Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2022–2023

  • 582 618
  • 3 712
Tuskimpa vain Tsekin kolminkertaisen mestarin 2-3-ketjussa pelanneet pelurit lähtevät Suomeen, jos tiedossa olisi nelosketjun rooli ajatuksella katsellaan mahdutteko pelaamaan. Tietysti näytöillähän se peliaika lopulta ansaitaan, mutta varmastikin roolia on lähtökohtaisesti tarjolla.

Extraliigasta on kuitenkin lähivuosina Suomeen tullut ihan pelimiehiäkin Kovarcikien tapaan keskinkertaisilla statseilla (Hynek Zohorna) ja myös hyvillä tilastoilla täysfloppeja (Ondrej Roman ja Dominik Lakatos). Hidastempoisemmasta Extraliigasta siirtyminen kovempivauhtiseen Suomen liigaan on monelle haaste. Ymmärtääkseni liike on ainakin näillä veljeksillä vahvuus, että siitä onnistumisen ei luulisi jäävän kiinni.

Paria-kolmea hyökkääjää vielä noiden veljesten lisäksi odottelisin. Heille kaavailluista paikoista riippuu sitten minkä roolin seppää hyökkäys tarvitsee. Rohdinin korvaaja on ainakin löydettävä. Sen lisäksi sitten mielellään yksi sentteri kärkeen. Mahdollisesti myös alempiin ketjuihin/rotaatioon yksi laituri, mutta nuo kaksi muuta nyt olisi ne tärkeimmät.

Unelmatilanteessa kokoonpano näyttäisi tältä, mutta todellisuuden uskon olevan lähempänä @Gameson hahmotelmaa.

Palmu - X - Aaltonen
Puistola - Pitkänen - X
X - Immonen - Jormakka
Kovarcik - Mäkinen - Kovarcik

Piitulainen, Batna, Oden, Tuomaala

Räty -> Pitkänen
Maksimov/Tuppurainen - > Aaltonen
Stransky/Henritius - > Kovarcikit
Rohdin -> ?
Löfman -> ?

Räty on vaihtunut varmasti kalliimpaan Pitkäseen, Aaltosen on voinut saada hyvinkin samalla summalla kuin Tuppuraisen ja Kovarcikit hinnaltaan voisivat mennä päittäin Henritius-Stransky kaksikkoon.

Rohdinista ja etenkin Löfmanista vapautuu varmasti kohtuullinen summa euroja. Etenkin Löfmaniin sijoitetulla summa pystynee saamaan sellaisen sentterin, joka pystyisi tuossa porukassa olemaan ykkössentteri. Jos sen hankkiminen onnistuu, niin keskikaistaa voisi pitää huomattavasti viime kautta tasaisempana ja laadukkaampana.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Palmu - X - Aaltonen
Puistola - Pitkänen - X
X - Immonen - Jormakka
Kovarcik - Mäkinen - Kovarcik

Piitulainen, Batna, Oden, Tuomaala
Ettei nyt vähän mentäisi haaveissa yli tämän kohdalla..? No mistäpä näitä tietää..
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Nämä tsekkiveljekset ovat kyllä mielenkiintoinen tutkapari. Käytännössä pelanneet kakkos-kolmosketjuissa Liigan kärkiseurassa ja nopeasti tarkastamalla ilman ylivoimavastuita. Siihen nähden ihan kelpo tilastot. Sentteritilanne on Jukureissa aivan loistava, jos vertaa aiempiin Liigakausiin.

Pitkänen
Kovarcik (varauksella)
Mäkinen
Immonen
Batna
 
Kuten sanoin, tuo yllä oleva hahmotelma oli sellainen, mikä kokoonpano voisi olla aivan unelmatilanteessa.

Jos taas vähän tuosta Gamesonin pohdinnasta eroavan, todennäköisemmän hyökkäyksen kokoaa, niin se voisi olla vaikka tälläinenkin.

Kovarcik - Kovarcik - Aaltonen
Palmu - Pitkänen - X
Puistola - Immonen - Jormakka
Batna - Mäkinen - Piitulainen

Oden, Tuomaala

Pari X:ää sitten sijoitettava johonkin kohtiin tuonne, en vain tiedä minne. Paria fyysisempää, tilaa tekevää koodinimirohdin peluria tuonne kaipaisi etenkin hahmotelman ketjuihin 2. ja 3. Nyt siellä on aika taitopainotteista porukkaa ja Batnan paikka ei ole kärkiketjuissa.

Noille tsekkiveljille jos on tarkoitus kunnon näytönpaikka antaa, niin paljon parempaa paikkaa ei ole kuin taikuri Aaltosen vierellä.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Lähteekö Palmu oikeesti ens kaudella ulkomaille, vaikka sopimusta on vuosi jäljellä? Onko sopimuksessa muka ulkomaan optio? Valtava lovi tulee Jukureiden hyökkäykseen mielestäni, jos tämä tieto pitää paikkansa?
Tämän päivän IS:n jutusta poimittuna: "Palmun jatko Mikkelissä ratkeaa lähiaikoina".
 

Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
KooKoossa oli sentteri. Teki vajaat 40 pistettä ja nappivuotena Malte Strömwallin sentterinä 47 pistettä. Ei huono.

Sitten, kun katsotaan tilastojen taakse niin aika paljon hyötyi Malten kanssa pelaamisesta. Eikä kaverista kyllä hyvää sentteriä saa tekemälläkään. Kaiken lisäksi tuppasi hiipumaan kevättä kohden. Muutenkin tosi heiveröinen eikä puolustuspelaaminenkaan tuntunut aina maistuvan.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Sitten, kun katsotaan tilastojen taakse niin aika paljon hyötyi Malten kanssa pelaamisesta. Eikä kaverista kyllä hyvää sentteriä saa tekemälläkään. Kaiken lisäksi tuppasi hiipumaan kevättä kohden. Muutenkin tosi heiveröinen eikä puolustuspelaaminenkaan tuntunut aina maistuvan.

Se on haettava se Malte takaisin Suomeen Miikan tutkapariksi. Aaltonen toiseen laitaan ja alkaa ominaisuudet napsumaan yhteen. Todennäköisesti ei jatka Venäjällä ja tiedetysti Jukureilla on nyt rahhoo.
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
Nyt on Michalin velipoika Ondřej alkanut myös seuraamaan Jukureita Instagramissa. Ns. 99varma Kovařčík-bros huhu voidaan nyt siis luokitella satavarmaksi? :)

Mielenkiintoinen haku, kieltämättä. Ainakin veljekset on Tsekeissä voittaneet parit kannut, jos ei muuta. Tuonee sitä OJ:n kuuluttamaa "tietää mitä voittaminen" vaatii - meininkiä.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Rummun pärinää. Ketähän sieltä tulee? Joko joukkue kasassa, kun nämä saapuvat ja uusia huhuja ei liiku? Alaspäin on menty, kun vinkkejä ei tule tämän enempää?
 

Gameson

Jäsen
Näinköhän tässä nähdään yhtään yllätyshankintaa. Hyvin on asiat vuotaneet etukäteen julki. Toki en valita. Jukureillekin pelkästään hyvä asia. Saa näkyvyyden tiettyjen pelaajien kohdalla usein ns. tuplana.

Tuo luonnehdinta samanlaisesta pelityylistä kyllä kuulostaa sinänsä hyvältä. Toivottavasti toimii myös käytännössä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Darts, LA Rams, AD99
Kovarcikit ovat +30 pisteen miehiä jos/kun saa yv aikaa+enemmän vastuuta kuin Trinecissa, hyvä esimerkki on Hynek Zohorna
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos Palmu pysyy niin Jukureilla on vahva hyökkäys ensi kaudellakin. Ja tämä on tarpeen, koska moni joukkue haluaa ensi kaudella haastaa Jukurit eikä Jokinenkaan pääse enää puskista juonimaan kuvioitaan.
 
Ei Hakin tiedotteessa olleiden kommenttien perusteella mitään varmoja ykkösheppoja näistä veljeksistä odotella ilmeisesti. Hyvä vaan, jos saavat ikään kuin tutkan alla sopeutua uuteen sarjaan. Kahden vuoden sopimuksista sen vuoksi peukkua. Vähän jäi itselle jostain syystä sellainen kuva, että jotakin kovempaa on vielä tulossa hyökkäykseen. Potentiaalia noissa veljeksissä on, mutta tosiaan toivottavasti saavat rauhassa sopeutua ja ensi kaudella tuoda sitä ns. secondary scoringia joukkueeseen. Toisella kaudella sitten pankin räjäytys.
 
Positiiviset fibat näistä veljeksistä. 2. tai 3. ketjuun lähtökohtaisesti lähtisin tätä aisaparia sijoittamaan. Luulisi, että yhteinen pelihistoria voisi avittaa uuteen liigaan ja joukkueeseen sopeutumisessa.

Kyllähän tuo hyökkäys alkaa varsin kilpailukykyiseltä näyttämään, muutamaa täsmähakua huutaa vielä. Puolustukseen mahtuisi huhuttujen jatkojen lisäksi yksi kiekolliseen peliin kykenevä puolustaja. Nämä kuntoon niin voidaan hyvillä mielin odotella syksyä ja kauden avausta.
 
Puolustukseen mahtuisi huhuttujen jatkojen lisäksi yksi kiekolliseen peliin kykenevä puolustaja. Nämä kuntoon niin voidaan hyvillä mielin odotella syksyä ja kauden avausta.

Yleisessä huhuketjussa huhuiltiin Antti Tuomiston olevan mahdollisesti palaamassa Suomeen ensi kaudeksi. Siinä olisi kyllä juuri sellainen haku, mitä kaivattaisiin. Isokokoinen, taitava ja kehittyvä rightin puolustaja. OJ:n kouluun ottamaan viimeiset stepit kohti NHL:ää. Hyvin oliwerkaskimaiselta pelaajalta vaikuttaisi.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Positiiviset fibat näistä veljeksistä. 2. tai 3. ketjuun lähtökohtaisesti lähtisin tätä aisaparia sijoittamaan. Luulisi, että yhteinen pelihistoria voisi avittaa uuteen liigaan ja joukkueeseen sopeutumisessa.

Kyllähän tuo hyökkäys alkaa varsin kilpailukykyiseltä näyttämään, muutamaa täsmähakua huutaa vielä. Puolustukseen mahtuisi huhuttujen jatkojen lisäksi yksi kiekolliseen peliin kykenevä puolustaja. Nämä kuntoon niin voidaan hyvillä mielin odotella syksyä ja kauden avausta.
Hurja hyökkäyskalusto on Mikkeliin tosiaan rakenteilla, mikäli veljeksiä 3. ketjuun hahmoteltu.
 
Viimeksi muokattu:

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Yllättävä uutinen, jotenkin vaikea kuvitella OJ:n valmennustiimissä muita valmentajia. Niin yhteen hitsautunut tuntui tuo valmennusporukka olevan. Eikai tämä muutos nyt vaan liity siihen kun Krivo on venäläinen...
 

Daijju

Jäsen
Suosikkijoukkue
OJ ja Mikkelin Jukurit
En nyt tiedä kumpi tässä vituttaa enemmän. Nuo otsikon kirjoitusvirheet vai se ettei tiedä sopparin purun syyn taustoja.

Edit. Oho, korjas otsikon. Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös