Mikä tee pelaajasta hyvän??

[iiron_troikka]

Kaksi ominaisuutta riittävät hyvään pelaajaan: kokoon sopivat ominaisuudet ja kyky käyttää niitä ominaisuuksia.

Gretzky oli Edmontonin voimatestin heikoimpia, mutta peliäly oli uskomaton. Lemieux omasi erinomaisen tekniikan ja dominoi peliä sillä, samoin Jagr. Bure käytti nopeuttaan tehdessään maaleja. Selänne ja Mogilny omasivat lähtönopeuden ja loistavan rannelaukauksen. Messier, Larionov ja Bourque olivat nelikymppisinä vielä huippukunnossa. Lindros, LeClair ja Stevens taas olivat taitavia, mutta ilman uskomatonta fysiikkaansa kukaan tuskin olisi vastaavan pelaajan maineessa.

Sitten voisi vielä mainita pelaajat kuten Dale Hunter, Esa Tikkanen ja Tomas Sandström joiden kaikkien asenne vei heidät pidemmälle kuin mitä he olisivat muutoin koskaan päässeet..

Mutta joskus menee vikaankin: esimerkiksi kummastelen miten Teemu Riihijärvestä ei koskaan tullut mitään erikoista jääkiekkoilijaa. Nuorten maajoukkuepelejä, ykköskierroksen varaus San Josen toimesta ja riittävä koko veivät SaiPaan ja Pelicanseihin marginaalipelaajana ja nyt tämä kausi Ruotsin Elitserienissä toi kymmenkunta tehopistettä.

 

[Prof. Puck]

Lahjakkuus & roolitus

Arvoisat opponentit. Haluaisin lähestyä käsiteltyä aihetta hiukan toisesta näkökulmasta, jonka johdosta päädyin (mielivaltaisesti, totta kai) listaamaan lahjakkuuden eri muotoja. Leikkimielisesti voisi väittää, että kaksi listassa mainittua omainaisuutta samassa pelaajassa tekevät hänestä 'huippupelaajan SM-liigan tasomittarilla. Kolme tai enemmän, NHL-mittarilla mitattuna. Toki väite on hiukan rujo, koska paitsi lahjakkuuksien laajuudessa, myös sen syvyydessä/tasossa löytyy eroja. Yhtä kaikki:


1. Peliäly (kentän hallinta, tilan löytäminen tyhjistä paikoista ja ennakoiminen, oikea-aikaisuus jne. Mielestäni peliäly ei kuitenkaan tarkoita aina - vaikkakin usein - pelinrakentajan roolia.
2. Motivaatio ('tsemppi, kuinka jaksaa yrittää loppuun asti, karvaaminen, puolustaminen, joukkuepelaaminen, tai ylipäätään se, kuinka tärkeää pelaaminen/jääkiekko on omassa elämässään)
3. Luistelu/Nopeus (lähtönopeus, yleinen luistelutaito jne..)
4. Tekniikka (Kiekonhallinta (mukaanlukien syöttö- ja laukaisutarkkuus)
5 Sijoittautuminen ('rajoittunut', kohdennettu peliäly)
6. Fysiikka (voima, kyky taklauksiin ja taklausten vastaanottamisiin, kuinka ehjänä/terveenä kestää pelin mukanaan tuomat rasitukset jne...)

Näitä 'palasia' yhdistämällä saadaan sitten pelaajia erilaisiin 'rooleihin'; esimerkkinä vaikkapa power-forward, jolla on hurja fysiikka ja laukaus, jne... Kyllä jokainen jo SM-liigatasolla pelaava kaveri on jollakin osa-alueella poikkeuksellisen lahjakas, puhumattakaan NHL-tason pelurista. Toisaalta myöskään yksikään em. kuudesta ominaisuudesta ei voi olla täysin pielessä jos mielii huipulle. Lahjakkuutta on niin monenlaista, että on todella vaikea niputtaa yhtä sen muodoista toisen yläpuolelle. Ja koska nämä lahjakkuuden muodot ovat toisistaan riippuvaisia, yhden puuttuminen näkyy väistämättä kokonaisuudessa.

Esimerkkinä; Lähes jokaisella joukkueella on riveissään 'SM-liigan nopein luistelija': kaveri, joka silkalla nopeudellaan luo itselleen tilanteita, ja jotka sitten valitettavasti hukkaa lähes yhtä tehokkaalla prosentilla. Kädet ja/tai pää ei yksinkertaisesti riitä.

Roolitus perustuu ajatukseen, jossa erilaisiin sýsteemeihin/rakenteisiin haetaan rakennuspalikoita eri rooleihin ja eri tehtäviin, joissa jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä. On hyökkääviä puolustajia, on puolustavia puolustajia, on all-round pakkeja, snipereita, karvaajia, power-forwardeja, pelinrakentajia jne; ja näillä kaikilla vielä erilaiset tehtävät eri pelisysteemeissä ja eri kentällisissä. Ei siis ihme, että jokaisella valmentajalla on suosikkipelaajansa, joiden valinta/valitsematta jättäminen näyttäytyy peliä toisella tapaa hahmottavan silmissä, oudolta, jopa vääryydeltä. Joskus ehkä näin onkin, ihmisethän siellä päätöksiä tekevät.

Sitten on näitä super-pelimanneja, jotka omaavat joillakin em. osa-alueilla niin poikkeuksellisen kyvyn tai kykyjä, että nousevat kirkkaina helminä esiin jopa huippulahjakkuuksien joukosta. Nykypelaajista itse arvostan korkeimmalle herra Forsbergin: Hän kun tuntuu omaavan 'talenttia' niin laajalla skaalalla. AInoastaan motivaatiota joskus kyseenalaistan hänen kohdallaan?

Siis: vaikka nämä kaksi teemaa, lahjakkuus ja roolitus - varsinkin suomalaista jääkiekko seuraavana - tuntuvat loittonevan välillä toisistaan pelottavan kauas, on kummallakin kuitenkin samat juuret. Vaikka olen itsekin olen kritisoinut - mielestäni aiheesta - suomalaisen jääkiekkoilun liian tiukan systeemiajattelun perään, jonka seurauksena hukataan lahjakkuuksia (joilla olisi annettavaa juuri tuolla pelikäsityksen saralla) on myös tunnustettava 'systeemikiekon' ansiot. Suomen kokoisena maana olemme pystyneet laittamaan aika hyvin kampoihin 'isommillemme'. Ikävä tosiasia on vain se, että meidän kokoisesta maasta realisoituu keskimäärin yksi 'superlahjakkuus' per vuosikymmen, jos sitäkään. Jos kaksi tällaista sattuu pelaamaan samaan aikaan maajoukkueessa, on se jo loistava juttu. Systeemikiekon 'vastustajien', allekirjoittanut mukaanlukien, olisikin hyvä muistaa aina silloin tällöin sen hyvät hedelmät, esimerkkinä vaikkapa Jere Lehtinen, joiden otteista saamme nauttia.

Tosin se, mitä nyt ehdottomasti tarvitsemme maajoukkueena, on ehdoton snaipperi. Teemun nalli pyssystä on päässyt hiukan kastumaan.

Aiheesta voi jatkaa loputtomasti, mutta näiden asioiden kautta en myöskään ymmärrä kritiikkiä, jonka mukaan jokin pelaaja on liian vanha, varsinkaan kolmekymppisenä. Mielestäni ikäkysymys on sidottu väistämättä paitsi siiheen rooliin, mikä joukkueessa on tarjolla, myös siihen, mitä lahjakkuuden lajia, kyseinen pelaajatyyppi edustaa? Valitettavasti esimerkiksi Teemun kohdalla näyttäisi (korostaisin konditionaalimuotoa) siltä, että hänen räjähtävä lähtönopeus alkaa olla NHL-tasolla loppuun pelattu kortti vanhenemisen ja/tai loukkaantumisten vuoksi? Sen vuoksi Selänteen ura on pakostakin lyhyempi, kuin jonkun toisen, jonka vahvuudet tulevat vaikkapa peliälyn puolelta. Ja puolustettakoon Selännettä vielä sen verran (koska hänen arvostelunsa tuntuu olevan niin muodikasta jatkoajassa), että kiitettävästi Selänne on pystynyt kehittämään ja monipuolistamaan peliään parin viime vuoden aikana.

 

[Maple Leaf]

Re: Lahjakkuus & roolitus

Viestin lähetti Prof. Puck
Roolitus perustuu ajatukseen, jossa erilaisiin sýsteemeihin/rakenteisiin haetaan rakennuspalikoita eri rooleihin ja eri tehtäviin, joissa jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä.
---
Systeemikiekon 'vastustajien', allekirjoittanut mukaanlukien, olisikin hyvä muistaa aina silloin tällöin sen hyvät hedelmät, esimerkkinä vaikkapa Jere Lehtinen, joiden otteista saamme nauttia.

Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. Roolituksista ja systeemikiekosta puhuttaessa kuitenkin usein unohdetaan se, että niitä voi lähestyä ja toteuttaa kahdelta suunnalta: joko pelaajien yksilöllisiä ominaisuuksia hyödyntäen (oikea mies oikeaan paikkaan ja oikeaan tehtävään), tai pyrkien toteuttamaan mekaanisesti tiettyä pelitapaa pelaajien ominaisuuksista riippumatta (väärä mies väärään paikkaan ja väärään tehtävään, ja tämän epäonnistuessa hirveä meteli pelaajan "haluttomuudesta" ja "laiskuudesta"). Valitettavan usein systeemikiekoksi niin valmentajien kuin fanienkin tahoilla käsitetään näistä vaihtoehdoista jälkimmäinen, vaikka se toimintamallina on lopulta yhtä tehoton ja järjetön kuin yritys hakata moukarilla neliskanttista palikkaa pyöreään reikään.

Olen jokseenkin varma siitä, että esimerkiksi mainitsemasi Jere Lehtisen suuruus puolustavana hyökkääjänä ei ole seurausta hänen ominaisuuksiensa ja luonteensa pakottamisesta kyseiseen rooliin, vaan siitä, että kyseinen rooli on hänelle persoonana ja pelaajana luonteva. Vain siten roolilla, pelitavalla on syvyyttä ja kestävyyttä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö roolia mietittäisi, harjoiteltaisi ja syvennettäisi, mutta viime kädessä se on lähtöisin pelaajan omasta persoonasta. Mekaanisen, persoonia pahoinpitelevän systeemikiekon suurin heikkous piileekin siinä, ettei pelaajalla ole luontevaa suhdetta itseensä ja vahvuuksiinsa, eli lopulta hänen suhteensa myös peliin ja joukkueeseen on vääristynyt. Tästä ei pitkällä tähtäimellä hyödy kukaan, ei edes (muka)systeemikiekkoa saarnaava valmentaja, mutta saapahan hän toimintansa näyttämään (ainakin asiantuntemattomissa silmissä) pätevältä: meilläpä onkin systeemi!

 

[julijussi]

EA Sportsin NHL-sarjassa voi rakennella "itsensä näköisen" ukon muuttelemalla mitä erilaisempia arvoja. Realismista en niin tiedä, mutta perusteita pelaajan ominaisuuksista ja niiden vaikutuksesta sillä kuitenkin oppi. Kuriositeettina mainittakoon että itse päädyin usein rakentamaan 185cm/100kg ukon jolla on aggre-nuppi kaakossa.

Jos lähdetään miettimään komponentteja millä kasataan hyvä pelimies niin niitä ovat mielestäni ilman järjestystä seuraavat:

Peliäly/pelinlukutaito: Jotkut pelaajat vain näkevät sen kentän kuten me fanit sieltä piippuhyllyltä. On kaksi eri asiaa syöttää kiekko sinne missä kaveri on ja syöttää kiekko sinne mihin se kaveri menee. Sama pätee myös liikkumiseen ilman kiekkoa. Tämän taidon erikoismies oli Gretzky.

Fysiikka: Nyky-jääkiekko on kehittynyt suuntaan jossa pelaajilla on erittäin vähän tilaa ja iso osa pelistä käydään kulmaväännöissä. Tämän takia fysiikalla on merkitys pelaajan hyvyyteen. Tilastoja en tähän hätään viitsi kaivaa mutta epäilisin että esim. änärissä pelaajien keskimitat ovat nousseet viimeisen vuosikymmenen aikana. Hyvä pelaaja on isokokoinen, mutta kuitenkin liikkuva. Esimerkkinä Vesa Viitakoski.

Paineensietokyky/henkinen kantti: Miksi joku vetää reeneissä jokaisen rankkarin sisään, mutta peleissä jäätyvät kädet? Miksi joku ottaa typerän kostojäähyn kun pelin kulminaatiopiste on käsillä? Hyvä pelimies omaa kovan henkisen kantin joka kestää myös ratkaisupaikoissa tai äkkikuolematilanteissa. Tällä kyvyllä ratkotaan usein tärkeitä pelejä. Esimerkkipelaajana liene pakko mainita tähän ajankohtaan Ari Vallin.

Erikoisosaaminen: Hyvä pelaaja omistaa jonkun spesifisen taidon, jolla pystytään tarvittaessa ratkomaan pelejä. Mainittakoon vaikka kyky onnistua pesäpallolyönnissä maalinedushässäkässä tai poikkeuksellisen kova ja tarkka rannelaukaus joka lähtee myös huonosta asennosta. Esimerkkinä vaikkapa Kimmo Kuhta.

Nykyajan jääkiekko on kehittynyt siihen suuntaan, että jokaiselle pelipaikalle on omat miehensä. Yleismies-tyylistä kiekkoniiloa tuskin onkaan vaan em. komponentit jalostuvat tietylle pelipaikalle ominaisella tavalla.

Suureen rooliin nostan myös roolituksen. Joku pelaaja voi olla varjojen mailla tietyn valmentajan alaisuudessa, mutta uusi koutsi uusine kujeineen saattaa nostaa pelaajan aivan uuteen nousuun. Samantyylinen vaikutus on myös ketjukavereilla.

Voinen todeta että pelaajan hyvyys on muutakin kuin henkilökohtaisten taitojensa summa. Luulenpa että tätä miettivät myös scoutit kun hakevat rosteriinsa uusia pelaajia.

 

[Prof. Puck]

Re: Re: Lahjakkuus & roolitus

Viestin lähetti Maple Leaf
Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. Roolituksista ja systeemikiekosta puhuttaessa kuitenkin usein unohdetaan se, että niitä voi lähestyä ja toteuttaa kahdelta suunnalta: joko pelaajien yksilöllisiä ominaisuuksia hyödyntäen (oikea mies oikeaan paikkaan ja oikeaan tehtävään), tai pyrkien toteuttamaan mekaanisesti tiettyä pelitapaa pelaajien ominaisuuksista riippumatta (väärä mies väärään paikkaan ja väärään tehtävään, ja tämän epäonnistuessa hirveä meteli pelaajan "haluttomuudesta" ja "laiskuudesta")...

Olen jokseenkin varma siitä, että esimerkiksi mainitsemasi Jere Lehtisen suuruus puolustavana hyökkääjänä ei ole seurausta hänen ominaisuuksiensa ja luonteensa pakottamisesta kyseiseen rooliin, vaan siitä, että kyseinen rooli on hänelle persoonana ja pelaajana luonteva. Vain siten roolilla, pelitavalla on syvyyttä ja kestävyyttä.

Ei me Veli Vaahterasiirapin, eiku -lehden, kanssa päästä erimielisyyteen tässä asiassa :-) Samaa mieltä kirjoittamasi kanssa.

'Systeemikiekon', jonka yritin jo ensimmäiseen viestiini kirjoittaa välimerkkien sisään, huonosta toteuttamisesta käy totta tosiaan esimerkkinä valmentaja, jolla on tiukasti oma näkemys siitä, millaista lätkän pitää olla, ja pitää siitä ehdottoman tiukasti kiinni, olipa käytettävissä oleva pelaajamateriaali millainen tahansa. Sanasta asiasta puhuttiin Rautakorven saapuessa Lukkoon; miten mahtaa onnistua, kun Rautakorven harjoittama pelityyli Tapparassa oli suunniteltu erinnäköisille miehille, kuin mitä Lukossa oli käytettävissä? Esimerkkinä tämä oli huono siksi, että hyvinhän (pl. play-offit) Jukka onnistui; mielestäni myös siksi, että osasi hiukan modifioida Tapparassa harjoittamaansa tyyliä. Yhtä kaikki olen varma, että mitä kauemmin Rautakorpi Lukossa viipuu (jos viipyy?), sen 'Rautakorven ajan Tapparamaisemmaksi' Lukon ilme tulee muuttumaan pelaajavaihdosten myötä.

Tiesin sen jo kirjoittaessani, että jonkin pelaajan mainitseminen - tässä tapauksessa Jere Lehtisen - voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Aivan varmasti totta on, että Jeren luonne, motivaatio ja pelityyli käyvät yksiin; sen vuoksi hän omalla sarallaan maailman parhaimmistoon kuuluukin. Tarkoitinkin oikeastaan esimerkillä sitä, että kyseinen rooli on mielestäni hyvä osoitus siitä, mitä roolittaminen parhaimmillaan voi tarkoittaa. Samasta syystä mainitsin ensimmäisessä viestissäni, että loppujen lopuksi roolituskin saa alkunsa samoista elementeistä, mitä lahjakkuuksien osalta puhutaan. Roolituksen kautta pyritään (no, ainakin pitäisi pyrkiä) hiomaan niitä asioita kunkin pelaajan kohdalla, joissa hän on hyvä, so. joihin hänellä on lahjakkuutta.

 

[trivekku]

Jypistä tulee mieleen ensimmäisenä Antti Virtanen, joka pystyy lähes ilmiömäisellä pelisilmällään peittämään puutteensa. Antti on pieni kaveri 174/70kg, joka häviää aina kaksinkamppailut kulmissa, jos kaveri pääse iholle. Tällä kaudelle Immonen, Virtanen ja Uhlbåck täydensivät loistavasti toisiin. Tuloksena 18 + 28 = 46 tehot Virtaselle. Ketju piti käytännössä yksin Jypin pinnalla koko kauden.

Rööki-Ana pystyy ennakoimaan tilanteet, varsinkin tällä kaudella, kun 100 kiloinen pakki tulee kulmaan ajatuksena jyrätä Pikku-Antti levyksi, saattaa tapahtua ihan mitä tahansa, jos Antilla on kiekko, hän syöttää Immoselle maalipaikan. Tai sieltä saattaa tulla kärkiveivi ja pakki ajaa ohi. Viime kaudella Lasse Kukkonen meni vipuun play-offeissa ja ajoi kovalla vauhdilla päin laitaa.

Hämmästyttävää pelaamista pienessa tilassa, loistavan luistelun, peliälyn ja mailatekniikan ansiosta. Antti sanotaan myös Pikku-Rintaseksi, pelissä on yhtäläisyyksiä. Hyvinkin epätyypillinen liigapelaaja, ei mikään 100 kiloinen hulluna stemppaava ja luisteleva puukätinen suomalainen nuori nykykiekkoilija, vaan täysin taidoillaan elävä erittäin luova pelaaja.

Puolustuspelissäkin yllättävän hyvä, osaa ottaa kiekon pois, vaikka väännöissä ei pärjääkkään.

Onnistunut roolitus on tehnyt Antista hyvän liigapelaajan, hänellä ei ole juuri mitään käyttöä puolustavissa ketjussa, 1-2 kentän peliätekevä laituri ja yv:n pelinrakentaja. Antti elää kiekonpidosta ,syötöistä ja maaleista. Jos ei olisi saanut Jypissä mahdollisuutta, tuskin pelaisi liigassa.

 

[Black Adder]

Kaikilta taito-ominaisuuksiltaan huippu pelaaja on Supertähti

Supertähtiä on erittäin harvassa.

Suomessa saisimme olla tyytyväisiä, jos vuosikymmenessä maa pystyisi tuottamaan puolenkymmentä kaveria, jotka ovat edes peliälyltään "kohtuullista" tasoa koko maailman mittapuulla.

Tässä ketjussa on paljon viljelty joidenkin pelaajien ominaisuuksien pohtimista ja vertaamista muihin, joka on tietenkin se paras ja helpoin mahdollinen tapa. Jokaisen junnuvalmentajan unelma varmaankin olisi juniori, joka treenaisi kaikki ominaisuutensa aivan huippuunsa, toki omaisi lahjat huipulle, olisi complete package. Tätähän sanottiin mm. eräästä The Next Onesta.

Ne ominaisuudet joita tämä "pakkaus" kaipaa, jos edes vähän erittelisi (väännetään rautalankaa):

-Syöttäminen. Syötöt löytävät kavereiden lavat millintarkasti. Syötöt ovat napakoita, tarkkoja ja kiekko tulee lättynä useammankin vastustajan lavan yli.
-Laukaus. "Ei sen tarvi olla kova, jos se on tarkka". Parempi, jos on lisäksi kovakin. Rannelaukaus, lyöntilaukaus, vippi... Kunhan niillä nyt ois edes oikea osoite!
-Luistelu. Sulavaa, nopeaa, räjähtävää. Pikajuoksijan geenit ois poikaa (lisää neekereitä kiekkoon? hähä!).
-Rauhallisuus. Pystyy tiukassakin pelissä, pienessä tilassa tekemään fiksuja ratkaisuja eikä panikoidu. Suomeksi "on iso munainen".
-Fyysinen koko ja voima. Pystyy pelaamaan ahtaassa tilassa ja voittaa kaksinkamppailut. Muodostaa ehkä jopa fyysisen pelotteen vastustajalle.
-Kentän hahmottaminen. Ois ihan bueno, jos näkis vähän muutakin kuin oman lapansa.
-Peliäly. Mitä se sitten onkaan... Oppii hakemaan kentällä paikkaa, mihin pelikaverin on helppo syöttää ja päin vastoin. Ei pelaa itseään nalkkiin. Ominaisuus sisältää vähän muutakin mielestäni kuin Teemu Selännemäisen takatolpalla ripareiden kyttäämisen. Yksinkertaisesti hahmottaa pelin tapahtumat hyvin ja osaa arvioida tulevia tilanteita.
-Mailankäsittely. Pystyy pitämään kiekkoa ilman, että joutuu keskittymään räpeltämiseen. Hiukka yliarvostettu ominaisuus mielestäni (tarkoitan kikkavalikoimaa), mutta taitoa ei ole jäällä ikinä liikaa.

Vertailua ja pohdintaa...

Voiko joku kiistää, etteikö Ilja Kovalchuk olisi suuri jääkiekkoilija? Voidaanko sanoa, että Maxim Afinogenov olisi huono jääkiekkoilija? Listaa voisi jatkaa nimillä Robert Lang, Jaromir Jagr jne. Näillä kavereilla on kuitenkin yhteinen nimittäjä: Itsekkyys.

Yllä mainittujen kavereiden taito on jollakin aivan huikealla tasolla. Sekö heistä tekee yksiä maailman parhaista pelaajista? Kylläpä se taitaa niin olla. Olkoonkin, että hyökkäyspäässä näiden pelaajien pelaaminen on tehokasta, mutta väittäisin, että kukaan näistä ei omaa mitään huikeaa pelinlukutaitoa tai kentän hahmottamista. Mm. Jagrista olen pannut merkille viime vuosina sen, että syöttö kaverille tulee vasta sitten, kun on aivan pakko luopua kiekosta. Jokainen tilanne pelataan itselle ja vain itselle. Toisaalta, jos on taitoa pitää kiekkoa, niin miksipä sitä ei pelaisi tilanteita siihen pisteeseen, että voi antaa helpon ja ratkaisevan syötön tai tekaista itse böögen. Yllä mainitut pelaajat vain eivät mielestäni ole täydellisiä pelaajia. Ilja on kaikilta taito-, nopeus- ja voima-ominaisuuksiltaan ehkä tällä hetkellä maailman ylivertaisin pelaaja, mutta niin kauan kuin jääkiekko on joukkuelaji se ei riitä.

Ylhäällä olevaan liirumlaarumiini viitaten käännän jorinani juuri näihin slaavijunioreihin, erityisesti venäläisiin. Nuorten turnauksia seuratessa, erityisesti 18-vuotiaiden, on pistänyt huomattavalla tavalla silmään se kuinka lähes jokainen venäläisjunnu pesee taidossa kaikki suomalaiset saman ikäluokan pelaajat. Mutta... harvemmin on tullut nähtyä hyvin joukkueena pelaavaa slaaviryhmää, viime vuosina. Siihen potentiaalisen materiaalin määrään nähden mitä Venäjän juniorisysteemi tuottaa, suhteellisen harva pelaaja nousee maailman huipulle tai edes kansalliselle huipulle.

Elikkä elikkä... taisin puhua itseni pussiin. Huipputaitokin riittää huipulle, mutta toisaalta historia tuntee monia huippulahjakkaita ykköskierroksen varauksiakin NHL:stä, joiden pää ja motivaatio eivät ole yksinkertaisesti kestäneet heihin asetettuja paineita ja odotuksia. Eli huippijääkiekkoilija on yli-ihminen tai v*tun tyhmä!

Taidolla voi siis korvata puutteellista pelinlukua ja pelinluvulla ja yksittäisellä talentilla voi korvata taitoa. Näin kai se menee... Vai mitä sanotte esim. Keith Tkachukista? Todella yksipuolinen pelaaja, joka tekee lähes kaikki maalinsa alle 6 jalan säteeltä maalista. Maalien tekeminen toki on vain yksi alue peliä.

Taisi kaatua tämäkin pohdinta omaan nokkeluuteensa. Yksinkertaisesti sanottuna tilastot eivät valehtele. Hyvä maalintekijä on taitava pelaaja teki ne maalit sitten hienosti tai "rumasti". Ei paljon parjaamani Jagrkaan ole syöttöpisteitään ilmatteeksi saanut.

 

[Voimalaituri]

Vain loivasti aihetta sivuten:

Selänteen tapauksessa ei mielestäni ole pelkästään kysymys lahjojen rapistumisesta iän myötä.

1) Peli on muuttunut. Keskialuetta ei pysty ylittämään "finnish flashilla", kukaan ei tee 76:ta maalia, ja nykyään pistepörssiinkin pääsee reilusti alle 100p tuloksilla.

2) Mutta se että Teemu tulos verrattuna kanssakilpailijoihin on hiipunut on mielestäni asennekysymys. Valitettavasti Teemun pelejä on nähtynä aivan liian vähän, mutta nähdäkseni hänen ongelma on se että mies ei enään syty. Aina joskus se pippurisempi Teemu vielä pilkistää esiin (SLC: CAN-FIN), mutta kovin harvoin.

Taidot on tallella mutta halu ei. Täten aiempaan keskusteluun viitaten: Asenteen ja tahdon puute voi eliminoida kaikki muut ominaisuudet. Toisaalta pelkällä asenteellakin voi pelata pitkän liigauran (esim. Uhlbäck).

 

[Tepa]

Hyvä kaikissa ei tule välttämättä mikään tähtipelaaja vaan vaan Taavi Tavallinen. Esimerkkinä Vesa Viitakoski. Hän on mielestäni kohtuullisen nopea, vahva kaksinkamppailuissa, hyvä laukaus ja ihan hyvä syöttämään. Samoin voi sanoa Mikko Elorannasta tai Antti Allosta.

Monesti huippupelaajalla on erityisominaisuus. Erinomainen laukaus, erinomainen peliäly, nopeat kädet, nopea luistelu. ominaisuuden pitää olla niin hyvä, että hän erottuu massasta ja yllättää toiset. Teemu Selänteellä oli aikanaan räjähtävä lähtö, hän oli niin nopea, että lähtö yllätti kaikki. Toisella kaudella se ei enää ollut yllätys. Pikku hiljaa Teemulle tuli myös massaa lisää ja lähtö ei ollut enää niin räjähtävä, että se yllätti muut.

Monesti puhutaan pelin rakentajien kohdalla pehmeistä tai nopeista käsistä. Minusta tämä väärin. Ei Raipen tai Harkinssin kädet ole sen nopeammat kuin muiden. Mielestäni näkemilläni pelaajilla kuten Kimmo Salmisella, Niklas Hagmannilla, Glen Meteropolitilla ja Andrej Potaichukilla kiekko liikkui potenssiin nopeampaa kuin Raipella tai Harkinssilla. Miksi nämä miehet on aina askeleen edellä? He ovat loistavia kiekon suojaajia. He hakee sen tilan, jolla vastustaja ei pääse kiinni/yllä kiekkoon ja tai heillä kiekko kropan suojassa. Samalla he liikkuu hiukan liukuen paikkouihin, joista he saa juuri sopivat syöttölinjat. Koska joku vetää pommmia Raipeen tai Harkinssiin ei koskaan. He luistaa kala käsistä alta pois. Toiseksi heillä eirttäin hyvä tasapaino. Nopea käännös, vastustaja ei pääse vauhdilla kiinni. taklaus hitaanmalla vauhdilla tai tönäisy, miehet ei ole moksiskaan. Tuo pelinteko on yhdistelmä harkittua liikkumista hyvää tasapainoa ja kropan hallintaa ja kyky ottaa kentältä se tila missä vastustaja ei ole tai ylety ja hyvä liuku luistimilla.

 

[Pullamössö]

Nyky-Juniori kiekossa on ongelmia, Suositaan päättömästi koheltavia seanbergenheimejä ja Summasen sanoin : Älypelaajat väävät vähemälle huomiolle.

Esimerkiksi.

Pohjola-Leirillä on pelaajakartoitus meneillään, Kaksi pelajaa kärkkyy maajoukkuerinkiin. Kumman SINÄ ottaisit mukaan?

Karri Kanukki, nopea luistelemaan, taklaa kovaa, keskinkertainen mailankäsittely ja peliäly olematonta. Karri pelaa laitahyökkääjään paikkaa ja hänellä on todella kova lämäri, ranne lähtee yleensä ohi tai yli. Karri puolustaa tunnollisesti mutta omassa päässä kiekon saadessaan roiskaisee sen pleksin kautta keskialueelle, yleensä pitkänä. Karri osaa hakea kiekko alhaalta ja ottaa hyvin kiekon vauhdista mukaansa. Syötöt lähtevät Karrilta nopeasti mutta jäävät usein jalkoihin tai menevät pitkäksi. Karri on vahva maalinedustapelissä ja pitää hyvin miehensä. Karrilla on taipumus ottaa ryntäys jäähyjä ja hän on hyvä alivoimalla. Ylivoimalla Karri pelaa maskimiehenä ja pelinrakenteluun hän ei sovellu. Karri painaa aina täysillä, ajaa itsensä monesti tilanteen ohi hakemalla taklausta.
5 ottelussa Karri teki 2+0 ja sai 6 minuuttia jäähyjä. plusmiinustilasto oli +2

Ville Viekas, Hyvä peliäly, hyvät kädet, luistelunopeus verkkainen.
Ville on keskushyökkääjä ja hän pitää kiekosta. Hänen vahvuuksiin kuuluu tarkka ranne, jonka hän usemmiten vetää kohti yläpesää. Ville on hieman flegmaattinen ja puolustuspäässä oma mies jää usein pitämättä kun Ville seuraa kiekon tilannetta.
Ville hakee välillä myös läpiajoja vaikka sentteri onkin. Syötön saadessaan Ville leipoo kiekkoa itsellään pitkään mutta syöttö lähtee tarkasti suoraan lapaan. Ville ei ole vahva eikä taklaa juuri koskaan, mutta pitää kiekkoa hyvin pienessä tilassa. Koska Ville on suhteellisen hidas luistelija, hän ottaa usein koukkaamis jäähyjä. Alivoimalla Ville on hyvä purkamaan kiekkoa rauhallisesti pois omista ja ylivoimalla hän pyörittää peliä hakian syöttöä maalinkulmalle jopa liian usein. Ville pelaa joskus laiskasti ja puoluspelissä on paljon parantamista. 5 ottelussa Ville teki 1+3 ja sai 4 minuuttia jäähyjä. plusmiinus oli +1.

 

[Black Adder]

Näitä "Ville Viekkaita" vaan on aika harvasssa. Tähän kategoriaan kai menee aika 100-0 Jari Viuhkola, joka kyllä pärjäsi Pohjola-leirilläkin. Näistä päättömistä kouhottajista vaan on enemmän tarjontaa.

 

[kakkonen]

Pullamössö & BlAdder:
Täydellistä pelaajaa ei löydy,sehän on huippuvalmentajan duuni yhdistää Ville Viekas ja Juha-Pekka Säheltäjä (vai mitkä ne nimet oli).