkaan saanut minussa aikaan samanlaista tunnesidettä, ei HIFK, eikä varsinkaan Jokerit. KooKoon kannatusta siis olen jatkanut etäfanina tähän päivään asti.

Capitalsin kanssa tilanne on hieman toinen. Lapsuudenkodissani näkyi paljon amerikkalaisia ohjelmia näyttäviä kanavia, ja isäni seurasi silloin tällöin koosteita yön otteluista. Keväällä 1998 SC-finaaleissa pelasivat Detroit Red Wings ja Washington Capitals. Seurasin sivusta peliä ja muistan elävästi, kuinka komeilta ne Capitalsin sen aikaiset valkoiset kotkapaidat näyttivät. Eli paidoista se lähti, tämänkin joukkueen kannatus jatkuu edelleen, vaikka kotkapaitoihin ei ollakaan pukeuduttu sitten viime kerran.

[Linkki vie kuvaan Capitals-paidasta jota joukkue käytti vuodesta 1995 vuoteen 2007.]

 

[Necrolyte]

Kyllähän tuo JYP tulee puhtaasti siksi, että olen Keski-Suomesta kotoisin. Capitals tuli mukaan joskus vuonna 1997 tai 1998, enkä oikein muista, että mistä. Suurin tekijä varmaankin oli kaikkien aikojen idolini Peter Bondran senaikaiset esitykset, eli lähinnä maalien mättäminen. Toisena ehkä yksi sen ajan parhaista maalivahdeista, Olie the Goalie. Tätä nykyä Ovechkinia pidän kenties parhaana.

Italian maajoukkue jalkapallossa puolestaan juontaa juurensa vuoden 1994 MM-kisoihin ja ennen kaikkea loppuotteluun, vaikkakin Bares ja Baggio omat vetonsa kämmensivät. Jostain se vain on lähtenyt. :)

Taitaa olla penkkiurheilijoille pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että mitä tahansa ottelua seuratessa haluaa asettua jomman kumman puolelle. Yleensä on empaattisena ja joviaalina ihmisenä tapana kannattaa jossain randompelissä altavastaajaa.

Nyt meneillään olevissa liigafinaaleissa soisin voiton Tapparalle vaikkapa siksi, että on vaimon suosikkijoukkue (hän on Pirkanmaalta kotoisin), Nemo on hieno mies ja Kärpät on kahminut menestystä hiljattain oman osuutensa.