Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2022–2023

  • 582 618
  • 3 712

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aikamoinen lottovoitto Jukureille että Salmisen ja Palmun kanssa on jo sopimukset.

Isot palat kiinnitettynä ensi kaudeksi.
Nostaisin ylös myös Immosen jatkon. Konkari naputtanut kuitenkin tällä kaudella jo 18 maalia, johon ei aiemmilla kausilla ole Jukurien liigataipaleella kukaan pystynyt. Immosen muut ominaisuudet ja meriitit on jo moneen kertaan tullut lueteltua, mutta varmasti on tärkeänä osana joukkueen houkuttelevuutta tulevalle kaudelle.
Pelaajien saatavuudesta tuskin tulee Jukureille ongelmaa, kun pelaajahankinnoista vastaavan Hakkaraisen mukaan puhelin soi päivittäin. Jokisen tiimin aiheuttama imuvoima on nyt kova ja niinhän se pienellä seuralla pitääkin olla, kun rahalla ei pystytä kilpailemaan isojen kanssa. SaiPalla siis vastaava tilanne. Pekka Virta on Liigan arvostetuimpia valmentajia.
 
Gameson

Jäsen
Nostaisin ylös myös Puistolan. Kehityskäyrä Jukureissa näyttää hyvälle.

Totta. Kaipaa ehkä vielä aavistuksen Palmun kaltaista kovuutta kaksinkamppailuihin laidassa, kun on niin pienikokoinen pelaaja. Mennyt senkin osalta eteenpäin, mutta kaikki edellytykset luoda enemmän hyökkäysalueella, kun saa tuon kuntoon.
 
U20-joukueesta ainakin Järvelä ja Romppanen on nostettava "ylös". Uskon Romppasen nousevan pelaavaan kokoonpanoon ensi kaudelle. Hän on hyvän kokoinen ja kiekollinen pakki, mutta hyppy edustukseen on iso.
Löytyykö vielä ketä voisi nostaa U20:stä?

Veikka Hahlille toivoisin näytönpaikkaa liigaringissä. Todella hyvä luistelija ja näppärä kiekonkäsittelijä, mutta ennen kaikkea myös viimeisen päälle joukkuepelaaja. Miehistynyt viimeisen vuoden aikana paljon ja saanut voimaa kroppaan, mikä on näkynyt kaksinkamppailupelaamisen kehittymisenä.

Romppasella on ollut hyvin samanlainen kehityskäyrä. Viime kaudella tänne saapui hyvin liikkuva ja peliä selvästi ymmärtävä, mutta hieman hontelo puolustaja. Nyt se sama puolustaja loistaa kentän molemmissa päissä. Kiekollinen rohkeus on kasvanut silmissä ja fysiikassa on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Liiton sivujen mukaan mitat näyttäisivät olevan tällä hetkellä 193/91, kun tänne tullessa ne olivat jotain luokkaa 188/75.

Liigapotentiaalia jollain aikavälillä näkisin myös kolmikossa Verneri Arkko, Lauri Toikka sekä Leevi Kinnunen. Arkko nousi viime kaudeksi U20-ryhmään ja tällä kaudella on ottanut ison roolin puolustuksessa etenkin kiekollisessa pelissä. Kesällä liigaringissäkin mukana olleen Toikan kausi meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi, joten hänelle ensi kausi junioreissa on paikallaan ja että pystyisi sen johtavan roolin nappaamaan, johon kyllä ominaisuuksia on. Kinnusella vähän sama homma kuin Toikalla. Oli syksyllä erittäin hyvä, mutta sitten sairastelut ja vammat pilasivat kevätkauden, joten ensi syksynä uusi yritys. Näytti syksyllä, että kunnossa ollessaan on kova tekijä, kuten alkusarjassa 19 peliin isketyt 21 pinnaa kertovat. Taitava ja erittäin älykäs sentteri kyseessä.

Näiden lisäksi ovat sitten tietysti Liigassakin jo pelanneet Juho Järvelä ja Topias Kaski, joille toivottavasti löytyy pelipaikka ensi kaudeksi Mestiksestä. Heidän lisäkseen myös Hahlille ja Romppaselle oikea osoite ensi kaudeksi voisi olla Mestis junnupelien sijaan.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihmettelen teidän ensi kauden joukkueen osalta että vielä ei ole kukaan tuonut esille sitä vaihtoehtoa, että mitä jos Jokinen ei jatkakaan Mikkelissä, vaan lähtee NHL:n? Pitäisin tätä jopa erittäin isona riskinä, koska nyt on näyttöjä, ja siellä arvostetaan älyttömän paljon pelikokemusta NHL:stä valmentajilla ja Jokisella sitä on. Myöskin kapteenina johtajaominaisuuksia. Jos OJ jääkin ensi kaudeksi, niin vähintään sen jälkeen tuleva valmentaja tulee vasta määrittämään isossa kuvassa teidän tulevaisuutta.

Melkein jokaisella pienemmällä liigajoukkueella on ollut näitä yhden kauden tai valmentajan Dream seasoneita. Tärkeintä ja vaikeinta on pitää jatkuva taso, riippumatta siitä kuka siellä on penkin takana.

Ps. Nähdään pleijareiden ekalla kierroksella;)
 
Miju

Jokisella jäljellä vielä 1+1. Tietysti mitä tahansa voi tapahtua ja mullistaa, (kulkutauti, sota yms.) mutta mennään niillä olettamilla mitä on.
 
N13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ihmettelen teidän ensi kauden joukkueen osalta että vielä ei ole kukaan tuonut esille sitä vaihtoehtoa, että mitä jos Jokinen ei jatkakaan Mikkelissä, vaan lähtee NHL:n? Pitäisin tätä jopa erittäin isona riskinä, koska nyt on näyttöjä, ja siellä arvostetaan älyttömän paljon pelikokemusta NHL:stä valmentajilla ja Jokisella sitä on. Myöskin kapteenina johtajaominaisuuksia. Jos OJ jääkin ensi kaudeksi, niin vähintään sen jälkeen tuleva valmentaja tulee vasta määrittämään isossa kuvassa teidän tulevaisuutta.

Melkein jokaisella pienemmällä liigajoukkueella on ollut näitä yhden kauden tai valmentajan Dream seasoneita. Tärkeintä ja vaikeinta on pitää jatkuva taso, riippumatta siitä kuka siellä on penkin takana.

Ps. Nähdään pleijareiden ekalla kierroksella;)
Erikoisena näkisin että yhden hyvän kauden jälkeen vielä Nhl valmentajan pesti aukeaisi, apukoutsiksi ollut jo tarjouksia aiemmin pöydällä. Jokinen on suunnitelmien mies joten näkisin tämmöisen twistin epätodennäköisenä... Mutta toki kukapa moista osaa ennustaa.
 
Karalahden Jere oli päivittänyt tänään IG:iin kuvan Mikkelin Vaakunasta, toteamuksella "Jänniä aikoja eletään". Onko Jukurien valmennustiimi saamassa uutta väriä ensi kaudeksi?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: N13

Hupsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Onnea Mikkeliin! Saatte varmasti nälkäisen kaverin, joka ei ole saanut kolmeen vuoteen pelata omilla vahvuuksillaan. Tälläiselle taitopelaajalle ei yksinkertaisesti sovi sellainen valmentaja, joka penkittää samantien jos epäonnistut yhdessä kärkimiinassa. Pitkäsen pelistä on paistanut itseluottamuksen ja sellaisen viekkauden ja peli-ilon puute, jospa OJ saa palautettua nämä ja palaa Mikkelissä omalle hyvälle tasolleen!

Edit: Itse en siis tämän siirron paikkaansapitävyydestä sen enempää tiedä, mutta harvoinhan nuo väärin menee.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Mikäs Pitkäsen ja Aaltosen pellailessa, kun on tietyt vapaudet hyökkäyspäässä, puolustusvelvoitetta unohtamatta. Ylivoimat voi muuten ensi kaudella olla melko jäätäviä.

Pitkäsen tulo sopii tähän muualta tulleisiin itseluottamuksen ja sylkykupin rooleihin ajautuneisiin pelaajiin.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onnea Mikkeliin! Saatte varmasti nälkäisen kaverin, joka ei ole saanut kolmeen vuoteen pelata omilla vahvuuksillaan. Tälläiselle taitopelaajalle ei yksinkertaisesti sovi sellainen valmentaja, joka penkittää samantien jos epäonnistut yhdessä kärkimiinassa. Pitkäsen pelistä on paistanut itseluottamuksen ja sellaisen viekkauden ja peli-ilon puute, jospa OJ saa palautettua nämä ja palaa Mikkelissä omalle hyvälle tasolleen!

Edit: Itse en siis tämän siirron paikkaansapitävyydestä sen enempää tiedä, mutta harvoinhan nuo väärin menee.
Nyt on erikoinen näkemys.

Miikkahan sai lähes rajatonta vastuuta läpi kuluneenkin kauden Miettisen KalPassa vaikka miehen peliesitykset eivät olisi aina kovin vakuuttavia olleet. Epätasaisuus on leimannut Pitkäsen otteita kaudesta toiseen KalPassa. Välillä täysin pitelemätön silloin kun työnteko sattuu maistumaan ja välillä ajautuu täysin valjuksi pelin ulkopuoliseksi surffailijaksi.

En tiedä viitataanko yllä vahvuuksien pois viemisellä siihen, että Miikka ei ole pariin vuoteen pelannut sentterinä mikä mies lähtökohtaisesti toki on. KalPasta vaan löytyi aika monta parempaa sentteriä ja Pitkäsestäkin parempi tulos saatiin laidassa. Piippuunhan se vähän tuloksien osalta lopulta jäi, mutta näkisin että suurin syy löytyy sieltä peilikuvasta.
Ehkä se "Palmumainen" läplyönti sieltä on kaivettavissa, aihio siihen on olemassa.

Missään nimessä Pitkänen ei ole KalPassa missään sylkykupin roolissa ollut. Onnea Miikalle jatkoon ja Jukureille erittäin potentiaalisesta hankinnasta mikäli huhu pitää paikkansa! Siinä tapauksessa pääsette nauttimaan ainakin näyttävistä rankkareista.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä miä taidan liputtaa tuon tänne ensi kaudeksi huhutun Aaltosen siirron puolesta. Tekee aina joskus isoja maaleja..
 
Nibba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hurricanes
Nykyinenkin kausi on vielä pahasti vaiheessa, mutta avataan nyt kuitenkin jo tulevallekin kaudelle ketju, kun spekulaatiota siihenkin liittyen on ollut ilmoilla.

Pelaajatilannehan ensi kauden suhteen näyttää tällä hetkellä tältä:

Maalivahdit
Oskari Salminen (2023)

Puolustajat
Saku Forsblom (2023)
Hannes Häkkilä (2023+1)
Jaakko Haarti (2023)
Joni Jurmo (2023)
Libor Zabransky (2023)
Oliver Larsen (2023)

Hyökkääjät
Jarkko Immonen (2023)
Patrik Puistola (2023)
Petrus Palmu (2023)
Otto Mäkinen (2023)
Pekka Jormakka (2023)
Markus Oden (2023)
Mikael Saha (optio)
Perttu Kiesilä (optio)

Sopimus katkolla
Eetu Randelin
Linus Nässen
Niclas Lundgren
Oliver Larsen -> jatkosopimus
Jani Tuppurainen
Jesper Piitulainen
Teemu Henritius
Teemu Pulkkinen
Joachim Rohdin
Simon Stransky
Anssi Löfman
Oskars Batna

Paljonhan tuossa sopimuksettomien listassa vielä on nimiä, mutta ainakin jos Hakkaraisen jokin aika sitten pitämästä väliaikakatsauksesta mitään pystyi päättelemään, niin eiköhän jatkosopimusuutisia saada vielä ennen joulua. Lupaavia huhuja joukkueen rakentamisesta on ainakin kuulunut. Jatkamiseen on ollut kiinnostusta runsaasti ja ulkopuoleltakin imua on ollut kiitettävästi.

Salmisen option käyttöä ei tarvitse liiemmin miettiä, ehdottomasti jatkoon. Ignatjewille sen sijaan sanoisin näkemiin ja Randelinille jatkoa kouraan. Jormakalla loukkaantuminen pilasi syksyn, joten optio käyttöön ja ensi kaudella tykkikausi täällä? Mäkinen isoimpia kehittyjiä syksyn aikana, joten silkkaa hulluutta olisi päästää nyt pois. Sahalle ja Kiesilälle sen sijaan uuden pelipaikan etsintä muualta lienee paras vaihtoehto.

Nässen, Lundgren ja Larsen noista puolustukseen selkeät jatkotoiveet. Hyökkäykseen Batnalle, Stranskylle ja Rohdinille ehdottomasti jatkoa. Piitulaisella vaikea kausi ja saa nähdä mitkä on Piden tulevaisuuden suunnitelmat muuten, kun taloprojektikin nyt valmistui. Maltillisella sopparilla luottosoturille näkisin jatkoa. Tuppurainenkin kiikun kaakun, ei ole enää tulosyksikön pelaaja ja haluaako nelosketjun roolissa jatkaa vai meneekö hokkarit naulaan?

Junnusoppareilla pelanneille Odenille, Järvelälle ja Krivokrasoville liigasopparit kouraan, mutta muut sopimuksettomat saa päästää menemään eli Löfman, Henritius ja Pulkkinen.

Keskustelu, spekulaatiot ja huhuilut jatkukoon tässä ketjussa sitten ensi kauden asioista.

E: Larsen lisätty jatkajien listaan!
E2: Jormakan ja Mäkisen jatkot
E3: Salminen ja Oden lisätty
Nyt myös juhamatti Aaltonen
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, SaPKo, Dallas Stars
Hallitonttujen kuiskailut on vahvistanut Aaltosen ja Pitkäsen sopparit. Lisäyksenä supisivat Lundgrenin ja Nässenin jatkot, ja uutena huhuna ilmeisesti tšekkiläiset veljekset.
Katsotaan kevään mittaan miten käy.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Laiha lohtu varmaan kaikkien mikkeliläisten mielestä tällä hetkellä, mutta viides sijakin on taloudellisesti hyvä. Ilmeisesti 8% koko jäljellä olevien pudotuspelien tuloista tulee Mikkeliin. Se taitaapi olla väkisinkin kuusinumeroinen summa, eikä edes välttämättä ala ykkösellä. Merkittävä raha ensi kauden budjettia ajatellen.
 
No ei tarvinnekaan käydä itse repimässä C:tä Palmun rinnasta pois, kun MTV:n tietojen mukaan siirtyy ulkomaille ensi kaudeksi. Nyt kun tuota playoffeja edeltänyttä Vaakunassa kännättyä viikonloppua ja sarjan päättymisen jälkeen tapahtunutta kotiyleisöltä karkuun luikkimista miettii, niin ei jää hirveästi ikävä näppäimistön tällä puolen. Vaikka kuinka tekikin tuhoisaa jälkeä runkosarjassa, niin silti. Urheilu kun katsos on meille kannattajille paljon muutakin kuin pörssikärkien diivailun seuraamista.
 
Gameson

Jäsen
Huhuja liikkunutkin, että lähtee ulkomaille. Ilmeisesti kyseessä sitten ulkomaanoptio tai muu vastaava, koska sopimusta oli jäljellä. Iso menetys pelillisesgi, mutta toisaalta viimeisin suoritus jätti ison aukon henkisesti.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko Kaarlehto jatkamassa teillä? Melko jäätävä torjuntaprosentti kahdessa pudotuspelissä, 96,61%
Salminen/Kaarlehto olisi kova kaksikko jos vielä vähän tasaisemmin pääsisivät pelaamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös