Mika Toivola Ässien urheilujohtajaksi

  • 333 049
  • 1 438

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Mika Toivola tosiaan ansaitsee arvostuksen, vaikka tietysti mestaruus on aina enempi pelaajien ja valmentajien. Kuitenkin tässä kohtaa on hyvä muistaa Toivolan pitkä Ässä-historia, jota tuossa edellä jo hyvin käsiteltiinkin.

Toivolahan tuli 2002 Ässien valmentajaksi "täydestä tuntemattomuudesta" nuorena tilanteesa, jossa Ässät oli varsin sekaisin sekä kaukalon ulkopuolella että kaukalossa. Niistä pelimerkeistä teki mitä pystyi ja kyllähän kaikki huipentui sitten kevään 2006 hopeaan.

Välillä kävi muualla ja sai paljon paskaa niskaan RAumalla ja Lahdessa - aiheesta, mutta myös aiheetta. Porissa on onnistunut paremmin.

Kukaan ei kaipaa noita Ässien 2000-luvun alkuvuosia, mutta nekin on hyvä muistaa, niin tämänkeväinen kulta tuntuu vieläkin kirkkaammalta.
 
Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Pakko kyllä nostaa Toivolallekkin hattua tästä teidän mestaruudesta ja se mikä on merkillepantavaa niin mies osaa hyvin hankkia tiettyyn rooliin pelaajia. Myös ulkkareista isot plussat. Ryan, Heshka, Brodin, Dixon, Smolenak jne.

Myöskin kotimaiset täsmävahvistukset olleet aika hyviä, kuten Marttinen ja Elo näin alkuun mainitakseni. Valmentajana hopeaa ja uj:nä kultaa, ei yhtään huono saldo.

Olisipa meillä Kuopiossakin näin onnistunutta pelaajien hankintaa.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Vaikka hyökkäyskalusto menee aika lailla uusiksi ja uudet molarit tulee, niin parasta on että pakisto jatkaa nykyisellään, pl. Honkanen. Varsinkin Marttinen - Heshka parin jatkaminen on helvetin hyvä juttu. Ellei sitten slobot tule sotkemaan näitä hommia.

Hyvää työtä on Mika tehnyt ja eiköhän sieltä jotain ylläriäkin taas putkahda...?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Nyt mun mielestani vasta punnitaan Mikan kyvyt. Toinen mestaruus muutaman vuoden sisaan todistaisi ukon osaamisen. Pakisto jatkaa samassa kuosissa, se on hyva mutta muuten aukkoja on jonkun verran paikattavaksi ja pakko sanoa etta luotto Riksmaniin on kylla aika pieni meikalaisen suunnasta.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Huoltajilla Väkevä & Korhonen sekä lääkäreillä Hakkiluoto & Korhonen, on koko värisuora, pronssi 1995, hopea 2006 ja kulta 2013. Myös Karri Kivellä on tuo pronssi, pelaajana.
Kinke ja kakkosveska Jarvenpaa taitavat olla myos ainoat kahden porilaiskullan kaverit joukkueesta, vai saiko Taimi tuota 2005 C-junnujen kultaa myoskin?
 
Kirjoitin joskus aiemminkin, mutta edelleen olen sitä mieltä, että Toivolalle voisi aivan hyvin tarjota toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta. UJ:n tehtävä on ja pysyy. Vaihtaminen vaihtamisen vuoksi ei ole mistään kotoisin.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Vaikka valmentajana hopeakaudella 2006 Toivola mielestäni ratsasti apukoutsi Karri Kiven pelitapaosaamisella ja ei Lukossa tai Pelsuissa näyttänyt mitään osamista, niin pätevä UTJ hän on. Osaa koota kohtuurahalla menestysjoukkueita. Toisin kuin Pelsujen Saarinen. Näin vieraista pöydistä huudettuna.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Messias-Miksulilla on aika kova paikka joukkueen kasauksessa.

Mestaruuden jälkeen GH:t vaativat nopeasti lisää menestystä ja jos tätä ei tule niin menneet hyvät hankinnat vaipuvat nopeasti pimentoon. Ja patsas hankintaakin joudutaan siirtämään tulevaisuuteen. Hyökkäyksessä on vielä suuria aukkoja ja Toivola on pystynyt vasta yhden nimen tuomaan lähtijöiden korvaamiseksi. Keskeneräistä työtä ei tietenkään saa ja eikä pidä arvostella, joten odotetaan rauhassa mitä sieltä tulee. Toivottavasti Toivola jälleen kerran lyö patafanit ällikällä ja kaivaa jostain mutasarjasta tulevaisuuden huippunimen. Edullisesti tietenkin. :)

Pääasia ettei tulisi kuitenkaan kauden 2006-2007 toisintoa ja paniikkihankintoja tyyliin Bararuk ja Naurov.
 
Viimeksi muokattu:

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pääasia ettei tulisi kuitenkaan kauden 2006-2007 toisintoa ja paniikkihankintoja tyyliin Bararuk ja Naurov.

Ei kai tällaista skenaariota tarvitse edes miettiä. Silloin joukkuetta rakennettiin täysin sivutoimena, kun Hirsimäki ja Takko hankkivat mahdollisimman ilmaisia arpoja joukkueeseen. Esim. noista pelaajista tiesi jo etukäteen, etteivät tuo mitään lisäarvoa joukkueeseen.

Toivolalla on niin kovat näytöt tiskillä, etten jaksa paljon murehtia, vaikka hyökkäys melko levällään onkin vielä. Tottakai Toivolankin hankinnat voivat epäonnistua, mutta mahdollisuus tähän on paljon pienempi, kuin tuona kyseisenä kautena.

Ei tässä mikään kiire vielä ole, kun koko kesä on aikaa rakentaa joukkue kasaan. Pelaajatarkkailut ja taustatyöt pitää tehdä huolellisesti, ettei mitään "Nauroveja" tai "Bararukkeja" eksy Poriin.
 
Tuamas

Jäsen
Tässä on nyt kun on tätä tarjolla olevaa massaa kuullut, niin syvyyspelaajien osalta Toivolalla ilmeisesti on aikalailla käynyt kylmät ja joudutaan turvautumaan C-suunnitelmiin.

Kärkipelaajien osalta uskon että Toivola pystyy ne jokerit hihastaan vetämään, mutta rotaatiopelaajien osalta ei varmaan viime kauden kaltaiseen suoritukseen pystytä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä on nyt kun on tätä tarjolla olevaa massaa kuullut, niin syvyyspelaajien osalta Toivolalla ilmeisesti on aikalailla käynyt kylmät ja joudutaan turvautumaan C-suunnitelmiin.

Siltä tuo on tosiaan vaikuttanut kun esimerkiksi huhuissa pyörineet Toni Hyvärinen ja Samuli Kivimäki menivätkin Mestikseen. En tiedä oliko Ässät todella heidän perässään mutta hyviä hakuja olisivat olleet ja kertoohan huhu Huhtaseen ja Mäkilään turvautumisesta omalla tavallaan siitä missä oikein mennään.

Sen nyt ei pitäisi olla kenellekään yllätys että mestaruuden puolustaminen Ässien budjetilla ei ole helppoa, mikä ei tietysti estä joitakin toivomasta mahdottomia.

Edit. En toki tarkoita että Huhtanen ja Mäkilä olisivat mainuttuja pelaajia huonompia, mutta yleensä se että jo kertaalleen hylättyjä pelaajia joudutaan pestaamaan takaisin kertoo siitä että jokin on mennyt pieleen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Edit. En toki tarkoita että Huhtanen ja Mäkilä olisivat mainuttuja pelaajia huonompia, mutta yleensä se että jo kertaalleen hylättyjä pelaajia joudutaan pestaamaan takaisin kertoo siitä että jokin on mennyt pieleen.

Siis itse en ole vielä edes kuullut tällaisia huhuja, mutta nimenomaan syvyyspelaajina nämä nimet ovat ihan hyviä hakuja.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka syvyyspelaajat uisivatkin johonki muualle niin ei tämä todellakaan ole mikään paha ongelma. Esim. Hupille voisi sorvata melkein välittömästi sopimuksen koska taso tiedetään. Lisäksi siellä on läjä junnuja jotka pyörivät ringissä ja ihme on, jollei yksikään pysty pelaamaan miesten pelejä nelosen peliajalla, saa toki pelata suuremmallakin. Jagrin kohdalla try-out on ihan kohdallaan.

Suurin ongelma on tuo ratkaisijoiden puute. Siihen kaivattaisiin nopsaan lääkettä, ihan vain kausikorttien myynninkin takia. Joku kiva vonkale vaikka ensi viikolla niin kaikki on taas hyvin.

Luulis, että mestarijoukkueeseen olisi imua. Tai onko pikemminkin niin, että imua on/olisi mutta yritetään nyhjätä enemmän rahaa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Siis itse en ole vielä edes kuullut tällaisia huhuja, mutta nimenomaan syvyyspelaajina nämä nimet ovat ihan hyviä hakuja.

Ihan hyviä hakuja joo, mutta tuskin ensisijaisia vaihtoehtoja. Kumpikin olisi voitu pestata jo menneelle kaudelle mutta ei pestattu. Mäkilä haki vauhtia Lempäälästä, Huhtanen Joensuusta. Jos nämä kaverit tulevat tosiaan try outille, ovat nämä nähdäkseni niitä c-vaihtoehtoja joista Tuamas kirjoitti.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Luulis, että mestarijoukkueeseen olisi imua. Tai onko pikemminkin niin, että imua on/olisi mutta yritetään nyhjätä enemmän rahaa.

Pitää muistaa että joukkue ei ole enää se sama jolla voitettiin mestaruus. Lisäksi jokainen tietää että mestaruuden uusiminen on helvetin vaikeaa.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitää muistaa että joukkue ei ole enää se sama jolla voitettiin mestaruus. Lisäksi jokainen tietää että mestaruuden uusiminen on helvetin vaikeaa.

Melkoisia itsestäänselvyyksiä latelet. Jos joukkue olisi sama, ei olisi joukkueen rakennusongelmaa jne...

Luulis, että Ässät olisi "Joukkueiden imuvoiman voimasuhteet" taulukossa siellä top-6 joukossa. Massi tietenkin puhuu mutta tällä hetkellä tuntuu, että pelaajat suorastaan kiertää Ässät. Kummallista...
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Melkoisia itsestäänselvyyksiä latelet. Jos joukkue olisi sama, ei olisi joukkueen rakennusongelmaa jne...

Luulis, että Ässät olisi "Joukkueiden imuvoiman voimasuhteet" taulukossa siellä top-6 joukossa. Massi tietenkin puhuu mutta tällä hetkellä tuntuu, että pelaajat suorastaan kiertää Ässät. Kummallista...

Minun mielestäni sinä taas syyllistyt samaan näköharhaan kuin turhan moni muukin Ässien "faneista". Ei se voitettu mestaruus ole mikään erikoinen täky, koska uusi kausi alkaa taas nollista. Tätä tarkoitin tuolla että kun joukkue ei ole sama: useimpia pelaajia kiinnostaa ennen kaikkea se, ketkä muut joukkueessa pelaavat ja kuka sitä valmentaa ja lisäksi tietysti raha jota Ässillä ei edelleen ole liikaa. Toivolahan on puhunut tästä että pelaajat pyytävät Ässiltä enemmän kuin muilta seuroilta. Kun tähän kaikkeen vielä liitetään mestaruuden puolustamiseen liittyvät paineet, ei minua yllätä se jos joku karttaisikin Ässiä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Massi tietenkin puhuu mutta tällä hetkellä tuntuu, että pelaajat suorastaan kiertää Ässät. Kummallista...

Onko Virralla tosiaan sama kaiku pelaajien keskuudessa kuin jollain Summasella? Ei kai Virta nyt ihan yhtä hullu ole kuin Raato...

Minun mielestäni sinä taas syyllistyt samaan näköharhaan kuin turhan moni muukin Ässien "faneista".

Miksi laitat "fanit" lainausmerkkeihin? Onko joku tietty tapa miten Ässiä pitää fanittaa vai mikä hiertää välilihaasi tällä kertaa?
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Toivolahan on puhunut tästä että pelaajat pyytävät Ässiltä enemmän kuin muilta seuroilta. Kun tähän kaikkeen vielä liitetään mestaruuden puolustamiseen liittyvät paineet, ei minua yllätä se jos joku karttaisikin Ässiä.

Itse kyllä ymmärsin Toivolan puheet hieman eri tavalla. En niin, että Ässiltä pyydetään enemmän kuin muilta vaan niin, että Ässiltä pyydetään enemmän kuin ennen. Siis agentit laskevat tällä hetkellä Ässät rahaseuraksi, joten Toivolalta pyydetään samaa kuin Lukolta, Kärpiltä, Jokereilta jne.

Tätä taustaa vasten Hirsin taloudellista tulosta vähättelevät puheet ymmärtää hyvin.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse kyllä ymmärsin Toivolan puheet hieman eri tavalla. En niin, että Ässiltä pyydetään enemmän kuin muilta vaan niin, että Ässiltä pyydetään enemmän kuin ennen. Siis agentit laskevat tällä hetkellä Ässät rahaseuraksi, joten Toivolalta pyydetään samaa kuin Lukolta, Kärpiltä, Jokereilta jne.

Oli kummin hyvänsä, ongelma on sama ja vaikeuttaa pelaajien hankkimista. On ihan se ja sama paljonko pelaaja x mahdollisesti vauhdittaisi kausikorttien myyntiä jos tälle ei voida lähtökohtaisesti maksaa sitä mitä pyydetään.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minun mielestäni sinä taas syyllistyt samaan näköharhaan kuin turhan moni muukin Ässien "faneista". Ei se voitettu mestaruus ole mikään erikoinen täky, koska uusi kausi alkaa taas nollista. Tätä tarkoitin tuolla että kun joukkue ei ole sama: useimpia pelaajia kiinnostaa ennen kaikkea se, ketkä muut joukkueessa pelaavat ja kuka sitä valmentaa ja lisäksi tietysti raha jota Ässillä ei edelleen ole liikaa. Toivolahan on puhunut tästä että pelaajat pyytävät Ässiltä enemmän kuin muilta seuroilta. Kun tähän kaikkeen vielä liitetään mestaruuden puolustamiseen liittyvät paineet, ei minua yllätä se jos joku karttaisikin Ässiä.

Tuskin mestaruus ainakaan negatiivisesti joukkueen imuvoimaan vaikuttaa? Siihen toki vaikuttaa monet asiat mutta mestaruus varmasti tekee vain hyvää. Nyt jostain syystä (tai odotellaan ensiksi mahdollisia julkistuksia) tuntuu, että kaloja menee ohi vasemmalta ja oikealta. Eikös Caldwell tullessaan sanonut, että valitsit Ässät koska oltiin sarjataulukossa tuolloin toisena. Eli kyllä siitä runkosarjan sijoituksesta tai kevään menestymisestä jotain hyötyä on.

Osa syynä voi olla tuo liian rahan pyytäminen jolloin Toivola antaa kalojen jatkaa matkaa. Turhaan mistään 3/4 ketjun pelaajista maksaa mitään 80-100k€.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös