Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2022–2023

  • 582 635
  • 3 712

Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon Sinikeltaiset
– Valmentajana olen pettynyt. Hänellä oli seurahistorian suurin sopimus, paljon kiekkomaailmaa nähnyt OJ jatkaa.

– Meillä on nyt voittava maalivahti, eikä voittavaa maalivahtia vaihdeta. Tuomimaa on pelannut noin 75 prosenttia kauden peleistä, hän oli kakkosena neljä viimeistä peliä.

– Seuraavan tappion jälkeen hän olisi ollut taas pelivuorossa, hän on hyvässä kunnossa. Mutta Frans ei halunnut odottaa, Jokinen jatkaa.

– Niklas Peltomäki loukkaantui aamulla harjoituksissa. Lucas Nordsäter ja Joni Jurmo loukkaantuivat illan pelissä.

– Meillä oli aamulla pitkästä aikaa taas syvyyttä joukkueessa. Ei ole pakistossa valitettavasti enää. Katsotaan, jos vielä pakki ennen puoltayötä löydetään, Jokinen miettii.

Tälläiset kommentit OJ antoi lehdistölle pelin jälkeen…Pakkia ei taidettu löytää…
 
Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
Meni kyllä hieman huuruun Fränään kun luki tuon iltalehden jutun.

Ja kausikin on kyllä kirottu epäonnistumaan jo alusta alkaen näiden loukkien suhteen. Toki OJ joskus hieman värittelee ja Nikka ja Lucas voidaan nähdä Perjantaina askissa. Toisaalta Jurmo, Peltomäki, Nordsäter tosta viikoiksi telakalle kaikki, sopis kauden teemaan. Ei yllättäs sekään.

Hyvä buugi menossa just nyt muuten, saa nähä riittääkö. Rosterin leveys ei ainakaan riitä. Ehkä joku henkinen ylivoima vie meidät sääleihin. Rukoillaan.
 
Deeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon Sinikeltaiset
Jos joku pakki on löydetty niin eiköhän julkaista vasta aamulla. Millähän mietteillä Tuohimaa istui muiden ympärillä bussissa pelin jälkeen takaisin Mikkeliin kun tieto sopimuksen purusta hänen aloitteesta tuli ilmoille.
Olisiko muistini ihan väärässä jos ei niin kahteen mennessä nyt yöllä kait pitäisi kaikki hyväksytyt siirrot päivittyä jääkiekkoliiton sivuille…
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic Oilers, Saipa, Saimaan Pallo,
Hyvä vaan että lähti seurahistorian suurin sopimus lätkimään. Turha noita rahamiehiä penkillä pitää. Budjettikin kiittää jo tulevaisuuttakin ajatellen
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Illan isosta voitosta vielä sana.

Jokinen julisti isoon ääneen reilu vuosi sitten, että tätä joukkuetta ette sitten nää seisomassa 1-2-2-ohjauspelissä.

Kyllä tuon voi antaa Jokiselle anteeksi. Jokinenkin on ollut opettelemassa, ja näköjään kykenee sittenkin oppimaan.

KooKoolla taisi olla yksi puhdas ylivoimahyökkäys tänään, 3vs2. Tämän asian pitää olla kunnossa, jos tässä sarjassa haluaa voittaa niissä peleissä, joissa oikeasti pelataan voitosta.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Sarjassamme urheilujohdon töhöilyt vol. jotain..

Maalivahtikoomailut ovat astuneet uudelle sivulle. Miten jälleen kerran tuntuu, että viikingit ovat kuin lastu laineella. Muut vie ja päällikö(t) itkee. Miksi tätä mahdollisuutta ei tarjottu Tuohimaalle joulukuussa? Meillä oli kolme vahtia ja silloin jo näki, että Tuohimaa tullee jäämään jalkoihin. Nyt joku Tuohimaa vei ja Hakkarainen vikisi. Eikö siellä ole kenelläkään p*****a?

Sitten sieltä saapuu 180cm. Mestisvahti joka taatusti on maalinsuulla jossain vaiheessa, kun toinen vaihtoehto olisi ollut Kaarlehto tai Tuohimaa.

Miten meni, niin kuin omasta mielestä?
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Missäs meidän Tuohimaan kannattajat nyt luuraavat.

Säästöähän tässä onneksi tuli nyt joitain kymmeniä tuhansia (muutaman kotipelin miinukset siis) ja nuorelle kaverille hyvä näytönpaikka.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sarjassamme urheilujohdon töhöilyt vol. jotain..

Maalivahtikoomailut ovat astuneet uudelle sivulle. Miten jälleen kerran tuntuu, että viikingit ovat kuin lastu laineella. Muut vie ja päällikö(t) itkee. Miksi tätä mahdollisuutta ei tarjottu Tuohimaalle joulukuussa? Meillä oli kolme vahtia ja silloin jo näki, että Tuohimaa tullee jäämään jalkoihin. Nyt joku Tuohimaa vei ja Hakkarainen vikisi. Eikö siellä ole kenelläkään p*****a?

Sitten sieltä saapuu 180cm. Mestisvahti joka taatusti on maalinsuulla jossain vaiheessa, kun toinen vaihtoehto olisi ollut Kaarlehto tai Tuohimaa.

Miten meni, niin kuin omasta mielestä?
Olen kuullut huhua että Fränältä olisi joulun alla udeltu kiinnostusta vaihtaa maisemaa, mutta silloin ei sellaista mielenkiintoa ollut. Nyt varmaankin todistetusti tolkutonta kilpavarustelua käyvät ruotsalaiset pistivät illan ottelun aikana mottipäistä tulemaan Fränälle ihan siltä varalta jos niiltä hajoaa 3 veskaa joukkueesta kevään aikana. Kalliinlainen luukkuveskahan tuo oli, että sinänsä sitten parempi siirtyä muiden elätettäväksi. Oikein älyttömän kivoja jos ruotsalaiset olisivat olleet niin olisi jotain hiluja pistäneen Jukureidenkin suuntaan kun sopimus kuitenkin meni purkuun, mutta todennäköisesti rahallinen hyöty tulee seuralle ainoastaan säästöjen muodossa, Tuohimaalle sitten varmaan ihan palkan lisääntymisenäkin. Joka tapauksessa siinä on varmaan aika tekemätönä paikka Hakkaraisella tai yhtään kellään jos pelaaja ilmoittaa että haluaa lähteä, kun sen jälkeen voi olla odotettavissa melko heikkoa suoritusta jos ei päästetä menemään ja joudutaan peluuttamaan ja silti saa maksaa täyden liksan sopimuksen loppuun. Kai pelaajille maksetaan edes kuun lopussa että ruotsalaiset pääsee kuittaamaan koko helmikuunkin liksan jossa tapauksessa Jukurit säästäisi oletettavasti n. neljänneksen "seurahistorian kalleimmasta sopimuksesta"?

Perus-optimistisena luonteena en voi olla näkemättä realistisimpana jatkokausiskenaariona että joku jyppyläinen kolaa Ruusun 3 kuukaudeksi telakalle (vrt. 9.9. ottelu Luulajassa). Kiva olisi jos näin ei kävisi ja toki sama riskihän on aina olemassa riippumatta onko siinä ketä luukulla.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Ei oo tainnut lehmänkelloa olla enää. Eikä rumpujakaan kai noin montaa ole. Mutta halli näyttäis täyttyvän ihan kiitettävästi kun tänään päivästä vilkaisin. JYPin alkuviikon ulostulon jälkeen varmasti myös tunnetta löytyy katsomosta. Mutta sen näkee sitten perjantaina.
Muutenkin vähän hymyilyttää että nimenomaan Mikkelin suunnilta jaksetaan valittaa Jyväskylän hallin tunnelmasta. On joo paskaa, mutta eipä se nyt kovin hääppöistä reippaan 100km päässäkään ole. Liigan oma amisdisco jossa kuuminta hottia soittolistalla on techno & dance vol 3 ja puolet Scooterin tuotannosta.

Onhan se toki hienoa et puoli Hipposta on (ollut) täynnä mikkeliläisiä sarvet päässä ja vuvuzelat suussa, kun eivät omaan halliinsa tunnu löytävän, joissa on kuitenkin huomattavasti paremmat olosuhteet oikeastaan kaikelle. Järkkärit ei heitä pihalle kiroilusta, kaljatuopin kanssa saa mennä vieraskatsomoon, eikä ole tolppiakaan näkymäesteenä.

Tulee olemaan kyllä mielenkiintoinen vääntö perjantaina, Ruusun ollessa maalissa tilanne voi olla kaikkea 0-2 vierasvoiton tai 7-0 rökäletappion väliltä. Onpahan ennen peliä ainakin jännättävää. Kihelmöi jo nyt!
 
Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Illan isosta voitosta vielä sana.

Jokinen julisti isoon ääneen reilu vuosi sitten, että tätä joukkuetta ette sitten nää seisomassa 1-2-2-ohjauspelissä.

Kyllä tuon voi antaa Jokiselle anteeksi. Jokinenkin on ollut opettelemassa, ja näköjään kykenee sittenkin oppimaan.

KooKoolla taisi olla yksi puhdas ylivoimahyökkäys tänään, 3vs2. Tämän asian pitää olla kunnossa, jos tässä sarjassa haluaa voittaa niissä peleissä, joissa oikeasti pelataan voitosta.
Kouvolan kaukalo on niin iso, että on pakko muuttaa taktiikka jotta ei koko ajan tule ylivoimahyökkäyksiä. Parilla syötöllä saa karvauksen rikki ja sitten on väylä auki.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolan kaukalo on niin iso, että on pakko muuttaa taktiikka jotta ei koko ajan tule ylivoimahyökkäyksiä. Parilla syötöllä saa karvauksen rikki ja sitten on väylä auki.
Sääli meille ettei meidän joukkue osaa sitä hyödyntää tällä kaudella. Jukurit pelasi eilen todella fiksusti kolmannen erän.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hieman erikoiselta tuntuu lukea näitä paniikinomaisia kirjoituksia ”apua, jos Ruusu loukkaantuu!” Selailin vähän teidän uuden veskarin taustoja ja kyseessä ei ole mikään 18 vuotias B-junnu, vaan maalivahti kuka Etelä-Saimaan mukaan oli 2018 tehnyt SaiPan kanssa monivuotisen Liiga-sopimuksen. Vaikka näköjään Liiga-pelejä ei SaiPassa vyölle tullutkaan, niin väkisin on tullut kokemusta Liiga-joukkueen arjesta ja Liigan luukkuvahdin hommista. Liigahallien valojen ei siinä mielessä pitäisi olla aikakaan liian kirkkaat.

SaiPan jälkeen on näköjään oltu Ketterässä, mistä löytyy kaksi peräkkäistä Mestiksen mestaruutta ja yksi Suomen Cupin voitto. Tällä kaudella Mestiksen tilastossa näytti olevan sarjan toiseksi paras päästettyjen maalien keskiarvo (1,96) ja Mestiksen toiseksi paras voittoprosentti (79,41%). Torjuntaprosentti 91,24% olikin mainittu sopimusjulkistuksen yhteydessä.

Mestis on maalivahdille monesti juuri se korkeakoulu missä timantit hiotaan, kun puolustuksessa tulee ohoh-tilanteita. Mistä Taponen ja Jatkola ovat olleet tällä kaudella erinomaisia esimerkkejä. Molemmat pelasivat vielä viime kauden Mestistä ja ovat nyt aivan Liigan eliittiä. Ehkä siis ei tarvitse ihan totaalista paniikkinappulaa painaa Jukurifanienkaan porukassa.
 
Tuusa

Jep. Tulihan meille aikoinaan se joku v*tun Heljankokin jostai A-junnuista vai mistä lie... mitää saanu kiinni.
 
Suosikkijoukkue
jukurit
Liigan oma amisdisco jossa kuuminta hottia soittolistalla on techno & dance vol 3 ja puolet Scooterin tuotannosta.
Totta, DJ Haraldin soittolistojen parasta ennen päivämäärät ovat paukkuneet vuosia sitten. Samat listat pyörineet ikuisuuksia. Ei mies ymmärrä astua sivuun. Pakkaa keihääsi ja poistu savannille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös