Mikä on?

  • 10 356
  • 63

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mikäs HPK:ta vaivaa?

Tiistaina Lukkoa vastaan turpaan 6-3 ja nyt Pelicansia vastaan hävittiin häpeällisesti 4-1.

Ei oikein mikään tunnu toimivan. Pelien alut ovat synkkiä Kerholle. Kaksi edellistä peliä ollaan oikeasti hävitty juuri niiden takia.

Mikä avuksi?
Pitääkö alkaa tekemään jotain radikaalia vai auttaako ihan joku muu konsti?
Itse kyllä sanon,että ei tässä nyt kannata vielä valmentajaa mennä vaihtamaan, mutta nyt on paikka kokeilla ihan jotain uusia kenttäkokoonpanoja tai tehdä vaikkapa Bluessit ja laittaa vilttiin jossain pelissä HPK:n alisuorittajat. Saattaisi herättää joukkueen.

Mielestäni HPK:n olisi aika hankkia se uusi pelaaja tuohon ykköskenttään. Toisi lisää tehoa ja piristäisi joukkuetta.

Mutta nyt on lauantaina Kärppiä vastaan Oulussa peli ja tällä pelillä ei kyllä voiteta sitä, ollaan aika pulassa.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Hyvä

Mielestäni tätä kaivattiin. Tuon joukkueen täytyikin saada turpaansa pariltä ennakolta huonommalta joukkueelta. Asennevamma on paistanut jo muutaman viikon. Ei voida mennä loukkaantumisten taakse enään. Onneksi samaan aikaan Tappara hävisi tänään ja Kärpät eilen.

Kyllähän minäkin näkisin mielelläni yhden vahvistuksen vielä joukkueessa, mutta suurin herätys pitäisi tapahtua korvien välissä etenkin kokeneilla herroilla, kuten Lamppu(aivan yössä), Päävamma David, Louhi ja Vode(kaikki tahto jäi maajoukkuetauolle). Ja se Lahti, kiertoon vaan, enkä tarkoita sitä kaupunkia.

Plussaa viime peleistä saavat minulta ainoastaan Hassinen, Laine, Leino, Janis, ja junnut.
 

Kaarle8

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
3 tappiota putkeen ja nyt jo kerholaiset painamassa paniikkinappulaa?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
ippanis kirjoitti:
3 tappiota putkeen ja nyt jo kerholaiset painamassa paniikkinappulaa?

Ei nuo tappiot oikeastaan,vaan peliesitykset.
 

D.O.C.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja kyllä valmentajienkin pitää mennä itseensä. Alisuorittajia peluutetaan ylipitkiä vaihtoja kerta toisensa jälkeen?!! Jos ei ensin peli kulje sen takia, että on jotain vikaa motivaatiossa tai asenteessa tai fiiliksessa tms., ei se kulje lopussa enää senkään takia, että takki alkaa olla fysiikan suhteen tyhjä. Mielenkiintoista katsoa pelaajien peliaikoja, kun tilastot valmistuvat...
Luotan kyllä siihen, että aallonpohjasta noustaan, mutta vaikeaa se Kärppiä vastaan kyllä on.

Eipä siellä tilaistoissa sittenkään näkynyt mitään ylipitkiä aikoja, vaan jopa viime pelejä lyhyempiä peliaikoja. Ehkä sitä oli vaan niin karsee katsella joidenkin kohdalla, että se tuntui ikuisuuksilta... :)
 
Viimeksi muokattu:

Birdhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Manchester City, Manchester Phoenix.
Ainahan sitä voi yrittää. Ja pitääkin.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Ei tässä mikään ole. Putki ei kulje eikä ajatuskaan samalla tavalla kuin aiemmin tällä kaudella, mutta vilkaistaanpa nyt sitä kalenteria. Katsotaan, koska alkaa pudotuspelit ja katsotaan, missä mennään nyt. Uskooko joku, että peli ei tuosta yhtään muutu kevääseen mennessä? Nyt saakin olla vähän pohje jumissa ja ajatus joulukinkussa.

Jos sama kaamos iskee runkosarjan loppuvaiheessa, niin sitten kai jo vähän sopiikin huolestua.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Designer kirjoitti:
Ei tässä mikään ole. Putki ei kulje eikä ajatuskaan samalla tavalla kuin aiemmin tällä kaudella, mutta vilkaistaanpa nyt sitä kalenteria. Katsotaan, koska alkaa pudotuspelit ja katsotaan, missä mennään nyt. Uskooko joku, että peli ei tuosta yhtään muutu kevääseen mennessä? Nyt saakin olla vähän pohje jumissa ja ajatus joulukinkussa.

Jos sama kaamos iskee runkosarjan loppuvaiheessa, niin sitten kai jo vähän sopiikin huolestua.

Totta, mutta tässä nyt ei kyllä olisi ollut enää montaa peliä jäljellä siihen joulutaukoon? Miksei tuota "kuolaamista" joulukinkun perään olisi voitu aloittaa vasta silloin?

No jos tällainen kaamos iskee runosarjan loppuvaiheessa, syynä lienee kovat ja pitkät harjoitukset play offseja varten? Eli tuolloin heikot peliesitykset tosissaan mestarille haluajalle on ihan ymmärrettävääkin ed. mainitun syyn takia.
Mutta nyt ollaan pelattu niin surkeasti, että jotain on vain tehtävä. Ei voida jatkaa näin pitkään näin. Sitä paitsi se on tilastollisesti aivan sama missä ne pisteenmenetykset tulevat,koska kaikki vaikuttaa runkosarjaan. Ja jos nyt hävitään joukkueille, jotka ovat etukäteen ajateltuna ns. pisteautomaatteja, niin se tulee vaikuttamaan HPK:n sijoitukseen, etenkin jos muut kärkijoukkueet hoitaa hommat kotiin näitä pilipalijoukkueita vastaan.

Intuitioni tosin sanoo seuraavanlaista. Lauantaina täällä puhutaan jo aivan eri sävyyn ja ihmetellään sitä, miten HPK:n peli on voinut parantua parissa yössä.
Intuitioni meinaan sanoo,että HPK voittaa Kärpät komean peliesityksen jälkeen lauantaina 2-3.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
vilperi kirjoitti:
Mikäs HPK:ta vaivaa?

Tappioputki.



Juuh, jooh, jaah...

Eipä siinä, pelejä pitää hävitä aina silloin tällöin. Joskus niitä pitää hävitä jopa useampi putkeen. Joskus jopa liigajumbolle omalla kotijäällä. Joskus vaan pitää olla täysin unessa. Miksi? Siksi, että jääkiekko on perkeleen kovien miesten peli ja siellä ei voi pelata asenteella: 'jee hyvä meininki, ollaan sarjakärjessä jee'. Tuollaisia tappioputkia tarvitaan, jotta tajuttaisiiin herätä taas pelailemaan.
 

Dante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikäkö on?

Ihan vitun iso asennevamma!
Kaikki tauon jälkeen saadut pisteet ovat ansiotonta extraluksusta. Niin halutonta "jääkiekkojoukkuetta" kuin kertsi on nyt, näkee mm-kisoissa kun jenkit pelaa sijoitusotteluita, jos silloinkaan. Pelsumatsia katsellessa tuli mieleen, että onko palkat maksamatta ja jätkät on menneet italialaiseen lakkoon. Työntekijät ovat tekevinään töitä ja työnantaja on maksavinaan palkkaa.

Jos joukkueen herättämiseksi pitäisi lauantaina pudottaa alisuorittajia pois jäisi Hämeenlinnaan ainakin: Voutilainen, Louhi, Laamanen, Schnaider, Keinänen, Lahti.. tai ei Lahti. Se on just niin paska kun on nähty. Suunnilleen puhtaat paperit saa Wiikman, Loikas ja Wirtanen sekä Tuomas "kädet" Immonen. Ei näillä kuuhun mennä.
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuli mielenkiintoinen ajatus mieleen. Olisiko mahdollista, että Kerho olisi tarkoituksella reenannut kovaa samaan aikaan, kun on tiukka pelirupeama? Tämähän johtaa tietenkin siihen, että luistin alkaan painamaan ja ajatus ei kulje. Edelleen kuitenkin kuormitetaan runkopelaajia normaalisti ja tätä kautta valmistellaan joukkuetta pleijareita varten, jossa pelataan väsyneenä tiheällä ottelutahdilla. Tuo kyllä kuulostaa aika riski touhulta, mutta mistä näitä ikinä tietää.

Todennäköisemmin joukkueeseen hiipi liika hyvänolontunne hyvin menneen alkukauden seurauksena. Sitten muutama tappio ja se nöyrä tekemisen meininki unohtuu ja kierre on valmis. Turha tässä on mistään paniikista puhua. Enemmän olisin huolissani, jos tällaista vaihetta ei tulisi koko kauden aikana.
 

HOOPEEKOO

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
mestaruus on meidän

Me vaan treenattiin tauolla niin kovaa, että se näkyy hetkellisenä pelin hyytymisenä ja liikkeen puutteena. Nämä tappiot on vaan nieltävä, jotta ollaan huhtikuussa iskussa. Onko mestaruussaunan klapit jo hakattu?
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
vilperi kirjoitti:
Tiistaina Lukkoa vastaan turpaan 6-3 ja nyt Pelicansia vastaan hävittiin häpeällisesti 4-1.

Teinä en olisi huolissaan Pelicans tappiosta, mutta että Lukkoa vastaan. Lukkohan on tällä hetkellä IHAN PASKA. Hävisi jopa Bluessille, sillon kun Bluessilla oli rämpiminen menossa.
 

BelleGrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK , FC Hämeenlinna ja Habs
Kyllä nyt jo oikeasti kaivattiin herätystä tähän peliin ja mikäs sen paremmin antas kun tappio kahdelle heikolle joukkueelle. Joukkue on nyt täydessä takalukossa eikä mikään tahdo onnistua, se näkyi jo SaiPa- pelissä viime viikolla kun ei syötöt osu kohdalleen ja liike on täysin olematonta. Ykkösketjua ei voi enää sanoa ykkösketjuksi, kyllä pitää muutamien runkomiesten katsoa peiliin ja kokeilla uudelleen.

Samanlainen peli EI SAA jatkua enää huomenna lauantaina Oulussa, kyllä nyt on jo voiton aika.
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vai alkaako Kerho valua niille sijoille mihin se materiaalinsa puolesta kuuluu, eli 4-8? Tuskin päiväkerhonkaan fanit kiistää että joukkue on ylisuorittanut materiaaliinsa nähden ja sarjasijoitus tulee väkisinkin tippumaan. Hyvällä harjoittelulla voidaan saada syksyllä paljon etua mutta nyt kun muut alkaa kuroa tätä etua umpeen ja peliään kulkemaan niin ylisuorittaneet jengit rupee tulee automaattisesti alas. Kyllähän päiväkerto tosissaan taistelee kotiedusta mutta tuskin kukaan täälläkään uskoo että ihan runkosarjan voitosta tuolla materiaalilla.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Hai kirjoitti:
Tuskin päiväkerhonkaan fanit kiistää että joukkue on ylisuorittanut materiaaliinsa nähden ja sarjasijoitus tulee väkisinkin tippumaan.
Ehkä on ylisuorittanut. Ei tuo väittämäsi "omalle tasolle putoaminen" kuitenkaan selitä, miksi nyt tulee turpaan pisteautomaateilta, vieläpä surkealla pelillä. Pelin surkeuden puolesta joudun kyllä turvautumaan kuulopuheisiin, itse en ole viimeaikaisia matseja nähnyt.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Päiväkerto on tosiaan ylisuorittanut materiaaliinsa nähden. Takana on jopa sellaisia joukkueita joissa pelaa Kim Hirsovitsin ja Toni Häppölän kaltaisia supertähtiä.

Noh, se näistä viiden pennin provoista. Itse näkisin että tämänhetkinen rämpiminen tässä vaiheessa kautta on Kertsille ihan tervettä. Kriisit usein lopulta vahvistavat joukkueen toimivuutta, kuten on monina vuosina nähty. Kertsille se kriisi tosin on iskenyt aiemmin välierissä, jonka jälkeen ei enää paljon tarvitse toimia.

En ole huolissani, vaikka tappioputki venyisi aina joulutaukoon asti. Toki runkosarjan voiton kannalta tuollaisessa putkessa otettaisiin pahasti päihimme häviämällä kahdesti Kärpille. Runkosarjan voittohan meiltä toki jo löytyy, ja tuolloin huomasimme ettei se kuitenkaan paljon lämmitä.

Tähän loppuun sitten Jokereiden leiristä muutaman vuoden takaa tuttu kommentti, jonka joku taisi Kertsistäkin heittää. Jalonen treenauttaa porukkaa tällä hetkellä niin kovaa ettei pelissä pystytä parhaimpaan esitykseen. Treenaus poikii tulosta kovana kuntopiikkinä pudotuspelien aikaan ;)
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
tommilin Itse näkisin että tämänhetkinen rämpiminen tässä vaiheessa kautta on Kertsille ihan tervettä. Kriisit usein lopulta vahvistavat joukkueen toimivuutta kirjoitti:
Näinhän se on. Pitkässä sarjassa näitä notkahduksia vain tulee, ei sille mitään voi. Ennemmin pitäsin huolestuttattavana sitä, että kerho kulkisi voitosta voittoon näillä paskoilla esityksilläkin. Ja vaikka niiden loukkaantumisten taakse on helppo piiloutua, näkisin kuitenkin niiden olevan osasyy tähän kerhon rämpimiseen. Esimerkkinä tästä vaikka Laamanen. Peliaika hipoi yhdessä vaiheessa puolta tuntia ottelussa ja niin on äijä nyt ihan piipussa.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Rinksu kirjoitti:
Ja vaikka niiden loukkaantumisten taakse on helppo piiloutua, näkisin kuitenkin niiden olevan osasyy tähän kerhon rämpimiseen. Esimerkkinä tästä vaikka Laamanen. Peliaika hipoi yhdessä vaiheessa puolta tuntia ottelussa ja niin on äijä nyt ihan piipussa.

Kyllä! Juttelin eilen parin kerhon avainpelaajan kanssa ja väsy painaa kuulemma pahasti. On kuulemma väsy ja voimattomuus tullut aika puskista, että eivät valitelleet valmennuksen osuutta ylipeluuttamiseen kun kuulemma itse olivat jatkuvasti toistaneet, että jaksaa jaksaa, ei tässä mitään. Mutta nyt kuulemma tuntuu, että ei liiku jalat, eikä päässä juuri mikään. Tämä siis suoraan pelaajien suusta. Tauko tulee kuulemma kerhon kannalta kertakaikkisen hyvään saumaan!
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Kerholaisille tiedoksi, että sama tilanne on Jyväskylässä tällä hetkellä. Samaan aikaan teidän kanssa on nyt alettu rämpimään, ja yksi syy tähän on nimenomaan väsymys. Vielä kun on ollut loukkaantumisia, ja avainpelaajia ollut loukkaantuneena, muu joukkue kuormittuu liikaa. No, eiköhän se joulutauon jälkeen jälleen lähde molemmilla kulkemaan.
 
Suosikkijoukkue
Hpk, HcRaPo
Hai kirjoitti:
Vai alkaako Kerho valua niille sijoille mihin se materiaalinsa puolesta kuuluu, eli 4-8? Tuskin päiväkerhonkaan fanit kiistää että joukkue on ylisuorittanut materiaaliinsa nähden ja sarjasijoitus tulee väkisinkin tippumaan. Hyvällä harjoittelulla voidaan saada syksyllä paljon etua mutta nyt kun muut alkaa kuroa tätä etua umpeen ja peliään kulkemaan niin ylisuorittaneet jengit rupee tulee automaattisesti alas. Kyllähän päiväkerto tosissaan taistelee kotiedusta mutta tuskin kukaan täälläkään uskoo että ihan runkosarjan voitosta tuolla materiaalilla.

Itse en lähtisi tuolle kannalle.
Oma taso?!

Maalivahdit: Wiikman, Rämö.

Puolustus: Schneider, Laamanen, Jokela, Astashenko, Laitinen, Korhonen, Immonen, Hietanen.

Mikä on ylisuorittamista tälle maalivahti- ja pakkikalustolle? Pakkikalusto on liigan kolmen parhaan joukossa niin puolustus kuin hyökkäys päässäkin. Liigan maalivahdeista vain Bäckström ja Wallinheimo ovat ajoittain huom. ajoittain olleet parempia kuin Wiikman tai Rämö.

Hyökkäys: Voutilainen, Sprukts, Leino, Louhi, Hassinen, Keinänen, Lahti, Keinänen, Loikas, Lappalainen+nuoriso.

Mikä on yllisuorittamista näille hyökkääjille? Pisteet ovat tehneet ne pelaajat, jotka oli odotettavissa ja itseasiassa hieman vähemmän pisteitä kuin odotettiin ja puolustus on hoidettu niin kuin pitää eli ylisuorittamisesta ei voida puhua. Ainoa ketä voi tyhmemmät pitää ylisuorittajana on Sprukts, mutta tähänkin täytyy sanoa, että olisiko Hpk:n johto palkannut kaverin ja toivonut, että hän ylisuorittaa koko kauden?

Itse joukkueena, ylisuorittaminen tai alisuorittaminen on täysin väärä sana kuvaamaan joukkueen tasoa siitä kuinka se pelaa joukkueena. Vaan tämä määräytyy yksilöistä joukkueen sisällä ja valmentajista ja pelityylistä ja kaikesta mitä pelin eteen tehdään.

HPK on pelannut koko syksyn JOUKKUEENA! Joukkueena joka voittaa ja häviää pelit yhdessä. Joukkueena joka on eniten joukkue koko liigassa. Tässä syy miksi joukkue keikkuu kärjessä ja tulee siellä pysymään.

Tämän hetken "lamaa" en lähde spekuloimaan, muuten kuin, että pahempaakin on nähty.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Groove Armada kirjoitti:
No, eiköhän se joulutauon jälkeen jälleen lähde molemmilla kulkemaan.
Neljä matsia pitäisi kuitenkin vielä hoitaa. Pinnoja olisi hyvä tulla, etteivät Tappara/Kärpät karkaa tai HIFK aja kiinni. No, hyvältähän tuo sarjataulukko kuitenkin näyttää. Säälipleijarit vältetään saletisti ja kotietuunkin hyvät saumat. Runkosarjan voitolla nyt ei tee mitään, nähty on.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Hai kirjoitti:
Tuskin päiväkerhonkaan fanit kiistää että joukkue on ylisuorittanut materiaaliinsa nähden ja sarjasijoitus tulee väkisinkin tippumaan.
Kerhohan on materiaaliinsa nähden ylisuorittanut jo vuodesta 2001 lähtien, joten en minä ymmärrä, miksi se sarjasijoitus nyt yhtäkkiä tippuisi mitenkään radikaalisti. Tosin onhan se mahdollistakin, mutta en usko.

Ainakin Lukko-pelin ensimmäinen erä oli aikamoista puuroa, lopun voikin sitten laittaa yliyrittämisen piikkiin. Pelicans-peliä en nähnyt, mutta kyllähän kaksi nopeaa maalia pelin alussa liigajumboa vastaan saattaa lamauttaa pelin, jos se nyt ei muutenkaan ole täysin kunnossa ja avainpelaajat väsyneitä. Ei tässä vielä paniikkiin ole syytä, ja kohtahan se tauko tuleekin.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Turha tässä nyt on mitään paniikkinappuloita viritellä. On kyseessä kuitenkin pimeiden syysiltojen loskapelit, jolloin ymmärrettävästi saipat, kalpat ja pelicansit eivät kauheasti jaksa sytyttää. Siihen vielä kun lisätään ylikuormitusongelmat loukkaantumistilanteen myötä, niin heikommat esitykset ovat peräti todennäköisiä vuodenaikaan nähden. En myöskään usko, että maajoukkuetauolla oltaisiin aivan lepäilty.

Mitä päiväkerton "oikeaan sijoitukseen" runkosarjassa tulee materiaalin puolesta, niin tottakai pelaajalistaan nähden on ylisuoritettu. Arvon Hai voi tässä otsikossa kertoa, että minä kautena HPK ei olisi runkosarjassa ylisuorittanut ennen kautta katsottuun materiaaliin nähden Jalosen alaisuudessa? Niin se kuitenkin vaan menee, että HPK tulee tälläkin kaudella olemaan IFK:ta yläpuolella niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin, vaikka joillain tahoilla se onkin vaikeata niellä, vaikkei rosterissa salmelaisia, pärssisiä tai jerdejä olekaan. Stathoksista tai häppölöistä puhumattakaan.

En viitsi Kärppiä pelätä tässä vaiheessa tuossa doubleheaderissa, kun kuitenkin Tappara-matsi osoitti, että kun vastustaja on sytyttävää sorttia niin myös peli kulkee paremmin. Silloin jengiä kiinnosti, mutta ei vaan natsannut riittävästi. Tuskin Kertsi Kärppiäkään vastaan ihan vielä alkukauden tasolle nousee, mutta eiköhän tuosta nousujohteinen peliesityssuhdanne saada kuitenkin aikaiseksi joulutauolle suunnattaessa.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Noose kirjoitti:
.

En viitsi Kärppiä pelätä tässä vaiheessa tuossa doubleheaderissa, kun kuitenkin Tappara-matsi osoitti, että kun vastustaja on sytyttävää sorttia niin myös peli kulkee paremmin. Silloin jengiä kiinnosti, mutta ei vaan natsannut riittävästi.

Kärppien ongelma on mielestäni nimenomaan se, että ei nappaa. Todella nihkeitä esityksiä edelliset pelit. Siinä mielessä Kerholla ei ole mitään hätää. Normaalisuoritus riittää siihen, että peleistä tulee kuusi pistettä. Tenkratkin sai nekkuunsa Nortonilta ja Bros on vaellellut varjojen mailla EHT -tauon jälkeen.

Jos HPK saa asenteensa kuntoon, tämän hetken Kärpät on helppo vastustaja. Uskon, että häviö Pelicansille oli parempi herättäjä HPK:lle kuin mitä Kärppien häviö Jokereille.

Mikäs sillä Ashtasenkolla muuten oikein on? En löydä mistään tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös