Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2021–2022

  • 594 857
  • 2 935

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Vinkkinä sinne Mikkeliin, niin Joensuussa ilmestyvän sanomalehti Karjalaisen verkkosivuilta pääsee kuuntelemaan Aitiopaikalla Podcastia, jossa on vieraana joensuulaiskasvatti Petrus Palmu. Mukavan rentoa jutustelua ja paljon mielenkiintoista asiaa. Hyvää Joulua Mikkeliin!
Oli ihan hyvä podcast. Ei ainakaan jäänyt Petruksen pituus kellekään epäselväksi. Hiukan liikaa takerruttiin tuohon aiheeseen.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Oli ihan hyvä podcast. Ei ainakaan jäänyt Petruksen pituus kellekään epäselväksi. Hiukan liikaa takerruttiin tuohon aiheeseen.
Olisiko haastattelijoita innoittanut äskettäin tehty Maikkarin juttu SM-liigan "taskutykeistä", jossa pienikokoiset Liigassa pärjäävät pelaajat olivat pääaiheena Palmun ja Kangasniemen kautta.
 
Hauska sattuma, että salaa mielessäni vähän haaveilin tuosta kaverista jo silloin aiemmin syksyllä, kun Oilers tiedotti kaverin sopimuksen purkaneensa. No, nytpähän nähdään, että kannattiko haaveilu.

Raamit kohdillaan, rightilta laukoo, on ainakin osannut tehdä maaleja ja liikekin vaikuttaisi olevan kohdillaan. Koeaika mukana, niin se vähentää riskit olemattomiin. Kyllähän tämä Tuppuraisen korvaajaksi kelpaa.

Tuossa vielä toinen highlight-klippejä Maksimovin viime kauden AHL-peleistä.


 
Viimeksi muokattu:

Gameson

Jäsen
Tämä hankinta yllätti. Täytyy kyllä todeta, että rightin puolen hyökkääjiä on todella mukava määrä aiempaan verrattuna.

Kiinnostavaa nähdä, miten onnistuu. Hyvä asia, että mukana koeaika.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Numero 11 suorastaan velvoittaa maalintekoon.. Vaikuttaa hyvältä haulta.. toivottavasti pääse jo tänään pelaamaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Veikkauksen kokoonpanoissa ei Maksimov ole, mutta ehtiihän tuo muuttua, jos pelilupa saadaan. Piitulaisen puutuminen lienee se isoin ihmetyksen aihe kokoonpanossa.
 

Liitteet

  • 20211226_120231.jpg
    20211226_120231.jpg
    144,6 KB · kertaa luettu: 88

Gameson

Jäsen
Olipahan upeita veivejä Patrik Puistolalta. Tappara hallitsi tuttuun tyyliinsä, mutta Jukurit pysyi ihmeen kaupalla pelissä mukana erinomaisen puolustuspelaamisen ansiosta.

Lopulta Tapparalle ansaitusti lisäpiste. Monella Jukurien pelaajalla ei ihan jalka riittänyt tänään. Tuntui, että varsinkin Larsenilla ja Zabranskylla jalka painoi todella paljon. Odotin myös hieman enemmän Aatu Rädyn ketjulta. Tämä oli heille ehkä ns. ohipeli.

Mutta eteenpäin! Kärppiä lukuun ottamatta jatkossa on myös helpompia vastustajia, jolloin Jukuritkin pääsee enemmän kiekkoon. Tänään oma pelinrakentelu jäi vähemmälle.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyvä piste Jukureille. Puistola-show jää tästä pelistä varmasti takaraivoon kaikille.

Puheet suorasta playoff-paikasta aiheutti paljon "hymähdyksiä" kauden alla vähän siellä sun täällä. Se on kuulkaa kuitenkin täysin realistista saavuttaa. Peliesitysten jatkuessa tälläisenä pidän sitä jopa todennäköisenä..ja kirjoitin tuon ihan tosissaan.
Lisäys: OJ pressissä; Sarjan puolivälissä ollaan 5 p jäljessä tavoitteesta. Yritetään ottaa se kiinni toisella puoliskolla..

Sieltä on tulossa porukkaa selkä edellä vastaan..
 

Liitteet

  • 20211226_193328.jpg
    20211226_193328.jpg
    156,1 KB · kertaa luettu: 110
Viimeksi muokattu:

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pitkät tauot eivät sovi selvästikkään Jukureille. Marraskuussa maajoukkuetauon jälkeen hävittiin peräti 3 ottelua putkeen. Sen jälkeen saatiin koneet käyntiin ja historiallinen voittoputki joka vasta nyt meni poikki. Eli toivomuksena tästä lähtien Jukureille tasaisesti pelejä ilman pitkiä taukoja.
 

juhtii72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Olipahan upeita veivejä Patrik Puistolalta. Tappara hallitsi tuttuun tyyliinsä, mutta Jukurit pysyi ihmeen kaupalla pelissä mukana erinomaisen puolustuspelaamisen ansiosta.

Lopulta Tapparalle ansaitusti lisäpiste. Monella Jukurien pelaajalla ei ihan jalka riittänyt tänään. Tuntui, että varsinkin Larsenilla ja Zabranskylla jalka painoi todella paljon. Odotin myös hieman enemmän Aatu Rädyn ketjulta. Tämä oli heille ehkä ns. ohipeli.

Mutta eteenpäin! Kärppiä lukuun ottamatta jatkossa on myös helpompia vastustajia, jolloin Jukuritkin pääsee enemmän kiekkoon. Tänään oma pelinrakentelu jäi vähemmälle.
Täydellinen kommentti, kaikki samat seikat panin itsekin merkille. Hyviä ja huonoja pelejä sattuu kyllä tosiaan silloin tällöin kaikille, eteenpäin!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pitkät tauot eivät sovi selvästikkään Jukureille. Marraskuussa maajoukkuetauon jälkeen hävittiin peräti 3 ottelua putkeen. Sen jälkeen saatiin koneet käyntiin ja historiallinen voittoputki joka vasta nyt meni poikki. Eli toivomuksena tästä lähtien Jukureille tasaisesti pelejä ilman pitkiä taukoja.
16 päivään tänään oli ensimmäinen koko joukkueen harjoitus. Siihen nähden aika hyvä peli..
 

Slash

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jokinen oli jälleen kerran ylpeä joukkueesta, kyllä tuo lehdistötilaisuus avasi hyvin sitä kuinka erikoinen ja vaikea lähtökohta Jukureilla otteluun oli.. Täytyy olla tyytyväinen pisteeseen.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Batna-Löfman-Maksimov veteli treeneissä ketjuna eli eiköhän tuo ole huomennakin kasassa. Ihan ok nelosketju.

Ja sitten veikkaus..Kärppiä tai JYPiä vastaan maalissa pelaa Eetu Randelin.
 
Viimeksi muokattu:

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Sairastuvalla ainoastaan Piitulainen. Toivotaan että vain joku pieni juttu eikä mitään mahdollisia longcovid-hommia.
 

NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Tuun hoilaamaan tännekin. Kävin väsäämässä pienen pollin tuonne "Jääkiekkoaiheiset äänestykset"- osioon. Käykäähän äänestämässä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Anssi Löfman on parantanut peliään koko ajan kauden edetessä on nelosketjun sentteriksi jopa erinomainen. One more year Mikkelissä..?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös