Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

[masaman]

Tutustuin tähän legendaksi muodotuneeseen kirjaseen noin 3 vuotta sitten ja kovan työn jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että tämä se vasta on kirjojen kirja!! (Sain sen kyllä luettua jo silloin, en vasta nyt;) )

Waltari käsittelee (itselläni oleva) kaksiosaisessa tarinassaan niin elävästi Egyptin elämää käyttäen hyväkseen Tutankhamonin haudan myöhäistä löytymistä, että heikompaa hirvittää. Kaikki "kuuluisuudet" ovat mukana niin Ekhnatonista Haremhabin kautta Nefertitiin ja sekös tekee kirjasta vielä ihmeellisemmän. Waltari on kirjoitellut/ollut mukana tekemässä suomenkielistä kirjasta Tutankhamonin/atonin haudan löydöistä. Tämä realistinen pohja tuo niin komean vivahduksen kirjan tunnelmaan, etten voi ollenkaan ihmetellä, että kirjasta on tehty oikein Hollywood -tuotos, ammoisina aikoina tosin, mutta kuitenkin!


Suosittelen lämpimästi kaikille kirjallisuutta harrastavalle tätä kirjaa!! Eikä varmaan tekisi pahaa niillekään joilla on vasta Teemu Selänteen kirja luettuna:D


Muita mielipiteitä???

 

[Aksu]

Kirjallisuusfriikkinä voisin kehua kirjaa maasta taivaaseen, mutta tyydyn pieneen moraalisaarnaan. JOKAISEN nuoren olisi syytä perehtyä kirjaan tai Waltarin muihin teoksiin yhdestä helvetin isosta syystä. Kaverin ns. aktiivinen sanavarasto oli poikkeuksellisen iso, jota hän käytti tehokkaasti hyväksi. Nykyisten slangien ja lainasanojen raiskaama suomen kieli unohtuu tätä vauhtia suomalaisnuorilta nopeasti ja toivon, että kulttuuriperinnön takia ihmiset tutustuisivat tähän katoavaan rikkauteen hartaudella. "On helpompi mennä eteenpäin kun tietää mistä tulee...."

 

[Paitselo]

Sinuhe rules!

Olen lukenut tuon Waltarin ilmiömäisen opuksen viimeksi n. viisi vuotta sitten mökillä "sadepäivän kirjana" (ja sadetta muuten sinä kesänä riitti). Eniten vaikutti Waltarin ällistyttävä kyky sekoittaa fiktiota ja tunnettua faktaa faaraoiden ajasta siten, että tuntui kuin olisi lukenut silminnäkijän raporttia suoraan paikan päältä. Tuhansia vuosia aikaisemmin tapahtuneet asiat "näyttivät" lukijan mielikuvituksessa aivan siltä kuin olisi itse osallistumassa esim. faaraon hautajaisiin.
Kirja mielestäni päihittää sen Hollywood-spektaakkelin 600-0, enkä nyt puutu elokuvan pahvisiin kulisseihin vaan tarkoitan leffan onttoutta kirjaan verrattuna.

Muuten, siinähän olisikin jollekin yläasteen opettajaressukalle savottaa, jos hän yrittäisi saada teinit lukemaan tuota Waltarin teosta. Lapsukaisten ensimmäinen kommentti olisi tietenkin: "Ei vitussa, se on liian paksu, siinä on liikaa kirjaimia ja vaikeita sanoja... milloin se tulee videolle".
Monella yläasteikäisellä kun on vaikeuksia pystyä lukemaan edes Asterix-sarjakuvia, koska niissä "puhekuplissa on liikaa tekstiä"... noh, mitä muuta voi odottaa sukupolvelta, joka on kasvanut tuttipulloiästä finnienpuristeluikään katselemalla tv:stä rockvideoita ja animaatioita joiden rytmi on kuin konekiväärin sarjatulta.

PS. Tämä nyt ei varsinaisesti liity otsikkoon, eikä edes kirjallisuuteen, mutta sivistykseen kuitenkin. Katselin erään tavaratalon musiikkiosastolla cd-levyjä, kun huomasin klassisen musiikin puolella seuraavanlaisen levykannen:

GREATEST HITS OF SIBELIUS

... voi luoja, olisko pitänyt itkeä vai nauraa...

 

[varjo]

Joo kirja oli loistava, olen aina tykännyt näistä jotenkuten historiaa valottavista kirjoista ja tämä vielä pysyi sentään jotenkuten oikeissa raameissa.Tiedonhaluinen kun olen aloin heti kirjan luettuani etsimään kirjastosta tietoa kirjan henkilöistä, noh Sinuhea ei tietenkään löydy mutta muut henkilöt olivat hyvinkin todellisia. Harva kirja on samanlaista uteliaisuuden tunnetta aiheuttanut ja koska kirja on jopa kv. tunnustettu klassikko niin voi rehellisesti sanoa että niiden tuhansien kirjojen joukossa jota on lukenut on jo 2 "hienoa" kirjaa.
Suosittelen, jos se ketään kiinnostaa.

 

[Oloneuvos]

Sinuhe on kansallinen aarre. Sen suomen kieli on rikasta ja vivahteikasta ja mukaansa tempaava tarina etenee mielenkiintoisessa ympäristössä.

Jokaisen tulisi lukea tämä kirja, mieluusti useammin kuin kerran, sillä Waltarin suurtyöllä on valtavasti annettavaa ihan jokaiselle.

Waltarin kulttuurihistorian tuntemus on yhtä hämmästyttävää kuin hänen rajaton mielikuvituksensakin. Kerronta on mestarillista ja tarina äärimmäisen mielenkiintoinen, tämä on todellinen kirjallisuutemme klassikko.

Loistava teos, josta ei oikein pääse eroon ennen, kuin sen on kokonaan lukenut. Ainakin omalla kohdallani on Waltari useasti valvottanut lukijaansa pikkutuntien aamuhämäräksi muuttumiseen saakka.

 

[Jukka]

Yksinkertaisesti:
Kirja on aivan loistava!

En tiedä ketään kirjan lukenutta, joka ei olisi samaa mieltä.

 

[Hattivatti]

Aivan mahtava kirja

Jouduin niin Waltarin lumoihin Sinuhen jälkeen, että oli pakko lukea Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim samaan syssyyn. Tarinan kerronta on jotenkin niin mukaansa tempaavaa, että ennenkuin huomasinkaan oli 2000 sivua Waltaria kahlattu.

Ainoa mikä ottaa pannuun on nuo kirjojen naiset. Waltarin sankarit onnistuvat aina kohtaamaan naisia, joilla on sekä kyky että halu höynäyttää ja Waltari ei jätä hekumoimatta asialla.
Tuleeko tuo naisnäkökulma Waltarin omasta elämästä vai ovatko naiset sittenkin ihan oikeasti noin velmuja ...

 

[varjo]

"En tiedä ketään kirjan lukenutta, joka ei olisi samaa mieltä."

Siinähän se homman juju tuntuu olevankin, ne jotka eivät kirjaa lue paksuuden tms. takia eivät sitä arvosta mutta me jotka kirjan olemme lukeneet tiedämme kyllä mistä on kyse.
Sääli vain että kirja on osittain saanut sellaisen "klassikko" leiman että sitä ainakin nuorempana karttoi juuri sen takia. Äidinkielen tunneilla kun tottui siihen että kaikki klassikot ovat aina kirjoitettu urduksi ja ovat kuvaavat pääsääntöisesti jotain lammaspaimenen elämää Venäjällä tjsp. Suurimpaan osaan Nobel-palkituista kirjoista en edes koskisi.

 

[Pluto]

Kyllä, Sinuhe Egybtiläinen on hyvä kirja, mutta se minua aina oikeastaan ihmetyttää, että miksi juuri se Waltarin teos nostetaan niin usein esille? Kun kysyt ihmiseltä joka on lukenut yhden Waltarin teoksista, niin varmaan 89% todennäköisyydellä se on Sinuhe.

Omasta mielestäni se ei mitenkään ylety Waltarin muiden teosten yläpuolelle, vaan itse pidän Nuori Johannes/Johannes Angelosta ehkäpä parempana. Myöskin Turms kuolematon kuuluu suosikkeihini. Karvajalasta ja Hakimista on jo sen verran aikaa ettei ole täyttä mielikuvaa kirjoista.

Mielipiteitä on tietysti yhtä monta kuin lukijoitakin, mutta totuushan on kuitenkin että loistavia kirjoja ne ovat kaikki, jopa hieman uskonnollinen romaani Valtakunnan salaisuus. (Itse en siis ole mitenkään uskonnollinen, mutta pidin silti)

Nautin kyllä suuresti Sinuhenkin lukemisesta suuresti, eikä voi kuin ihailla sitä tietopohjaa mille sekin kirja on rakennettu ja saatu elämään. Ei siinä montaa yötä mennyt kun siihen uppoutui.

 

[Tilatiili]

Vettä virrannut Niilissä

Luin Sinuhen kuusi vuotta sitten.

Itse en pidä kirjan historillista kuvausta sinällään niin merkittävänä. Upeaahan se toki on. Pointti on kuitenkin mielestäni siinä, että lukija hoksaa, mitkä samat pässit täällä haahuilevat vuosituhannesta toiseen mitään oppimatta.

Munataan, henkistytään, hoksataan kenties uusi yhden Jumalan reilu ja rehti uskonto, kiärretään vähän mualimaa ja lopulta vittuunnutaan. Kaadetaan siinä sitten kaljaa kurkusta alas vanhoilla päivillä ja todetaan, että kalja ei petä koskaan.

Höh, nyt iski lukuhimo! Muistan luvanneeni itselleni kirjan luettuani, että tämä on luettava vuosittain uudestaan ja uudestaan. Jos jotain oppis. Mutta en ole. Lukenut en oppinut.

Kaivakaas nyt joku se raamattu kirjahyllystä ja poimikaa naseva lainaus tähän ketjuun, niin näkevät kirjaa lukemattomatkin, mitä olisi tarjolla. Pliis. Itsekin saisin latingin jaksaa istua toimistolla vielä tunnin jotain Mikan mantraa hokien.

Retkahdin joskus Hesarilla mustatukkaiseen kaarevuuskajalityttöön. Oli se kaunis. Hain vängällä keskustelua ja ristin Nefer Nefer Neferiksi. Sattui olemaan vielä kirjallisuuden opiskelija. No ei siitä sitten mitään seurannut, ei kai kun kieli ja silmät roikkuivat jossain poskilla ja olin muutenkin liian tohkeissani.

Walk like an Egyptian!

 

[tsei_tsei]

Loistava kirja! Kaikkihan tässä on tullut jo sanottua, joten ei voi muuta kuin nyökkäillä ja jatkaa ylistämistä. Kahdesti olen lukenut. Kipan opetukset ovat aina välillä mielessä:

"Viini on jumalien lahja ilahduttamaan sydäntä kohtuullisesti nautittuna. Yksi malja ei vahingoita ketään, kaksi tekee kielen puheliaaksi, mutta joka ryhtyy kokonaiseen ruukkuun, hän herää katuojassa rosvottuna ja kolhittuna."

 

[Abu]

Olen kerran aloittanut lukemaan, mutta jätin kesken noin kahdensadan sivun jälkeen. Sinuhe oli pitkäveteinen, venäläisen lammaspaimenen elämästä kertova kirja oli varmaan huomattavasti mielenkiintoisempi. Asiaan varmasti vaikuttaa, etten koskaan ole ollut yhtään kiinnostunut faaraoiden Egyptistä, vaikka muuten historia kiinnostaakin. En tule koskaan lukemaan, koska olen varma, että lyödän aina jonkun kiinnostavamman kirjan.

 

[ms.qvist]

Sinuhesta.

Tämä klassikoksi kohonnut loistelias teos jaksaa sykähdyttää minua yhä uudelleen ja uudelleen, luettuani sen juuri toistamiseen en voi muuta kuin ihmetellä Waltarin kirjallista kykyä, hänen loisteliasta kykyä luoda henkilöitä, kuvata tapahtumia, kirjoittaa tarinaa joka kestää useamman kerran lukemisen siten, että siitä löytää aina jotain uutta tahi jonkin uuden näkökannan. Sinuhe on loistelias kaikin puolin ja tapahtumiltaan kaikesta huolimatta ajaton - universaali.

Luen hyvin paljon kirjallisuutta laidasta laitaan mutta harvoja kirjoja voin verrata Sinuheen, se vie selkeän voiton lukuisista muista klassikoista, ja mielestäni Sinuhea ei kuitenkaan arvosteta rajojemme ulkopuolella niin kuin sitä pitäisi vaikka - toki - se on käännetty lukuisille kielille ja se on ollut aikanaan viikkokausia Yhdysvaltojen luetuimpia kirjoja. Siitä tehdystä elokuvasta nyt en viitsisi lausua sanaakaan sillä niin luvattoman kehno se on. Sen perusteella tuskin kukaan haluaisi tarttua kirjaan nimeltä "Sinuhe egyptiläinen".

Lukiessani Sinuhea elin ja eläydyin sanoin kuvaamattomalla tavalla, intensiivisyyteni oli suorastaan käsin kosketeltavaa ja tuntui kuin olisin sukeltanut Sinuhen "nahkoihin".

Ja, kaikille voin huoletta suositella myös muita Waltarin teoksia, kuten "Mikael Karvajalka", "Mikael Hakim", "Turms, kuolematon" puhumattakaan muista historiallisista teoksista tai hänen muusta kirjallisesta tuotannosta.

Jospa minäkin hivenen lainaisin Sinuhea, tarkemmin sanoen Mutin sanomaa:

"Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet ja miehet ovat poikia, joiden on lyötävä päänsä puhki seinään, vaikka seinä ei siitä hievahdakaan. Totisesti, olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe, ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle itsekin häveten sitä, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi, sillä siitä johtuu kaikki paha, mitä maailmassa tapahtuu".

Lukekaa ihmiset, lukekaa.

vlad #16

 

[pikkukisu]

Luin kyseisen kirjan ollessani noin 14-vuotias ja kyllä se oli mieleenpainuva kokemus, edelleen yksi parhaimpia kirjoja joita olen lukenut (ja minä luen paljon..). Olisikin aika ottaa uusintakierros ja marssia kirjastoon, hyvä kun muistutitte tämän loistavan teoksen olemassaolosta:)

 

[tsei_tsei]

Abu: Ei minuakaan toi muinainen Egypti ole mitenkään erityisesti kiinnostanut. Oikeastaan ihan sama missä tapahtuisi, kunhan kirjan kuvaus olisi uskottavaa. Tapahtumien kuvaus on kyllä loistavaa Waltarilta ja kieli värikästä. Ensimmäiset sata sivua eivät olleet minullekaan niin helppoja, mutta jatkossa kirja kyllä tempaisi mukaansa.

Vladilla taasen oli jälleen yksi loistava lainaus kirjasta. Vastaavia viisauksia kirjassa on enemmänkin, mutta edes ne eivät ole kirjan parasta antia. Itseäni jotenkin ihastuttaa kirjojen idealistiset henkilöt, jotka joutuvat loppujen lopuksi kärsimään. Nyt on menossa parhaillaan Dostojevskin Idiootti, jossa on kanssa omalla tavallaan idealistinen päähenkilö. Tosin olen ehtinyt lukemaan sitä vasta varsin vähän.

Pikkukisulle suositten uusintalukemista. Itsekin on muutamat hyvät kirjat tullut luettua aika nuorena ja myöhemmin toisella lukukerralla on kirjoista saanut enemmän irti.

 

[Gellner]

Mika Waltari on yksi lempikirjailijoitani. Kaarina Maununtytär on kenties paras kirja jonka olen koskaan lukenut. Kieli on upeaa, ajankuvaus, tarina, kaikki. Jostain kumman syystä Sinuhe ei tehnyt suurta vaikutusta. Luin sen melko pian Mikael Karvajalka-kirjan ahmimisen jälkeen ja olin todella pettynyt. Sinuhe vaikutti tylsältä ja se meinasi pariin otteeseen jäädä lukematta. No luettu on, mutta ehkä se pitäisi vielä kerran lukea josko sitten natsaisi.

 

[Hemingway]

Itse en pidä kirjan historillista kuvausta sinällään niin merkittävänä. Upeaahan se toki on. Pointti on kuitenkin mielestäni siinä, että lukija hoksaa, mitkä samat pässit täällä haahuilevat vuosituhannesta toiseen mitään oppimatta.

Siinähän se on ytimekkäästi sanottu. Sinuhe egyptiläinen ei ole vain historiallinen kertomus tai ihmisyksilön kehityskertomus, vaan se on ennen kaikkea kertomus ihmisyydestä, sosiaalisuudesta, kulttuurisuudesta, uskonnollisuudesta, vallanpidosta ja yksilön suhteesta näihin.

Kirja tarjoaa samaistumiskohteita, houkuttelee vertailemaan ihmisenä olemisen kokemusta ja sitä ohjaavia voimia ennen ja nyt, ja tämän vertailun ohjaamana etäännyttää lukijan välittömästä nykyhetken kokemuksesta, jolloin asioiden suhteellisuus, ihmisenä olemisen perusvimma ja sen aiheuttama toistuvuus ja turhuus nousevat esiin.

Jos tätä kirjaa paukutettaisiin useammalle päähän, niin ehkä Suomessa olisi vähemmän kiihkouskonnollisia, kiihkovasemmistolaisia ja kiihko-oikeistolaisia. Yksi kirjasta välittyvä viestihän on, että lähes kaikki kiihkolla takaa ajettu on turhaa, totuudeksi väitetty on valhetta ja muutokseksi nimetty on vain entisen toistamista varioidussa muodossa.

Myös vierasmaalaiset näyttävät kirjasta pitäneen.

P.s. Vaikka kirja klassikoksikin usein nimetään, niin se on seikkailukertomus ja sellaisena sitä kannattaa myös ruveta lukemaan.

 

[Ruutiveijari]

Luin sen melko pian Mikael Karvajalka-kirjan ahmimisen jälkeen ja olin todella pettynyt.

Kai olet lukenut Mikael Hakimin, jatko-osan Mikael Karvajalkaan? Aivan loistava kirja, kenties Waltarin paras.

 

[Viljuri]

Siinähän se on ytimekkäästi sanottu. Sinuhe egyptiläinen ei ole vain historiallinen kertomus tai ihmisyksilön kehityskertomus, vaan se on ennen kaikkea kertomus ihmisyydestä, sosiaalisuudesta, kulttuurisuudesta, uskonnollisuudesta, vallanpidosta ja yksilön suhteesta näihin.

Kirja tarjoaa samaistumiskohteita, houkuttelee vertailemaan ihmisenä olemisen kokemusta ja sitä ohjaavia voimia ennen ja nyt, ja tämän vertailun ohjaamana etäännyttää lukijan välittömästä nykyhetken kokemuksesta, jolloin asioiden suhteellisuus, ihmisenä olemisen perusvimma ja sen aiheuttama toistuvuus ja turhuus nousevat esiin.

Jos tätä kirjaa paukutettaisiin useammalle päähän, niin ehkä Suomessa olisi vähemmän kiihkouskonnollisia, kiihkovasemmistolaisia ja kiihko-oikeistolaisia. Yksi kirjasta välittyvä viestihän on, että lähes kaikki kiihkolla takaa ajettu on turhaa, totuudeksi väitetty on valhetta ja muutokseksi nimetty on vain entisen toistamista varioidussa muodossa.

Myös vierasmaalaiset näyttävät kirjasta pitäneen.

P.s. Vaikka kirja klassikoksikin usein nimetään, niin se on seikkailukertomus ja sellaisena sitä kannattaa myös ruveta lukemaan.

Tämä juuri, mutta kun ehdit sen jo kirjoittaa, niin yritän sanoa jotakin muuta.

Se on kuvaus myös siitä, että miten turha ja vahingollinen jokin Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus on näin laajasti ottaen.

Siis Waltaria pidettiin aikanaan viihdekirjailijana, ja hänen teoksilleen nyrpisteltiin nenää. No onhan joku "Tanssi yli hautojen" naiivi ja aikansa kuva, mutta oli Waltarissa osoitettavissa jo heti alusta alkaen muitakin kuin pelkkiä viihdekirjailijan merkkejä.

Yksilön ja yleisön olisi kyettävä olemaan hyvinkin kriittisiä aina kunkin ajan ajanhenkeä, petterisihvosia tai augustahlqvisteja kohtaan, olipa näiden missio ja taustayhteisö sitten miten oikeamielinen ja tiedostava tahansa, ja vaikka he välillä olisivatkin oikeassa, kuten esimerkiksi nyt tietty Petteri Sihvonen erään äskettäisen teatteriarvostelun osalta.

Toinen juttu mikä henkilökohtaisesti koskettaa tässä teoksessa on se, ettei sitä olisi syntynyt ilman tappiollista toista maailmansotaa. Waltarille koko eurooppalainen sivistys ja sen hedelmät olivat osoittautuneet myrkyllisiksi ja vahingollisiksi ja tuohon aikaan näytti, ettei enää mitään toivoa paremmasta ole, vaan Suomi ja maailma ajautuvat puhtaaseen anarkiaan ja itsetuhoon.

Syvästi eurooppalaiseen eskatologiseen perinteeseen sidottu siis (vertaa esimerkiksi O. Sprengler, G.H. von Wright jne). Kuitenkin teos ja maailmanhistoria osoittaa samalla osoittaa suuressa mannermaisessa pessimistisyydessään, ettei mikään asia maailmassa ole voittamaton, ei edes kohtalo tai aika itse. Se mikä ei pysy, muuttuu uudeksi.

Kuitenkin tosiaan kuten jo viittasit, suuret ideologiat, uskonnot ja sen sellaiset ovat hyödyttömiä. Ne ovat destruktiivisia, eivät evolutiivisia.

No tämäpä tästä.

 

[Groove Armada]

Sivut 400-700 jotakuinkin ovat helvetin tylsää luettavaa. Hyvä kirja kuitenkin.

 

[Kaspo]

Sivut 400-700 jotakuinkin ovat helvetin tylsää luettavaa. Hyvä kirja kuitenkin.

Se, mikä tunnetaan tylsyytenä, on itseasiassa lukijan haastamista.

 

[KooPee]

Kolme kertaa on tullut tämä kirja luettua kannesta kanteen. Oli muuten ensimmäinen kirja jonka luin. Todella koskettavaa tavaraa. Pistää vain aina vituttamaan että miten vitussa se Sinuhe on niin saatanan hölmö.

 

[Mr.Bletch]

Kolme kertaa on tullut tämä kirja luettua kannesta kanteen. Oli muuten ensimmäinen kirja jonka luin. Todella koskettavaa tavaraa. Pistää vain aina vituttamaan että miten vitussa se Sinuhe on niin saatanan hölmö.

Joo huomaan aina itsekin ihmetteleväni samaa kerta kerran jälkeen. Toisaalta "näin on aina ollut ja näin on aina oleva", ainakin mitä tulee osaan naisista.

 

[Zeic]

Siinähän se on ytimekkäästi sanottu. Sinuhe egyptiläinen ei ole vain historiallinen kertomus tai ihmisyksilön kehityskertomus, vaan se on ennen kaikkea kertomus ihmisyydestä, sosiaalisuudesta, kulttuurisuudesta, uskonnollisuudesta, vallanpidosta ja yksilön suhteesta näihin

+1

Aivan loistava kirja ei voi muuta sanoa. Yhtäaikaa sekä syvällinen, että täynnä mielenkiintoisia tapahtumia. (ikäänkuin nämä kaksi asiaa olisivat jotenkin toisensa poissulkevia normaalisti). Minun rankingissani Mikael El-Hakim on kuitenkin aivan Sinuhen veroinen valtarin historiallisista romaaneista. Tämän kärkikaksikon jälkeen tulee Johannes Angelos ja Mikael Karvajalka, mutta jo selvästi jäljessä. Nuori Johannes ja Turms kuolematon sen sijaan ovat mielestäni lähinnä kuriositeetteja, jotka saivat minussa aikaan lähinnä haukottelua, mutta luettua tuli kuitenkin. Jos Waltaria voi jostain kritisoida niin se on juuri ne sen perushenkilöhahmot, jotka toistuvat kirjasta toiseen. Päähenkilö on älykäs ja pohdiskeluun taipuvainen haahuilija, vuorotellen suomalaista miestä ahdistaa Egyptissä, Keski-ajalla, Ottomaanien valtakunnassa jne. Toinen Waltari-arkkityyppi on se kaunis, mutta viekas nainen. Ehkä on muitakin, mutta sen verran on aikaa siitä kuin luin kirjat että ei tule mieleen. Lukemisesta on aikaa 5 vuotta sitten, ehkä kohta olisi aika uusinta kierrokselle. Mika Waltari muuten kirjoitti kirjan, ainakin kuulemani mukaan, hirvittävän lyhyessä ajassa, noin kahdessa viikossa, valtaisin inspiraation vallassa. Kirjailija itse piti parhainpina saavutuksinaan novellejaan, eikä näitä historiallisia romaaneja, mutta tästä asiasta olen kyllä täysin erimieltä.

 

[Hemingway]

Mika Waltari muuten kirjoitti kirjan, ainakin kuulemani mukaan, hirvittävän lyhyessä ajassa, noin kahdessa viikossa, valtaisin inspiraation vallassa.

Ei kai nyt sentään kahdessa viikossa, mutta se on totta, että tekstiä syntyi huikeaa tahtia, parhaimmillaan kymmeniä sivuja päivässä. Waltari itse ei suhtautunut kirjaan vakavasti vaan muistaakseni kustantajalle tarjotessaan vähätteli sitä ja mainitsi, että ainakin sitä kirjoittaessa oli hauskaa.