Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

  • 145 588
  • 831
H

Hidas_ja_kankea

Tällä hetkellä ei mielestäni ole kuin yksi joukkue, jolla ei oikeastaan pitkään aikaan ole ollut merkityksellisiä otteluita pelattavanaan ja se on kauden ykkössuosikki Tappara.

Laskisin myös häntäpään joukkueita kategoriaan sijoituksellisesti merkityksettömiä otteluja pelaavat. Seuraava vastustaja HPK on myös likimain sellainen.

Ei se tarkoita läskiksi vetämistä ja muistella voi vaikka Kärppiä pari kautta sitten, kun oli varaa lepuuttaa avainpelaajia viimeisissä otteluissa. Tulokset ovat vain vaikeammin ennakoitavissa.

Kärpät on pelannut äärimmäisen merkityksellisiä otteluja kuukausikaupalla. Lähitulevaisuus näyttää, onko kaikki vaihteet jo lyöty silmään? HIFK on selvästi jotain uutta löytänyt aikaisempaan suorittamiseen.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja huomenna on taas mahdollisuus voittaa. Sillä voitolla HIFK pysyy takana.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tällaisen punaisen langan esitin:
Ei tuon ymmärtämiseen tarvitse osata ajatuksia lukea. Ihan perusjuttua, jos haluaa asiasta keskustella.
Ja vastasin tähän:

Ja mitä tulee viimeiseen kolmeen otteluun, niin minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaikki ovat voitettavissa, mutta se vaatii enemmän kuin sitä perussuorittamista. Kärpät on ollut hyvä, mutta niin ovat olleet TPS ja Kerhokin. Tiukassa ovat pisteet myös viimeisessä ottelussa Pelicansia vastaan. Lahtelaiset ovat pelanneet kotonaan hyvin, vaikka vieraissa meneekin heikosti tällä hetkellä. Jos Kärpät lähtee vähänkään "perussuorittamaan", niin pataan tulee, että humahtaa. Tässä vaiheessa kautta pitäisi jokaisella (niin pelaajalla, valmentajalla kuin kannattajallakin) olla taottuna kalloon, että nyt on vain yksi vaihde ja se on täysillä eteenpäin ja tulta munille.

Kuten sanottua, osaan lukea ja ymmärränkin asiat useimmiten. Ajatuksenlukutaitoa tarvitaan silloin, kun jonkun kirjoittajan mielipide muuttuu toisenlaiseksi keskustelun edetessä.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laskisin myös häntäpään joukkueita kategoriaan sijoituksellisesti merkityksettömiä otteluja pelaavat. Seuraava vastustaja HPK on myös likimain sellainen.

Ei se tarkoita läskiksi vetämistä ja muistella voi vaikka Kärppiä pari kautta sitten, kun oli varaa lepuuttaa avainpelaajia viimeisissä otteluissa. Tulokset ovat vain vaikeammin ennakoitavissa.

Kärpät on pelannut äärimmäisen merkityksellisiä otteluja kuukausikaupalla. Lähitulevaisuus näyttää, onko kaikki vaihteet jo lyöty silmään? HIFK on selvästi jotain uutta löytänyt aikaisempaan suorittamiseen.
Tappara on juurikin tuossa tilanteessa, että voi lepuuttaa kärkipelaajia halutessaan. Samalla sivulla ollaan. Ja mitä tulee häntäpään joukkueisiin, niin siellä pelaajat pelaavat ensi kauden työpaikastaan. Varsinkin nuoret, joten kyllä sielläkin mielestäni vielä panosta riittää ainakin seuraaville kahdelle kierrokselle.

HIFK on tehnyt valmennuksessa samankaltaisen ryhtiliikkeen kuin Kärpät aiemmin. Vaatimustasoa nostettu, päävalmentaja katsoo kokonaisuuksia harjoituksissa katsomon puolelta ja jos en ihan hakoteillä ole, niin jotain pelikuvioitakin on viime aikoina piirretty?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuten sanottua, osaan lukea ja ymmärränkin asiat useimmiten. Ajatuksenlukutaitoa tarvitaan silloin, kun jonkun kirjoittajan mielipide muuttuu toisenlaiseksi keskustelun edetessä.
Minun mielipide on koko ajan pysynyt samana ja se mielipide seisoo tuossa vähän ylempänä oikein tummennettuna. Toki silloin, jos pyrkii ajatuksia lukemaan, voi haasteita ymmärtämisen suhteen ilmetä. Ei tämä asia oikeasti vaikea ole ja tuossa äsken kirjoitinkin siitä, miten samoin asiasta ajattelemme. Sen vuoksi pikkaisen ihmettelenkin näitä sinun kommenttejasi.
 
Tässä se erimielisyys tulee. Olit ensiksi sitä mieltä, että Kärpät on JYPin jälkeen Liigan toiseksi kovin joukkue tällä hetkellä. Tilastot osoittivat toista ja mielipiteesi olikin myöhemmin, että Kärpät on yksi kovakuntoisimmista joukkueista JYPin jälkeen. Siinä on vissi ero, vaikka ajattelisi miten. Voin laittaa tähän perään viestisi, niin näet itsekin eron:
vaikka Kärpät on suorittanut viimeiset viikot JYPin jälkeen parhaiten kaikista Liigajoukkueista.!
Ennen HIFK-peliä tarkastelin kuntopuntareita aina 20 otteluun asti. Tuossa tarkastelussa JYP ja Kärpät olivat ne joukkueet, jotka esiintyivät kärkijoukossa koko ajan. Nyt, nopealla vilkaisulla, HPK:n voi nostaa samaan kategoriaan. Kyllä Kärpät on viime viikot ollut todella kova, jopa kovin JYPin jälkeen, niinkuin aiemmin kirjoitin.
Liigan sivuilta. Lähdin tulemaan alaspäin kuntopuntareita 20,19,18...
Mielenkiintoista on se, miten täällä saadaan keskustelua aikaan. Nyt olemme oikein joukossa keskustelleet yhdestä virkkeestä kirjoitukseni sisällä. Kyllä minä voin helposti muuttaa tuon virkkeen muotoon: Kärpät on ollut kova viime aikoina, yksi kovimmista JYPin jälkeen. Tällä perustein voin sanoa, ettei Kärpät tarvitse mitään erityistä ryhtiliikettä voittaakseen ensi viikon pelinsä. Oma laadukas perussuorittaminen riittää. Tämä oli kirjoitukseni punainen lanka, lanka, joka pyöri sohvan alle piiloon.
Ei se sinun mielipiteesi ole pysynyt samana, vaikka toista yrität väittää. Minäkin osaan boldata tekstiä.

Jääköön tämä nyt tähän. Ei tämä hyödytä ketään. Sinä tulet tulevaisuudessakin väittämään mustaa valkoiseksi ja joku tulee vääntämään kanssasi, että musta on mustaa ja valkoinen on valkoista. Harmaata aluetta ei joskus vain ole?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä se erimielisyys tulee. Olit ensiksi sitä mieltä, että Kärpät on JYPin jälkeen Liigan toiseksi kovin joukkue tällä hetkellä. Tilastot osoittivat toista ja mielipiteesi olikin myöhemmin, että Kärpät on yksi kovakuntoisimmista joukkueista JYPin jälkeen. Siinä on vissi ero, vaikka ajattelisi miten.
Nyt voin vain todeta, että punainen lanka on edelleen siellä sohvan alla, harmillista.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yleisön pyynnöstä vielä yksi:

Nyt voin vain todeta, että punainen lanka on edelleen siellä sohvan alla, harmillista.
Jos tässä jollakin on langat hukassa, niin valitettavasti se olet sinä. Et voi olettaa, että muu maailma ymmärtää ajatuksesi, jos kirjoitat ensin toista ja sitten toista.

Kyllä minä tuon sinun viimeisen "ajatuksesi" jollain tasolla ostan (eli Kärpät on yksi Liigan top-5 kärkijoukkueista peliesitysten perusteella eli yksi Liigan kovakuntoisimmista joukkueista), mutta en edelleenkään osta sitä ilman, että kirjoitat sen eri tavalla kuin ajattelet. Ensin väität toiseksi kovimmaksi joukkueeksi ja kun väitteesi todistetaan palturiksi, niin muutat sen ihan toiseen muotoon. Koita jo päättää, mikä noista mieleipiteistäsi on se "oikea", joka sisältää sen kuuluttamasi "punaisen langan". Olisi paljon helpompaa keskustella kanssasi, jos et vaihtaisi mielipidettäsi koko ajan keskustelun edetessä. Mahtaa oppilaillasi olla vaikeaa tunneillasi, kun ensin kerrot tunnin alussa asian olevan näin, mutta tunnin lopussa se onkin noin?
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos tässä jollakin on langat hukassa, niin valitettavasti se olet sinä. Et voi olettaa, että muu maailma ymmärtää ajatuksesi, jos kirjoitat ensin toista ja sitten toista.
Lähes kaikilla kärppäpalstan kirjoittelijoilla on Torson mukaan punainen lanka hukassa, niin monelle herra on tämän todennut keskustelun yhteydessä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisi paljon helpompaa keskustella kanssasi, jos et vaihtaisi mielipidettäsi koko ajan keskustelun edetessä. Mahtaa oppilaillasi olla vaikeaa tunneillasi, kun ensin kerrot tunnin alussa asian olevan näin, mutta tunnin lopussa se onkin noin?
Ilmeisesti sinulle ei ole tuttu tuo sanonta punaisesta langasta. Punaisella langalla tarkoitetaan kokonaisuuden kannalta kaikkein keskeisintä asiaa. Minun kirjoituksessani keskeisintä ei ollut se, onko Kärpät JYPin jälkeen toiseksi paras, kolmanneksi paras tai neljänneksi paras. Punainen lanka oli se, että Kärpät on yksinkertaisesti pelannut viime ajat hyvin, niin hyvin, että Kärpät on kykenevä ilman mitään erityistä ryhdistäytymistä voittamaan kolme viimestä runkosarjan otteluaan.

Kuntopuntareiden erilaisten tulkintojen vuoksi ilmaisin asian lopulta laveammin. Halusin, ettei keskustelu jäisi kiinni tuohon alkuperäiseen väitteeseeni eli siihen, että väitin Kärppien olevan tällä hetkellä toiseksi paras joukkue JYPin jälkeen. Sinulla on ollut poikkeuksellisen kova halu tuohon virkkeeseen hirttäytyä. En tiedä, miksi näin.

Tämä meidän keskustelumme ei kerro mitään työstäni.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Punainen lanka oli se, että Kärpät on yksinkertaisesti pelannut viime ajat hyvin, niin hyvin, että Kärpät on kykenevä ilman mitään erityistä ryhdistäytymistä voittamaan kolme viimestä runkosarjan otteluaan.

Itse asiassa, ja nyt en ota kantaa tähän muuhun debaattin, tämä väite ei pidä ainakaan täysin paikkaansa. Kärpät on ottanut saldolla 3-1-6 viimeisestä 10 vieraspelistä 11 pistettä. Tuolla saldolla joukkue on ko. ajanjaksolla sijalla 8.vierasjoukkueena. Noiden tilastojen valossa siis nimenomaan aikamoinen ryhdistäytyminen tarvitaan.

Ymmärrän pointtisi, ja olen samaa mieltä, että viime ajat on pelattu pääosin hyvin. Tuloksellisesti ei kuitenkaan aivan niin hyvin, mitä annat ymmärtää. Ja se tulos on tässä vaiheessa se ratkaiseva juttu.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ymmärrän pointtisi, ja olen samaa mieltä, että viime ajat on pelattu pääosin hyvin. Tuloksellisesti ei kuitenkaan aivan niin hyvin, mitä annat ymmärtää. Ja se tulos on tässä vaiheessa se ratkaiseva juttu.
Tulos on tärkeä ja mielestäni myös vastustajien pelaamisen taso suhteessa omaan. Esimerkiksi HPK:lla ja TPS:lla on mennyt viime aikoina paremmin tuloksellisesti kuin Kärpillä ja silti @McTorso'n mielestä Kärpät tulee pärjäämään peruspelillään näitä kärkijoukkueita vastaan. Minä olen eri mieltä, sillä minusta Kärpät tarvitsee todella hyvän suorituksen saadakseen pisteitä keneltäkään loppukauden vastustajistaan.

Ilmeisesti sinulle ei ole tuttu tuo sanonta punaisesta langasta. Punaisella langalla tarkoitetaan kokonaisuuden kannalta kaikkein keskeisintä asiaa. Minun kirjoituksessani keskeisintä ei ollut se, onko Kärpät JYPin jälkeen toiseksi paras, kolmanneksi paras tai neljänneksi paras. Punainen lanka oli se, että Kärpät on yksinkertaisesti pelannut viime ajat hyvin, niin hyvin, että Kärpät on kykenevä ilman mitään erityistä ryhdistäytymistä voittamaan kolme viimestä runkosarjan otteluaan.

Kuntopuntareiden erilaisten tulkintojen vuoksi ilmaisin asian lopulta laveammin. Halusin, ettei keskustelu jäisi kiinni tuohon alkuperäiseen väitteeseeni eli siihen, että väitin Kärppien olevan tällä hetkellä toiseksi paras joukkue JYPin jälkeen. Sinulla on ollut poikkeuksellisen kova halu tuohon virkkeeseen hirttäytyä. En tiedä, miksi näin.
Toivoisin, ettet lähtisi tuolle toisen keskustelijan aliarvioimisen linjalle taas kerran. Minulle käsite punaisesta langasta on tuttu. Turha lähteä esittämään syytöksiä ymmärtämättömyydestäni. Voisit itse pikemmin vastata siihen, että miksi oletat toisten ymmärtävän "punaisen lankasi", jos ensin puhut toista ja sitten toista? Jos kerran keskeisintä ei ollut, että onko Kärpät JYPin jälkeen toiseksi vai kolmanneksi paras, niin miksi itse korostit asiaa useammassa viestissä? Olisit heti alunperin kirjoittanut, että "Kärpät on mielestäni viime aikoina pelannut niin hyvin, että Kärpät on kykenevä ilman mitään ryhdistäytymistä voittamaan kolme viimeistä runkosarjan otteluaan". Ei, sitä et tehnyt, vaan lähdit provoamaan Kärppiä olosuhteisiin nähden paremmaksi kuin mitä se oikeasti on. Sitten syytät minua, etten ymmärrä punaista lankaasi. Kuten aiemmin kirjoitin, niin ymmärrän kyllä lukemaani, mutta en ole ajatustenlukija. Ja mitä tulee kuntopuntareiden tulkintoihin, niin kirjoitit aluksi faktasi kuntopuntareihin perustuen. Laitanko viestisi tähän väliin muistutukseksi? Kun toisin todistettiin, niin nyt olet kirjoittamassa jotain itsesi ilmaisusta laveammin-tarinaa. Siis oikeasti? On se vain jännä, että jotkut ei ikinä tee virheitä ja ne on aina ne kaikki muut, jotka ei ymmärrä...?
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tulos on tärkeä ja mielestäni myös vastustajien pelaamisen taso suhteessa omaan. Esimerkiksi HPK:lla ja TPS:lla on mennyt viime aikoina paremmin tuloksellisesti kuin Kärpillä ja silti @McTorso'n mielestä Kärpät tulee pärjäämään peruspelillään näitä kärkijoukkueita vastaan. Minä olen eri mieltä, sillä minusta Kärpät tarvitsee todella hyvän suorituksen saadakseen pisteitä keneltäkään loppukauden vastustajistaan.
Vieraissa tulee olemaan todella vaikeaa saada pisteitä viime aikojen vierasesityksillä. Huomenna on kauden tärkein vieraspeli tähän asti, ja vastassa on todella kovakuntoinen kotijoukkue. Kärppien peruspeli ei tule todellakaan riittämään huomenna voittoon, vaan vaaditaan aivan maksimaalinen suoritus HPK:n kaatamiseen. Tämä "peruspelaaminen" ei ainakaan allekirjoittanutta vakuuttanut ei niin Vaasassa, Kuopiossa, kuin Kouvolassakaan (2/9p).
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Surullista, että tässä samassa tilanteessa ollaan oltu koko alkuvuosi. Joka peli on kauden tärkein.
Joidenkin mielestä se on vain hyvä asia, että jännitystä löytyy jo tässä vaiheessa kautta enemmän kuin tarpeeksi. Itse jännittäisin mielelläni aikaisintaan puolivälierissä, tai vaihtoehtoisesti runkosarjan lopussa siitä, ollaanko sijalla 1-3.
 
No onhan tuo näin kannattajan näkökulmasta ihan kiva juttu, ettei merkityksettömiä pelejä tarvitse katsella. Poffeja ajatellen vain hirvittää aikalailla, kun siellä tällä hetkellä tapparat ja tepsit saa rauhassa hioa kuntopiikkiään, niin onko Kärpät jo käyttänyt oman kuntohuippunsa? Ja miten vaikka Pyörälä, joka on aiemmin ajoittanut oman maksimaalisen panoksensa kevään peleihin. Nyt joutunut vetämään liki koko kauden pudotuspelimoodissa. Löytyykö paukkuja vielä, kun päivät pitenevät ja pelit kovenevat? Itse ainakin olen hieman huolissani.
 
Henkilökohtaisesti katsoisin muutaman merkityksettömän pelin sen kustannuksella, että oltaisiin saletisti puolivälierissä. Säälit ovat niin arpapeliä paras kolmesta -sarjoineen, ettei niiden jännittäminen kiinnostaisi ollenkaan. "Huonompi" joukkue voi mennä helpostikin jatkoon ottamalla voitot kahdesta pelistä. En mieti muiden puolivälieräjoukkueiden kuntopiikkejä, koska ensin on hoidettava kauden kohokohta eli sääliplayoffit. Jos niistä jatkoon päästään, voi muutaman ajatuksen uhrata tulevalle vastustajalle.
 
Henkilökohtaisesti katsoisin muutaman merkityksettömän pelin sen kustannuksella, että oltaisiin saletisti puolivälierissä.
No tottahan toki. Koitin vain ajatella yksittäisen pelin kannalta, että mukavaa kun jaksaa jokaisesta pelistä kiinnostua.

En mieti muiden puolivälieräjoukkueiden kuntopiikkejä,
En minäkään sen kummemmin. Enemmänkin olin huolissani Kärppien kuntopiikistä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivoisin, ettet lähtisi tuolle toisen keskustelijan aliarvioimisen linjalle taas kerran. Minulle käsite punaisesta langasta on tuttu. Turha lähteä esittämään syytöksiä ymmärtämättömyydestäni. Voisit itse pikemmin vastata siihen, että miksi oletat toisten ymmärtävän "punaisen lankasi", jos ensin puhut toista ja sitten toista? Jos kerran keskeisintä ei ollut, että onko Kärpät JYPin jälkeen toiseksi vai kolmanneksi paras, niin miksi itse korostit asiaa useammassa viestissä? Olisit heti alunperin kirjoittanut, että "Kärpät on mielestäni viime aikoina pelannut niin hyvin, että Kärpät on kykenevä ilman mitään ryhdistäytymistä voittamaan kolme viimeistä runkosarjan otteluaan". Ei, sitä et tehnyt, vaan lähdit provoamaan Kärppiä olosuhteisiin nähden paremmaksi kuin mitä se oikeasti on.
Kirjoitin heti alussa alussa tuon lainaamasi väitteen, tuon kirjoitukseni punaisen langan. Ihmettelen, miten et sitä ole huomannut. Keskustelu lähti kuitenkin, varsinkin sinun toimestasi, koskemaan yhtä ainoaa virkettä kirjoituksessani. Tokihan kysymysten koskiessa tätä kirjoitukseni sivujuonteena pitämääni asiaa, näihin kysymyksiin hyvän tavan mukaisesti vastasin. En kuitenkin pitänyt asiaa niin merkittävänä, että sen pohtimiseen kannattaa oputtomasti käyttää aikaa, joten annoin periksi ja muutin virkettä helpommin hyväksyttävämpää suuntaan, jotta voisimme keskustella itse asiasta. Ei ole kelvannut sinulle, vaan edelleen viesti toisensa perään laulat samaa vanhaa laulua langan pysyessään piilossa siellä sohvan alla, harmillista.
Sitten syytät minua, etten ymmärrä punaista lankaasi. Kuten aiemmin kirjoitin, niin ymmärrän kyllä lukemaani, mutta en ole ajatustenlukija. Ja mitä tulee kuntopuntareiden tulkintoihin, niin kirjoitit aluksi faktasi kuntopuntareihin perustuen. Laitanko viestisi tähän väliin muistutukseksi? Kun toisin todistettiin, niin nyt olet kirjoittamassa jotain itsesi ilmaisusta laveammin-tarinaa. Siis oikeasti? On se vain jännä, että jotkut ei ikinä tee virheitä ja ne on aina ne kaikki muut, jotka ei ymmärrä...?
En syytä, vaan totean ilmeisen. Olet hirttäytynyt yhteen virkkeeseen, vaikka sen virkkeen olemme jo useita viestejä sitten saaneet käsitellyksi ja jopa jonkinmoisen yhteisymmärrykseen siitä päässeet. Tämän lisäksi olet kommentoinut pariinkin otteeseen tarpeettomasti persoonaani. Jostain syystä olet halunnut piilottaa sen lankakerän, etkä ole ollut valmis keskustelemaa itse asiasta kuin perin vähän.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse asiassa, ja nyt en ota kantaa tähän muuhun debaattin, tämä väite ei pidä ainakaan täysin paikkaansa. Kärpät on ottanut saldolla 3-1-6 viimeisestä 10 vieraspelistä 11 pistettä. Tuolla saldolla joukkue on ko. ajanjaksolla sijalla 8.vierasjoukkueena. Noiden tilastojen valossa siis nimenomaan aikamoinen ryhdistäytyminen tarvitaan.
Vaikka Kärpät on pelannut kokonaisuus huomioiden viime ajat hyvin, on vieraspelaamisessa toden totta tuo jo aiemminkin mainitsemasi ryhdistäytymisen paikka. Kärppien peruspelaaminen on kuitenkin hyvällä malilla, eivätkä tämän viikon vastustajat ole olleet Kärpille ylitsepääsemättömiä aiemminkaan tällä kaudella, joten aivan hyvät odotusarvot loistavalle runkosarjan lopulle on olemassa.
Ymmärrän pointtisi, ja olen samaa mieltä, että viime ajat on pelattu pääosin hyvin. Tuloksellisesti ei kuitenkaan aivan niin hyvin, mitä annat ymmärtää. Ja se tulos on tässä vaiheessa se ratkaiseva juttu.
Huomaan kyllä, että pointti on ymmärretty, sillä voimme keskittyä asiakeskusteluun. Kiitos siitä.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä eilisen päivän ensimmäinen viestisi, johon tartuin kiinni. Vastaukseni oli mielestäni ihan asiallinen, ei sisältänyt toisen kirjoittajan älykkyyden aliarvioimista, vaan perustui tilastoihin ja aiempiin kohtaamisiin.
Pahaltahan se on näyttänyt monen nimimerkin mielestä koko ajan, vaikka Kärpät on suorittanut viimeiset viikot JYPin jälkeen parhaiten kaikista Liigajoukkueista. Täten ymmärrän, että yhdeksäs sija on mielestäsi todennäköisin sija Kärpille. Vaikka Kärpät sortui lauantaina tehottomuuteen, ei unelma kuudennesta sijasta pirstoutunut vieläkään. Kärpillä on vieläkin realistiset mahdollisuudet sijaan kuusi. Ei HIFK:n nykykunto aivan mahdoton vaikuta olevan, ei ainakaan ollut lauantaina, vaikka pontevasti puolustivat vierasvoiton. Kärpät on esittänyt viime viikkoina parempaa peliä kuin HIFK.

Kärpät pystyy voittamaan omalla peruspelillään niin Hämeenlinnassa kuin Lahdessakin, kuten on voittanut aiemminkin tällä kaudella. Ei tässä mitään erityistä ryhdistäytymistä tarvitse kovakuntoisen joukkueen tehdä.

VKO 10
HPK-Kärpät
Kärpät-TPS
Pelicans-Kärpät

Kohtalon viikko on edessä. Jäljellä olevat kolme peliä ratkaisevat paljon. Kärppien runkosarjasijoitus voi olla mitä vain sijojen 6-9 väliltä. Nyt kaikki peliin, yhdeksän pistettä reppuun ja valmistautumaan puolivälieriin KalPaa vastaan. Siinä on meikäläisen toivelista. Tulta munille!
Missähän kohtaa tuo "punainen lankasi" sisältää? Kerrot selvällä suomen kielellä, että Kärpät on suorittanut viimeiset viikot JYPin jälkeen parhaiten. Unelma elää, realistiset mahdollisuudet, HIFKn nykykunto, Kärpät pelannut paremmin kuin HIFK, pystyy voittamaan peruspelillään eikä tarvi ryhdistäytyä, kohtalon viikko jne jne. Vastauksissasi pyydät mm. minua, @GT ja @surukuru'a katsomaan 20 ottelun kuntopuntaria ja kun se tehtiin, niin JYPin jälkeen kovimmin-väitteesi muuttui muotoon JYPin jälkeen tasaisimmin, joka ei myöskään pitänyt paikkaansa. Seuraavaksi muutit väitteesi muotoon yksi kovimmista ja @surukuru'lle vastatessasi muutit väittämääsi vieläkin: Kärpät on ollut kova.

Syytät minua, että takerrun yhteen lauseeseen, enkä ymmärrä punaista lankaasi. Takerrunpa vielä toiseenkin. Ensimmäisessä viestissäsi kerrot, että Kärpät pystyy voittamaan omalla peruspelillään... ja kuitenkin boldausviestissäsi olit senkin muuttanut muotoon laadukas peruspelaaminen riittää. Eikö totta?
Minun mielipide on koko ajan pysynyt samana ja se mielipide seisoo tuossa vähän ylempänä oikein tummennettuna. Toki silloin, jos pyrkii ajatuksia lukemaan, voi haasteita ymmärtämisen suhteen ilmetä. Ei tämä asia oikeasti vaikea ole ja tuossa äsken kirjoitinkin siitä, miten samoin asiasta ajattelemme. Sen vuoksi pikkaisen ihmettelenkin näitä sinun kommenttejasi.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Hienosäädät mielipidettäsi viesti viestiltä.

Jääkööt tämä tähän. Mielipiteesi on kuin tuuliviiri myrskysäällä. Suunta vaihtuu todella tiuhaan tahtiin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Missähän kohtaa tuo "punainen lankasi" sisältää?
Tämä punainen lanka on oikein tummennettuna sinulle aiemmin erikseen esitetty. Pyydän sinua lukemaan sen, jos oikeasti haluat mielipiteeni keskeisen sanoman tietää. Ei ole paha.
Hienosäädät mielipidettäsi viesti viestiltä.
Jääkööt tämä tähän. Mielipiteesi on kuin tuuliviiri myrskysäällä. Suunta vaihtuu todella tiuhaan tahtiin.
Kiitos keskustelusta.
 
H

Hidas_ja_kankea

Hyvä kun saadaan Ihme päätepysäkille tällä viikolla. Ainakin osittainen kasvojen pesu onnistuttiin tekemään. Lähtötilanteessa sijoitus oli 12 ja nyt kolme peliä ennen päätöstä mahdolliset sijoitukset ovat välillä 6-10. Äärilaitojen todennäköisyydet ovat astronomisen pienet. Loppuohjelma on lievästi sanoen haasteellinen, kaikki ottelut sarjassa ylempänä olevia vastaan ja lisäksi kaksi vieraspeliä (10 vieraspelin kuntopuntari 1.1 ppg). Omissa käsissä ei tosiaan enää kuuden parhaan joukkoon pääseminen ole, kun ei edes täysi pistepotti lopuista otteluista sitä takaa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jälleen on iso peli edessä, mukavaa! Tässä hetkessä minulla on erittäin luottavainen olo, vaikka vastassa on koko sarjan kovin kotijoukkue. Joukkueemme on valmis ja kykenevä voittamaan. Tulta munille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös