Mikko Laine – snaipperikomeetta?

  • 13 487
  • 34

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Harjoituskauden suurin TPS-yllättäjä Mikko Laine aloittaa liigauransa huomenna Hämeenlinnassa hyvin todennäköisesti samassa ketjussa yhdessä Jarkko Hattusen ja Ilari Filppulan kanssa Venäläisen potiessa pipiään. Ja mikäs siinä on Venun itseään lepuutellessa kun Kaitsulla on laittaa mielenkiintoinen peluri tilalle. Uran piti uutisointien mukaan jatkua viime kauden jälkeen Clarksonin yliopistojoukkueessa, mutta niin vain U20-maajoukkuepelaaja jatkaa uraansa Turussa.

Nuori Laine säväytti jo Pitsiturnauksessa parilla maalillaan, ahnaalla asenteellaan ja laukomiseen pyrkivällä pelityylillään. Kolmaskin maali samaisessa turnauksessa oli lähellä ranteella lähetetyn kiekon lopulta pysähdyttyä maalin yläristikkoon Pelicans-ottelussa. Harjoituskausi kruunautui Laineen osalta Tapparaa vastaan pelatussa ottelussa jossa nuorukainen paukutti tehot 2+2. Samaisessa ottelussa Laine myös näytti että hän pystyy jakamaan kiekkoa muillekin.

Pelityyliltään ja varmasti pelinumerostaankin johtuen Laineesta tulee mieleen Ilja Kovaltchuk... Ei nyt kuitenkaan lyödä liikoja paineita, ihan piste per peli tahtiin ei tarvitse heti ensimmäisellä kaudella pystyä. Tätä on kuitenkin tavoiteltava, tottakai :)
 

snumi

Jäsen
Niissä parissa harjoituspelissä mitä olen nähnyt, Laine kiinnitti huomion. Haki aktiivisesti tekopaikkoja, ja jos niihin pääsee, kiekko menee maaliin. Erittäin pirteä pelaaja, tai siis hyvä peli-ilme... joka tapauksessa hyvin lupaavalta vaikuttava pelimies.

Lisään samaan viestiin päivää myöhemmin, että ekassa SM-matsissaan oli vähän kentällä, 11min, mutta laukoi joukkueesta eniten, 6 kertaa. Tilastojen perusteella hakeutunut hanakasti maalipaikoille.
 
Viimeksi muokattu:

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laine pelasi liigadebyytissään mielestäni oikein hyvin ja ennakkoluulottomasti. Aivan kuten harjoitusotteluissa hän pääsi taas hyvin laukaisupaikoille. Laukauksia kertyi mukava määrä (kuusi?). Hänellä oli myös yksi täysin potentiaalinen maalipaikka Kerhon maalin edustalla heti ensimmäisessä erässä. Kiekko liukui kuitenkin niukasti ohi maalin.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Radiosta nähtynä Laineella oli useampikin paikka pistää kiekko häkkiin, mutta Lassilan suonenvedot juuri oikealla hetkellä estivät maalin syntymisen.

Hieno homma, että Tepsistä löytyy myös näitä vähän suoraviivaisempia pelaajia. Ei kaikkien tarvitse mennä kiekon kanssa pyörimään sinne kulmiin, vaan sitä voi ajaa myös suoraan sinne maalille.
 

snumi

Jäsen
Hieno homma, että Tepsistä löytyy myös näitä vähän suoraviivaisempia pelaajia. Ei kaikkien tarvitse mennä kiekon kanssa pyörimään sinne kulmiin, vaan sitä voi ajaa myös suoraan sinne maalille.

Nimenomaan näin. Tarpeeksi on nähty nuoria ajokoiria, joilla on vauhti päällä, mutta suuntana ei maali. Vaikea arvata maalinteon onnistumista sen enempää, mutta paikkoihin hakeutuminen on ensimmäinen edellytys maalien tehtailuun. Itsestään selvää, mutta joillekin tämä on mennyt paremmin tajuntaan kuin toisille.
 

Pelimise

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Saipa
Tänään oli ekassa erässä ainakin neljä vetopaikkaa, joista kaksi oli potentiaalisia maalipaikkoja. Pirteän näköistä..
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tänään oli ekassa erässä ainakin neljä vetopaikkaa, joista kaksi oli potentiaalisia maalipaikkoja. Pirteän näköistä..

Jep. Ensimmäisessä erässä myös Laine veti viimeisessä vaihdossaan kolme kertaa napakasti ja viimeinen vaati Riksmanilta hienoa räpsävenytystä.

Jossain vaiheessa ne hanat aukeaa, ja maaleja tulee kyllä. Sunshiner-poika kun olen niin kymmentä maalia odotan Laineelta tällä kaudella. Mahdollisuudet siihen tosiaan on kun ylivoima-aikaakin näyttäisi jonkun verran tulevan. Ja miksipä ei tule, kun on Venun kanssa ainoa rightin hyökkääjä, ja näistä kahdesta ehdottomasti se parempi maalintekijä.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paluu liigaympyröihin?

Nikkolan blogin kommenteissa on huomattu että Laine ei ollut mukana TuTon tämän illan pelissä. Onkohan tosiaan mukana huomenna Lappeen rannassa? Tarkoittanee mahdollisesti myös Radjan jäämistä kokoonpanon ulkopuolelle?

Joka tapauksessa onhan tätä (jos siis paluu on totta) jumalauta odottettukin. Laineen ensimmäinen liigamaali roikkui ilmassa jo heti Hämeenlinnassa ja Jokeripelissäkin meininki oli hyvää. Ei samanlaista maali-intoa ole valitettavasti yhdenkään meidän nykypelaajan suonissa. Miettii vaan kuinka jäätävillä tehoilla joku Suominenkin olisi Laineen maalintekoasenteella...
 
Nikkolan blogin kommenteissa on huomattu että Laine ei ollut mukana TuTon tämän illan pelissä. Onkohan tosiaan mukana huomenna Lappeen rannassa? Tarkoittanee mahdollisesti myös Radjan jäämistä kokoonpanon ulkopuolelle?

Joka tapauksessa onhan tätä (jos siis paluu on totta) jumalauta odottettukin. Laineen ensimmäinen liigamaali roikkui ilmassa jo heti Hämeenlinnassa ja Jokeripelissäkin meininki oli hyvää. Ei samanlaista maali-intoa ole valitettavasti yhdenkään meidän nykypelaajan suonissa. Miettii vaan kuinka jäätävillä tehoilla joku Suominenkin olisi Laineen maalintekoasenteella...

Todella hienoa jos toteutuu! Ei noita rightin hyökkääjiä liikaa ole kokoonpanossa.

En yhtään epäile Laineen maalintekoasennetta, sillä olen itsekin nähnyt mieheltä pari liigamatsia tällä kaudella. Mutta onhan se totuuden nimissä sanottava, ettei jälki mitään aivan murhaavaa ole TuTossakaan ollut. 15 pelissä 0+2. Harmi ettei mestiksen sivut tarjoa laukaisutilastoja muuta kuin laukaisuprosentin osalta ja sen suhteen ei Laineen pelistä voida päätellä paljoakaan kun maalimäärä on pyöreä nolla. Kuitenkin TPS-paidassa laukoi melko ahkerasti niissä muutamissa peleissään.

e: thanks Borre!
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laine on kuin Seikola. Sitten kun pato murtuu, niin sen jälkeen tulee somaa/rumaa jälkeä, riippuen siitä kummalla puolella ollaan.
 
Laine on kuin Seikola. Sitten kun pato murtuu, niin sen jälkeen tulee somaa/rumaa jälkeä, riippuen siitä kummalla puolella ollaan.

Samaa mieltä. Itse asiassa itseluottamukselle tekisi hyvää käväistä liigajoukkueen mukana edes pelin tai kaksi. Vaikkei maaleja syntyisikään, niin voisi antaa potkua tuleviin Mestis-peleihin.

PS. Toivottavasti Laineen padon murtumista ei tarvitse odottaa yhtä kauaa kuin Seikolan.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jees, Mikko vaan kokoonpanoon.
Kerran olen nähnyt Mikon tällä kaudella Tuton paidassa pelaavaan eikä Mikko mitään kovin kummoista esittänyt kaukalossa, mutta tosiaan itseluottamukselle/peliesityksille tekisi varmasti hyvää käydä Tepsissä pelaamassa kovempia pelejä. Potentiaalia kyllä riittää Laineessa ja vaikka Mestis-pelit eivät pisteiden valossa ole täysin onnistuneet, niin Laineesta on kyllä kasvamassa kova snaipperi.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Loistavaa mikäli näin on! Toki kyseessähän on vasta nuori sälli joten mitään uutta Kaitsua ei vielä kannata odottaa, mutta eiköhän ne hanat siitä aukea kun Kaitsu vaan uskaltaisi sitä vastuuta klopille antaa. Rohkeasti vaan ylempiin ketjuihin eikä minnekkään nelosen laitaan pelailemaan kahta minuuttia / erä. Se ei hyödytä yhtään mitään.

Laine - Plihal - Erkinjuntti, I'm sold.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Laine - Plihal - Erkinjuntti, I'm sold.

Edelleenkin EJ pitäisi laittaa muualle kuin ykköseen, josko joukkuepelaaminen alkaisi maistua? Liekö Tepsin historiassa sitten Teemu Elomon annettu näin paljon siimaa pelaajalle, jonka tehot ovat jääaikaan/rooliin nähden perin alhaiset. Toivottavasti jossain vaiheessa alkaa kulkea, nyt EJ on 0.4 pisteen mies per peli liigassa ja kolmas kausi jo menossa.
 

Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Laitetaan tännekin... eli Mikko Laine pelaa tänään Lappeenrannassa nelosketjussa. Kolu-Radja-Laine. Toivottavasti tulisi onnistumisia tällekin porukalle.
 

tomppa77

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimekausi meni harjoitellessa isommissa ympyröissä, olisikohan tämä vuosi läpimurtokausi? Mikolla ainakin omia harjoitusvuoroja Paimiossa jossa harjoittelee itsekseen kovalla sykkeellä uuteen kauteen.
 

Venttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimekausi meni harjoitellessa isommissa ympyröissä, olisikohan tämä vuosi läpimurtokausi? Mikolla ainakin omia harjoitusvuoroja Paimiossa jossa harjoittelee itsekseen kovalla sykkeellä uuteen kauteen.

Tuskin löytää roolia vielä tällä kaudella. Mikko on vasta kolmas varalaituri, mikäli try-outtilaiset saavat nimensä paperille. Odotan sitä kautta, kun oikeasti koitetaan miehen kykyjä, ja annetaan kunnon rooli, tällä kaudella se voisi olla Birnerin ja Plihalin rinnalla, mutta tuokin paikka on varattu.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kirjoitellaas vähän Mikostakin vanhaan ketjuun. Toivottavasti ei ole Laineen kohdalla käymässä niin kuin jo liian monen Tepsi-junnun kanssa, että läpilyönti kotiseurassa jää tekemättä osittain tehottomuuden, huonon onnen ja vaatimattoman peliajan takia. Viime kauden jälkeen jo luulin, että tällä kaudella Laine iskee läpimurron, mutta toisin on käynyt. Ensimmäinen liigamaali sentään on tehty.

Mestiksessähän Laine on nyt vetänyt useamman kauden jo mm. Tuton, Jukureiden ja Lekin paidassa ja otteet ovat olleet vaihtelevia. Lekissä nyt homma kyllä kulki välillä hyvin, vaikka joukkue nyt ei kummoinen ollut. Silti, peliaikaa ei Tepsissä irtoa koska rosteri on täynnä ja Laineen tyylistä pelaajaa on vaikea sinne sijoittaa, koska Laine ei mielellään osallistu fyysiseen peliin tai juurikaan uhraudu joukkueen eteen. Tässä tullaankin siihen, että sniper-tyylin pelaajaprofiilia edustavaa Lainetta ei voi laittaa neloseen "rouhimaan" vaan paikka tulisi löytyä hyökkäävästä roolista ylemmistä kentistä, jotta Mikosta saataisiin kaikki potentiaali irti. Mikä seura kuitenkaan laittaa laittaa Lainetta esim. kakkoskenttään, koska taidot ovat kuitenkin muutoin rajalliset jos tuo hyvä laukaus unohdetaan ja kyvyt eivät vielä toistaiseksi riitä sinne. Tätä kautta kuitenkin Laineesta saataisiin varmasti se paras irti. Tepsissä en tämän skenaarion kuitenkaan usko tapahtuvan, vaikka Virta on junnuja hyvin mukaan edustukseen ottanutkin.

Laine ei kuitenkaan edusta enää mitään aivan nuorinta kaartia ja esim. Lehkonen, Kulmala, Lehto ja muut pari vuotta nuoremmat ovat tulossa ohi. Vaikkei Laine ole onnistunut tähän asti Tepsin edustuksessa, niin kyllä mua ärsyttää jos kuitenkin maalintekoon potentiaalia omaava hiomaton timantti hukataan johonkin muuhun seuraan. Kärsivällisyyttä kaivattaisiin, mutta riittääkö sitä seuralla, kun muitakin junnuja on puskemassa vahvasti ensikauden joukkueeseen?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kaikessa hiljaisuudessa Laineen Mikko on tehnyt kuin tehnytkin paluun rosteriin. Kuten otsikkokin vihjailee, kovan laukauksen omaavalta Laineelta odotettiin vuosikymmen sitten hurjia, mutta ajautui sitten pyssynsä kanssa ajelehtimaan ristiin rastiin Suomea Mestiksen ja liigan välillä ja tavallaan vaikka puhutaankin enemmän hätäpaikosta, niin palaa ne kasvatit Turkuunkin päin näköjään!
 
Mitä helvettiä. Luulin että @Pavlikovsky hassuttelee ja A-nuorista on nostettu joku otsikon miehen kaima kokoonpanoon.

Kyllä se vaan tämä koohottaja on, mitä helvettiä nyt taas? En edes tiennyt että miehen ura on jatkunut, saatika pelannut liigaa pelsuissa.

Ei tullut Mikosta snaipperikomeettaa. 123 peliä Liigaa ja siinä ajassa 5 kaappia. Toki myös 7 namupassia mahtuu tilastoihin.

Hyvät naiset ja herrat, tänään kakkosessa
 
Suosikkijoukkue
TPS
Taas on tämäkin huippulupaus sössitty muihin liigaseuroihin.

Ei vaan, vitsit sikseen, ihan hauska tällainenkin ylläri nähdä kokoonpanossa. Aivan olin unohtanut koko kaverin, ja ajattelin, että junnupuolelta tullaan - vaan vielä mitä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös