Mainos

Mikko Kousa HIFK:ssa

  • 185 170
  • 427

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Tänään Mikko olisi toivomus viivapelaamiseen. Älä käytä lyöntilaukausta, koska et sitä osaa, sinulla ei ranteet sitä kestä ja sinulla on siihen tarkoitukseen aivan liian jäykkä maila. Käytä vain parasta osaamistasi eli huikeaa rannetta, jolla saat kiekon toimitettua maalille lähes joka kerta.

Muutenkin toivon, että jatkat puolustamistasi samaan malliin kuin aiemmin tällä kaudella. Olet joukkeemme top3 puolustaja Kurvisen ja Söderholmin kanssa tällä hetkellä. Puolustajistamme luistelet parhaiten ja annat itsestäsi kulmaväännöissä kaiken irti mitä lähtee ja vaikka niissä et välillä pärjääkään niin keräät arvokkaasti vain kamasi ja jatkat pelaamista samaan tahtiin. Alan pikkuhiljaa vertaamaan sinua erääseen rokonaamaiseen kaveriin sillä erolla, että sinä et tunnu pelkäävän laitatilanteita. Tunteet vain kuriin ja kärsivällistä harjoittelua seuraavat pari vuotta niin latu huipulle on valmis.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund

Samaa mieltä. Jopa tuosta top3 pakin tittelistä, vaikka meneekin makuasioiden puolelle.

Kousasta vielä sen verran, että aika karua miettiä kaverin täyttävän täydellisesti moninkertaisesti tienanneen Dale Clarken saappaat. Kousa on jopa tietyissä asioissa ollut parempi, esimerkiksi joukkuepelaaminen ja kiekon toimittaminen maalia kohti.
 
Stigu

Jäsen
Kousa alkaa omissa silmissänikin lunastamaan paikkaansa IFK:n kokoonpanossa. En nyt nostaisi kaveria IFK:n TOP3-pakiksi, mutta pelaavaan kokoonpanoon hän mahtuu tällä hetkellä. Kousa on mielestäni ns. all-around-pakki, jolla ei ole varisnaisia heikkouksia, mutta ei myöskään varsinaisia vahvuuksia. Liike on jo nyt hyvää, vääntövoima kehittyy pelaamisen myötä, eniten kehitettävää on ehkä laukauksessa. Kehityskelpoinen kaveri, joka luultavasti saa väistyä ensimmäisenä pelaavasta kokoonpanosta, jos (toivottavasti) Mörökölli-pakki IFK:hon hankitaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kehityskelpoinen kaveri, joka luultavasti saa väistyä ensimmäisenä pelaavasta kokoonpanosta, jos (toivottavasti) Mörökölli-pakki IFK:hon hankitaan.

Ei missään nimessä Kousa! Jos joku tuosta kuusikosta joutaa sivuun, niin se on A. Vallin, joka ei todellakaan tee kunniaa kantamalleen pelinumerolle. Mies on vain kalpea varjo niistä maineikkaista ja urotekoja tehneistä aiemmista punaisista kolmosista. Valitettavasti Kojon tuntien joukkueen halvin pelaaja saattaa silti olla se pelaaja, joka siirretään syrjään mahdollisen mörön tieltä. Se on kuitenkin huutava vääryys, sillä tänäänkin Kousa pelasi aivan loistavasti toisin kuin edellä mainittu puolustaja. Pienestä koostaan huolimatta Kousalla riittää tilannekovuuskin mainiosti. Poika ottaa taklaukset hyvin vastaan ja monesti taklaava pelaaja on se, joka keräilee kamojaan, kun taas Kousa luistelee tyynesti tilanteesta pois kiekon kanssa. Me likes!
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei missään nimessä Kousa! Jos joku tuosta kuusikosta joutaa sivuun, niin se on A. Vallin, joka ei todellakaan tee kunniaa kantamalleen pelinumerolle. Mies on vain kalpea varjo niistä maineikkaista ja urotekoja tehneistä aiemmista punaisista kolmosista.

Samaa mieltä, mutta Vallinin profiililla putoaminen pidemmäksi aikaa pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle tarkoittaisi kai sitä, että herralle etsitään uusi seura. Näytöt toivottavasti ratkaisee eikä nimi selässä. No, paketti on hyvin kasassa ja toivotaan, että Vallin treenaa tiukasti maaottelutauolla. Kokenut pelimies tietää itsekin, että pelit on menneet aika pahasti vihkoon.
 
Olet oikeassa. Fantasialätkässä tai nettimanageripelissä en epäröisi tehdä vaihtoa
Vallin -> joukkue x
pelaaja y (mörkö) -> IFK

Oikeassa elämässä asiat ei kuitenkaan ole niin yksinkertaisia ja paras tapaus olisi tietysti, että Vallin nostaisi profiiliaan kaukalossa ja pelaisi loistavan loppukauden. Toivotaan, ettei mitään loukkaantumisia ole syynä koomailuun, sillä nyt touhusta tulee mieleen viime kauden Söde: välillä hyvää peruspeliä, välillä aivan toivotonta säätämistä ja kohellusta.

Lisäksi mua ei yhtään haittaisi, vaikka Melart olisi se tarvittava mörkö, mutta ei taida vielä tällä kaudella nuoren kundin rahkeet riittää siihen. Jos jossain on oikealta ampuva viivapelote, joka on samalla myös oman pään pelote, niin yks semmonen IFK:hon kiitos! Mielellään saa pelottaa vastustajia omassa päässä, eikä oman jengin kannattajia.

Ai tää olikin Kousan ketju. No mainitsinhan mä just senkin nimen, joten ei ollu off topic. Eihän? ;)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tälle kaverille sitten korvaajaa kiitos, nyt alkaa näkyä pojan heikkoudet. Omassa päässä kaksinkamppailut hävitään järjestäen. Avaukset menevät harakoille ja kiitoksena siitä ollaan saatu nähdä pahoja vastahyökkäyksiä.

Tänään JYPiä vastaan, Kousalla taisi olla aikamoinen painolasti ruskeata tavaraa punteissa ekan erän jälkeen, sen verran paljon Pihlström pääsi kiusaamaan karvauksellaan. Mikko yritti luikkia alta pois karkuun, mutta joka kerta osui ja kiekonmenetys oli selviö. Ei tälläisella pelaamisella pärjää missään ja tätä heikkoutta on ollut näkyvissä viimeisen kuukauden aikana. Vallinille uusi pakkipari, kiitos.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siitä olen samaa mieltä, että Kousa ei ole samanlaiseen peliin kuin alkukaudesta pystynyt. Mutta nyt on syytä muistaa kuitenkin Kousan "status", eli että hän ei ole mikään monissa liemissä keitetty ja kaiken nähnyt joukkueen runkopelaaja, vaan lopulta aika kokematon nuorimies pikkukaupungista. Kovia minuutteja Kousa on tällä kaudella veivannut ja pelannut ennakkoluulottomasti tiukoissakin paikoissa. Virheitä tulee kaikille, myös Kousalle. Mutta jos verrataan esim. Kousaa ja Järventietä, jotka ovat suhteellisen samanlaisia profiililtaan, kyllä mä ainakin henk.koht. olen enemmän pettynyt Järventien esityksiin. Kokemusta löytyy huomattavasti enemmän kuin Kousalla, joten kyllä sen pitäisi selkeämmin näkyä. Varsinkin, kun saa pelata ikwanhan pakkiparinsa Kankaanperän kanssa. Kousa on kuitenkin koko kauden muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelannut alisuorittaneen Ari Vallinin kanssa (joka viime otteluissa on kyllä nostanut tasoaan!) Pelkkiä pistesarakkeita on turha tuijottaa, vaan pitää voida keskittyä myös siihen, minkälaisia esitykset ovat kentällä olleet.

Tottakai Kousaakin saa kritisoida aiheesta. Mutta ehkä olisi kuitenkin hyvä muistaa lähtökohdat. Jos siellä on kokeeneetkin pelaajat varsin väsyneitä, voi vain kuvitella, miten väsynyt on Mikko Kousa. Ja hieman laskevasta käyrästään huolimatta hän on kuitenkin pelannut ihan hyvä alkukauden. Ei nyt ammuta ja dumata turhan kriittisesti, kun siihen ei oikeasti ole edes kauheasti aihetta.
 
Jättikukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Florida Panthers (HIFK symp.)
Tälle kaverille sitten korvaajaa kiitos, nyt alkaa näkyä pojan heikkoudet. Omassa päässä kaksinkamppailut hävitään järjestäen. Avaukset menevät harakoille ja kiitoksena siitä ollaan saatu nähdä pahoja vastahyökkäyksiä.

Tänään JYPiä vastaan, Kousalla taisi olla aikamoinen painolasti ruskeata tavaraa punteissa ekan erän jälkeen, sen verran paljon Pihlström pääsi kiusaamaan karvauksellaan. Mikko yritti luikkia alta pois karkuun, mutta joka kerta osui ja kiekonmenetys oli selviö. Ei tälläisella pelaamisella pärjää missään ja tätä heikkoutta on ollut näkyvissä viimeisen kuukauden aikana. Vallinille uusi pakkipari, kiitos.

Välillä kummastuttaa, kuinka eri tavalla tätä peliä katsotaan ja ymmärretään. Olen olosuhteiden pakosta katsonut lähes jokaisen HIFK:n kotipelin, ja arvaukseni on se, että Mikko Kousa tulee olemaan supertähti ainakin SM-liigan tasolla. Syyt pelkistettynä: liikkuvuus, nopeus, laukaus, pelinluku, tsemppaus. Heikkoudet: kokematon, pieni koko ja hätiköinti. Viimeinen ja ensimmäinen jäävät pois ajan myötä. Olisi sairasta jäävätä Kousa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tottakai Kousaakin saa kritisoida aiheesta. Mutta ehkä olisi kuitenkin hyvä muistaa lähtökohdat. Jos siellä on kokeeneetkin pelaajat varsin väsyneitä, voi vain kuvitella, miten väsynyt on Mikko Kousa. Ja hieman laskevasta käyrästään huolimatta hän on kuitenkin pelannut ihan hyvä alkukauden. Ei nyt ammuta ja dumata turhan kriittisesti, kun siihen ei oikeasti ole edes kauheasti aihetta.

Mutta, onko Kousa sellainen puolustaja, joka on ratkaisuhetkillä kentällä tai yleensäkin, voiko häntä peluuttaa, kun ottelut kovenevat entisestää?. Mun mielestä hän ei ole vielä siihen valmis ja tällä hetkellä hän pelaa turhan suuressa roolissa. Kousassa on potentiaalia, sitä ei ole kukaan kieltänyt. Mutta, kevätpuoliskolla pelit kovenevat, mitä pitemmälle kausi etenee ja senpä takia tarvittaisiin uutta verta puolustukseen. Kokonaisuutena, Kousa on ollut positiivinen yllätys, mutta on kyllä taso tippunut aivan liikaa marraskuussa ja nyt joulukuussa.
 
Mä en osaa tohon vastata. Voi olla, että on, voi olla, ettei ole. Sen näyttää aika. Pitää kuitenkin muistaa, että Kousa on A-junnuissa ollut ratkaisevassa roolissa, kun mestaruutta ratkottiin. Päätä ei kuulemani mukaan ainakaan tuolloin hirveästi pakottanut. Okei, ymmärrän, että kysymyksessä oli junnusarja, mutta jo nyt on ollut havaittavissa sellaisia piirteitä, ettei kaveri pasko housuihinsa, vaikka on tiukka paikka. Ja edelleenkin, virheitä tekee jokainen.

Olen sitä mieltä, että pakistoakin olisi syytä vahvistaa. Mutta sitä mieltä en ole, että Kousa olisi automaattisesti se pelaaja, joka sieltä vahvistuksen myötä tippuu pois. Mitään akuuttia kiirettä juuri Kousan pois saamiseksi pelaavasta kokoonpanosta ei mielestäni ole. Ja kyllä, Kousa ei ole ihan parhaimpaansa viime aikoina pystynyt, mutta kyllä hänellä on oma tärkeä roolinsa mm. ylivoimalla. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että esim. yv:ssä Järventie on omine vetoineen päin ensimmäisen vastustajan kinttuja saanut myös Kousan näyttämään huonommalta. Monestihan he viivassa syöttelevät pitkät pätkät keskenään ja kun Mara ei ammu hyvästäkään paikasta, myös Kousa alkaa viritellä pyssyään turhan tarkasti. Toinen on kokenut äijä, toinen nuori poikanen. Tähän kun lisää sen, että Kousa on omasta mielestäni joka pelissä oikeasti antanut kaikkensa, ei ole ihme, jos on väsynyt ja peli ei niin hyvältä näytä.

Mutta odotellaan nyt rauhassa, mitä tuleman pitää. Huolimatta laskevasta käyrästä, Kousa on omissa kirjoissani ollut ehkäpä joukkueen suurin yksittäinen yllättäjä.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Välillä kummastuttaa, kuinka eri tavalla tätä peliä katsotaan ja ymmärretään. Olen olosuhteiden pakosta katsonut lähes jokaisen HIFK:n kotipelin, ja arvaukseni on se, että Mikko Kousa tulee olemaan supertähti ainakin SM-liigan tasolla. Syyt pelkistettynä: liikkuvuus, nopeus, laukaus, pelinluku, tsemppaus. Heikkoudet: kokematon, pieni koko ja hätiköinti. Viimeinen ja ensimmäinen jäävät pois ajan myötä. Olisi sairasta jäävätä Kousa.

Näin mäkin olen homman nähnyt, en tosin kyllä tee kaverista vielä mitään supertähteä edes tulevilla kausilla mutta liigatasolla täysin pätevän hepun. Ei ehkä ihan ykkösparissa mutta kakkosessa, noin kärjistetysti.

Kousa on selkeästi joutunut todistelemaan 'olemassaoloaan' aika monelle taholle ja tulokset ovat olleet hyviä mutta toisaalta sitten myös huonoja. Verrataanpa nopeasti D.Clarkeen joka surfasi miinuksiaan meillä viimekaudella, vitun paljon kovemmalla liksalla by the way:

Clarke: 55 ottelua, 8+17, 34min, -7, laukauksia 276.

Kousa: 30 ottelua(tähän mennessä tietty), 4+7, 14min, +5, laukauksia 129.

Eihän toi näytä edes pahalta. Lasketaan Clarken eduksi kokemus tottakai. Lisänä voisi heittää kyllä statuksen, mutta kyllä Nokka on antanut Kousallekin ihan kivasti peliaikaa ja varsinkin yyveellä. Hamilton on sittemin ehkä syönyt sitä vähän. Kousa saattaa olla heikko(lue fyysisesti heikko) omassa päässä, mutta tätähän voisi kompensoida vaikka pakkiparilla. Vallin ei muuten ole ratkaisu. Arskahan ei ole saanut vielä kai maalitiliään auki?(korjatkaa jos olen väärässä). Enivei, jos miinuskunkku Clarke paransi peliään kevääseen mennessä niin miksei suoda pikku-mikolle samaa tsäänssiä? Vallinin palkkasoturimaisuus vituttaa mua ainakin päiväpäivältä enemmän ja siksi vaadin siltä kaverilta roimasti enemmän ennenkuin tulee kiitosta.

En heittäisi Kousaa pois ellei tulisi uutta kiekollista pakkia. Saattaisin peluuttaa Kousaa/Vallinia vuorotellen/kumpi paremmin jos siihen rinnalla saataisiin kunnon fysikkaa pursuava puolustava pakki. Mielestäni Vallin on aika lapanen omassa päässä eikä se voi piiloutua pienen koon taakse. Lisäksi Kousan penkittäminen syö meiltä noita yyvee-variaatioita. Varsinkin jos Jeff the Shooterin saikku pitenee.

Lisäksi meikäläinen saa kyllä jotain kiksejä kun pientä Kousaa kolataan vastustajan toimesta aivan satasella ja jätkä nousee vaan ylös joka kerta(no on kai se kerran-pari vähän puhallellut). Pakkohan tollasesta on respektiä heittää. Siinä samalla joku kaiken voittanut Vallin tekee alokasmaisia hazardeja ja nostaa kovempaa liksaa. Perkele :D
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta, onko Kousa sellainen puolustaja, joka on ratkaisuhetkillä kentällä tai yleensäkin, voiko häntä peluuttaa, kun ottelut kovenevat entisestää?. Mun mielestä hän ei ole vielä siihen valmis ja tällä hetkellä hän pelaa turhan suuressa roolissa. Kousassa on potentiaalia, sitä ei ole kukaan kieltänyt. Mutta, kevätpuoliskolla pelit kovenevat, mitä pitemmälle kausi etenee ja senpä takia tarvittaisiin uutta verta puolustukseen. Kokonaisuutena, Kousa on ollut positiivinen yllätys, mutta on kyllä taso tippunut aivan liikaa marraskuussa ja nyt joulukuussa.

Villi veikkaus: joukkueeseen liittyy 31.1. mennessä uusi puolustaja, mutta siihen asti Jalonen antaa Kousalle isoja minuutteja tarkoituksenaan koulia tästä kriteerit täyttävä liigapuolustaja, joka ei arkaile kovissakaan peleissä. Tähtäin ei varmastikaan ole ensi keväässä vaan jossain parin, kolmen kauden päässä, jolloin Kousa saattaa hyvinkin olla ei-niin-kovin-köyhän miehen Nummelin, jos kehitys jatkuu tasaisesti. Kuten lähes kaikissa oppimisprosesseissa, niin tässäkin koetaan välillä takapakkia, mutta hyvä pelaaja oppii myös ja ennen kaikkea epäonnistumisistaan.

Palataan aiheeseen joulutauon jälkeen, kun Kousa on saanut rauhassa sulatella tähänastista oppiaan ja voi hieman vetää henkeä rankan syksyn jälkeen. En usko, että Kojokaan kaavailee Kousalle ratkaisijan roolia kevään poffeissa. Äärioptimistinen pro-Mikko -ryhmään kuuluva henkilö saattaisi kylläkin ajatella, että syy tahmeuteen on siinä, että Kousa treenaa nyt hullun lailla ollakseen keväällä "kevyellä jalalla" liikenteessä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En heittäisi Kousaa pois ellei tulisi uutta kiekollista pakkia. Saattaisin peluuttaa Kousaa/Vallinia vuorotellen/kumpi paremmin jos siihen rinnalla saataisiin kunnon fysikkaa pursuava puolustava pakki.

Kousa-Melart taisi olla toimiva pakkipari jossain vaiheessa syksyä? Harmi, että Ilarikin otti ja loukkaantui. Tuossa olisi noin paperilla katsottuna kaikki onnistumisen edellytykset. Kousa pieni, mutta vikkelä ja taitava hyökkäävä puolustaja, kun taas Melart iso ja ilkeä puolustava puolustaja. Melartilla on kova lämäri, Kousalla taas vaarallinen rannari. Hyvässä lykyssä tässä on parin vuoden päästä vastine Jere-Söde -parille?

Tän saa sitten kaivaa esille, kun Kousa breikkaa jossain maakunnassa ja Melart on juuttunut hissiliikkeeseen liigan ja mestiksen välille.
 
miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Tuli mieleen tänään 6.1.2011 pelissä Ässiä vastaan, että Kousan pelaaminen alkaa näyttämään siltä, ettei enään edes uskalla laukoa edes ns. varmoista paikoista, kun on ainakin kannattajien puolelta tullut sen verran kärkkäitä kommentteja metrin yli ja kolme metriä ohi-laukauksista. Ei ollut kovin rennon näköistä peliä mieheltä. Kun vain keksisi, että miten saisi koko joukkueen takalukon laukeamaan.
 
Jameson

Jäsen
Kousan Mikko on suurimmassa roolissa kiekollisesti tällä hetkellä. Ei varmaan ollu tämä ajatuksena kun Kousaa hankittiin. Tänään Ässiä vastaan 23 minuuttia jääaikaa - eniten siis koko ryhmästä.

Edellä olevan kommenttiin, että Kousalla ei ole itseluottamusta, on mielestäni väärin tulkittu. Tänään ylivoimassa ei paljoa saatu kiekkoa viivaan, joten laukaukset jäi sen takia vähäisiksi. Muutenkin kakkosylivoima sai huomattavasti vähemmän jääaikaa tänään.

On ilo seurata nuoren miehen otteita, kun kehityskäyrä on kokoajan ylöspäin. Tällä hetkellä mielestäni IFK:n paras puolustaja, jaksaa yrittää joka ilta ja pelaa suurella sydämellä.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On ilo seurata nuoren miehen otteita, kun kehityskäyrä on kokoajan ylöspäin. Tällä hetkellä mielestäni IFK:n paras puolustaja, jaksaa yrittää joka ilta ja pelaa suurella sydämellä.

Allekirjoitan edellisen täysin - mutta mitenkään Kousaa väheksymättä - Jamesonin lainaus kertoo kaiken meidän pakiston tämänhetkisestä tilasta.
"Jonkun Kousan" ei pitäisi olla HIFK:n paras pakki kun samaan aikaan rosterissa surffailee Kankaanperä, Söderholm, Järventie, Kovanen jne...
 
COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
No et vois asiaa paremmin ilmaista. Kousa on täysi turhake, jatkoa listaan Hedberg, Korhonen jne. Paska kunnes toisin todistetaan!

On kiva olla väärässä! Anteeksi Mikko Kousa.

Kousa todisti mm. tänään, miksi pelaa meillä. Kaveri on silakan kokoinen eikä välitä vaikka pommia tulee. On valmiina kontakteihin. Se Villen suojelu ei myöskään ole unohtunut. Tänään loisto peli ja siihen päälle 1+2. Hyvä kiekollinen rightin pakki.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Korjasitkin jo nuo pisteet. Tänään Kousalta ennakkoluuloton ja eheä peli, itseasiassa Vallinin kanssa paras pakkipari tältä illalta. Pari edellistä peliä meni hiukan heikommin, mutta tänään tosiaan oli ihan eri draivi päällä, oli pariin kertaan taas "lähdössä" tanssiin pienen kahakan yhteydessä. Muutenkin aika huvittaa bluusereiden pelaajilta, että yrittivät kukkoilla meidän "kääpiö" pakkiparille, vaikka Kousa&Vallin pistivät hienosti vähintään samalla mitalla takaisin.
 
punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Hyvä Mikko!

Kousa on osoittautunut koko kauden suurimmaksi yllätykseksi minun papereissani. Mies osaa nykyisin pelata sekä ylhäällä että alhaalla ja vaikka virheitäkin tulee, kokonaisuus on vahvasti plussan puolella. Kokoon nähden mukavaa miehekästä taklauspeliä ja kutikin on hyvä, kunhan pysyy maalikehikoiden sisällä. Rightilla pelaavia nuoria pakkilupauksia ei ole jonoksi saakka, joten tämä kaveri on pidettävä meillä niin pitkään kuin ulkomaat eivät vie.

Oma veikkaukseni on, että Mikko pelaa ensi kaudella ensimmäiset pelinsä maajoukkueessa.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
On kyllä mukava huomata, että Mikko on nykyään myös omissa suht hyvä. Liimaa hyökkääjiä laitoihin ottamatta jäähyä, eikä harrasta sitä Maran 30sek perässäjuoksu + jäähy -paskaa. Kiekolliset taidothan on kaikkien tiedossa, joten niistä ei sen enempää. Peliaikaa vaan kaverille, ja meillä on todellinen timantti tuleville kausille.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kousa taisi lähteä hakemaan itseluottamustaan puolustuspelaamisen kautta ja hyvin näkyi toimivan tänään. Hyvä tyyppi! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien IFK-puolustajien tulisi olla 'kousia'.
Ihan vaan vinkiksi, jos Jalonen lukee :)
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälleen hieno peli Kousalta! Tämä Lahen ex-edari näytti taas itseään suuremmille, mikä merkitys on pelirohkeudella ja periksiantamattomuudella. Hieno maali ja pari syöttöä sekä lukuisa määrä muitakin onnistumisia eivät jättäneet ainakaan meikäläistä kylmäksi.

Kyllä jo harkkamatsikaudella näki, että tässä kääpiössä on potentiaalia. Ilmeisesti asennepuolella on Kousassa tapahtunut se kaikkein suurin muutos verrattuna Lahden vuosiin, mikä kyllä näkyy ainakin kentällä. Kertaakaan en ole nähnyt, että selkä suoristuisi tai pää ei kestäisi, pikemminkin päinvastoin. Saisivat kokeneemmat pelimiehet ottaa oppia Kousan ajoituksista kentällä. Harvassa ovat olleet tilanteet, missä Mikko alimpana miehenä vetää kiekon suoraan päin vastustajaa, jos verrataan vaikkapa Järventiehen tai Södeen. Ja nyt en tarkoita, etteikö niitä olisi ollenkaan tullut, koska sitäkin on tapahtunut. Mutta huimasti vähemmän kuin esim. em. pelaajilla.

Kiitosta pitää jakaa myös Kai Rautiolle, jonka valmennuksessa "Keke" on aiemmin Lahden A-junnuissa pelannut. Rohkea haku, joka näyttää tuottavan tulosta. Kousasta pitää ehdottomasti pitää tiukasti kiinni ja tarjota option lisäksi jo seuraavankin kauden kattavaa sopimusta. Ei varmasti ole sieltä kukkaroa eniten rasittavammasta päästä. Väitän, että Kousa on ollut tämän kauden pelaajista hinta-laatu-suhteeltaan ehdottomasti paras hankinta.

Kehittymisen varaakin on vielä, joten mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun kokemusta karttuu enemmän. So far so good!
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oma veikkaukseni on, että Mikko pelaa ensi kaudella ensimmäiset pelinsä maajoukkueessa.

Kousa pelasi ensimmäiset ottelunsa A-maajoukkueessa jo toissa keväänä.

Hienoa nähdä, että Keke on ruvennut urheilemaan ja realisoimaan lahjojaan. Lahjat nähtiin jo Lahdessa, mutta jotenkin alkoi Kekellä tatsi karkaaman ja kehitys pysähtymään. Hyvä, että juonen päästä on jälleen saatu kiinni. Puolustuspelaaminen alkaa olla sillä tasolla millä pitääkin ja sehän se on Kousan ongelmakohta ollut.

Ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, niin entistä paremmista otteista saa IFK kannattajineen nauttia keväällä, sillä Kousalla on ollut tapana nostaa tasoaan play offeissa. Tästä esimerkkinä a-junnujen play offsien MVP mestaruuskeväänä 2007 ja Ville Uusitalon kegittäminen katsomoon poppariosastolle vain kahden runkosarjaottelun kokemuksella seuraavana keväänä liigan pleijareissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös