Mikä tee pelaajasta hyvän??

[dana77]

Muutamia kertoja pelaajien paremmuudesta keskusteltaessa on tullut mieleen, että mikä se on joka tekee pelaajasta paremman kuin toinen. Jääkiekkohan on peli, jossa on tarkoitus voittaa tekemällä enemmän maaleja kuin toinen. Perusstategia koostuu siis kahdesta osasta: koittaa itse tehdä maaleja ja estää vastustajaa tekemästä niitä.

Maalivahtien kohdalla vertailu on vielä _helppoa_ riittää kun katsoo että kuka päästää vähiten maaleja (erityisesti tärkeisiin aikoihin, eli loppuhetkillä ja tärkeissä peleissä), mutta hyökkääjien kohdalla vertailu on jo erittäin vaikeaa ja puolustajien - erityisesti puolustavien sellaista - kohdalla lähes mahdotonta (joten heidät jätän suosiolla käsittelemättä). Hyökkäävien hyökkääjien tarkoitus on tehdä maaleja ja tehopisteet yhdistettynä omissa soineisiin suhteutettuna ketjukavereihin kertoo lähes koko totuuden, mutta ovatko fanitkin siitä samaa mieltä onkin sitten toinen juttu..

Koitan pitää tämän ketjun sellaisena, ettei keskustelu mene vain väittelyksi yksittäisten pelaajien paremmuudesta, mutta muutama esimerkki on pakko mainita, jotta ajatukseni välittyisi.

Hannes Hyvönen on hyvä esimerkki pelaajasta, jolla on paperilla kaikkea; hän on nopea luistelija jolla on kova laukaus, kohtuullisen hyvä mailatekniikka ja asenne kohdallaan. Kuitenkin hän on kokonaisuutena selvästi huonompi pelaaja kuin laiska-Lasse Pirjeta (pelaajavalinnan syyt: molemmat pelanneet HIFK:ssa ja molemmat Columbuksessa).

Parhaiten tämä on kuitenkin mielestäni viime aikoina tullut esille pelaajavertailussa Glen Metropolit vs. Brett Harkins. Metropolit on nopea luistelija, hänellä on kova ja tarkka laukaus, hän on loistava harhauttelija, hän pelaa fyysistä peliä asenteella ja on hyvä aloittaja. Brett Harkins on taas hidas ja kaikin puolin äskeisessä mainituin tavoin huono (mitä nyt läpiajoista joskus saattaa maalin saada). Harkins on kuitenkin tehnyt kaikilla tasoilla enemmän pisteitä kuin Metropolit niin runkosarjassa kuin playoffseissa, myös SM-liigassa. Hänellä on ollut selvästi paremmat ketjukaverit tällä kaudella.

Toinen hyvä esimerkki pelaajavertailusta on klassinen Gretzky vs Lemieux, johon sopii oikeastaan lähes kaikki mitä edellisessäkin on sanottu (Gretzky==Harkins ja Lemieux==Metropolit)

Myöskään esim. Brett Hull ei ole kovin nopea luistelija, ei erityisen taitava, hän ei ole vahva, eikä hän ole välttämättä ykköstaistelija. Hänellä on vain hyvä laukaus. Kuitenkin hän on näillä avuillaan tehnyt yli 700 maalia, joten hän on vallan helvetin paljon parempi pelaaja kuin monet _paljon paremmat_ pelaajat.

Vastaavasti Marko Kiprusoffilla on niin huono laukaus, että sille nauravat C-junnutkin. Kuitenkin jos oletetaan että Marko Kiprusoff saa tehopisteen joka viidennellätoista laukauksellaan, niin hänellä on parempi laukaus kuin Sami Salolla joka tekee maalin vain joka kahdeskymmenes laukaus, piste.

Pelaajien hyviä ominaisia pidetään jotenkin extra-ansioina, eli jos kaksi pelaaja ovat tehneet molemmat 50 pistettä, niin toinen saatetaan nostaa paremmaksi koska hän on nopeampi luistelija (tai hyvä laukaus). Nopea luistelu on tietenkin auttanut noiden tehopisteiden tekemistä, mutta jos se hidas pelaaja on tehnyt yhtäpaljon pisteitä, niin hän on muilla osa-alueilla on ollut sitten vastaavasti vastaavasti parempi ja vertailu on lähtökohtaisesti tasapeli.

Taklailu on erityisominaisuus josta on osittain hyötyä ja joka ei tilastoissa näy, mutta väitän että oikeasti parhaiden pelaajien ei siihen kannata juurikaan ryhtyä, sillä se syö heidän tehojaan enemmän kuin siitä voi hyötyä.

Taikasana tässä kaikessa on ilmeisesti ns. peliäly, joka on siitä vaikea ominaisuus että se ei niin helposti päällepäin näy. Usein fanit arvostavat hienoja maaleja ja heidän mielestään pelaaja joka tekee 4 hienoa maalia on parempi kuin pelaaja joka tekee 5 rumaa. Sikäli hassua, että hieman yleistäen väittää voisi jopa vielä, että yleensä tiukemmissa peleissä niitä hienoja maaleja näkee vähemmän ja mestaruudet ratkaistaan rumilla maaleilla eli eli reboundeilla, pompuilla ja ohjauksilla eikä harhautuksilla tai läpiajoilla.

 

[Koala]

Peliäly on "taito", joka karttuu vasta vuosien mittaan. Raimo Helminen, Kai Nurminen, Brett Harkins jne. ovat pelaajia joiden peliäly on aivan eri planeetalla kuin näiden nuorten superpelaajien tyyliin Mikko Koivu. Kun katsoo pelkästään sijoittumista tai syötön/laukauksen tarkkuutta voi vain ihailla. Mikko Koivun jatkaessa esimerkkinä pitää kiinnittää huomiota, että hän ei pelitilanteissa aina ole siellä missä pitää, tai häneltä lähtee syöttö väärään aikaan vasta silloin kun vastustaja on jo hänessä kiinni. Raipen lättysyötöt ovat kategoria erikseen. Niissä paistaa vuosien kokemus. Suomen Beckham jakelee sellaisia passeja välillä, että Esa Keskinenkin voisi sylkäistä kahvit ruudulle.

 

[krobbe]

Ansiokas avaus dana77:lta.

Mikä tekee pelaajasta hyvän? Siihen tulikin jo tuutin täydeltä vastauksia. Hyvä pelaajahan on tietysti juuri tälläinen monilahjakkuus kuten Metropolit, Harkins, Viuhkola jne.

Uskoisin kuitenkin, että perusfani haluaa nähdä ja hakee jotain extraa. Itse olen seurannut tiivisti vuosikymmenten ajan lähinnä Tapparan otteita ja voin nostaa esille lukemattoman määrän näitä perushyviä tyyppejä.

Vuosien varrella Tapparassa on pelannut mm. seuraavia todella hyviä pelaajia kuten Ojanen, Koivulahti, Järvinen, Jutila, Laksola, Marjamäki ja moni moni muu.

Kuitenkin jos haetaan niitä minun "hyviä" pelaajia nousee eittämättä esiin nimet Jarkko, Lehtonen ja Barkov. Näiden herrojen kädet ja peliäly ovat suoneet sivullekirjoittaneelle useat hekuman hetket.

Loppuun asti trimmattu kaikessa hyvä ei riitä minulle, tämä herra huutaa extraa, tahtovat vaan nämä jarkot ja ekut loppua nykykiekkoilusta.

Ps. Muissa seuroissa on varmaan ollut samankaltaisia hurman nostattajia, mutta heistä kertonevat tarkemmin heistä hekuman löytäneet.

 

[kloever]

Täällä kun ylistetään Harkinsia henkeen ja vereen, myönnän kyllä, hän on suurenmoinen hyökkääjä.

Mutta jääkiekkoakin pelataan kahteen suuntaan. Kun sitten miettii näitä senttereitä, jotka ovat ns. "strategisia sotalaivoja", eli liukuvat aina asemiin ja laukaisevat "tykkinsä", niin ei heistä ole hirveän suureksi iloksi joukkueen viisikkopuolustamiselle. Itse nostaisin esimerkkinä juuri Kai Nurmisen. Hän välillä suhtautuu puolustamiseen "evvk" asenteella. Ja mitä HIFK:n pelejä olen nähnyt, Harkins on samanlainen.

Jos ominaisuuksia lähtisin nimeämään, olisi peliäly, päättäväisyys, yrittäminen sekä tietty itsekkyys hyväksi. Epäitsekkyydestä puhumattakaan. Tietenkin luistelutaito, välttämätöntä. Ja sellainen, joka onnistuu hänelle tarkoitettussa roolissa. On se sitten puolustava, pisteitä tahkoava tai sitten ärsyttävä.

Tomi Kallio ja Jere Lehtinen, eivät tehoilla huimaa, mutta tekevät todella tärkeätä ja hyvää työtä, illasta toiseen.

 

[Olkku]

80-90 lukujen vaihteessa vaikutti herra nimeltä Esa Keskinen Raumalla. Läheskään kaikki fanit eivät pitäneet miehestä puolustusasenteen puuttumisen takia, mutta itseäni ei häirinnyt +/- tilastot alkuunkaan, kun sai seurata paikanpäällä sitä kiekonhallintaa ja lättysyöttöjä. Henkilökohtaisesti vaikka olenkin fyysisenkiekon kannattaja en Essin vierailua Raumalla unohda.
Olis kiva nähdä nykyliigassa esim. selasta ylivoimapelin pyöritystä, jota herra Keskinen järjesteli, klap, vip, syöttö ja jos kaveri muisti pitää lavan jäässä se oli yleensä maali.

 

[Kapulainen]

Todella hyvä ketjunavaus, koska tämä aihe on erittäin kiintoisa.

On todella mielenkiintoista kuinka kaksi aivan erilaista pelaajaa voivat olla erinomaisen hyviä omalla tavallaan. On pelaajia joilla on kaikki ominaisuudet hallussa, kuten Metropolit ja homma toimii, mutta on kuitenkin niitäkin joiden meno tuntuu jotenkin aivan toivottomalta, mutta tulosta tulee kuitenkin. Tästä jälkimmäisestä voisi käydä esimerkkinä Jan Caloun.

Caloun on itselleni varsin lähellä oleva esimerkki, olenhan saanut seurata miehen otteita Bluesin paidassa nyt muutaman kauden ajan. Tämä kaveri on kyllä niin onnettoman oloinen, että ei ole tosikaan, mutta kuitenkin mies on yksi liigan vaarallisimmista pelaajista ja mikäli hänet jättää hetkeksikin yksin, on kiekko maalissa.
Caloun on hyvin heikko kaksinkamppailuissa, hän on hidas luistimilla, puolustaminen on välillä aivan olematonta, hermokontrolli on ajoittain myös todella kehnoa, eikä laukauskaan ole kaksinen. Miksi Caloun sitten edes pelaa liigaa, saatika sitten on ollut sen yksi kirkkaimmista tähdistä monen vuoden ajan?

Jan Calounin pelikäsitys ja mailatekniikka ovat aivan omaa luokkaansa liigassa. Samalle tasolle liigassa tällä hetkellä pääsee vain kourallinen pelaajia, kuten Brett Harkins, Raimo Helminen ja muutama muu.
Caloun näkee kentän erittäin hyvin ja pystyy syöttämään kiekon juuri oikeaan aikaan ja juuri oikealle henkilölle, jotta tämä pääsee laittamaan kiekon tyhjään maaliin. Maalipaikkojen luominen upeilla syötöillä lienee yksi miehen suurimmista vahvuuksista ja tästä kertovatkin tilastot omaa kieltään, parhaalla kaudellaan kaudella 1998-99 Caloun syötti peräti 57 maalia.

Maalintilanteiden rakentajana Caloun on siis erinomainen, mutta mies on myös maalintekijänä erittäin hyvä. Kuudella kokonaisella Suomessa pelaamallaan kaudella Caloun on yltänyt 20 maaliin neljästi, tehden parhaimmillaan 38 maalia. Aika hyvin onnettomalla laukauksella varustetulta ruipelolta.
Calounissa onkin ehkä hämmästyttävintä se, että hän pystyy ensinnäkin pelaamaan itsensä maalintekopaikkaan mitä ihmeellisemmistä paikoista, saaden vastustajan puolustajat näyttämään todella onnettomilta ja kömpelöiltä. Mies kiemurtelee kummallisesti vastustajien välistä ja päästessään maalintekopaikalle lähtee suhteellisen onneton rannelaukaus, mutta hyvin usein maaliin.

Jokin aika sitten Kärppien maalivahti Niklas Bäckström kertoi jossain haastattelussa ajoistaan IFK:ssa. Hänellä oli tapana jäädä harjoitusten jälkeen jäälle niin, että Caloun veteli rankkareita. Bäckströmin mukaan koko kauden aikana ei tullut samaa harhautusta kahta kertaa, oli kuulemma nuorella pojalla siinä ihmettelemistä.

Calounin pelistä ehkä tuo kertoo aika hyvin sen, että miehellä riittää varastossa toinen toistaan ovelampia harhautuksia ja pelikäsitys on se, joka korvaa miehen muut varsin huonot ominaisuudet. Loistava pelikäsitys taitaa olla yksi ainoista yhdistävistä tekijöistä huippupelaajien kesken.
Valitettavasti Suomessa ei tueta näiden taiteilijapelaajien kehittymistä, joilla on tuo huikea pelikäsitys, kuten tiedämme hyvin. Toki Suomestakin tulee ajoittain hyvän pelikäsityksen omaavia pelaajia, mutta uskoisin heidän omaavan niin huiman potentiaalin, että suomalainen systeemi ei sitä ole onnistunut murtamaan, kuten monien muiden tapauksessa. Duunariksi on paljon helpompi tulla uran aikana vanhemmalla iälläkin, mutta Calounin tai Helmisen kaltaiseksi virtuoosiksi synnytään ja näiden kaverien löytämistä tulisi edistää nuorissa. Virheitä pitää saada tehdä, kunhan niistä ottaa opikseen.

Suomella on kyllä tulossa joitakin nuoria lupaavia pelaajia, jotka ovat taitavia kiekon kanssa, mutta saa nähdä riittävätkö Mikko Koivun, Jari Viuhkolan, Jarkko Immosen, Jussi Pesosen tai muiden vastaavien kaverien rahkeet kuinka pitkälle.

 

[Rod Weary]

Yksi ominaisuus, mikä erottaa jyvät akanoista, on oikea-aikaisuus. Se pätee melkein kaikkiin kiekkoilun osa-alueisiin laukauksesta taklaukseen. Taklaamisessa tämä korostuu erittäin selkeästi. Virtuoosimaisesta mailatekniikastakaan ei ole juurikaan hyötyä, jos kynä ajoitetaan väärin. Pakki on takuuvarmasti iholla, jos ajoitus on pielessä. Raipe on tästä erittäin hyvä esimerkki. Hän ei tarvitse paljon tilaa eikä aikaa (eikä vauhtia ;), koska voi tarvittaessa harhauttaa tai syöttää, kumpi nyt paremmin tilanteeseen sopii. Ja aina oikeaan aikaan. Mutta ei se pelkkä ajoitus tietenkään kaikkea ratkaise, toki muut ominaisuudet pitää olla riittävällä tasolla, jotta pystyy huipulla pelaamaan.

 

[eagle]

Erittäin hyvä alustus ja oikeastaan kommentoisin ensin yhden entisen SM-liigapelaajan ja nykyisen NHL-pelaajan suulla Timo Jutilaa, koska kuten kaikki varmasti muistaa Jutilalla ei noita ns. fyysisiä ominaisuuksia paljoa ollut. Jutila oli tukevahko ainakin viimeiset 5-vuotta jääkiekkourastaan, Timo ei ole kovin pitkä, ei nopea, eikä omaa maailman parasta mailatekniikkaa, mutta se peliäly ja pelinlukeminen oli aivan omaa luokkaansa verrattuna melkeinpä kaikkiin nykyisiin liigapakkeihinkin. Tämä nykyisin P-Amerikassa pelaava kaveri kommentoi Jutilaa pelattuaan Timoa vastaan "Se oikoo, muut juoksee kiekon perässä, mutta Jutila on siellä minne se kiekko tulee". Tämä kertoo paljon näistä ns. suurista pelaajista.

Toinen hyvä esimerkki on Mario Lemieuxista. Petrer Aholan kommentteja joskus luin. Ahola oli pelannut Pittsburghissa ensimmäisen ottelun ja oli tapahtunut seuraavaa. Penssit olivat saaneet hyökkäyspäässä aloituksen, Lemieux oli sanonut ennen aloitusta Aholalle että "oota tässä maila valmiina, syötän kiekon tähän", noh Lemieux oli hävinnyt aloituksen ja Ahola tuumannut ettei kiekkoa tullutkaan ja luistellut sovitusta paikasta pois, noh Lemieux meni kulmaan, kaivoi kiekon ja heitti kiekon sokkona rystyllä juuri siihen kohtaan missä Aholan piti olla. Ahola tietenkin nolostuneena sitten meni penkin toiseen päähän ja uskaltanut Lemieuxiin katsella. Samoin Ahola totesi että ihmetteli kun ensimmäisissä harkoissa muut luistelivat ns. kieli vyön alla täysiä ympäri kenttää ja Lemieux heitteli samaan aikaan lättyjä keskusympyrässä, seuraavassa pelissä Mario teki 1+3 ja Ahola ei ihmetelly. Meni hiukan jo off-topic, mutta lähestymistapani on se että parhaat pelaajat näkevät pelin aivan toisella tavalla kuin muut pelaajat. Siihen vielä kun yhdistetään Lemieuxin taidot, niin tehot ovat jopa huonojen pelaajien keskellä tuhoisaa. Toisaalta jos ei omaa samanlaista taitokapasiteettia/fyysisiä ominaisuuksia, niin siltikin tuon kentän&pelin näkemisen avulla pystyy paljoon, tosin esim. Gretzkyn tapauksessa tämä vaati hyvät ketjukaverit, joukkueen joka tuki hänen ominaisuuksiaan, jotta kyvyt tuli täysin käytettyä.

Uskon että juniorikiekkoilussamme on paljonkin tapauksia missä luovuus tapetaan. Moni pelaaja voi lopettaa kiekon, kun joukkueen tärkein valmennus on punttisali&lenkki&kentän ympäri luistelu. Samoin johtuen tästä useiden luovien pelaajien kykyjä voi olla vaikea huomata, jos muiden pelaajien ominaisuudet/pelikäsitys eivät ole lähellekkään samalla tasolla ja heidän aivoituksia ei pystytä muiden pelaajien toimesta tukemaan. Jos jossainpäin Suomea olisi Raipe Jr. niin olen aika varma että nykyisellä valmennuksella ja sen suuntaamisella hän voisi jäädä pahastikkin paitsioon, kun fyysiset ominaisuudet(lähinnä nopeus&liike siis) ei olisikaan ikäluokan parhaimmistoa. En nimittäin jaksa millään uskoa etteikö Suomessakin olisi luovia pelaajia, vaan valmennuksen fyysisten ominaisuuksien korostaminen on Suomessa viety liian pitkälle, samoin kilpailuttaminen jo pienenä ja ehkä osa vaikuttavat tekijä on myös se ettei loppujen lopuksi ns. huipputason junioriseuroja ole tarpeeksi että tarpeeksi suuri otanta lahjakkuutta pääsisi mukaan kehitykseen.

Menipäs off-topic, vastatakseni otsikon kysymykseen, pelin lukeminen ja näkeminen, kentän ja pelin hahmotus, taito ja vasta sitten fyysiset ominaisuudet.

 

[tant gredulin]

Tarjoilen vielä yhden ehdokkaan tähän, kiitos veli bozikin kanssa käymieni keskustelujen - Vladimir Machulda. On se jumankauta kummallinen veikko, aivan pimeässä aikansa kunnes sitten materialisoituu tarvittaessa ja tekee maalin. Täytyy myöntää, että en ole niin tarkkaan miehen hiihtelyitä seurannut, mutta esimerkiksi torstain pelissä kävi kyllä hyvin selväksi miksi tämä mies on arvokas. Ihme hiippari :)

Harkinsin puolustustyöskentelystä en ole aivan samaa mieltä kloeverin kanssa - kyllä Harksu puolustaakin kunhan ehtii mukaan...

 

[Kyyberi]

Peliälystä

Kuten jo arvelin ketjun otsikon nähdessäni, on juttu siirtynyt peliälyn puolelle. Ja itsekin olen sitä mieltä, että juuri se peliäly erottaa hyvät pelaajat todella hyvistä. Ja edelleen olen sitä mieltä, että peliäly on niitä ainoita ominaisuuksia, mikä joko on tai ei ole.

Laukausta, luistelua, takalausta, syöttöä yms. voi ahkerasti harjoittelemalla kehittää vaikka miten paljon. Mutta peliälyä ei niinkään.

Ja kun puhutaan huippupelaajista, niin kaikilla heillä on yhteisenä piirteenä nimenomaan peliäly.

Mitä se peliäly sitten on? Jossain opuksessa se on varmasti määritelty hyvinkin tarkasti, seuraava on vain oma pieni ajatukseni.

Peliäly tarkoittaa kentän havainnoimista, näkemistä, ja pelitilanteiden ennakointia. Hyvän peliälyn omaava pelaaja tuntuu kokoajan tietävän missä muut pelaajat ovat, johtuen siitä että hän näkee kentän kokonaisuutena paremmin kuin muut pelaajat.
Pelitilanteiden ennakointi taas näkyy siinä, että pelaaja tuntuu olevan useasti juuri oikeassa paikassa. Joku voi sanoa, että "helppohan pelaaja X:n on maaleja tehdä, kun kiekko pomppii aina suoraan lapaan tyhjän maalin edessä". Jossain määrin se voi olla sattumaa, mutta pidemmän päälle ei.

Varsinkin junnumatseissa erottuu selvästi pelaaja, jolla on hyvä peliäly. Ja yksistään tuon ominaisuuden huomaaminen valmentajan toimesta voi olla todella iso asia kyseisen juniorin tulevaisuuden kannalta. Vaikka kyseisen pelaajan luistelu ja laukaus olisivat heikkoja, on silti kyseessä jossain määrin harvinaisuus. Hyvän peliälyn (siis verrattuna muihin samanikäisiin) omaava pelaaja on fyysiset taidot oppiessaan todella arvokas, josta kannattaa pitää kiinni ja huolehtia.

Sitten kun yhdistetään kaikki, eli hyvät perustaidot (luistelu, syöttö, laukaus, taklaus, kädet), loistava asenne/pelimoraali, sekä peliäly (tai pelisilmä kuten joskus sanotaan) niin saadaan jo todella huippuluokan pelaaja. Itselläni ei tule yhtään pelaajaa mieleen jolla olisi kaikki osa-alueet huippuluokkaa. Tokkopa sellaista ihan lähiaikoina edes tulee...

 

[Mokela]

Hyvä keskustelunavaus.

Nostan vielä yhden tällaisen poikkeavan esimerkin esille. Kärppien Brad Smyth.
Miehen luistelu on järkyttävää ja hidasta. Hänellä ei ole mitenkään erikoisen hyvä laukaus. Taklauksia hän vie harvemmin loppuun, tekniikka ei riitä. Mailataiturista ei myöskään voi tämän miehen kohdalla puhua. Häviää kaksinkamppailuja usein hitautensa vuoksi(useita tuhriintuneita puolittaisia läpiajoja per ottelu, maalinedessä häntä tosin ei kukaan voita. Silloin hän ei liiku mihinkään).Hän ei ole oikeastaan hyvä missään, pikemminkin huono. PAITSI siinä yhdessä asiassa. Ja se on se kaikkein tärkein. Maalinteko. Toinen asia sitten on nyrkkien heiluttelu, mutta se nyt ei taas tämän otsikon alle kuulu.
Smythillä on aiempien esimerkkien tapaan uskomattoman hyvä pelisilmä, joka ansiosta hän on aina siellä minne kiekko tulee. Maalit ovat harvoin kauniita. Hän vain yksinkertaisesti survoo kiekot sisään. Harvinaista on, jos maali tulee B- pisteiden ulkopuolelta.
Smyth lukee peliä kuin avointa kirjaa. Todella harvinaislaatuinen pelaaja. Pelkällä pelisilmällä ja tahdollakin voi pärjätä. Mustelmia Smyth ei pelkää. Hän elää maalin tekemisestä ja tuuletukset ovat aina sen mukaiset.

 

[FourForty]

Re: Peliälystä

Viestin lähetti Kyyberi
Pelitilanteiden ennakointi taas näkyy siinä, että pelaaja tuntuu olevan useasti juuri oikeassa paikassa. Joku voi sanoa, että "helppohan pelaaja X:n on maaleja tehdä, kun kiekko pomppii aina suoraan lapaan tyhjän maalin edessä". Jossain määrin se voi olla sattumaa, mutta pidemmän päälle ei.

Tässä kohtaa voi nostaa esille Tomas Chlubnan, jonka todellisesta hyvyydestä on väännetty jonkin verran peistä JYP-henkisten keskuudessa. Chlubnahan ei myöskään ollut mikään raketti, ei laukonut erityisen hyvin eikä muutenkaan ollut sellainen perinteinen maalintekijä-sniper-tyyppi. Silti hän pelasi JYPissä 117 peliä ja teki niissä 66 maalia.

Chlubnan kohdalla ainakin se muista erottava tekijä oli sijoittuminen maalintekosektorilla. Valmentajat peräänkuuluttavat aina maalille ajamista, mutta pelkällä maalille ajamisellakaan ei vielä tehdä kymmeniä maaleja, vaan pitää olla käsitys mihin siellä kannattaa mennä. Huomattava osa Chlubnan maaleista tuli sillä tavalla, ettei mies välttämättä edes huomannut kiekon tuloa - hän vain seisoi maalilla siellä mihin kiekko todennäköisesti torjunnasta tai syötöstä tulee, ja ohjasi sen maaliin milloin housuilla, milloin mailanvarrella tai jollain muulla osalla. Monesti hän pääsi myös viimeistelemään tyhjään maaliin, kun osasi olla siellä, mihin maalivahti torjui oman pelaajan laukauksen.

Tietyllä tavalla varmaan Chlubnan tapauksessakin kyse oli hyvästä pelikäsityksestä, joka tosin ei ilmennyt siinä perinteisessä muodossa eli näyttävinä syöttöinä - pelinrakentajanahan mies oli aivan onneton.

 

[eagle]

Re: Re: Peliälystä

Viestin lähetti FourForty
Tietyllä tavalla varmaan Chlubnan tapauksessakin kyse oli hyvästä pelikäsityksestä, joka tosin ei ilmennyt siinä perinteisessä muodossa eli näyttävinä syöttöinä - pelinrakentajanahan mies oli aivan onneton.

Niin Chlubna oli siis hyvä arvioimaan mihin kiekko seuraavaksi menee, pystyi näkemään asiat, mutta ei niin laajasti kuin joku pelinrakentaja. Samaa lajia edustaa parhaimmillaan jalkapallossa Filippo Inzaghi joka osaa luutia palloa siitä 5-6metrin päästä sisään vakuuttavalla tahdilla. Hän näkee minne pallo on menossa ja osaa ennakoida sen, siihen sitten jääkin se näkemys, mutta se riittää juuri tuohon. Eli kyllä tuokin on aika synnynnäinen kyky, eikä sitä voi opetella. Samoin siis Smythilla tämä taito. Sanoisin että typistetty pelinäkemys/kyky lukea peliä, mutta siinä tietyssä asiassa erittäin hyvin toimiva.

 

[Maple Leaf]

Re: Peliälystä

Viestin lähetti Kyyberi
Varsinkin junnumatseissa erottuu selvästi pelaaja, jolla on hyvä peliäly. Ja yksistään tuon ominaisuuden huomaaminen valmentajan toimesta voi olla todella iso asia kyseisen juniorin tulevaisuuden kannalta. Vaikka kyseisen pelaajan luistelu ja laukaus olisivat heikkoja, on silti kyseessä jossain määrin harvinaisuus. Hyvän peliälyn (siis verrattuna muihin samanikäisiin) omaava pelaaja on fyysiset taidot oppiessaan todella arvokas, josta kannattaa pitää kiinni ja huolehtia.

Eräs suomalaisen juniorivalmennuksen ongelmia onkin nimenomaan se, että valitettavan usein valmennustyössä toimivilla ihmisillä ei ole kykyä nähdä juniorissa itävää peliälyn lahjaa. Tämä voi puolestaan johtua monestakin asiasta, mutta tähän vaikuttaa keskeisesti ainakin juniorivalmentajan oman luovan peliälyn puute eli turvallinen keskittyminen mekaanisiin "taktiikoihin" ja "kuvioihin". Kenties juuri peliäly-lahjakkuutensa vuoksi näistä poikkeava juniori saa kuulla kunniansa, hänen pelinsä latistetaan palauttamalla poika "ruotuun" tai saadaan jopa lopettamaan koko harrastus. Olisikin mietittävä, kumpi on tärkeämpää junioreiden kasvamisen ja kehittymisen kannalta - valmentajan "auktoriteetin" säilyttäminen keinolla millä hyvänsä vai halukkuus ymmärtää, että joskus esimerkiksi 14-vuotiaassa, "vaikeassa" juniorissa voi itse asiassa olla oraalla luova sentteri?

On ymmärrettävää, että juniorikiekkoilussa helposti pojat (ja tytöt) tasapäistetään massaksi. Moni juniorivalmentaja on toimessaan harrastuksenomaisesti, ja ajatus yhden mallin kaikille sovittamisesta on varmasti ajankäytöllisesti houkutettelevampi kuin joukkueen näkeminen noin 20 erilaisena lahjakkuutena ja persoonana, joista jokainen vaatisi omanlaisensa lähestymisen, auttamisen, kannustamisen ja kehittämisen. Tässä voivat katsoa peiliin myös monen juniorin vanhemmat, jotka hekin ovat herkästi vaatimassa "tasapuolisuutta" - mikä oikein onkin, mikäli puhutaan juniorien saamasta peliajasta ja huomiosta, mutta väärin kaikkia kohtaan, mikäli "tasapuolisuus" tarkoittaa persoonallisuuksien piilottamista "joukkueen" taakse.

 

[korkki]

Hemmetin hyvä ja paljon treenattu sekä myös käytetty laukaus ja oikeassa paikassa oleminen juuri oikeaan aikaan. Niillä avuilla tehtiin 464 maalia SM-liigassa. Laukausmäärästä kertoo se kun Java tehtyään kuusi maalia Jokereita vastaan totesi joka kolmannen menneen sisään (huumoria tosin...). Paljon oli tietysti merkitystä hyvillä ketjukavereilla, jos sentterinä oli Ketolaa ja Ruuttua sekä vasemmalla laidalla Makkonen niin tiesi että kiekko tulee oikeaan aikaan ja tiettyyn paikkaan.

 

[lautamies]

Hyvän pelaajan ominaisuuksia.

Kautta vuosien on keskusteltu pelaajien ominaisuuksista ja niiden vaikutuksesta peliin, on sitten minunkin varmaan pistettävä lusikkani soppaan ja esitettävä omat näkökantani ominaisuuksista ja vähän niiden kehittämisestä.


-Ensimmäinen on kiekon käsittely, ilman tämän taidon kunnollista hallintaa ei ole hyvä pelaaja. Hyvä kiekon käsittelijä pystyy kuljettamaan kiekkoa pienillä siirroilla näkemättä kiekkoa ns. vaiston varaisesti tietäen koko ajan kiekon suunnan ja nopeuden pystyen näin pitämään pään ylhäällä ja havainnoimaan samaan aikaan pelitovereiden sijainnin kentällä.


- Toinen on sitten peliäly. Tämä tuo mukanaan sen oikean sijoittumisen oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Tässä suuri etu on ensimmäisessä kohdassa mainittu kentän mahdollisimman laaja havainnointi, sekä kiekon käsittelyn helppouden tuoma syöttöjen tarkkuus ja laukaisutaito.


Kolmas on luistelutaito. Tämä on vasta kolmas siksi koska kahdella ensinmainitulla taidolla pystytään jossain määrin korvaamaan luistelun puutteita.


- Neljäs on fyysisyys. Hyvä pelaaja hallitsee tämänkin taidon kohtuu hyvin. Siihen kuuluu taklaukset puhtaasti ja oikea-aikaisesti tuhlaamatta omia voimia turhaan, mutta kuluttaen vastustajan voimia. Taklausten oikea vastaanotto on yksi tärkeä osa fyysisyyttä.


-Viides on hermojen hallinta. Kuka tähän vielä noiden neljän lisäksi pystyy, on se supermies jonka minä valmentajana haluaisin joukkueeseeni.

Sitten muutamia nimiä:
Ensimmäisen kohdan kriteerit Suomessa parhaiten ovat täyttäneet minun mielestäni Mölli Keinonen, Lauri Mononen ja Martti Jarkko. Nykyisiä pelaajia en arvostele, eipä tule riitaa.
Toinen kohta jääköön toisten arvosteltavaksi
Kolmanteen kohtaan on yksi nimi ylitse muiden: Se on Reijo Ruotsalainen, tuossa nimessä yhdistyy kaikki elementit joita luistelusta löytyy ja minun mielestäni muutkin kohdat ovat lähimpänä sitä mitä minä pelaajalta valmentajana toivoisin, ainut haitta oli hiukan liian pieni koko.


Sitten hiukan tuosta taitojen kehittämisestä: Suurimmat puutteet löytyvät tuosta kiekon käsittelystä, sitä kiekkoa kuitenkin vilkuillaan välillä. Toisena, eikä vähäisimpänä laukaisutaidon puutteet, niissä on paljon korjattavaa. En tiedä mistä on etenkin nuoriin pelaajiin pesiytynyt tuo lämäreiden epätoivoinen yrittäminen, kun ns. rannarit ovat nopeasti ja tarkasti vedeltyinä todella vaarallisia.


Siinähän sitä, tulipa taas jauhettua potaskaa.

 

[eagle]

Re: Hyvän pelaajan ominaisuuksia.

Viestin lähetti Tosiveteraani
Sitten hiukan tuosta taitojen kehittämisestä: Suurimmat puutteet löytyvät tuosta kiekon käsittelystä, sitä kiekkoa kuitenkin vilkuillaan välillä. Toisena, eikä vähäisimpänä laukaisutaidon puutteet, niissä on paljon korjattavaa. En tiedä mistä on etenkin nuoriin pelaajiin pesiytynyt tuo lämäreiden epätoivoinen yrittäminen, kun ns. rannarit ovat nopeasti ja tarkasti vedeltyinä todella vaarallisia.

Tästä olen puhunut paljon niin kavereiden kanssa, muiden jääkiekkohenkilöiden ja palstallakin. Tämä ihmetyttää kovasti itseänikin. Tästä johtuen lämäriä haetaan melkein aina joka tilanteessa ja yleensä se sitten suuntautuukin ohi/maalivahtia päin tai vastustaja ehtii sen blokkaammaan. Lyhyttä versiota laukauksesta ei osata myöskään, saati sitten kunnon rannareita. Todella harvoin näitä näkee suomalaisen suorittamina hyvin. Mukava oli katsella muutamia pätkiä Alexander Ovechkinilta ja katsoa miten sen laukauksen pitää nuoreltakin kaverilta lähteä.

 

[dana77]

Re: Peliälystä

Viestin lähetti Kyyberi
Kuten jo arvelin ketjun otsikon nähdessäni, on juttu siirtynyt peliälyn puolelle. Ja itsekin olen sitä mieltä, että juuri se peliäly erottaa hyvät pelaajat todella hyvistä. Ja edelleen olen sitä mieltä, että peliäly on niitä ainoita ominaisuuksia, mikä joko on tai ei ole.

Kimmo Kuhta on pelaaja, joka minulle tulee parhaiten mieleen tästä. Totta on että hän tämän kauden aikana teki uskomattomia soolo-maalejakin, mutta pitkään hän sai vähättelyä joka käsittääkseni johtui pitkälti siitä, että hänen maalinsa olivat helppoja; hän sai aina laittaa kiekon tyhjään maaliin (paloposti, joka tarvitsee huippuketjukaverit).

 

[Icepowerman]

Hyvä pelaaja

Milestäni hyvän pelaajasta tekevät monesti ketjukaverit. Monet pelaajat eivät pääse yksinkertaisesti loisteeseen joko senvuoksi, että ovat huonossa ketjussa, väärässä roolissa tai valmentajan epäsuosiossa. Henk koht kokemuksesta junioriajoilta voin sanoa tuon.
Hyvä pelaaja on mielestäni sellainen jolla on pelisilmää, suunnaton voittamisenhalu ja joka vie taklauksillaan ja pommeillaan vastustajalta pelihalut.
Joku voi sanoa, että nopea, taitava ja hyvän laukauksen omaava pelaaja on hyvä ja niinhän se on, että hyvyys on katsojan silmässä. Usein kuitenkin ratkaisupeleissä voittamisen tahto ja sisu on tärkeässä roolissa.

 

[lihaani]

Joskus aniharvoin kaikki natsaa ja hyökkäysketjuun seuloutuu juuri toisiaan täydentävät tyypit, kuten Edmontonin legendaarinen Gretzky, Kurri ja Tikkanen. Kaikille yhteinen piirre oli keskivertoa parempi pelikäsitys.

Gretzky oli hintelä kukkakeppi, mutta ehkä kaikkien aikojen taitavin luistelija (sitä se kaunoluistelu teettää :). Peliäly aivan huippuluokkaa sekä kosketus kiekkoon maaginen. Laidoille ikään kuin vahingossa tulivat kookkaat ja fyysiset Kurri ja Tikkanen, joista Kurrilla oli tarpeeksi hyvä luistelu ja tekniikka sekä ylivertainen onetimeri, millaista toista ei ole vielä ilmestynyt. Samoin Tikkanen, jolla myös oli tarpeeksi kiekollista taitoa. Mutta hänen antinsa oli karvaaminen, blokkaaminen, vittuilu ja muut ns. haalaripuolen hommat.

Kaiken kaikiaan siitä hitsautui eräs koko NHL:n historian tehokkaimmista hyökkäysketjusta.

 

[dana77]

Viestin lähetti eagle
tosin esim. Gretzkyn tapauksessa tämä vaati hyvät ketjukaverit, joukkueen joka tuki hänen ominaisuuksiaan, jotta kyvyt tuli täysin käytettyä.

perhana, eagle en minä tällöiseen trolliin voi olla (taaskaan) vastaamatta. Tämä "vaati hyvät ketjukaverit" on todistettu vääräksi jo Waynen tulokaskaudella kun Wayne voitti koko NHL:n pistepörssin WHA-laajennusjoukkueessa ilman Kurria ja Coffeya ketjukavereinaan _sattumalta_ uransa tehokkaimmat kaudet pelanneet Blair MacDonald ja Stan Weir, tosin olihan joukkueessa Kari Makkonen.

Hieman mystiseltä tuntuu myös, että Gretzky, joka siis tarvitsi onnistuakseen hyvät ketjukaverit teki parhaimmalla kaudellaan 107 tehopistettä enemmän kuin KUKAAN muu joukkueesta (siis myös kukaan näistä hyvistä ketjukavereista).

 

[L4E]

Viestin lähetti korkki
Hemmetin hyvä ja paljon treenattu sekä myös käytetty laukaus ja oikeassa paikassa oleminen juuri oikeaan aikaan.

Ja että se lähtee nopeasti. Javanainen, Rinne ja miksei Nurminenkin nykykiekkoilijoista hallitsivat tuon hienon ominaisuuden. Ampua nopeasti, tarkasti, yllättäen ja vielä kovaa.

Yksi mittari on maalintekijöillä tietenkin on myös tuo "yksinläpi" tilanteet. Sekin vaatii tiukkaa treeniä(pystyy esim. luistelemaan suoraan molaria päin täysillä ja juuri "viime hetkellä" kääntö sivulle ja kiekon nosto yläpesään ropelina).

Juuri niin kuin korkki sanoi, maalintekijän tekee harjoittelu. Vaatii todella paljon harjoittelua, että lähes aina onnistuu yrittämässään. Tämä taitaa nykykiekkoilijoilta puuttua. Ammuskella nyt takapihalla kiekkoa tyhjään maaliin.

Pelinrakentajilta vaaditaankin sitten jo toisenlaisia ominaisuuksia.

 

[snumi]

Yleisön mieleen jää näyttävät pelaajat. Herkkusyöttöjen antajat ja armottomat maalintekijät. Näistä esimerkkinä ketjussa mainitut monet maalitehtailijat.

Muutkin pelaajat voivat olla loistavia, esim. Jere Lehtinen, joka on hyökkääjänä on aina huolehtinut loistavasti myös puolustamisesta.

Mainittiin Keskinen Rauman Lukosta, olen nähnyt hänet, "Pulla-Essin", myös Turussa, mutta erityisen loistokas hän oli Ruotsissa 1996-1997, jolloin hän dominoi peliä mielin määrin. Hyökkäysvitjassa rinnalla oli silloin kai Nurminen: Essi antoi uskomattomat syötöt ja Nurmisen ranteen tuloksena syntyi monet maalijuhlat.

Minusta hyvä pelaaja on se jolla toimii jalat, kädet ja pää: luistelee, on taitava, ja iskee kylmästi, kun tilaisuus koittaa.

 

[Wiltord]

Jos puhutaan erinomaisesta pelaajasta, niin se on monipuolinen. Ominaisuudet: Koko, tasapaino, mailankäsittely, pelisilmä, laukaus, luistelu, syöttäminen, henkinen kantti

Harvempi pelaaja täyttää noita kaikkia, mutta on niitäkin, jotka täyttävät. Esim. Forsberg.

Näin monipuolisia pelaajia on harvassa, joten noista ominaisuuksista kun muutama on, niin hyvä pelaaja on kysessä.
Esimerkiksi yhdistelmällä mailankäsittely, pelisilmä, syöttäminen/laukominen pärjää hyvin...

 

[Avather]

Re: Re: Peliälystä

Viestin lähetti dana77
Kimmo Kuhta on pelaaja, joka minulle tulee parhaiten mieleen tästä. Totta on että hän tämän kauden aikana teki uskomattomia soolo-maalejakin, mutta pitkään hän sai vähättelyä joka käsittääkseni johtui pitkälti siitä, että hänen maalinsa olivat helppoja; hän sai aina laittaa kiekon tyhjään maaliin (paloposti, joka tarvitsee huippuketjukaverit).

Mielestäni Kimmo Kuhta on liigan tämän hetken selkein "snaipperi" ei pelkästään ne vedot jotka usein löytävät tiensä molarin kainalosta sisään, vaan myöskin se taito yllättää maalivahti laukomalla yllättävästä tilanteesta. Hyvä esimerkki tästä on tämän kauden pleijaripeli Kärppiä vastaan, jossa Kuhta nousi väkisin vasemman b-pisteen kaarelle, ja huomattuaan että ketjukavereita ei ole missään vapaana, ja että Bäckström on tullut hyvin vastaan peittäen käytännössa koko maalin, Kuhta pyöräytti itsensä selin maalia kohti ja käänsi jäänuoliaisen kohti maalia. Kun Kuhta lähti kääntymään, Bäckström ajatteli että tilanne on jo ohi, ja lähti siirtymään oikealle, ja Kuhdan yllättävä veto meni Niken jalkojen välistä, mutta Niken onneksi kilahti sivurautaan...Mielestäni todella hieno esimerkki siitä miten tyhjästä voi luoda lähes mitä vaan, jos siis siihen on lahjoja ;)