Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2022–2023

  • 582 582
  • 3 712

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
5 vs. 5- pelissä aivan kuutamolla, muutamia hetkiä lukuunottamatta. Tämä oli se peli, jotka hävitään pääsääntöisesti. Paikat oli kyllä Tapparalla niitata peli paremmilla paikoilla monta kertaa.

Tuohimaa pelasti tärkeimmät paikat ja Mäkitalo lunastaa odotuksia. Pisteet kelpaa.
 

Gameson

Jäsen
Olipas henkisesti iso voitto. Sen näki pelaajista ja ennen kaikkea myös Olli Jokisen tuuletuksista. Tämänkö Jukurit tarvitsi, jotta suunta kääntyy?

Tappara oli loistovireessä, ja tapa, millä Jukurit voitti, oli siksi ihanteellinen. Oma nippu tiiviinä, vain yksittäisiä virheitä mutta puolustusalueen puolustuspeli mainiolla tasolla.

Tappara on ollut niin loistava, että ei mitään suuria odotuksia ollut hyökkäyspäähän. Jukurit pystyi kuitenkin myös hallitsemaan ja tekemään pidempiä hyökkäyksiä.

Huuhtaselle tuo maali varmasti maistui, sillä tuota kuviota poikittain on haettu niin paljon. Nyt tuo laukaisu-uhka konkretisoitui myös maalin muodossa.

Frans Tuohimaa on muuten sopivan eleetön ja rauhallinen maalillaan verrattuna aiempaan. Itseluottamus kasvussa. Harmittavasti nollapeli meni ihmeellisen pompun takia.
 

Slash

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hieno taistelu voitto! Just sitä mitä kaivattiin Vaasa koomailun jälkeen.. Sama ilme perjantaille, tulee sen verran ärsytetty kookoo (olli salo, lehdistötilaisuus) että kaikki pitää jättää kaukaloon mitä löytyy..
 
Tärkeät pisteet vaikkei esitys paras mahdollinen ollutkaan. Eiköhän oteta 3 voittoa tältä viikolta. Täysin mahdollista.

Mielipiteitä Harjusta? Hyvä debyyttipeli Prahassa teki ehkä hetkellisesti sokeaksi miehen suhteen, mutta nyt alkaa näkyä että ei tuo tekeminen enää riitä kakkossentteriksi Liigassa. Toivottavasti herra Hakkarainen & OJ löytää jonkun paremman vaihtoehdon tilalle.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
26.10.2021 alkoi viime kauden nousukiito. 26.10.2022 voitetaan Tappara kovalla taistelulla. Enteellistä..?

Nyt oli jäällä sellainen Jukurit mitä olen odottanut. Jokainen taisteli ja raastoi niin kuin pitää. Tämä oli koko joukkueen voitto, vaikka Fränälle pienet lisäbonukset voikin heittää. Voittomaali oli sitten täyttä TOP5 kamaa liigassa. Tätä lisää!

Edit. Unohtui..alivoimapeli oli täyttä timanttia.
 

juhtii72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tärkeät pisteet vaikkei esitys paras mahdollinen ollutkaan. Eiköhän oteta 3 voittoa tältä viikolta. Täysin mahdollista.

Mielipiteitä Harjusta? Hyvä debyyttipeli Prahassa teki ehkä hetkellisesti sokeaksi miehen suhteen, mutta nyt alkaa näkyä että ei tuo tekeminen enää riitä kakkossentteriksi Liigassa. Toivottavasti herra Hakkarainen & OJ löytää jonkun paremman vaihtoehdon tilalle.
Mun mielestä Harju on ollut ihan OK. Vääntää hyvin ja on luonut jonkin verran paikkoja kavereilleen. Mutta katsotaan nyt ainakin tryoutin loppuun.
 

Slash

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Asetin minimi tavoitteeksi 5 pistettä tälle viikolle, tuolla taistelulla se tulee ylittymään.. Varovasti samaa mieltä ollut Harjusta kuin Jeremi.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
5 vs. 5- pelissä aivan kuutamolla, muutamia hetkiä lukuunottamatta. Tämä oli se peli, jotka hävitään pääsääntöisesti. Paikat oli kyllä Tapparalla niitata peli paremmilla paikoilla monta kertaa.
Oltiinko samassa pelissä? Kenttätapahtumat selkeästi Jukureille. Porkkanapöksyt oli heikompi tänään jokaisella osa-alueella.
 

p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Todella helpottava ja tärkeä voitto joukkueelle vaikeamman jakson jälkeen, eka erä oli hieman varovaisempaa mutta toisessa ja kolmannessa erässä laitettiin haalarit niskaan ja alettiin painamaan joukkueena hommia. Tapparalla oli kyllä paikkoja mutta puolustus kesti Tuohimaan johdolla oikeinkin hyvin, Tapparalla viimeistely ontui ja hyvä niin. Pakko mainita Tuohimaa vielä erikseen, sillä mies saanut aiheesta ja aiheettakin paskaa niskaan, nosti tasoaan juuri oikealla hetkellä kuten huippumaalivahdin täytyykin, hienoa työtä Fränä!!
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Francisco oli kyllä mies paikallaan tänään. Ensimmäinen erä oli sellaista rallia että huonompana koppipäivänä erätauolle oltaisiin lähdetty 0-3 lukemissa. Huomenna kookoonkaatajakaarlehto maaliin ja lauantaille paremmin pelannut askiin.

Kauden ennätysyleisö, mahtava homma, sen se vaatii tässä vaiheessa että ottelutapahtumassa on muutakin kuin pelkkä peli - leipää ja sirkushuveja. Hyvä lähteä kehittämään huomiseen matsiin.
 
Harjun kohdalla valitettavasti taitaa olla niin, että takamatka on liian iso kiinni otettavaksi. Pelitauon tuoma keskenkuntoisuus näkyy ja joukkue tarvitsisi pelaajan, joka pystyy tässä ja nyt tekemään tulosta. Ei ole mitenkään huono ollut, mutta ei hirveästi ole kyllä mitään tuonutkaan peliin. Jos vaihtoehdot ovat joko Harjun jatko tai uusi vahvistus, niin kallistuisin jälkimmäiseen. Ideaalitilanteessa toki ottaisin molemmat, mutta Hakin kommenttien perusteella se on jompi kumpi.

SHL:ssä pisti silmään Palmun lisäksi toinenkin suomalaispeluri, jolla kausi ei ihan odotetusti ole lähtenyt liikenteeseen. HV71:n Joonas Nättisellä on 11 ottelun jälkeen kasassa tehot 0+1. Hänenkin perässään kuulemani mukaan keväällä oltiin, joten jos nyt uusi yritys. Raamikas ja kokenut sentteri olisi juuri sitä, mitä tarvitaan. Pelituntuma- ja kunto varmasti eri tasolla kuin Harjulla.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Immosen rooli joukkueessa? Tähän saakka 0+2?! Tänään taisi Järvinen viedä aloituksissa mennen tullen. Aivan varmasti tärkeä pelaaja pukukopissa, mutta riittääkö tämä status itselle tai joukkueelle? Joko aika tekee Immosellekin vääjäämättömät.
- kertokaas joku mikä Jakkea vaivaa? Näin nopeastiko putos taso vai onko jotain vaivaa? Jakella on jäänyt useampi ottelu väliin viimeks joskus vuosituhannen alussa ja treenauspuolen luulis olevan jo vaimonkin avustuksella kunnossa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kaarlehto maaliin, muuten näytti kokoonpano samalta. Tunnetta ja tunnelmaa peliin!
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Neljän koon KooKooKillerKaarlehto. Nyt on lunastettava fanien antamat odotukset ja paineet kun kerrankin kentälle pääsee.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tänään olisi revanssin paikka kauden avauksesta. KooKoo on tosin ollut viime vuosina vaikea vastus, varsinkin Mikkelissä. Viimeisestä viidestä runkosarjan kohtaamisesta Mikkelissä Jukurit on voittanut vain yhden. Erityisesti Heikki Liedes on Jukureita kurittanut Mikkelissä, kolmessa viime pelissä tehopisteet 3+3.

Toivottavasti Tappara-pelin hyvät otteet saavat tänään jatkoa, mutta jos vähänkään on hyvää oloa puserossa, niin KooKoo vie varmasti pisteet. Toivotaan joukkueen ja yleisön syttyvän teemapelissä.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nostetaanpa tässä ennen loppuviikon pelejä seurattavaksi eräs heikkous joukkueesta. Nimittäin pakkien maalinteko on Liigan surkeinta. Vain kolme maalia pakeilta alkukaudesta on pettymys. Sport ja Tappara ovat tosin neljällä maalilla lähes yhtä huonoja.

Täällä palstallahan huudeltiin kiekollisen pakin perään jo hyvinkin alkukaudesta ja nyt tämä on näyttämässä olevan todellinen puute. Joukkueessa on liikaa ns. yleispakkeja, mutta hyökkäyspään osaaminen on niin ja näin. Toivottavasti Lydman on ottanut asian tosissaan ja toimenpiteitä tehdään päivittäin.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut mm. pakkien viivapeliä. Siellä on ihan hyvääkin liikkumista ja sijoittumista (ei kaikilla), mutta laukausten ajoituksessa on paljon petrattavaa. Liian usein ammutaan vain "silmät kiinni" veskarille helppoja, kun pitäisi löytää oikea hetki maskin suhteen. Onko tässä myös yhteispelissä hyökkääjien kanssa oppimatkaa? Todennäköisesti näin on, sillä aika vähän näitä "maskimaaleja" on joukkueelta viime aikoina nähty.

Toivottavasti tähän tilastoon (pakkien maalit) nähdään pian kohennusta. Joku varmaan nyt kommentoi, että sama se on kuka ne maalit tekee, jos joku ne tekee. Ei se ole sama, koska tämä (pakkien maalittomuus) kuvastaa joukkueen heikkoa kohtaa, kun ei osata pelata/laukoa fiksusti kiekkoa viivalta maalille. Muuta hyökkäyspeliä on saatu alkukauden mittaan parannettua, mutta tässä on iso puute.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Edelliseen ... katoin liigan pakkien tilastoja, niin pakeista kahdelta löytyy 4 maalia ja sitten on kymmenkunta 3 maalia tehneitä. Ihan mutuna.. tekikö pakit ennen enemmän maaleja? En tiedä, mutta yv:ssä pelataan nykyään ehkä harvemmin pakille maalipaikkaa. Nyt lähinnä haetaan pakilta "heittoja" maalille ohjuriin tai vain kierrätetään viivan kautta vetopaikalle b-pisteelle.. Se on totta, että mielellään näkisin lisää pakkien maaleja meiltäkin.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ilmeisesti ketjua on luettu, kun Libor Zabransky ja Niclas Lundgren maalasivat heti avauserässä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nostetaanpa tässä ennen loppuviikon pelejä seurattavaksi eräs heikkous joukkueesta. Nimittäin pakkien maalinteko on Liigan surkeinta. Vain kolme maalia pakeilta alkukaudesta on pettymys. Sport ja Tappara ovat tosin neljällä maalilla lähes yhtä huonoja.

Täällä palstallahan huudeltiin kiekollisen pakin perään jo hyvinkin alkukaudesta ja nyt tämä on näyttämässä olevan todellinen puute. Joukkueessa on liikaa ns. yleispakkeja, mutta hyökkäyspään osaaminen on niin ja näin. Toivottavasti Lydman on ottanut asian tosissaan ja toimenpiteitä tehdään päivittäin.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut mm. pakkien viivapeliä. Siellä on ihan hyvääkin liikkumista ja sijoittumista (ei kaikilla), mutta laukausten ajoituksessa on paljon petrattavaa. Liian usein ammutaan vain "silmät kiinni" veskarille helppoja, kun pitäisi löytää oikea hetki maskin suhteen. Onko tässä myös yhteispelissä hyökkääjien kanssa oppimatkaa? Todennäköisesti näin on, sillä aika vähän näitä "maskimaaleja" on joukkueelta viime aikoina nähty.

Toivottavasti tähän tilastoon (pakkien maalit) nähdään pian kohennusta. Joku varmaan nyt kommentoi, että sama se on kuka ne maalit tekee, jos joku ne tekee. Ei se ole sama, koska tämä (pakkien maalittomuus) kuvastaa joukkueen heikkoa kohtaa, kun ei osata pelata/laukoa fiksusti kiekkoa viivalta maalille. Muuta hyökkäyspeliä on saatu alkukauden mittaan parannettua, mutta tässä on iso puute.
Oisit voinu kirjoittaa tämän jutun jo paljon aikaisemmin...
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureiden kauden seuraava kehityskohde: silloin kun on momentum on päällä ja on paikkoja peli ratkaista toisessa erässä, se on pystyttävä edes joskus käyttämään hyödyksi. Nyt pitäisi peli olla 4-0 kahden erän jälkeen ja peli paketissa. Nyt se onkin 2-1 ja mielenkiinnolla odotetaan lamaantuuko Jukureiden peli.

Peli loppui ja ei lamaannuttu. Hyvä peli, voisi jopa sanoa että aika ehjä 60min! Silti peli olisi pitänyt paketoida toisessa erässä. Maaliodottama 1,37 ja tehtiin 4, siitä iso posi!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös