Mikko Viitanen

  • 53 710
  • 328

expertti69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikko Viitanen on Lukko-puolustuksen kookkain pelaaja ja häneltä odotetetaan myös sen näköistä peliä. Vuodet Pohjois-Amerikassa ovat varmasti opettaneet miestä käyttämään kokoaan paremmin hyödykseen. Uskon, että SM-liiga ja isompi kaukalo kehittää Viitasta luistelussa ja kiekollisessa pelissä. Viitanen on kuitenkin vahvimmillaan kovassa fyysisessä pelissä ja sitä häneltä odotetaankin, mutta toki myös pienet näytöt hyökkäyspäässä tuovat lisää plussaa miehen tilille.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kuten tuolla jossain toisessa ketjussa jo kirjoitinkin; Mikko on kehittynyt ja varsinkin miehistynyt huimasti P-Amerikassa! Allekirjoittanutta on eniten ihmetyttänyt liikkeen parantuminen, se kun harvemmin pienessä laatikossa paranee...

Yhden harkkapelin nähneenä voin sanoa, että pojasta on teille raumalaisille isosti iloa tulevalla kaudella, kunhan nyt tällä kertaa pysyisi myös Suomessa pelatessaan ehjänä?
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Ässiä vastaan Miku paukutti hyökkäyspäässä pakille kelvolliset 1+1 tehot, mutta tasakentin +/- tilasto näyttää pakkasta -1. Yhden ottelun perusteella ei voida Mikustakaan tehdä analyysia, mutta odotan kyllä kaverista Niskala+ tyyppistä liideriä alakertaan. Viitanen on vahvoilla myöskin vuoden tulokas kisassa, jos otteet pysyvät hyvinä läpi kauden. Eilisen perusteella tuskin voidaan kenestäkään pelaajasta tehdä kaudenkattavaa syväanalyysia.

Viitanen ampui Ässiä vastaan 3 kertaa, eli osumaprosentti aika hyvä 33,33%

Konttinen Tero, Ässät 1 2 0 2 1 -2 -1 0
Viitanen Mikko, Lukko 1 1 1 2 1 -2 -1 4

Siinä on kahden tulokaspuolustajan tilastot eilisen jälkeen +/- molemmilla identtinen. Kerran kentällä maalin aikana ja 2 kertaa omissa kolistessa, tämä siis tasakentällisin.
 
Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Omassa päässä oli eilen vaikeuksissa ja Konttinen kahvitti miehen täydellisesti 1-3-maalissa. Kaverin veto on muuten aivan järkyttävän kova ja tarkka. Siitä vaan tulta viivalta.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viitasen otteita kahden liigamatsin ja telkkarista nähtyjen maajoukkue-pelien jälkeen voi sanoa jätkän olevan aika klooni Markku Paukkuseen. Kovempi kuti tosin, mutta pelin avaamisessa vielä Markkuakin suurempia vaikeuksia. Maalin edessä suurissa vaikeuksissa. Ei tullut uutta Tomi Pettistä sen voi jo ääneen sanoa.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Repolainen kirjoitti:
Viitasen otteita kahden liigamatsin ja telkkarista nähtyjen maajoukkue-pelien jälkeen voi sanoa jätkän olevan aika klooni Markku Paukkuseen.
Mitäs pahaa Viitanen on nyt tehnyt, että oikein Paukkuseen pitää verrata. Ravintolassako on naisia iskenyt?

Eiköhän tule kuitenkin olemaan yksi kantavista pakeista tällä kaudella.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En kyllä vielä vertaisi Markku Paukkuseen, mutten kyllä Tomi Pettiseenkään. Tällä hetkellä keikkuu siinä välimaastossa, jännä nähdä kumpaan suuntaan kallistuu.

Jos pitäisi jo tässä vaiheessa kautta pettymyksiä listata niin kyllä Kiikartornin kokoinen Viitanen siltä listalta löytyisi, mutta odotettavissa on että hän parantaa peliään vielä paljon tästä mitä nyt on nähty. Eihän tässä vasta ole kuin 5 peliä takana, 51 vielä edessä.
 
Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saa Viitanen pelata vielä hyvin monta huonoa peliä, ennen kuin Paukkuseen/Lehtoseen alan miestä verrata.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
L4E kirjoitti:
Mitäs pahaa Viitanen on nyt tehnyt, että oikein Paukkuseen pitää verrata. Ravintolassako on naisia iskenyt?

Eiköhän tule kuitenkin olemaan yksi kantavista pakeista tällä kaudella.

Olitko katsomassa eilistä peliä? Kyllä Viitanen valitettavasti oli selvästi kentän huonoin pakki. Jopa Topi Lehtonen pelaisi paremmin. Viitanen ei yksinkertaisesti pysy pelissä mukana. Tempo on kaverille pari pykälää liian kova ja aina ollaan kaksi askelta jäljessä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sanotaan nyt se viimein tässä julkisestikin: Mitä ihmettä te odotitte kaverilta jonka AHL -statistiikka on huonompi kuin Levokarilla, joutunut jopa ilman loukkaantumista ECHL:ään pelaamaan useampia otteluja. Ja joka on pelannut huikeat 4 matsia liigaa. Ei vaan hjummarra... Viitanen on semmoinen köyhän miehen Levokari.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
korkki kirjoitti:
Sanotaan nyt se viimein tässä julkisestikin: Mitä ihmettä te odotitte kaverilta jonka AHL -statistiikka on huonompi kuin Levokarilla, joutunut jopa ilman loukkaantumista ECHL:ään pelaamaan useampia otteluja. Ja joka on pelannut huikeat 4 matsia liigaa. Ei vaan hjummarra... Viitanen on semmoinen köyhän miehen Levokari.

Aika kovaa tekstiä nyt tulee. Käsitykseni mukaan Viitanen oli sentään melko lähellä paikkaa Coloradon puolustuksessa. Pauli tuskin NHL-ovia missään vaiheessa tosissaan kolkutteli. Liikekin on huomattavasti parempaa kuin Paulilla. Selkeä pettymys kaveri nyt vielä on ollut, vaikka porilaiset sanoisivat mitä. Viimeisestä lauseestasi taisi unohtua hymiö, joka kertoo lauseen olevan kileli poskella heitetty. Ainakin toivon niin... Vielä pikku kysymys: Miten Viitasen statistiikka on huonompi kuin Levokarilla?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Rommeli kirjoitti:
Vielä pikku kysymys: Miten Viitasen statistiikka on huonompi kuin Levokarilla?

Niin ihan AHL -statsien perusteella Viitasen 2+9
versus
Paulin 7+14

Pelejä Paulilla on kyllä enemmän AHL:ssä mutta en nyt jaksa laskea (tarttee lähteä pojan kanssa lätkäturnaukseen). Laskekaa itse www.hockeydb.com (vai onko sittenkään kun kausia Viitasella on yksi enemmän)
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viitanen 114 AHL-peliä ---- Levokari 106 AHL-peliä

Eihän noissa paljon eroa ole, Pauli on 10 pojoa kylläkin enemmän tehnyt. Mutta ei Raumalla kukaan Mikolta isoja tehoja odotakaan, vaan varmaa puolustuspelaamista, jota Paulilta ei viime kaudella nähty 36 pelissä kuin varmaan kolmessa. On se nyt huomattavasti parempi kuin Lepokari ollutkin.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
korkki kirjoitti:
Sanotaan nyt se viimein tässä julkisestikin: Mitä ihmettä te odotitte kaverilta jonka AHL -statistiikka on huonompi kuin Levokarilla, joutunut jopa ilman loukkaantumista ECHL:ään pelaamaan useampia otteluja. Ja joka on pelannut huikeat 4 matsia liigaa. Ei vaan hjummarra... Viitanen on semmoinen köyhän miehen Levokari.

Aluksi en odottanut mitään, ihmettelin jopa hankintaa kun en ollut miehestä koskaan kuullutkaan. Sitten tuli kutsu maajoukkueeseen ja psychodad oli nähnyt kaverilta hyvän harjoitusottelun ja vertaili miestä Pettiseen.

Levokari oli todella huono viime kaudella. Ilmeisesti loukkaantuminen haittasi. Näin jälkikäteen tuntuu kuitenkin kummalliselta Viitasen hankkiminen ja sopimuksen jo omanneen Levokarin potkut.

Toivottavasti Viitanen nyt parantaisi otteitaan, että saisi myöhemmin näille jutuille naureskella.
 
Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pettistä tosiaan odotettiin, mutta toistaiseksi on kyllä pakko tunnustaa että mies on ollut suuri pettymys. Varma peruspelaaminen loistaa kyllä poissaoloaan, mutta toivottavasti mies vielä petraa.

Vertaukset Paukkuseen ovat jo diipa daapaa, ei mies niin huono ole ollut, mutta sijoittumisessa ja maalineduspelissä on vielä petrattavaa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Repolainen kirjoitti:
Levokari oli todella huono viime kaudella. Ilmeisesti loukkaantuminen haittasi. Näin jälkikäteen tuntuu kuitenkin kummalliselta Viitasen hankkiminen ja sopimuksen jo omanneen Levokarin potkut.
No luonnollisesti loukkaantuminen haittasi, kun oikeastaan pohjat joutui tekemään uudestaan kesken kautta. Eikä uran jatkumisestakaan ollut minkäänlaista varmuutta.

Ja Pauli olisi saattanut jatkaa eri valmentajan alaisuudessa, mutta koska valmentajaksi tuli Toivola oli heti varmaa että Pauli joutuu etsimään uuden seuran.

Ja näiden kahden hemmon kohdalle osuu vertailut siksi että kyseessä on kuitenkin kaksi pelityyliltään melko samanlaista sälliä (koko, liikkuvuus, laukaus jne.)
 
Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
korkki kirjoitti:
Sanotaan nyt se viimein tässä julkisestikin: Mitä ihmettä te odotitte

Ihmettä nimenomaan. Niin kuin te vaikkapa mm. Astonilta, Ja hän ei ole pelannut edes AHL:ssa...

En nyt ihan vielä tuomitsisi Viitasta. Ei Raumalla kuitenkaan ainoita olla, jotka ovat Viitaseen odotusarvoja asettaneet. Kyllä niitä löytyy myös niin Pohjois-Amerikasta kuin Jääkiekkoliitostakin... Katsellaan nyt vielä - kausi on edelleen nuori.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
korkki kirjoitti:
Ja Pauli olisi saattanut jatkaa eri valmentajan alaisuudessa, mutta koska valmentajaksi tuli Toivola oli heti varmaa että Pauli joutuu etsimään uuden seuran.

Näin itsekin sen näen. Ja nähtiinhän se kesällä muutenkin. Ei Toivolan Lukossa ole tilaa Levokarille ja tuskimpa Toivolan missään joukkueessa. Paulille ei edes annettu mahdollisuutta, koska "vanhat synnit" painoivat, sille nyt vaan ei voi mitään, pelkkä rivi kirjoittaja. Näiden kanssa elämme ja toivomme Paulille menestystä SaiPassa.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun katselin Viitasen peliä, vaikutti jotenkin että maajoukkuekutsusta johtuneet kovat ennakko-odotukset ovat saaneet kaverin pelin vähän sekaisin - ihan selkeästi yrittää enemmän kuin osaa. Ehkä hänen pitäisi palata takaisin ihan peruspeliin kun sen parhaiten osaa, sitä kautta voisi tulla enemmän onnistumisia.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
korkki kirjoitti:
Viitanen on semmoinen köyhän miehen Levokari.
Älä nyt viitti. Viitanen sentään oli jo sentään Coloradon varamiehenä ja Erkkakin valitsi pelurin heti nippuunsa vaikka Viitanen Lukon pelureita olikin. Ehkä kuitenkin kaverissa nähdään HELVETISTI enemmän potentiaalia kuin jossain lepokarissa. Harvinaisen huono vertaus ei voi muuta sanoa ja liikutaan ihan eri tasolla kuin lepokarin kohdalla.

Pettisen kohdallakin meni varmaan puoli kautta ennen kuin kaikki rupesivat myöntämään ettei enää ole kyse "samasta" kaverista kuin ennen suuren veden toisellepuolelle lähtöä.
 
Pettinen kyllä pelasi jo Ilveksessä viimeisen kauden melkoisen hyvin ennen AHL:ään lähtöä.

Mitkä ovat Viitasen näytöt? Puolitoista kautta AHL:ssä mutta ei yhtään NHL peliä. SM-liigan näytöt ovat Lehtosen/Purontakasen tasoa. Tai itse asiassa Lehtonenkin on pelannut muutaman hyvän pelin mutta Viitanen ei yhtään. Turha näitä on paperilla pyöritellä. Katsokaa miten Viitanen pelaa ja kommentoikaa sen pohjalta. Erkka ei valitse enää Viitasta...näytöt on annettu.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
-OO- kirjoitti:
Kun katselin Viitasen peliä, vaikutti jotenkin että maajoukkuekutsusta johtuneet kovat ennakko-odotukset ovat saaneet kaverin pelin vähän sekaisin - ihan selkeästi yrittää enemmän kuin osaa. Ehkä hänen pitäisi palata takaisin ihan peruspeliin kun sen parhaiten osaa, sitä kautta voisi tulla enemmän onnistumisia.

Mahtaisiko olla myös Viitasen kohdalla niin, että eräänlainen "alkukankeus" vaivaa isoa miestä näinä aikoina, kun liigaan ollaan ajamassa näitä neppailusääntöjä? Kiinnostaisi kovasti myös muiden joukkueiden isojen pakkien onnistumiset, nykyään kun kaikki vartalollakin otettu ("mailakontaktin muuhun kuin kiekkoon karsiminen OK) kontakti ollaan karsimassa pelistä. Ja kyllä, taklauksia ei ole kielletty, mutta kropalla pelaaminen on kuitenkin iso osa puolustajan touhua kentällä.

Eiköhän Viitanen paranna otteitaan vielä paljon, kunhan löytää tähän sarjaan sopivan tyylin ja alkaa pelata enemmän vahvuuksillaan. Kuitenkin vasta 5 matsia pelattu. Tosin esim. Viitasen vahvuudet näinä 0-toleranssin aikoina ovat melkeinpä heikkouksia? Koko sarjan etu olisi se, että puolustajat saisivat alkaa taas "puolustaa", eikä vaan yrittää luistella hyökkääjän vierellä.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
L4E kirjoitti:
Ehkä kuitenkin kaverissa nähdään HELVETISTI enemmän potentiaalia kuin jossain lepokarissa. Harvinaisen huono vertaus ei voi muuta sanoa ja liikutaan ihan eri tasolla kuin lepokarin kohdalla.

Näin se ihmisen muisti tekee tepposet silloin tällöin. Korkilta mainio täsmäpommitus tuolla vertauksella. Annan vihjeen: Matt Nickerson.

Itse en ole Viitasta ikinä tositoimissa nähnyt, mutta eiköhän kaveri sentään Levokaria parempi ole.
 
Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Crapbag kirjoitti:
Mahtaisiko olla myös Viitasen kohdalla niin, että eräänlainen "alkukankeus" vaivaa isoa miestä näinä aikoina, kun liigaan ollaan ajamassa näitä neppailusääntöjä? Kiinnostaisi kovasti myös muiden joukkueiden isojen pakkien onnistumiset, nykyään kun kaikki vartalollakin otettu ("mailakontaktin muuhun kuin kiekkoon karsiminen OK) kontakti ollaan karsimassa pelistä. Ja kyllä, taklauksia ei ole kielletty, mutta kropalla pelaaminen on kuitenkin iso osa puolustajan touhua kentällä.

Eiköhän Viitanen paranna otteitaan vielä paljon, kunhan löytää tähän sarjaan sopivan tyylin ja alkaa pelata enemmän vahvuuksillaan. Kuitenkin vasta 5 matsia pelattu. Tosin esim. Viitasen vahvuudet näinä 0-toleranssin aikoina ovat melkeinpä heikkouksia? Koko sarjan etu olisi se, että puolustajat saisivat alkaa taas "puolustaa", eikä vaan yrittää luistella hyökkääjän vierellä.
Veikkaisin samoin jonkinasteista alkukankeutta ja sitä, että varooko ehkä hieman liikaakin jäähyjä. Sama asia, joka tuli jossain vaiheessa mieleen Platilin kohdalla. Onko sitten valmennus korostanut tuota "neppailusääntöjen" kunnioittamista niin, että pakit eivät enää uskalla puolustaa.

Tuosta isojen pakkien onnistumisesta: jäähytilastojen kärjessä ei heitä ainakaan enemmin ole, jos katsotaan pieniä rangaistuksia, joita nämä uuden linjan mukaiset penaltit kai yleensä ovat (estäminen, koukkaus, kiinnipitäminen). Eniten kakkosia (10 kpl) on Kärppien J-P Laamasella (178 cm/82 kg). Seuraavina (9x2) Jokerien Järventie (182/84) ja JyPin Marttinen (182/89). 8 kpl saldo on Ässien Peltosella (186/90). Ensimmäinen iso ja ainoa top 10:ssä on Helenius (196/105), jolla on 7 kpl 2-minuuttisia. SM-liigan tilasto ei toki kerro rangaistusten syitä, joten siltä pohjalta on vaikea analysoida, kellä on ollut eniten vaikeuksia uuden linjan kanssa.
Isojen pakkien puuttuminen tilaston kärjestä voi kertoa joko siitä, että he ovat omaksuneet linjan hyvin tai sitten juurikin siitä, että varovat vielä muitakin enemmän. Vielä todennäköisempää on, että 5 pelatun pelin jälkeen tilastoista ei kannata vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös