Mikko Rantanen

  • 1 391 030
  • 5 352

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ei hyvältä vaikuta, 1 maali edelliseen 21 peliin 5vs5.

Aidosti hieman harmittaa, jos tässä tuli oltua oikeassa Rantasen suhteen. Toivoisi, että lähtee peli sujumaan, mutta kyllä tossa nyt melkein muutakin on pielessä kuin "siirroista johtuva hälinä".
Mikä tuossa on pielessä? Eihän Rantanen huonosti ole pelannut vaikka tehot jääneet hiukan piippuun.

Totta helvetissä nuo siirrot vaikuttaa ja sen ympärillä oleva hälinä. Ei Rantasen taidot silti ole mihinkään kadonneet.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, ei se nyt oikeasti ihan niin mene, että kaveri painaa ihan superstarana yli 100 pisteen kausia perättäin runkosarjassa ja sitten vielä pudotuspeleissä ihan niitä kovimpia ja jopa tarunhohtoisen kannun Coloradoon tuoneita pelejä vielä kovempaa tahtia, mutta että tämä viimeinen 1-2 kk turbulenssin keskellä on nyt se todellinen Rantasen taso ja ei se pelaajana ollutkaan niin kummoinen.

Ei tuolla kukaan mukana roiku niillä tehoilla ja laita kiekkoja vuodesta toiseen satamäärin yläpeltiin illasta toiseen tai MacKinnonin lapaan jos ei hommiaan osaa just sillä tasolla mitä ne numerot ja ihan näytöt ja pelit lopulta antoivat ymmärtää.

Nyt on ollut kaikenlaista ja onhan se peli hakusessa vielä Dallasissakin kunnes hitsaantuu hiljalleen aina paremmin, ei näistä kannata joka yö erikseen niin huolestua ja seuraavana aamuna taas helpottua jos yksi kuti meneekin räpylän sijasta verkkoon, pienet marginaalit tilastoja seuraamalla oliko hyvä vai huono peli. Mikko on pitkälti tasonsa näyttänyt ja ihan hyvältä se pelinsä on nytkin Dallasissa jo näyttänyt. Tuskin se ajan myötä tuosta huononeekaan, ennen kuin toki joskus iän myötä ja pitäisin erikoisena jos ei olisi hyvä ja tehokas pelaaja myös jatkossa.

Toki, väärässä minä voin olla, matkustelija jne..
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikä tuossa on pielessä? Eihän Rantanen huonosti ole pelannut vaikka tehot jääneet hiukan piippuun.

Totta helvetissä nuo siirrot vaikuttaa ja sen ympärillä oleva hälinä. Ei Rantasen taidot silti ole mihinkään kadonneet.
Ei taidot häviä mutta kun ei tämä olekaan yksilölaji. Tiettyä "hälinää" ne uudet ketjukaveritkin on, ei siinä.
 
The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät
Tuossa kun yks ilta katsoin tubesta videota Oilersin kopista ja muista tiloista, näytti kyl upealta! Aloin sit miettimään samalla, että Oilershan oli Rantasen perässä ja ilmeisesti Mikko olisi sinne myös voinut siirtyä. Toki seuraavaksi aloin miettimään, että oliko Oilers sitten vain tarjoamassa rental-paikkaa ja täten vastine Canesin suuntaan ei olisi ollut kovin iso. Rental sen takia, koska Oilersin palkkakattotilanne on aika haastava, mutta tällä pienellä palkalla tai jos Canes olisi vielä pidättänyt puolet, olisi Rantanen varmaan mahtunut katon alle kevään ajaksi?

Tuli samalla myös mieleen, että kerran Mikko niin kovasti halusi jäädä Avseihin, niin aloin miettimään että mitä itse olisin tehnyt hänen tilallaan syksyn / talven aikana. Ja tulin siihen lopputulokseen, että kun edellisissä sopimusneuvotteluissa ilmeisesti palkkaa on saatu hilattua aavistuksen verran ylöspäin jättämällä NTC / NMC -klausuulit kokonaan pois viimeisiltä kausilta. Niin itse olisin tuossa loppusyksystä tullut julkisuuteen sellaisella lausumalla, että en ole valmis allekirjoittamaan kenenkään muun seuran kanssa kesken kauden sopimusta kuin nykyisen seurani kanssa. Muutoin sopimusasioita katsotaan seuraavan kerran kesällä. Olisiko tällä lausumalla saanut itselleen hankittua ”NTC”:n, sillä Mikon treidiarvo olisi laskenut samalla sekunnilla, kun kaikki olisi tienneet, että jos kaupoille lähdetään, niin on kyse vain kevään rentalista. Mitä mieltä olette?
 
Kaikki Pelaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Florida Panthers

Mielenkiintoinen ajatus joka voisi joissain tapauksissa toimia, mutta vaatisi luultavasti sen että Rantanen aavistaisi nuo treidiaikeet ensin itse, kun kyse niin harvinaislaatuisesta asetelmasta. Siinäkin tapauksessa uskon, ettei mikään lausuntokaan olisi pysäyttänyt Carolinaa kun tosiaan ovat vahvistaneet tehneensä treidin vastoin Rantasen hyväksyntää. Eikä tdl ollut edes uuden sopparin takaraja, vaan Carolina oli mitä ilmeisemmin valmis odottamaan ratkaisua kevääseen/kesään (kunnes Rantanen itse ehdotti sign&tradea). Toki ilman Carolinaa ja Tulskyn rohkeaa pelaamista tilanne voisi olla hyvinkin erilainen.
 
Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ei se Necas ainakaan pisteiden valossa ole Rantasta täysin korvannut kun on pelannut Coloradossa alle piste per peli ja Rantanen pelasi siellä yli 1,3 keskiarvolla. Carolinassa Necas teki pisteitä vielä yli 1,1 tahdilla.
 
stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei hyvältä vaikuta, 1 maali edelliseen 21 peliin 5vs5.

Aidosti hieman harmittaa, jos tässä tuli oltua oikeassa Rantasen suhteen. Toivoisi, että lähtee peli sujumaan, mutta kyllä tossa nyt melkein muutakin on pielessä kuin "siirroista johtuva hälinä".
Jep, ja 5 vs 5 Coloradossakin vain 10 maalia kun peräti 7 maalia tyhjiin tällä kaudella. Viime kaudella 5 vs 5 maalit 24 ja sitä edellisellä peräti 32. Myös laukausmäärät laskivat Rantasen osalta jo Coloradossa tällä kaudella. Viime parit kaudet lähemmäs 300 laukausta kun tällä kaudella 49 Colorado-peliin ainoastaan 135.
 
pikkusikaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, osaamisen hautomo
Ei hyvältä vaikuta, 1 maali edelliseen 21 peliin 5vs5.

Aidosti hieman harmittaa, jos tässä tuli oltua oikeassa Rantasen suhteen. Toivoisi, että lähtee peli sujumaan, mutta kyllä tossa nyt melkein muutakin on pielessä kuin "siirroista johtuva hälinä".
Jos näin on, niin veikkaan että Carolinan ja Dallasin toimistossakin saattaa hieman vituttaa, että molemmat oli valmiita maksaaman sen 8 milliä jätkästä, josta joku uuvatti jatkoajan palstalla tietää totuuden.
 
uuvatti

Minkä 8 milliä? Ja minkä ihmeen totuuden? En väitä tietäväni mitään muuta kuin sen mitä tähän lankaan linkatut tilastot kertovat.

Ja varmasti vituttaa, tai tuskin Carolinaa vaan Dallasia, jos Rantanen ei tuosta sille 12 miljoonan tasolle nouse mitä hänestä joutuvat seuraavat 8 vuotta maksamaan (halusivat tai eivät).

Ja nykyisellään on kyllä todella todella pitkä matka siihen, että tuon arvoinen kaveri olisi. Varmasti peli jonkin verran tuosta paranee, mutta kuinka kauan siinä kestää ja kuinka paljon paranee - kyllä siellä Dallasissakin varmasti ollaan jo hitusen huolissaan.
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei se Necas ainakaan pisteiden valossa ole Rantasta täysin korvannut kun on pelannut Coloradossa alle piste per peli ja Rantanen pelasi siellä yli 1,3 keskiarvolla. Carolinassa Necas teki pisteitä vielä yli 1,1 tahdilla.
Mainittakoon vielä, että tämä oli Necasin kuudes kausi Carolinassa, mutta ensimmäinen yli piste per peli tahdilla. Viime kaudella teki runkosarjassa 53 pistettä 77:ssä pelissä ja pleijareissa 9 pistettä 11:sta peliin. Ennen tätä kautta Necasin runkosarjan piste-ennätys oli 71 pistettä, kun pelasi ehjän kauden.
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

No ei kai se voi enempää ollakkaan. Eikös se nyt ole jo kerrottu täälläkin usein että ei carolinan pelityylillä voi pisteillä juhlia
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
3 erän kerkesin peliä katsella. Kyllä on aneemista tuo Mikon pelaaminen. Selkä suorana kelluu tilanteissa. Huomaa paikan syötönkatkolle, mutta kun on seisovin jaloin, niin ei niihinkään täysin kerkeä. Sitten tulee semmonen puolittainen yhden käden kurotus.

Sitten taas kiekollisena, huomaa pelitavallisen eron Coloradon kanssa. Usein Rantanen on varastanut hieman ja saa kiekon pystyyn laitaan. Tästä hän on tottunut yhdellä syötöllä laittamaan kiekon eteenpäin vauhtiin MacKinnonille, joka vie kiekon alueelle. Nyt tätä alueelle vientiä joutuu tekemään Mikko itse. Ja kyllähän siihen kerkee jo pakki tai vastustajan hyökkääjä jo iholle. Ja näin peli kuivuu kasaan. Ei tapahdu siis paljoakaan peliä edistäviä asioita.

Txt seuraajille taasen. 0+1 +1 voi näyttää hyvältä. Toki ketjukaverit 3+0 ja 0+3

Paljon on vielä tekemistä, että Rantanen pääsee tuohon systeemiin sisään. Ja paljon pitää Rantasen itse parantaa. Nyt kun ei pelaa enää 25min pelissään uskoisin, että voisi myös enemmän olla sisällä itse pelissä. Mutta en ole silti huolissani. Keväällä/kesällä Mikko on aina ollut parhaimmillaan.
 
Viimeksi muokattu:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
3 erän kerkesin peliä katsella. Kyllä on aneemista tuo Mikon pelaaminen.
No eihän ollut. Kahdessa ekassa erässä kaikkien huomio vain sattui kiinnittymään johonkin Robertsoniin. Mä kiinnitin huomioni Mikkoon, joka teki ihan pirusti töitä ja rakensi ketjukavereille paikkoja. Alkaa löytymään yhteistyö kavereilla.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
No eihän ollut. Kahdessa ekassa erässä kaikkien huomio vain sattui kiinnittymään johonkin Robertsoniin. Mä kiinnitin huomioni Mikkoon, joka teki ihan pirusti töitä ja rakensi ketjukavereille paikkoja. Alkaa löytymään yhteistyö kavereilla.
Kuten sanoin, näin vain 3. erän ja huomiot siitä erästä. Ei kyllä saanut ei mitään aikaiseksi. Toki eräkin oli rikkonainen Dallasin jäähyilyn takia.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja nykyisellään on kyllä todella todella pitkä matka siihen, että tuon arvoinen kaveri olisi. Varmasti peli jonkin verran tuosta paranee, mutta kuinka kauan siinä kestää ja kuinka paljon paranee - kyllä siellä Dallasissakin varmasti ollaan jo hitusen huolissaan.
Nojoo, toisaalta nykyisestä saattaa olla 3 kuukautta siihen, että Mikko on pelannut 25 tehopisteen pudotuspelit ja nostelee kannua Dallasissa.

Lievittääkin heti ja tuolla varmaan sitä Dallasin officen vitutusta ja uskon että GM katselee välillä muutakin kun vaan tilastot joka aamu että 0+1 ja voihan perkele taas, kun miettii siellä kuka on hyvä pala joukkueeseen ja mitä tuo kehiin sen 8-vuotisensa aikana.

Tai tämä voi tapahtua vaikka kesällä 2026 tai 2027 eikä nyt vielä, miten vaan mutta se ei nyt ole ehkä pelkistä pelaajien runkosarjan PPG-tahdeista kiinni kun tuolla palapeliin palasia laitetaan, haetaan johtavia ja voittavia pelaajia ja voittavaa menestyvää joukkuetta kesän tosipeleihin pidemmällä tähtäimellä.

Voihan se toki olla, että siellä nyt jo Dallasin GM on älyttömän huolissaan että iso virhe koko Mikko, eikä tuosta mitään tule ei nyt eikä kahdeksaan vuoteen kun tehonsakin ja peli nyt helmi-maaliskuussa laahaa uudessa jengissään.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tuossa kun yks ilta katsoin tubesta videota Oilersin kopista ja muista tiloista, näytti kyl upealta! Aloin sit miettimään samalla, että Oilershan oli Rantasen perässä ja ilmeisesti Mikko olisi sinne myös voinut siirtyä. Toki seuraavaksi aloin miettimään, että oliko Oilers sitten vain tarjoamassa rental-paikkaa ja täten vastine Canesin suuntaan ei olisi ollut kovin iso. Rental sen takia, koska Oilersin palkkakattotilanne on aika haastava, mutta tällä pienellä palkalla tai jos Canes olisi vielä pidättänyt puolet, olisi Rantanen varmaan mahtunut katon alle kevään ajaksi?
Olivat kyllä tekemässä pitkää sopimusta. Homma kaatui siihen kun Carolina halusi Bouchardin vaihdossa eikä Oilers halunnut hänestä luopua. Eli vastine olisi ollut aika kova. Evan Bouchard kuitenkin on hyökkäyssuuntaan aivan eliittitason puolustaja.
 
Eemil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Dallas, Florida
Rantasen piste ka oli Coloradossa 1,306 tällä kaudella. Necasilla on ollut vain 0,956 eli selkeästi pienempi. Ero korostunee vielä enemmän pudotuspeleissä.

Vaikka Necas pelaa hyvin ja näyttävästi, tuotanto ei yllä mitenkään Rantasen tasolle!
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kuten sanoin, näin vain 3. erän ja huomiot siitä erästä. Ei kyllä saanut ei mitään aikaiseksi. Toki eräkin oli rikkonainen Dallasin jäähyilyn takia.
Ja kerrot siitä meille kaikille että tekeminen on onnetonta kun olet nähnyt yhden erän?

Sitten vielä kerrot että erä oli rikkonainen. Pitäiskö katsoa hiukan enemmän ja vaikka kokonainen matsi joskus?
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Rantasen piste ka oli Coloradossa 1,306 tällä kaudella. Necasilla on ollut vain 0,956 eli selkeästi pienempi. Ero korostunee vielä enemmän pudotuspeleissä.

Vaikka Necas pelaa hyvin ja näyttävästi, tuotanto ei yllä mitenkään Rantasen tasolle!
Tai sitten ero ei korostu. Aivan turhaa ennustamista ja aivan kuten rantasen tapauksessakin, liian pieni otanta vielä mihinkään arvosteluun pisteiden osalta
 
Särki47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa, Manu
Ja kerrot siitä meille kaikille että tekeminen on onnetonta kun olet nähnyt yhden erän?

Sitten vielä kerrot että erä oli rikkonainen. Pitäiskö katsoa hiukan enemmän ja vaikka kokonainen matsi joskus?
Eikun se oma ja niin helvetin tärkeä mielipide on tuotava esiin oli se kuinka idioottimainen tahansa.
 
Eemil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Dallas, Florida
Tai sitten ero ei korostu. Aivan turhaa ennustamista ja aivan kuten rantasen tapauksessakin, liian pieni otanta vielä mihinkään arvosteluun pisteiden osalta
23 peliä alkaa antamaan jo suuntaa.

Kummonen ennustaja ei tarvi olla pudotuspelejen suhteen, jos

28v Mikko Rantanen on tehnyt 78 pudotuspelissä 97 pistettä (34 maalia) ja

26v Martin Necas on tehnyt 59 pudotuspelissä 30 pistettä (11 maalia)
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eli kerro ihmeessä havaintosi.
Peli peliltä pelaa paremmin yhteen Roopen ja Robon kanssa. On ihan pirun ikävä kaveri laidoissa, ainakin vastustajan kannalta. Ei ole ekana päätykiekoissa, mutta usein se, joka sen kiekon kanssa sieltä päädystä tulee. Ihan sama pelisilmä on edelleen tallella, hyviä passeja jakelee kavereille. Yv:llä ei ole vielä päässyt toimistoonsa huseeraamaan. Siihen on osaltaan vaikuttanut Starsin pelisynti, eli pyörityksen aikaan saaminen on ollut välillä kiven alla.

Jos joku odotti coast to coasteja päättyen jäätävään rannariin, niin sittenpähän odotti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös