Mainos

Mikko Eloranta palaa TPS:aan

  • 25 423
  • 97

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Loistava uutinen!

Joukkueesta löytyy nyt ainakin papereilla sellaista potentiaalia ja yritystä, että eiköhän meikäläiselläkin matka vie hallille aina kun työt vaan sen sallivat!
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No jopas, vaihteeksi positiivisia yllätyksiä Palloseuran suunnalta. Ehdin jo totutella ajatukseen Elorannasta jonkun muun SM-liigajoukkueen paidassa - ei mikään maailmoja kaatava mutta kuitenkin kohtalaisen vituttava skenaario. Peukkua siis Kulin paluulle minunkin puolestani, joskin sillä isolla varauksella, että hankinta pysyi budjetin asettamissa raameissa. Ilonpilaajana tekisi mieli kysyä, mistä tähän oikein revittiin rahat, jos kerran joukkueen piti olla jo kasassa - kiersikö Seppo hattu kourassa sponsorit läpi kuten Narvanmaa ennen Elorannan viimeisintä TPS-pestiä?

Erinomainen hankinta joka tapauksessa. Itse en enää odota Kulilta samantasoisia esityksiä kuin edellisellä TPS-kaudella 03-04, mutta asennetta, johtajuutta ja siinä sivussa kolmisenkymmentä pinnaa pitäisi onnistua ensi kaudellakin. C-kirjain kuuluu kuitenkin minun silmissäni Bergille mikäli mies sen vain itse suostuu ottamaan.

Ensi kaudella ei todellakaan voida enää vedota siihen, että joukkue on nuori ja kokematon. Toivottavasti ei ole tarvettakaan.
 

dexteri

Jäsen
Ensi kaudella ei todellakaan voida enää vedota siihen, että joukkue on nuori ja kokematon. Toivottavasti ei ole tarvettakaan.

Hantan tuntien ja tietäen ja miehen työmäärän ja asenteen huomioiden mies varmaan hykertelee innosta nykyisen rosterin kanssa. Tulosta kuuden sakkiin olis lupa odottaa. Alkukaudesta jopa top4ssä saumat ehdottomasti. Tästä lähdetään.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ensi kaudella ei todellakaan voida enää vedota siihen, että joukkue on nuori ja kokematon. Toivottavasti ei ole tarvettakaan.

Eipäs nyt sentään langeta samaan kuoppaan kuin KalPan kannattajat, että Kapasesta leivotaan vapahtajaa jo ennen kuin on peliäkään nähty kilpipaidassa!

Ei yksi Eloranta vielä poista Tepsin yltä kokemattoman ja nuoren joukkueen leimaa, vaikka erittäin tervetullut vahvistus tottakai onkin. Toki hänen tuomansa kokemuksen määrä on merkittävä, mutta ei vielä yksin takaa mitään sijoittumista kuuden sakkiin runkosarjassa tms. Pidetään nyt vielä ne jalat maassa...
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tulen taas tänne pilaamaan iloanne muistuttamalla faktasta, joka ei ainakaan omasta mielestäni ole unohtunut:

Suurin asia Kulin paluussa on mielestäni se, että tässä miehessä sykkii varmasti mustavalkoinen sydän ja tuo joukkueeseen häivähdyksen siitä ylpeästä, perinteikkäästä Tepsiläisyydestä, jota tässä joukkueessa ei muuten juurikaan olisi.

Vuotta en ihan tarkkaan muista, mutta joskus 90-luvun alkupuolella, kun TPS - Jokerit - vastakkainasettelu oli kiihkeimmillään, menee herra Eloranta joukkueen kapteenin ominaisuudessa tekemään maaliskuussa sopimuksen pahimman vihollisen ja todennäköisimmän finaalivastustajan kanssa. Se siitä mustavalkoisesta sydämestä. Kyllä se on raha, mikä puhuu myös Elorannan kohdalla.

Pelillisistä avuista en sano mitään, kun en ole äijän nähnyt moneen vuoteen pelaavan, mutta täälläkin mainitut Alatalon viimeiset vuodet part 2 ei välttämättä ole hirveän kaukana toteutumisesta. Kattellaan kuin äijän käy..
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jos TPS:n rahatilanne on se mitä julkisuuteen on annettu ymmärtää, niin kyllä aika kovaa seurauskollisuutta osoittavat tällä hetkellä herrat Berg, Kiprusoff ja nyt vielä Eloranta. Vahalahdenkin voi vielä pienellä varauksella laskea tähän porukkaan. Olisi noille äijille ottajia ollut varmaan muuallakin suomessa ja kunnon palkoilla?? Tai sitten miesten palkat maksetaan jostain Tyynen meren saarilta :)..

Turun Sanomat tänään 5.8.2008 :

"- Kokeneille pelaajille kuuluu suuri kiitos siitä, että he ovat lähteneet mukaan talkoisiin ja tulleet vastaan tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Meillä on nyt joukkueessa todella terve tilanne. Tepsiläisyys näkyy kaikessa toiminnassamme selvästi ja se on hieno asia, Virta mietti."

Eli mitä ilmeisemmin herrat Berg, Kiprusoff ja Eloranta ovat tulleet palkoissaan vastaan ns. talkoohengellä. Uskokoon ken haluaa, mutta ei Tepsillä muuten olisi ollut varaa palkata koko kolmikkoa + muita hankintoja tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Osoittaa hienoa asennoitumista omaan seuraan!
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipäs nyt sentään langeta samaan kuoppaan kuin KalPan kannattajat, että Kapasesta leivotaan vapahtajaa jo ennen kuin on peliäkään nähty kilpipaidassa!

Ei yksi Eloranta vielä poista Tepsin yltä kokemattoman ja nuoren joukkueen leimaa, vaikka erittäin tervetullut vahvistus tottakai onkin. Toki hänen tuomansa kokemuksen määrä on merkittävä, mutta ei vielä yksin takaa mitään sijoittumista kuuden sakkiin runkosarjassa tms. Pidetään nyt vielä ne jalat maassa...

Jalat on ihan tukevasti maassa. Tarkoitin lähinnä sanoa, että Tepsillä on nyt kokoonpanossa niin monta kokenutta pelaajaa, että mahdollista menestymättömyyttä ei enää voida selittää junnupitoisella porukalla. Tilanne olisi tämä, vaikka Elorantaa ei olisi hankittukaan. Joku viitseliäämpi voisi laskea Tepsin pelaajiston keski-iän ja verrata sitä muihin joukkueisiin.

Mitä leijumiseen tulee, niin ylempänä jo totesin odottavani Elorannalta noin 30 pisteen kautta, en mitään ihmetekoja kuten suoran pleijaripaikan takaamista.


Vuotta en ihan tarkkaan muista, mutta joskus 90-luvun alkupuolella, kun TPS - Jokerit - vastakkainasettelu oli kiihkeimmillään, menee herra Eloranta joukkueen kapteenin ominaisuudessa tekemään maaliskuussa sopimuksen pahimman vihollisen ja todennäköisimmän finaalivastustajan kanssa. Se siitä mustavalkoisesta sydämestä. Kyllä se on raha, mikä puhuu myös Elorannan kohdalla.

Pitkävihaisena paskiaisena muistan tuon kyllä itsekin ja osittain samasta syystä en kykene näkemään Elorantaa minään suurena mustavalkosydämisenä TPS-ikonina, vaikka kyseessä leimallisesti tepsiläinen ja oma mies onkin. Vuosi oli tosin 90-luvun loppupuolella, keväällä 1999 ja kyllä tuo siirto kieltämättä kirpaisi, vaikka TPS-Jokerit-vastakkainasettelu olikin jo hiipumaan päin. Sitä voi itse kukin mielessään kuvitella, miltä olisi tuntunut katsella Elorantaa Jokereiden paidassa kevään 2000 finaaleissa, varsinkin kun narripaitoja vielä valmensivat edellisvuoden finaalivastustajan eli HIFK:n puikoissa olleet Westerlund ja Summanen. Kaikeksi onneksi NHL vei Kulin välistä eikä mies ehtinyt pelata narripaidassa otteluakaan.
 
Power ja Reverent nyt eivät ole ymmärtäneet oikein tuota Elorannan vuosien takaista Jokerisopimusta. Eloranta oli lähdössä Änäriin ja teki sopimuksen Jokereihin ja tällä hämäsi Jokereita sen verran, että Jokereilta ehti menemään yksi/kaksi kalaa ohi. Selvä peli!

Jos nyt oikeasti niin samahan se oli aikoinaan Sami Salonkin kohdalla, kyseessä oli/olisi ollut vilkaisu aidan toiselle puolelle. Ja tuossa vaiheessa Suomessa TPS ja Jokerit kyllä ne parhaat marjat poimi, vaikka IFK tuli tunkiolle lujaa.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Elorannan saaminen oli loistava asia ja nyt on koossa 3 hyvää hyökkäys trioa ja Kuli tuo myös johtajuutta ja taistelutahtoa joukkueeseen.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joku viitseliäämpi voisi laskea Tepsin pelaajiston keski-iän ja verrata sitä muihin joukkueisiin.

Jatkoajan pelaajilistojen mukaan järjestys on tällä hetkellä seuraava (Eloranta lisätty TPS:n lukuihin):

1. Jokerit 27v
2. Pelicans 26.3v
3. JYP 25.9v
4. Lukko 24.9v
5. Tappara 24.9v
6. Blues 24.8v
7. Ässät 24.6v
8. HPK 24.5v
9. Kärpät 24.5v
10. Saipa 24.5v
11. TPS 24.4v
12. Kalpa 24.3v
13. Ilves 24v
14. HIFK 23.8v

Mukana siis kaikki sopimuksenalaiset pelaajat, joten pelaavien kokoonpanojen keski-iät lienee kaikilla joukkueilla tuota korkeammat. Ja lisäksi myös osalta puuttuu vielä vahvistuksia (IFK ainankin), jotka nostanee keski-ikää.

TPS siis edelleen liigan nuorimpia joukkueita, joskaan suuria eroja ei ole.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jatkoajan pelaajilistojen mukaan järjestys on tällä hetkellä seuraava (Eloranta lisätty TPS:n lukuihin):

1. Jokerit 27v
2. Pelicans 26.3v
3. JYP 25.9v
4. Lukko 24.9v
5. Tappara 24.9v
6. Blues 24.8v
7. Ässät 24.6v
8. HPK 24.5v
9. Kärpät 24.5v
10. Saipa 24.5v
11. TPS 24.4v
12. Kalpa 24.3v
13. Ilves 24v
14. HIFK 23.8v

Mukana siis kaikki sopimuksenalaiset pelaajat, joten pelaavien kokoonpanojen keski-iät lienee kaikilla joukkueilla tuota korkeammat. Ja lisäksi myös osalta puuttuu vielä vahvistuksia (IFK ainankin), jotka nostanee keski-ikää.

TPS siis edelleen liigan nuorimpia joukkueita, joskaan suuria eroja ei ole.


Ei tähän keskiarvoon kannata niin paljon tuijottaa. Tärkeämpää on katsoa yleistä ikärakennetta. Tepsilla se on aivan optimaalinen, koska kukaan muu, kuin tämän ketjun otsikon aihe ei ole uransa ehtoo puolella. Kuitenkin lähes koko pelaava kokoonpano on jo ehtinyt fyysisestikin kehittyä kuntoon. Tämä koskee ennenkaikkea hyökkäystä! Puolustuksen ikärakenne on heikompi. Optimaalinen hyvä yleisikä pelaajalle on suurinpiirtein 24-31. Puolustajille voi lisätä +1 vuoden. Jotkut on parempia aikaisemmin, jotkut vähän myöhemmin ja osa jaksaa painaa kauemminkin.

Hienoa yleisesti, että Kuli joukkueessa. Nyt meillä on ainakin 2 pelaajaa, jotka pystyvät fyysiseen peliin myös laitojen läheisyydessä: Kuli ja Venäläinen. Lisäksi saatiin aimo annos kaivattua tilanne kovuutta pelaamiseen (eikä siis mitään tappelija turhaketta) ja kokemusta. Uskon Kulin vielä pystyvän tuomaan paljon joukkueelle. En usko, että kaveri mikään Tepsin Top 5 pistekone on, mutta saadaan lisää mahdollisuuksia rakentaa kentät ja peliä (Kuli maskimieheksi ylivoimaan?). Hulluimpana ajatuksena tuli mieleeni laittaa Kuli keskushyökkääjäksi...joko Filppulan ja Hannuksen väliin tai sitten kolmoseen. Siinä roolissa ns. puolustavana pelaajana ketjussa voisi toimia todella hyvin. Eikös se Markku Hurme siirtynyt aikanaan laidasta keskelle ja teki kaudella piste-ennätyksensä!
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaksi sanaa: Jan Caloun.

Et kai vaan tarkoita, että tämä "joka kosketuksesta heittäytyvä pelle" olisi parempi kuin Filppula ja Hannus? No joo, pointti oli se, että liigassa on nähty ennenkin menestyksekkäitä yhdistelmiä joissa sentteri ei olekaan se kiekollinen johtaja, kuten Hurmeen tapauksessa. Ennemminkin antaa laitureille vapauden pelata ja tuo ketjuun fyysisyyttä. Kulilla on kuitenkin hyvät ominaisuudet tällaiseen ketjuun ja ajan yhä edelleen Filppulaa laitaan.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Filppulasta ja Hannuksesta ei voi vielä puhua samana päivänäkään kuin Calounista. Olihan Jaana ärsyttävä yms., mutta perkeleellinen pelimies se myös oli.

Kyllä, kyllä. Ihan vitsinä pukkasin liikkeelle. Jaana on loistava pelimies. Harva tekee koskaan SM-liigassa yhtä paljon pisteitä:
1998-99 HIFK Helsinki FNL 51 24 57 81

Piru, mahtaakohan Kuli pelata jo Loimaalla? Ei tässä pysy pöksyissään odotellessa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Piru, mahtaakohan Kuli pelata jo Loimaalla? Ei tässä pysy pöksyissään odotellessa.


Helvetin asiallinen hankinta tämä. Elorannan korvaajaksi Eloranta! Vielä Eeva Eloranta otteluemännäksi vaatteita tiputellen kasarityyliin niin hommahan on siinä.

Kulin voisi olettaa liittyvän joukkoihin siinä vaiheessa kun varsinaiset jäätreenit alkavat ja kuuma hölkkä- ja jännehyppykesä 2008 on varmuudella ohi.
 

snumi

Jäsen
Jokeri-kasvatti?

Hieman ihmettelin, kun joku jokerikasvatiksi mainitsi. Tietääkseni Aurasta kotoisin ja sieltä Turkuun junnutreeneihin vanhempien kuskaamana. Tilastoista lyötyy A-junnuissa pelattu kausi TPS-A, mutta kun myös miehen syntymäpaikka on Turku, niin tuntuu todella ihmeelliseltä tuo Jokeri-juttu.

Mitä kasvattaminen tarkoittaa, missä on noussut pelimieheksi? Minusta Kuli nousi SM-liigarooliin itse asiassa Ilveksessä, K-67 taustalta meni sinne ja sitten TPS heräsi ottamaan kaverin rosteriin.
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Hieman ihmettelin, kun joku jokerikasvatiksi mainitsi. Tietääkseni Aurasta kotoisin ja sieltä Turkuun junnutreeneihin vanhempien kuskaamana. Tilastoista lyötyy A-junnuissa pelattu kausi, mutta kun myös miehen syntymäpaikka on Aura, niin tuntuu todella ihmeelliseltä tuo Jokeri-juttu.

Lienee ihan vain huumoripitoisena piikkinä heitetty, onhan Jarkko Immonenkin mainittu TPS-kasvattina(läpällä) yms.
 

snumi

Jäsen
jaa että trolli

Eli nimimerkki Ikijokeri tuli toisen joukkueen palstalle heittämään täysin väärää tietoa ihan vaan huvittelumielessä. Kyllä se tietty ihmettelyä herättää, mutta keskustelupalstan taso ei siitä parane, vaan heikkenee.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös