Mikä tekee mm-kiekosta kiinnostavampaa kuin SM-liigasta?

  • 1 959
  • 4

Homer

Jäsen
Katsoin talven aikana muutaman jääkiekon sm-liigaottelun. Silmiinpistävin ero nyt pelattavissa kisoissa vauhdin lisäksi on kahvaamisen puuttuminen, eli tuomarilinja. SM-liigassa sallitaan kahvaaminen aivan eri tapaan kuin näissä kansainvälisissä peleissä. Toki kahvaamista esiintyy näissäkin matseissa, muttei lainkaan siinä määrin kuin kotisessa mestaruussarjassa. Kyse on siis tuomarilinjasta, mutta myös valmennuksesta. Jyväskyläläinen kahvakiekko on vienyt suomalaista kiekkoilua taaksepäin ratkaisevan paljon.
 

Heksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames
En tiedä sitten näenkö jo omiani, mutta mielestäni ainakin eilisessä Slovakia-matsissa mailaa käytettiin jatkuvasti surutta sekä kiekollisen että kiekottoman miehen estämiseen. Silmiinpistävintä tämä oli kolmannessa erässä, kun Suomi yritti heittää kiekkoa päätyyn ja polkea perään, mutta yllättäen vauhti tyssäsi aina siihen, kun naapuri pääsi iholle kiinni ja pisti kepin kainaloon... Taitaa olla "Jyväskyläläinen kahvakiekko" levinnyt jo taitokiekkomaihinkin. Ehkä Tapparan ja Lukonkin ottaessa saman pelityylin käyttöönsä, maailmallakin on huomattu tämän pelityylin suoma tehokkuus... On sillä Jyväskyläläisellä kiekkoilulla mahtava vaikustusvalta.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei mikään...

Yhtä paljon kiinnostaa Suomen pelit kuin Tepsin pelit, ja yhtä vähän ne maajoukkuepelit joissa Suomi ei pelaa kuin ne SM-liigan pelit joissa Tepsi ei pelaa.

Toisaalta se on myönnettävä, että esim. Tanska-Japani tulee katsottua televisiosta suuremmalla varmuudella kuin vastaava SM-liigan ähellys esim. Ässät-Pelicans...
 

Alabama Song

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Homer
Katsoin talven aikana muutaman jääkiekon sm-liigaottelun. Silmiinpistävin ero nyt pelattavissa kisoissa vauhdin lisäksi on kahvaamisen puuttuminen, eli tuomarilinja. SM-liigassa sallitaan kahvaaminen aivan eri tapaan kuin näissä kansainvälisissä peleissä.
Kahvaaminen on suhteellisen epämääräinen käsite, se on milloin mitäkin. Yleensä vastustajan kahvaamisella selitetään oman suosikkijoukkeen häviötä. Mä ainakin olen ollut huomaavinani, että kyllä MM-kisoissakin mailalla ronkitaan, koukitaan ja huidotaan melkoisesti.

MM-kisojen vertaaminen SM-liigaan ja erityisesti runkosarjan otteluihin ei ole oikein "reilua". MM-kisoissa pelaa enempi tai vähempi maansa parhaat pelaajat. SM-liigassa pelaa kaikenlaisia liigajyriä ja junioreita yms., joiden taidot hmm olkoot. MM-kisoja seuraa miljoonia katsojia ympäri maailmaan tai ainakin niissä maissa, joilla on edustus MM-kisoissa. MM-kisat ovat monelle pelaajalle näytön paikka ja he haluavat pistää parastaan. SM-liigan kiinnostus ei taida olla ihan samaa luokkaa? MM-kisoissa lähes joka ottelulla on panosta. SM-lliigan runkosarjassa on valitettavasti matseja, jotka vain pelataan pois alta, kun ovat merkitty sarjaohjelmaan. MM-kisoissa pelataan maansa "kunnian puolesta". SM-liigassa valitettavan monet pelaajat pelaavat vain tilipussinsa puolesta. MM-kisat kestävät muutaman viikon. SM-liiga kestää useita kuukausia. Ei MM-kisoissakaan kaikki ottelut ole kovin hyviä, esim. Kanada-Sveitsi oli melko tylsää katseltavaa.

Mutta onko MM-kiekko kiinnostavampi kuin SM-liiga? Ehkä niitä ei kannattaisi vertailla, kun eivät ole oikein vertailukelpoisia keskenään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös