Mikkelin Jukurit kaudella 2021–2022

  • 583 763
  • 2 936

Gameson

Jäsen
Jos jotain, niin OJ ainakin selvästi pystyy saamaan yhdessä päivässä joukkueen vireen oikeanlaiseksi. Voitto perjantaina toki avitti, mutta olihan lauantain peli aivan eri näköistä.

Positiivista, että onnistumisia tulee laajalta rintamalta ykkösketjusta neloseen saakka. Tuo aina uutta virettä ketjun peliin.

Toivottavasti tulokset näkyy myös hallilla yleisön innostumisena.
 
Ennakko-odotukset itsellä tästä viikonlopusta oli 0-2 pistettä. Joukkue siinä suhteessa yllätti kyllä isosti.

Pisteitä isompi juttu oli vielä se, että ne otettiin juuri KalPasta - joukkueesta, joka on ollut aivan kryptoniittiä lähes koko liiga-ajan meille. Ihan sama onko joukkue pelannut parhaalla kokoonpanolla vai onko jäällä ollut kaksi kenttää ja nelosmaalivahti, niin aina on Jukureille ollut lähinnä nyrkkiä perseeseen tarjolla. Eilinen voittohan oli ensimmäinen kolmen pisteen voitto Kuopiosta liiga-aikana, eikä kahden pinnan voittojakaan ole tullut kuin kolme. Että niin jokapäiväistä tuo pisteiden haku Kuopiosta on ollut.

Nämä olivat kuitenkin nyt vain ensimmäiset pelit, joten eipä tässä pilvilinnoja ole syytä ruveta rakentelemaan. Parhaat asiat viikonlopussa olivat perjantaina näyte, että heikommallakin esityksellä pystyivät kuitenkin voiton raapimaan ja se, että lauantaille pystyivät kuitenkin tasoaan nostamaan. Uusia kuvioita on varmasti paljon mukavampi lähteä harjoituskentälle harjoittelemaan, kun on henkisesti isot ensimmäiset voitot alla.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Hyvä muistutus kyllä @HighFlyer#95 että vasta pari peliähän tässä vasta ollaan pelattu. Itsellä kauhukuvissa oli se että kauden alkuun kaksi tai kolme peliä hävitään aivan 100-0 mutta onneksi se karikko ollaan nyt ohitettu.

Nyt vaan täytyisi keinot löytää orastavan menestyksen lisäksi, miten saadaan lisää porukkaa halliin. Itse lähtisin jopa rohkeasti hinnoittelemaan viikkopeleihin lippuja huokeammalla hinnalla ja/tai lippupaketteja myös normaaleille katsojille.
 

Gameson

Jäsen
Nyt vaan täytyisi keinot löytää orastavan menestyksen lisäksi, miten saadaan lisää porukkaa halliin. Itse lähtisin jopa rohkeasti hinnoittelemaan viikkopeleihin lippuja huokeammalla hinnalla ja/tai lippupaketteja myös normaaleille katsojille.

En vielä vetäisi paniikkinappulaa lipputilanteen suhteen. Nyt on parempi myydä näillä hieman kalliimmilla hinnoilla. Ainakin somereaktioiden perusteella vaikuttaa siltä, että Jukurit kiinnostaa varsinkin eilisen voiton jälkeen paljon enemmän.

Jukurit oli viikonloppuna myös Urheiluruudussa, ja ihmisten huulilla. Luulisi tällaisen tekevän tehtävänsä, kun Jokisen puheiden lisäksi nyt on myös tekoja.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
En vielä vetäisi paniikkinappulaa lipputilanteen suhteen. Nyt on parempi myydä näillä hieman kalliimmilla hinnoilla. Ainakin somereaktioiden perusteella vaikuttaa siltä, että Jukurit kiinnostaa varsinkin eilisen voiton jälkeen paljon enemmän.

Jukurit oli viikonloppuna myös Urheiluruudussa, ja ihmisten huulilla. Luulisi tällaisen tekevän tehtävänsä, kun Jokisen puheiden lisäksi nyt on myös tekoja.
Joo ei tässä vielä aivan välitön paniikki ole. Mutta kyllä sitä pitäisi suht nopeasti yli kolmea kiloa paukuttaa rikki keskiarvossa. Budjetoitua yleisökeskaria ei taida olla julkistettu mutta olettaisin että olisi pienennetty viime kausista lun tuosta koronasta ei nyt aivan varmuutta ole ollut.
 

Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo ei tässä vielä aivan välitön paniikki ole. Mutta kyllä sitä pitäisi suht nopeasti yli kolmea kiloa paukuttaa rikki keskiarvossa. Budjetoitua yleisökeskaria ei taida olla julkistettu mutta olettaisin että olisi pienennetty viime kausista lun tuosta koronasta ei nyt aivan varmuutta ole ollut.
Jääkiekkolehdessä oli 2800 Jukureiden yleisötavoite. Viikkopelit ma-to ovat haastavia myydä. Niissä voisi olla mielestäni liput vähän halvempia normaalistikin. Tämä yleistä pohdintaa eikä niinkään vain Jukureiden ongelma.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Jääkiekkolehdessä oli 2800 Jukureiden yleisötavoite. Viikkopelit ma-to ovat haastavia myydä. Niissä voisi olla mielestäni liput vähän halvempia normaalistikin. Tämä yleistä pohdintaa eikä niinkään vain Jukureiden ongelma.
Totta, Liiga kokonaisuudessaan ei ole enää yhtä kiinnostava mitä ennen.
 

Pistää erityisesti silmään kohta:
"Ekaa kertaa meillä on kova vaatimustaso joka päivä. Olemme rehellisiä toisillemme. Jos treeni ei kulje, niin se kerrotaan heti. Myös vanhemmat pelaajat ovat sitoutuneet tähän, kaikki haluavat mennä eteenpäin urillaan, Rindell jatkaa."

Mako siis lepsuillut?
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Harmin paikka, odotin Afasta tämän kauden läpimurtopelaajaa. Ei kyllä saanut Jokisen alaisuudessa juuri yhtään vastuuta. Eiköhän se siihen liity.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Harmin paikka, odotin Afasta tämän kauden läpimurtopelaajaa. Ei kyllä saanut Jokisen alaisuudessa juuri yhtään vastuuta. Eiköhän se siihen liity.
Toisaalta niissä neljässä harkkamatsissa jotka pelasi, niin ei ainakaan omaan silmään saanut paljoa aikaiseksi. Tehotkin olivat kiikareilla. Ei tainnut kesätreenit mennä ihan putkeen tai oliko taustalla jotain muuta, mene ja tiedä.
 
Itse en näe tässä sen kummempaa kuin, että pelaajan ja seuran intressit eivät kohdanneet. Afa olisi varmasti halunnut hyökkäävän roolin ja hänen vahvuuksiensa esiin saaminen olisi sen vaatinut. Sellaista ei kuitenkaan ollut tarjolla, eikä pystynyt omilla esityksillään sitä ottamaan. Alaketjuissa hänelle ei oikeastaan käyttöä olisi ollut, koska puolustuspelaaminen oli sen verran heikkoa. Molemmille osapuolille paras ratkaisu mielestäni.

Nyt sitten vain odottelemaan, koska uutta miestä alkaa tulemaan sisäänpäin. Samalla myös voitaneen pistää kello tikittämään Stranskyn ja todennäköisesti myös Löfmanin kohdalla, että koska heidän aikansa koittaa. Holen hakujen aika on tulossa päätökseensä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Samalla myös voitaneen pistää kello tikittämään Stranskyn ja todennäköisesti myös Löfmanin kohdalla, että koska heidän aikansa koittaa. Holen hakujen aika on tulossa päätökseensä.

Molemmat on minusta aloittaneet kauden hyvin. Löfman oli jopa yllättävän hyvä Kuopiossa. Stransky oli taasen kotipelin parhaimmistoa Jukureista.
 

Governator

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jukurit, SaPKo.
Mikäköhän mahtoi olla taustalla, harmin paikka kyllä


Varmaan liittyy viime kevään loukkaantumiseen, ja siitä palautumiseen. Ei olisi ensimmäinen pelaaja joka ei ehdi seuraavalle kaudelle kuntoon, loukkaannuttuaan maalis/huhtikuussa. Siinä menee aika pian kesä pieleen jos keväällä loukkaantuu, ja kun/jos kesä menee pieleen, niin se tietysti heijastuu syksyyn.

Joku tällainen juttu takana? Toivottavasti ura jatkuu jossain ja joskus.
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pelipäivä! Veikkauksen kokoonpanojen mukaan maalilla aloittaa Ignatjew. Pidän kyllä yllättävänä ratkaisuna. Tällä viikolla vain yksi peli ja Salminen ollut pelipäällä. Toivottavasti tänään ei uppoa helppoja kuten Saipaan vastaan harkkamatsissa. Käytännössä salmismaista suoritusta vaatii, jotta voidaan kamppailla voitosta. Mielenkiintoista seurata miten yleisö löytää hallille hyvin menneen avausviikonlopun jälkeen. Jos porukkaa on vähänkin enemmän kuin perjantaina, niin voitto tastä olisi tärkeä jotta saadaan vastaisuudessakin ihmisiä hallille! Viime vuosien trendi ollut, että kun yleisöä on ollut hallilla mukavasti viime aikojen esityksien parantuessa, kotiyleisön edessä on sitten kontattu ja potentiaalinen yleisömäärän nousu on jäänyt puolitiehen.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Ja vedonlyöntitoimistot tarjoilevat Jukureille vajaan nelosen kertoimen. Kohtahan tässä voi lopettaa päivätyöt kun sijoitetut rahat tulevat 4-5 kertaisena jokaisesta pelistä takaisin pelitilille.
 
Ignatjewille aika jäätävä alku. Eka veto sisään, pelattu 14 sek...

Edit:
Eihän tuo Ignatjew saa mitään kiinni tänään...
 
Viimeksi muokattu:

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Järkyttävää paskaa! Miksi piti pilata joukkueen hyvä flow laittamalla täysin keltanokka imuri maaliin viikon ainoaan peliin?! Ei löytäny yleisökään paikalle. Max 1500
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Ohhoh, mitä tapahtui peli-ilmeelle viime viikosta. Muutaman maalin voi laittaa aivan veskarin piikkiin mutta nuo jäähyilyt oli ihan omaa vikaa. Ja voisin taas melkein syödä hatullisen heimonakkeja jos oli tosiaan muutaman vajaa 2000 paikalla.
 

Governator

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jukurit, SaPKo.
Eipä kestä joukkue tuollaista maalivahtipeliä. Siellä oli otettavissa selvästi ainakin yksi veto joka tuli hanskapuolelle melko kaukaa, harjoitusmatsissa oli SaiPaa vastaan yksi täsmälleen samanlainen veto samalla lopputuloksella.
Pelaajalle itselleen varmaan kaikista vaikein paikka miettiä että miksi ei tartu. Onneksi siellä on videovalmentaja ja viiman tiimi myös mukana.

Jospa se siitä alkaa taas sujua. Toinen mitä tuo joukkue ei kestä, on tuo jäähyjen määrä. Ei voi olla koko ajan joku penkillä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Muutama helppo omiin niin kyllähän se väkisin alkaa näkymään koko joukkueen pelaamisessa. Pelsujen 3-1 maalin (hörps) jälkeen piti vetää Ignatjew vilttiin ja Salminen maaliin. Siinä olisi ollut vielä sauma saada pelistä kiinni. Salmisen ja Ignatjewin pelaamisessa on ero kuin yöllä ja päivällä. Toinen on hyvä liigavahti ja toinen jotain muuta. Näillä otteilla tulee Salmiselle (kahteen ja puoleen peliin prosentit yli 97) tiukka kausi, jos jotain ei keksitä..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: N13

N13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sääli että ei Ignalla alkanut hommat toivotulla tavalla, mutta vielä tylympää oli syödä herran itseluottamusta peluuttamalla noinkin pitkään.
1-3 tilanteessa olisi pitänyt jo vaihtaa Salminen luukulle.
Kun ei tartu niin ei tartu ja koitetaan toisen kerran uudestaan.
 

Gameson

Jäsen
Tappiota ei voi toki laittaa pelkästään Ignatjewin syyksi. Jukureiden pelaamisessakin vielä paljon tekemistä. Pelicans loi maaliodottamaakin noin 7,5 maalin edestä. Tekemistä riittää. Silti tänään Jukurit olisi voinut taistella voitosta Salmisella. Melkoista.

Kiinnostavaa nähdä, miten Jokinen muuttaa Jukurien pelaamista. Fakta on, ettei maalipaikkoja voi antaa noin paljon vastustajalle.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös