Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2023–2024

  • 289 930
  • 1 302
Voimatreeniä Häkkilä tosiaan kaipaa, jotta liigapaikkaa pystyisi vakiinnuttamaan. Liike ja ennen kaikkea pelipää kaverilla on kuitenkin kunnossa. Sekin täytyy myös muistaa, että Häkkilä on vähän ns. late bloomer. Liigaorganisaatioissa kuitenkin jo U16-ikäiset (voi olla, että nuoremmatkin) harjoittelevat melko ammattimaisesti. Häkkilän kohdalla vastaava ammattimaisuus harjoittelussa alkoi vasta pari vuotta sitten, kun siirtyi kotiympyröistä Kalajoelta Kärppiin. Nyt sitten joutuu niitä vuosia vähän kirimään.
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
Cama Denssi! Odotettu uutinen. Peukku Jukureille, että kiittivät uutisessa samalla seurasta satavarmasti lähteviä pelaajia. Tuota toivoinkin, enkä muista onko noin toimittu aiemmin, mutta noin pitäisi toimia joka kauden jälkeen. Seuraavaksi Nordsäterin jatko ja sitten uusien/uusvanhojen kimppuun?

Ja mikähän mahtaa olla nelikon Tuomaala, Sandvik, Romppanen, von Gerdten kohtalo? Kellään mitään sisäpiiritietoa vai infotaanko näistä sitten Mestis kauden jälkeen?

Timrå IK tiedotti eilen etteivät mm. alla mainitut pelaajat jatka seurassa:
Jakob Stenqvist (Jakob Stenqvist at eliteprospects.com)*
TAI
Erik Walli Walterholm (Erik Walli Walterholm at eliteprospects.com)*
*linkit pelaajaprofiileihin

Näkkeekö kanssaheimo noissa mitään potentiaalia/mahdollisuutta meille? Stenqvistin perässä varmaan moni varakkaampikin seura. Timrån fanien kommenttien perusteella Walterholmia siellä moni jää kaipaamaan, mutta ei vissiin oikein löytänyt tarpeeksi isoa roolia. Kokoa on perkeleesti, nuori ja myös rightin kätisyys. Voisko Mikkelistä löytyä tarpeeksi isoa roolia jolla räjäyttää pankki?
 
Ja mikähän mahtaa olla nelikon Tuomaala, Sandvik, Romppanen, von Gerdten kohtalo? Kellään mitään sisäpiiritietoa vai infotaanko näistä sitten Mestis kauden jälkeen?

von Gerdtenihän kiiteltiin tuossa poistuvien listassa. Sandvikille epäilen käyvän saman, ei vain löydy roolia ja junnupelit eivät taas enää kehitä. Romppanen ymmärtääkseni jatkaa ja Tuomaalan tulevaisuus lienee Flyersin käsissä.

E: Eipä ollutkaan näemmä Paronia tuossa listassa. Ehkä sitten aiemmin katsoin huolimattomasti, kun olin nimen näkevinäni siinä.
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
von Gerdtenihän kiiteltiin tuossa poistuvien listassa. Sandvikille epäilen käyvän saman, ei vain löydy roolia ja junnupelit eivät taas enää kehitä. Romppanen ymmärtääkseni jatkaa ja Tuomaalan tulevaisuus lienee Flyersin käsissä.

Minä en ainakaan Paronin nimeä nähnyt tuossa Jukureiden uutisessa? Kävin just vielä tarkistamassa. Oliko se siellä sitten aiemmin?

Romppasen pitäminen noista neljästä olisi joka tapauksessa tärkeintä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Deeq
Minä en ainakaan Paronin nimeä nähnyt tuossa Jukureiden uutisessa? Kävin just vielä tarkistamassa. Oliko se siellä sitten aiemmin?

Romppasen pitäminen noista neljästä olisi joka tapauksessa tärkeintä.
Ei tosiaan ollut Paronin nimeä sittenkään. Saatoin itse aiemmin vain katsoa väärin.

Vähän kuitenkin tuntuu, että matka jatkuisi muualle. Ikänsä puolesta on yli-ikäinen U20-joukkueeseen ja sitten on vielä Soini sekä todennäköisesti Romppanen kilpailemassa samoista minuuteista. Pitäisin itse kyllä, mutta pelaajan näkökulmasta voi olla parempiakin ratkaisuja.
 
Viimeksi muokattu:

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Häkkilä on pelannut helkkarin hyvin Ketterässä. Potentiaalia on todellakin ihan oikeaksi liigapakiksi. Kiekollisena hyvä ja on käyttöä jopa ylivoimassa. Kyllä sitä jerkkua ajan kanssa tulee lisää.

Joku saattaisi olla loistava hyökkääjä oman maalin edessä, näin kärjistettynä.

Häkkilä ei määräänsä enempää massaa tai lihasta tule tekemään. Kyse on myös siitä mitä Jukurit ja muut tahot on valmiina sietämään. Muutama yv-maali tai muutama oman miehen tai hänen mailansa hukkaaminen oman maalin edessä, josta sitten maali. Ominaisuuksiltaan on hyökkäysorientoitunut ja paljon. Tuskin täällä pelaisi, jos vipuvartta pikkasen enemmän.

Häkkilänkin tärkein tehtävä on puolustaa ja puolustaminen ja nyt nämä ominaisuudet ei riitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Deeq

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
14 hyökkääjää, 6 pakkia ja 1 maalivahti tällä hetkellä rosterissa. A-junnut, rotaatio ja loukkaantumiset syövät kauden aikana puolenkymmentä ukkoa pois joka peliin joten kyllä tuohon vielä useampi on tultava lisää.
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
Monella seuralla on tapana toivottaa uudet pelaajat tervetulleeksi hienon lyhyen hypevideon tai pelaajan videotervehdyksen kera. Esim. Tänään Ässät Zabransky. Tunnin sisään tiedetään oliko liikaa meiltä vaadittu. Kuva pelaajasta vanhassa uniformussa ja pari kliseistä kommenttia mustana valkoisella on, noh, helvetin tylsää. Joo sori, Maanantai. :)
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
Hyvä Jukurit, kiitos videosta! Nää sitten jokaseen sopparijulkasuun mukaan, ja kun tulee vähän isompaa kalaa, niin hypevideokaan ei olisi pahasta.

Halvalla veskaosastolla mennään. Nää kaks veijaria varmaan yhdessä halvemmat kun se eräs käärmes yksinään. Ainakin luulis olevan paalua rakentaa sitten muita osastoja.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tärkein pointti palstalaisilla on näköjään siinä miten näitä julkaistaan.. no eihä siinä sit. Kukin tyylillään.

Korhosessa on ainesta kasvaa hyväksi veskariksi. Mika Tarvainen leipoo kyllä tästä isosta pojasta sellaisen meille. Ruusu-Korhonen kaksikko tuntuu jo nyt herättävän hilpeyttä muiden joukkueiden faneissa. Hyvä vaan, että näin on. Katellaan sit syksyllä...
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
Tärkein pointti palstalaisilla on näköjään siinä miten näitä julkaistaan.. no eihä siinä sit. Kukin tyylillään.

Korhosessa on ainesta kasvaa hyväksi veskariksi. Mika Tarvainen leipoo kyllä tästä isosta pojasta sellaisen meille. Ruusu-Korhonen kaksikko tuntuu jo nyt herättävän hilpeyttä muiden joukkueiden faneissa. Hyvä vaan, että näin on. Katellaan sit syksyllä...

Tärkeintä on ketä tänne hankitaan, ja miten pelaajat ja joukkue suoriutuu jäällä. Sitä iloa ei tällä hetkellä meille vielä moneen kuukauteen kuitenkaan suoda, joten focus on ymmärrettävästi muualla.

Itseäni ainakin vituttaisi suunnattomasti jos rakastamani seuran jokainen julkaisu olisi luokkaa "klo 15 *silmäemoji*" - Twitterissä, ja klo 15:01 lävähtäisi lyhyt ja harmaa teksti eetteriin. Ja nää someduunarit on kumminkin duunissa tuolla, niin miksi tyytyä yksinkertaisuuteen ja muovisuuteen. Ihan sama vaikka sitä huikeaa hypevideota ei muisteltaisi enään keväällä, kun analysoidaan peliä ja taistellaan playoff-paikoista. Nyt keskitytään tähän hetkeen ja näihin julkaisuihin, koska ne ovat keskiössä. Some on vahva elementti ja ihmiset yksinkertaisia (no offence), eli ei se mitään ihmeitä vaadi, jos sitä vain osaa käyttää. Ja ihan hyvää duuniahan seura on nyt noissa tehnyt, Jormakan jatkosopparivideosta alkaen.

Ruusu-Korhonen kaksikosta sun kanssa samaa mieltä. Huomasin myös jo alkaneen ivailuin. Kattellaan sit syksyllä tosiaan. Meillä on helvetin hyvä maalivahtivalmentaja ja näissä isokokoisissa ja nuorissa änärivarauksen omaavissa veskareissa voi olla ihan ajankysymys milloin ns. jysähtää. Homma voi yhtäkkiä lähteä sormia napsauttamalla liitoon, niin kuin kävi Salkulla. Menneen kauden jälkeen hyväksyn tämän linjan ihan täysin. Luottoa on.
 

antibetoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seksikkäät Sarvipäät Savosta
Tärkeintä on ketä tänne hankitaan, ja miten pelaajat ja joukkue suoriutuu jäällä. Sitä iloa ei tällä hetkellä meille vielä moneen kuukauteen kuitenkaan suoda, joten focus on oletettavasti muualla.

Itseäni ainakin vituttaisi suunnaattomasti jos rakastamani seuran jokainen julkaisu olisi luokkaa "klo 15 *silmäemoji*" - Twitterissä, ja klo 15:01 lävähtäisi lyhyt ja harmaa teksti eetteriin. Ja nää someduunarit on kumminkin duunissa tuolla, niin miksi tyytyä yksinkertaisuuteen ja muovisuuteen. Ihan sama vaikka sitä huikeaa hypevideota ei muisteltaisi enään keväällä, kun analysoidaan peliä ja taistellaan playoff-paikoista. Nyt keskitytään tähän hetkeen ja näihin julkaisuihin, koska ne ovat keskiössä. Some on vahva elementti ja ihmiset yksinkertaisia (no offence), jos sitä vain osaa käyttää. Ja ihan hyvää duuniahan seura on nyt noissa tehnyt, Jormakan jatkosopparivideosta alkaen.

Ruusu-Korhonen kaksikosta sun kanssa samaa mieltä. Huomasin myös jo alkaneen ivailuin. Kattellaan sit syksyllä tosiaan. Meillä on helvetin hyvä maalivahtivalmentaja ja näissä isokokoisissa ja nuorissa änärivarauksen omaavissa veskareissa voi olla ihan ajankysymys milloin ns. jysähtää. Homma voi yhtäkkiä lähteä sormia napsauttamalla liitoon, niin kuin kävi Salkulla. Menneen kauden jälkeen hyväksyn tämän linjan ihan täysin. Luottoa on, ainakin itselläni.
Sanasta sanaan täysin samaa mieltä. Kritiikkiä kuuluukin antaa silloin kun siihen on aihetta. Nyt somehomma on menossa parempaan suuntaan, peukku siitä
 
Eipä erästä Pekka Rinnettäkään taidettu nuorena poikana juuri minään pitää ja lyhyeksi jääneen liigauran tilastotkaan eivät päätä huimanneet. Kohtalaisen uran kuitenkin teki silti.

Jokainen tarina on tietysti omanlaisensa, mutta uskoisin 20-vuotiaalla NHL-varatulla pojalla olevan vielä sitä kuuluisaa ulosmittaamatonta. Arvoitushan maalivahtikaksikko on, sitä ei käy kiistäminen. Uhkien ohella siinä on kuitenkin nähtävissä myös mahdollisuuksia.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Sanasta sanaan täysin samaa mieltä. Kritiikkiä kuuluukin antaa silloin kun siihen on aihetta. Nyt somehomma on menossa parempaan suuntaan, peukku siitä
Näin juuri, nyt on jo hieman panostettu noihin verrokkina viime kausi.

Mitä Korhoseen tulee niin samankaltainen aihio kuin vaikka Tuomaala. Niin kuin korkeallalentäväysivitonen tuolla mainitsee niin änärivaraus on aina änärivauraus, jotain suuntaa se aina antaa.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Jos joku asia ei muutu, niin se on se, että Hoki88:lle ei kelpaa mikään, mitä Jukurit tekee. Aina on väärin tai ainakin puutteellisesti, ja tärkeintä on, että valittamaan pääsee joka kerta. Toki tietyllä lailla turvallinen tunne, että on vakioita maailmassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös